Onko joku uskaltanut hankkia toisen lapsen erityislapsen jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki siinä on vaarana, että toiselle lapselle ei myönnetäkään diagnoosia. Diagnosointikriteereitä on viime aikoina kiristetty merkittävästi eivät varsinkaan kaikki nepsyt saa enää diagnoosia.

Vaarana? Mitä hemmetin väliä sillä on, onko diagnoosi vai ei?

Lasta voi joutua kasvattamaan jos sille ei saada diagnoosia.

 

Kerro miten kasvatetaan "normaaliksi" esiteini-ikäinen lapsi, jonka kognitiiviset taidot ovat 3-6 vuotiaan tasolla, 7 vuoden kuntoutuksen ja terapian jälkeen? 

 

Vain suuruusluokkaa promille lapsista on tuollaisia. Erityislapsia on yli 20% lapsista, eli myös erityislasten kontekstissa tuollainen on hyvin harvinaista.

Käsittääkseni on kyllä paljonkin erityislapsia, jotka ei koskaan kykene itsenäiseen elämään. Tällä lapsella on autismi ja kehitysvamma, ei mitään kovin poikkeuksellista.

Oman lapsen erityisyys ja haasteet ovat tulleet esille vasta sen verran myöhään että olimme jo ehtineet saada pikkusisaruksen kauan sitten. Ja hyvä niin. Onhan nuo esikoisen ongelmat kuluttavia ja hänen tilanteensa stressaa ja huolestuttaa, mutta samalla näkee kuinka erilaista se kehitys ja kasvaminen on kun on myös ns. tavallinen lapsi. Jos meillä olisi vain esikoinen, jäisimme paljosta paitsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Uskalsin kyllä, laitoin ensin miehen vaihtoon ja uuden miehen kanssa saimme ihanan tasapainoisen lapsen joka on teini nykyään. Esikoinen on aperger-oireinen, adhd nuori, jolla päihde- ja huumeongelma. Onneksi asuu isänsä, jolla samankaltaisia ongelmia, luona nykyään."

 

Aika karu tyyli vertailla (ja leimata nepsy)lapsia ottaen huomioiden, että puhut vielä omistasi.. 

 

Et tiedä yhtään, mitä olemme vuosien varrella joutuneet kokemaan. Olen todella onnellinen, ettei esikoinen ole tuhoamassa elämäämme ja ettei toisen lapsen kanssa ole ollut vastaavia haasteita.

Hoitakaa se yksi kunnolla. Riittää. 

Vierailija kirjoitti:

Uskalsin kyllä, laitoin ensin miehen vaihtoon ja uuden miehen kanssa saimme ihanan tasapainoisen lapsen joka on teini nykyään. Esikoinen on aperger-oireinen, adhd nuori, jolla päihde- ja huumeongelma. Onneksi asuu isänsä, jolla samankaltaisia ongelmia, luona nykyään.

Aivan karmea äiti!

En hankkinut enää lisää lapsia erityislapsen jälkeen. Lapseni kyllä pärjää aika hyvin, mutta sen verran kuitenkin on haastetta ollut, etten olisi jaksanut useampaa lasta. 
Ei harmita, en kaipaa enempää lapsia. 
 

Lapsuudessa perheen vanhin lapsi oli juuri mykkä ja muutenkin ns jälkeenjäänyt, hänen jälkeen kaksi tervettä lasta. Sama on entisillä naapureilla vanhin on lievästi kehitysvammainen, seuraava down ja kolmas terve. 

Meillä on monta erityislasta, asperger, adhd yms. 

Ikävän vähän yhteiskunta tukee. Saisi käydä lastenhoitajia, olla tukiperheviikonloppuja tiuhemmin ja järjestää meille vanhemmille rentoutumista. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on monta erityislasta, asperger, adhd yms. 

Ikävän vähän yhteiskunta tukee. Saisi käydä lastenhoitajia, olla tukiperheviikonloppuja tiuhemmin ja järjestää meille vanhemmille rentoutumista. 

Mutta vammaistukea ja muita rahoja saatte ihan kivasti Kelalta, vai mitä.

Meidän esikoinen oli vaikeavammainen, hän vammautui syntymässä hoitovirheen takia. Tuollaista ei pitäisi nykyaikana edes käydä mutta niinpä vaan kävi. Vuosien päästä ja pitkän harkinnan jälkeen meille syntyi kaksi lasta lisää. Toista erityislasta en olisi jaksanut hoitaa. Pikkusisarukset ovat kuitenkin terveitä ja tavallisia nuoria nykyään. Esikoinen kuoli joitakin vuosia sitten.