Hanna Himanka väitti, että pancetta on KINKKUA

Samaa sikaa kummatkin. Älä nillitä !

Sikaa kuin sikaa, ei se niin tarkkaa ole.

No, siastahan se on tehtykin.

Kirjaimellisesti sian poskesta. Hyi hemmetti. 

Ranskalainen t einipoika J oel imi k yrpääni kunnes laukesin

Öhhöhööh

Öhöhöhööööö

Öhö

'

.

Öhssös

Öö

Öhöh

Hö

Hä

.

Hööh

.

.

Öhöm

Höpö

Pöpö

.

.

Höö

.

.

.

Öööhhh

.

H

Ö

.

T e inilutka J oel imee viimeisetkin s p ermatipat ja p a skaista m unaa.

HöH

Vierailija kirjoitti:

No, siastahan se on tehtykin.

Kirjaimellisesti sian poskesta. Hyi hemmetti. 

Sian poskesta ei tehdä kinkkua eikä pancettaa.

Kinkku = sika, ei mikään muu eläin.

Ap 🐖🐽  maailma kaatuu...

Mistä lähtien pekoni on ollut kinkkua?

Aikojen alusta. Niin kauan, kun se otetaan siasta.

Vierailija kirjoitti:

Ranskalainen t einipoika J oel imi k yrpääni kunnes laukesin

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Öhhöhööh

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Öhöhöhööööö

 

 

 

 

 

Öhö

 

 

 

 

'

 

 

 

 

 

 

.

 

 

 

Öhssös

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Öö

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Öhöh

 

 

Öhöh

Tukirotan uusi elämä

Olipa kerran tukirotta, eli Kalle, joka asui pienessä yksiössään betonilähiössä. Kalle sai lempinimensä naapureilta, sillä hän eleli Kelan tuilla ja tuli harvoin nähdyksi tekemässä varsinaista palkkatyötä. Useimmiten hänet tavattiin kerrostalon kellarikerroksesta, jossa hän vietti aikaa muiden "tukirotiksi" kutsuttujen kanssa. Kalle oli kuitenkin kyllästynyt siihen, että häntä pidettiin vain "tukirottana". Hän halusi kokeilla, miltä tuntuisi tehdä jotain ihan oikeasti ja ehkä päästä elämässä eteenpäin.

Eräänä aamuna Kalle päätti ryhdistäytyä. Hän katseli asuntoaan, jonka nurkkiin oli kertynyt aikamoista sekamelskaa, ja huokaisi. "Tämä ei tästä parane, jos en tee asialle jotain," hän mutisi itsekseen. "Minä menen töihin! Kokeilen ainakin."

Kalle ei ollut käynyt töissä pitkään aikaan, joten hän alkoi etsiä sopivaa työpaikkaa verkosta ja kaupungin ilmoitustauluilta. Hän huomasi kuitenkin pian, että työnhaussa oli ehtinyt tapahtua paljon muutoksia. Avoimissa työpaikoissa vaadittiin kaikenlaista osaamista, mitä Kallella ei ollut, tai sitten työpaikat sijaitsivat niin kaukana, että niihin kulkeminen olisi ollut hankalaa.

Mutta Kalle ei lannistunut. Eräänä päivänä hän huomasi paikallisessa kahvilassa ilmoituksen: *"Apulainen haussa ei kokemusta vaadita!"* "No tämähän kuulostaa juuri sopivalta," Kalle mietti. Hän otti yhteyttä kahvilan omistajaan, rouva Helmiin, ja sai työhaastattelun heti seuraavalle päivälle.

Seuraavana aamuna Kalle asteli kahvilaan hieman hermostuneena, mutta Helmi oli ystävällinen ja ymmärsi Kallen tilanteen. "Kuule Kalle, täällä ei tarvita kummoisia papereita eikä tutkintoja. Jos olet valmis tarttumaan hommiin ja auttamaan meitä kiireessä, niin tervetuloa kokeilemaan!" hän sanoi hymyillen.

Kalle aloitti seuraavana päivänä. Hän oppi nopeasti täyttämään vitriiniä, keittämään kahvia ja siivoamaan pöytiä. Vaikka työ oli raskasta ja välillä stressaavaa, Kalle tunsi itsensä tarpeelliseksi. Palkkapäivänä hän hämmästyi, kun tilille tuli enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin. Hän otti jopa kuvan pankkitilin saldosta muistoksi ensimmäinen kerta, kun hän oli saanut palkkaa.

Kalle huomasi, että hänen elämänsä muuttui pikkuhiljaa paremmaksi. Hän alkoi herätä aikaisin, piti asuntonsa siistinä ja huomasi jopa nauttivansa kahvilan kiireisestä ilmapiiristä. Naapurustossa monet yllättyivät, kun näkivät "tukirotan" lähtevän joka aamu töihin. Kallelle itselleen tämä oli suuri muutos, ja hän huomasi olevansa ylpeä siitä, että oli tehnyt jotain itselleen tärkeää.

Vähitellen Kalle alkoi säästää rahaa ja haaveilla isommista asioista ehkä hän voisi joskus muuttaa parempaan asuntoon tai opiskella lisää. Vaikka työ oli usein rankkaa, Kalle oli lopulta kiitollinen itselleen siitä, että oli päättänyt antaa mahdollisuuden uudelle alulle. Naapurustossa hän oli yhä "tukirotta", mutta nyt siinä nimityksessä oli enemmän myötätuntoa ja arvostusta Kalle oli näyttänyt, että hänestäkin oli vaikka mihin.

Ja niin Kalle eli eteenpäin, ei enää vain Kelan tuilla, vaan omalla työllään, ja joka päivä hän löysi yhä enemmän iloa uudesta arjestaan.

K elarotan elämässä käänne parempaan huomiseen: Tukien leikkaukset ajoivat työelämään ja kohti uutta vapautta!

K elarotta oli pienessä suomalaisessa kaupungissa (Akaa) asuva rotta, joka oli vuosikausia elänyt mukavasti yhteiskunnan tukien varassa. Hän oli saanut työttömyyskorvausta ja asumistukea, eikä ollut nähnyt tarpeelliseksi mennä töihin, sillä elämä soljui mukavasti pelkkien tukien varassa lihoen. Hän vietti päivät puistoissa ryypäten ja rellestäen toisten K elarottien kanssa, ja iltaisin hän katseli televisiota, joi olutta, poltti tupakkia ja pelasi pelejä.

Eräänä päivänä hänen maailmaansa kuitenkin järkytti iso uutinen: hallitus oli päättänyt leikata sosiaalitukia. Rotat kaupungissa alkoivat kuiskia, että tukien varassa eläminen ei enää kohta riittäisi edes vuokran maksuun, saati kaljoihin. K elarotta ei ollut uskoa kuulemaansa. "Ei kai tätä oikeasti tehdä? Minähän en töihin lähde!" hän tuhahti raivoissaan rotta tovereilleen.

Mutta viikot kuluivat kaljaa juoden, ja tukien määrä väheni pikkuhiljaa. Pian Kelarotalla ei ollut enää varaa ostaa lempijuustoaan ja kaljaa kaupasta. Hän huomasi, että vuokranmaksu alkoi jäädä jälkeen. Hätääntyneenä hän päätti tehdä jotain, mitä ei ollut koskaan kuvitellut tekevänsä: hän alkoi etsiä töitä.

K elarotta selasi työpaikkailmoituksia netissä ja huomasi, ettei hänellä ollut paljoa taitoja tai kokemusta. Hän kuitenkin pisti itsensä rohkeasti likoon ja haki monia paikkoja. Viikkojen odottelun jälkeen eräänä aamuna hänen sähköpostiinsa saapui viesti: roskakuskin paikka olisi tarjolla.

Roskakuskina työskentely ei ollut mitään glamouria, mutta K elarotta tiesi, ettei hänellä ollut varaa olla nirso. Hän tarttui työhön ja oppi nopeasti roskien keruun salat. Hän ajoi ympäri kaupunkia roskakuskin lavetti kiiltäen ja nosti roskapönttöjä voimiensa takaa. Työ oli raskasta, mutta siinä oli oma palkitsevuutensa ja mikä parasta, hän sai taas säännöllistä tuloa.

Kaupungilla toiset K elarotat katsoivat häntä kummissaan. "Miten sinä jaksat nousta joka aamu viideltä ja mennä töihin?" he kysyivät. K elarotta naurahti ja vastasi: "Se tuntuu aluksi raskaalta, mutta tiedättekö mitä? Töissä käynti antaa enemmän vapautta kuin jatkuva tukien varassa eläminen. Minä saan nyt päättää omasta elämästäni."

Vaikka K elarotta ei ollut aluksi innoissaan työelämään siirtymisestä, hän huomasi, että elämässä oli paljon enemmän sisältöä ja mielekkyyttä, kun hän oli osa jotain suurempaa. Hän tunsi ylpeyttä tekemästään työstä ja siitä, että hän auttoi pitämään kaupungin siistinä. Ja mikä parasta, hän ei enää elänyt pelkästään tukien varassa hänellä oli oma tulo ja oma tapa kantaa vastuunsa.

Lopulta K elarotta tuli siihen tulokseen, että vaikka tukien leikkaukset olivat aluksi tuntuneet epäoikeudenmukaisilta, ne olivat saaneet hänet muuttamaan elämänsä parempaan suuntaan. Töissä käynti antoi hänelle paitsi rahaa, myös itsevarmuutta ja tarkoituksen tunnetta.

Tarina perustuu täysin tositapahtumiin.

Kari 42v oli tottunut kullinkäsittelijä jo teinivuosiltaan. Iivo oli näissä asioissa noviisi ja kokematon

Yhteinen mökkireissu oli Karille kuin pala taivasta. Kokematon nuori poika ja tiukka peräreikä odotti ottajaansa kuin kermapurkki malttamatonta kissaa. Kari nuoli huuliansa ja sipaisi tummelia terskan kärkeen kuten tuhannet kerran aikaisemminkin.

Iivo ynähti Karin kielen kohdatessa koskematon neitsyt reikää...

Vierailija kirjoitti:

K elarotan elämässä käänne parempaan huomiseen: Tukien leikkaukset ajoivat työelämään ja kohti uutta vapautta!

 

K elarotta oli pienessä suomalaisessa kaupungissa (Akaa) asuva rotta, joka oli vuosikausia elänyt mukavasti yhteiskunnan tukien varassa. Hän oli saanut työttömyyskorvausta ja asumistukea, eikä ollut nähnyt tarpeelliseksi mennä töihin, sillä elämä soljui mukavasti pelkkien tukien varassa lihoen. Hän vietti päivät puistoissa ryypäten ja rellestäen toisten K elarottien kanssa, ja iltaisin hän katseli televisiota, joi olutta, poltti tupakkia ja pelasi pelejä.

Eräänä päivänä hänen maailmaansa kuitenkin järkytti iso uutinen: hallitus oli päättänyt leikata sosiaalitukia. Rotat kaupungissa alkoivat kuiskia, että tukien varassa eläminen ei enää kohta riittäisi edes vuokran maksuun, saati kaljoihin. K elarotta ei ollut uskoa kuulemaansa. "Ei kai tätä oikeasti tehdä? Minähän en töihin lähde!" hän tuhahti raiv

Töihin siitä.

Vierailija kirjoitti:

Kari 42v oli tottunut kullinkäsittelijä jo teinivuosiltaan. Iivo oli näissä asioissa noviisi ja kokematon

Yhteinen mökkireissu oli Karille kuin pala taivasta. Kokematon nuori poika ja tiukka peräreikä odotti ottajaansa kuin kermapurkki malttamatonta kissaa. Kari nuoli huuliansa ja sipaisi tummelia terskan kärkeen kuten tuhannet kerran aikaisemminkin.

Iivo ynähti Karin kielen kohdatessa koskematon neitsyt reikää...

Rakastellaan.