Mihin valtio oikein käyttää rahaa? Menot ovat räjähtäneet käsiin vaikka palveluista on leikattu jatkuvasti
Hallitukset ovat leikanneet palveluita lähestulkoon yhtäjaksoisesti 15 vuotta, mutta siitä huolimatta menot ovat samassa ajassa räjähtäneet käsiin. Budjetin koko on noussut kymmeniä miljoonia euroja, vaikka tämä näkyy tavallisen ihmisen arjessa vain leikkauksina. Jokin ei täsmää. Mihin rahat menevät?
Kommentit (117)
Ukrainaan. Vaikea sanoa kuinka paljon, arbio 5-10 miljardia euroa /vuosi. Lisäksi ilmeisesti Sote-uudistus lisäsi menoja muutamalla miljardilla.
SOTEn rahoitus siirtyi kunnilta valtion budjettiin. On siinä silti 15-20 miljardia ilmestynyt lisää Sipilän viimeiseen budjettiin verrattuna. Suurin syy lienee puolustusmenojen kasvu ja valtion lainan korot, mutta myös varmasti ihan perus julkishallinnon hömppää.
Maahan muuttajiin.
Me elätetään kaikki somali ja arabijätteet Suomessa.
Ulkomailta tulleet, kehitysapu, EU, sote-himmeli ja muut turhien pomojen ylisuuret palkat ja turhat tuet alkaen puoluetuista, Ukraina, Nato...
Sote-uudistuksen jälkeen valtion menot nousivat parissa vuodessa kymmenellä miljardilla eurolla. Eivätkä varmasti sen takia, että sattumalta juuri samaan aikaan sote-palveluiden käyttäjien määrä olisi yhtäkkiä mystisesti kasvanut räjähdysmäisesti.
Vierailija kirjoitti:
SOTEn rahoitus siirtyi kunnilta valtion budjettiin. On siinä silti 15-20 miljardia ilmestynyt lisää Sipilän viimeiseen budjettiin verrattuna. Suurin syy lienee puolustusmenojen kasvu ja valtion lainan korot, mutta myös varmasti ihan perus julkishallinnon hömppää.
Hauskinta tässä on se, että kuntien alijäämät eivät ole kutistuneet yhtään, vaikka menot siirtyivät hyvinvointialueille.
Arikoposet laskuttaa kilometrikorvauksia Ypäjältä vaikka äijää ei kylillä näy. Samalla latailee autoaan veronmaksajien piikkiin. Toinen persu naapurikylältä tekee samaa. Sinne ne rahat virtaa, eliitin taskuihin. Ja hölmöt äänestää näitä huijareita.
Vierailija kirjoitti:
Maahan muuttajiin.
Me elätetään kaikki somali ja arabijätteet Suomessa.
Sote-menot=mamumenot
Vierailija kirjoitti:
Maahan muuttajiin.
Me elätetään kaikki somali ja arabijätteet Suomessa.
Paino sanalla jätteet.
Tuossahan se kerrotaan selkeästi.
Rahat menee kuluihin ja ei leikkaus toimi jos rahaa ei tule tarpeeksi niihin kuluihin. Suurin osa ei tätä tajua eli jos kansa ei tuhlaa niin se pelkästään riittää. Verorahoja tulee liian vähän.
Näin mennään jatkossakin. Meillä ostolakko ollut jo kauan kun puskuria säästetään turvaksemme.
Mihin. Suomen rahat menee...minä en ihmettele kun katsotaan EU politiikkaa ja Suomelle tulleita velvoitteita ja rasitteita ja tulon siirtoja Suomesta pois
Minä laskin että Suomen EU velvoitteet ja tulonsiirtojen hinta lappu Suomelle on n..60 miljardia euroa ..se on varovainen. Lasketa..
Sitten. On tullut tämä Ukraina. Tuet päälle ,NATO kulut,Venäjän pakote politiikka josta Suomi maksaa kovinta hintaa..
Yksi iso syy miksi Suomen talous ja vaje romahtanut näin paljon on palkankorotukset..
Tämä. Hallituksen aina tuli suuret korotukset,Marinin hallituksen ainaba tehtiin julkiselle suuret palkankorotukset ja vielä kuoppakorotus päälle....
Palkankorotukset tehtiin vaikka talous oli alamäessä
Ukrainaan, NATO, Eun hömppään,! Ukrainan tukeminen jos lopetetaan,säästyy sieltäkin! Oliko Nato nyt hyvä juttu? Entä jos erotaan Eusta? Säästyiskö sieltä?
No sotaan, mehän ollaan sodassa ettekö muista.
Mammuttajien hyysäämiseen, Petterin possujunaan, yritysjohtajien palkkatukiin, yksityisten lääkärien vuokraamiseen ja amerikkalaisten teknologiayhtiöiden hyväksikäyttömaksuihin.
Meillä ei ole juuri tuloja. Pitäisi rakentaa teollisuutta ja siten ulkomaankauppaa.
Ulkomaille lähetettyä rahaa, kehitysyhteistyörahaa, on käytetty 29 miljardia vuoden 2000 jälkeen. Tämä on rahoitettu käytännössä lainarahalla. Tyyppiesimerkki Kirgisian tupakoinnin vähentämisen kannustinpalkkiot 10 vuoden ajan. Omaan lastensairaalaan ei sensijaan ole varaa.
Käkkäräpäiden asuntoihin ja Emmaljunga rattaisiin