Onko muita, joilla on puolison kanssa täysin yhteiset rahat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinhän sitä sanotaan että yhteiset rahat mutta ainakin mun entinen työkaveri pisti yhteisistä rahoista jonku bonusjärjestelmän kautta rahaa omalle tililleen ja osteli niillä sitte satojen eurojen arvoisia käsilaukkuja yms.

Itse voisin ostaa satojen eurojen käsilaukun ihan niistä yhteisistä rahoista. En tosin näe sellaisessa mitään järkeä, en ylipäätään omista käsilaukkua. 

Eipäs kun, juuri ennen lähettämistä tuli mieleeni, että onhan minulla käsilaukku. Ostin sen noin 4 vuotta sitten, ja on edelleen käyttämätön. Maksoi alle 40€, mutta on kiva. Ehkä joskus sille tulee tarvetta.

 

 

Ei toimi yhteiset rahat silloin, jos toinen käyttää niitä satojen eurojen käsilaukkuihin, tai tuhansien eurojen moottoripyörään, jotka eivät millään tavalla hyödytä toistakin osapuolta ja perhettä.

Paitsi silloin, kun on todella varaa tärvätä yhteisiä rahoja mielin määrin ajattelematta sitä, riittääkö rahat ensi viikon ruokaostoksiin ja loppukuusta maksettaviin laskuihin.

Huokaus. Täällä on moneen otteeseen toitotettu maalaisjärjestä.

Yhteisiä rahoja saa ja täytyy käyttää myös omiin menoihin, mielitekoihin ja harrastuksiin, mutta ei silloin jos rahat ei riitä ensi viikon ruokaan.

Eikö tämä ole ihan päivänselvä asia ihan omissa rahoissakin, vai mitä???? 

12 vuotta aviossa ja kummallakin omat rahat ja tilit. Sovittu kumpi maksaa mitäkin kuluja eikä ole tarvinnut riidellä, kun peruselämän jutut menee aikalailla tasan. En jaksaisi omia harrastushankintoja selitellä taikka anoa yhteiseltä tililtä, en minäkään piittaa miehen hankinnoista kunhan on perheen menot maksettu ja ruokaa kaapissa. Minä olen meillä tuhlaavaisempi ja mies taas tienaa enemmän. En näe mitään syytä miksi pitäisi olla yhteistä kaikki. Talous ja rakkaus eivät ole synonyymi.

Sitä myös varmasti on vaikea ajatella, että joillakin ne suhteet oikeasti kestää, eroa ei mietitä eikä ole kolmansia osapuolia, vaan ME toimii vielä 37 yhteisen vuoden jälkeenkin.

Nokitan sut viidellä vuodella, mutta silti ajattelen, että vaikka uskonkin, että olemme yhdessä (inhoan noita olemme me, olemme tiimi ilmaisuja, ne on jotenkin niin teinejä) jatkossakin, mielestäni pitää olla omat rahat.

Ei ainoastaan itseni vuoksi, vaan myös toisen. Kuka meistä voi oikeasti vannoa, että se hurahtaminen tavalla tai toisella ei tapahdu itselle?  

Niin monta tarinaa siitä, miten minä en ole ollenkaan tämmöinen ihminen, mutta tämän mitä tapahtui, voi ymmärtää vasta, kun itse kokee jne jne olen lukenut/kuullut, että en ollenkaan aseta itseäni minnekään jalustalle uskomaan, että noin ei ikinä voisi käydä minulle. Mistä minä sen tiedän, ellen usko olevani sitten jotenkin niin paljon erinomaisempi ihminen kuin monet täysin fiksut ja älykkäät ovat.

Kirjanpitoa ei meistä harrasta kumpikaan, kun kyllähän sen tietää, jos jossain kuussa on tehty isompi ostos, oma tai yhteinen. Mutta pankkitilejä tarkkailen kyllä aktiivisesti, siis kolmea omaa (palkkatili, säästöpossu ja säästötili) ja yhteistä. Kaikki nämä elävät omaa elämäänsä, eli palkkatililtä menee omat juoksevat menot suoramaksuina ja normiostokset, säästöpossu on niiden menojen kattamista varten, jotka ylittävät sen hetkisen palkkatilin likviditeetin ja säästötili on sijoituksia ja säästöjä varten, siihen ei kosketa.

Yhteinen tili on molempien käytössä, jos tulisi joku yllättävä, iso menoerä, jota omat rahat ei kata, mutta semmoisia en muista kyllä olleen todella pitkään aikaan. Onneksi.

Jos palkkaero merkittävä, on mielestäni reilua tasata eroa, ettei käy niin, että toisella ei jää mitään käteen kun toinen kerryttää säästöjään ja elelee leveästi. 

Mutta myös toisinpäin. Ei ole reilua sekään, että toinen tienaa merkittävästi enemmän, mutta hän ei saa koskaan mitään extraa, vaan kaikki menee yhteiseen kulutukseen.

Luonnollisesti yhteiset menot on katettava ja niihin enemmän tienaava laittaa enemmän, mutta en pidä reiluna sitä, että esim. toisella on jokin kallis toive, johon hänen rahansa kyllä riittävät, mutta ei sitä nyt hankita, koska ei ole varaa kahteen kalliiseen toiveeseen. 

Meillä tilanne sen suhteen, kuka tienaa enemmän on vaihdellut vuosien mittaan, mutta kyllä aina ollut ohjenuorana, että täytyy siitä tienaamisesta jäädä itsellekin jotain käteen. Menee motivaatio kyllä työntekoon, jos kaikki aina tasataan, eikä koskaan ne omat toiveet toteudu. Kun on ollut tilanne, että toinen tienaa enemmän kuin minä, kyllä minä olen sydämestäni suonut toiselle jonkun extra-jutun, vaikka juuri silloin ei varaa olekaan ollut toteuttaa mun haaveita. 

No, nyt on aika tasannut erot ja nämä jutut, mitä nyt halutaan, on jo molemmilla reilusti varaa toteuttaa ja säästöönkin jää. Nuo oli niitä nuoren aikuisen juttuja, vanhempana sitten toisin.

Vierailija kirjoitti:

Sitä myös varmasti on vaikea ajatella, että joillakin ne suhteet oikeasti kestää, eroa ei mietitä eikä ole kolmansia osapuolia, vaan ME toimii vielä 37 yhteisen vuoden jälkeenkin.

Nokitan sut viidellä vuodella, mutta silti ajattelen, että vaikka uskonkin, että olemme yhdessä (inhoan noita olemme me, olemme tiimi ilmaisuja, ne on jotenkin niin teinejä) jatkossakin, mielestäni pitää olla omat rahat.

Ei ainoastaan itseni vuoksi, vaan myös toisen. Kuka meistä voi oikeasti vannoa, että se hurahtaminen tavalla tai toisella ei tapahdu itselle?  

Niin monta tarinaa siitä, miten minä en ole ollenkaan tämmöinen ihminen, mutta tämän mitä tapahtui, voi ymmärtää vasta, kun itse kokee jne jne olen lukenut/kuullut, että en ollenkaan aseta itseäni minnekään jalustalle uskomaan, että noin ei ikinä voisi käydä minulle. Mistä minä sen tiedän, ellen usko olevani sitten jotenkin niin paljon erinomaisempi ihminen kuin monet täysin fiksut ja älykkäät ovat.

Kirjanpitoa ei meistä harrasta kumpikaan, kun kyllähän sen tietää, jos jossain kuussa on tehty isompi ostos, oma tai yhteinen. Mutta pankkitilejä tarkkailen kyllä aktiivisesti, siis kolmea omaa (palkkatili, säästöpossu ja säästötili) ja yhteistä. Kaikki nämä elävät omaa elämäänsä, eli palkkatililtä menee omat juoksevat menot suoramaksuina ja normiostokset, säästöpossu on niiden menojen kattamista varten, jotka ylittävät sen hetkisen palkkatilin likviditeetin ja säästötili on sijoituksia ja säästöjä varten, siihen ei kosketa.

Yhteinen tili on molempien käytössä, jos tulisi joku yllättävä, iso menoerä, jota omat rahat ei kata, mutta semmoisia en muista kyllä olleen todella pitkään aikaan. Onneksi.

Kyllä, mitä vaan voi tapahtua, koska vaan. Tiedostan sen, mutta sitä peläten en suostu elämään, en tässä enkä monessa muussakaan asiassa 😊 Itselleni on elämässä tapahtunut jo paljon kaikkea ikävää, eikä ole mennyt suunnitelmien mukaan, mutta parisuhde on turva ja voimavara, ei mikään peikko.

Ja tuo "ME" oli jonkun toisen kommentista, jo aikaa sitten napattu, siksi se on myös isolla 😄

En kyllä minäkään ymmärrä miksi elämän pitäisi elää jos. Jos tulee ero, jos toinen kuolee, jos tapahtuu sitä tai tuota.

Meillä on sillee, että on yhteiset rahat ja sit on mun rahat.  Miehen rahat on tietenkin ne yhteiset.

Meillä on yhteiset rahat, mutta omat tilit. Laskut maksetaan sen tililtä, kummalla on enemmän rahaa tilillä ja kaupassa tulee käytettyä ainoastaan käteistä.

Pieniä juttuja molemmat ostaa silloin tällöin itselleen ja isommista neuvotellaan yhdessä. Ei ole ollut ongelmia raha-asioissa 19 vuotisen suhteen aikana. 

Vierailija kirjoitti:

Jos palkkaero merkittävä, on mielestäni reilua tasata eroa, ettei käy niin, että toisella ei jää mitään käteen kun toinen kerryttää säästöjään ja elelee leveästi. 

Mutta myös toisinpäin. Ei ole reilua sekään, että toinen tienaa merkittävästi enemmän, mutta hän ei saa koskaan mitään extraa, vaan kaikki menee yhteiseen kulutukseen.

Luonnollisesti yhteiset menot on katettava ja niihin enemmän tienaava laittaa enemmän, mutta en pidä reiluna sitä, että esim. toisella on jokin kallis toive, johon hänen rahansa kyllä riittävät, mutta ei sitä nyt hankita, koska ei ole varaa kahteen kalliiseen toiveeseen. 

Meillä tilanne sen suhteen, kuka tienaa enemmän on vaihdellut vuosien mittaan, mutta kyllä aina ollut ohjenuorana, että täytyy siitä tienaamisesta jäädä itsellekin jotain käteen. Menee motivaatio kyllä työntekoon, jos kaikki aina tasataan, eikä koskaan ne omat toiveet toteudu. Kun on ollut tilanne, että toinen tienaa enemmän kuin minä, kyllä minä olen sydämestäni suonut toiselle jonkun extra-jutun, vaikka juuri silloin ei varaa olekaan ollut toteuttaa mun haaveita. 

No, nyt on aika tasannut erot ja nämä jutut, mitä nyt halutaan, on jo molemmilla reilusti varaa toteuttaa ja säästöönkin jää. Nuo oli niitä nuoren aikuisen juttuja, vanhempana sitten toisin.

Eihän tasaamisen tarvitse tarkoittaa, että mitään ei jää itselle. Tai toki jos taloustilanne on niin tiukka, ettei kenellekään jää mitään käteen, niin silloin tilanne eri. 

Mutta minusta tuloerojen tapauksessa reilua olisi pitää huolta, että kummallekin jää saman suuruinen osuus, vaikkapa nyt 20% palkasta, omaan käyttöön. Eli 3ke nettoava saisi itselleen 600e, 2ke nettoava 400e, ja yhteisiin kuluihin jäisi 4ke. Jos vastaavassa tilanteessa kulut jaettaisiin tasan, niin sille 2ke nettoavalle ei jäisi euroakaan ylimääräistä, kun taas toinen saisi käyttää kolmannekseen palkastaan omiin harrastuksiinsa ja varallisuuden kerryttämiseen, eikä se olisi mielestäni reilua. 

Kyllä, mitä vaan voi tapahtua, koska vaan. Tiedostan sen, mutta sitä peläten en suostu elämään, en tässä enkä monessa muussakaan asiassa 😊 Itselleni on elämässä tapahtunut jo paljon kaikkea ikävää, eikä ole mennyt suunnitelmien mukaan, mutta parisuhde on turva ja voimavara, ei mikään peikko.

Ja tuo "ME" oli jonkun toisen kommentista, jo aikaa sitten napattu, siksi se on myös isolla 😄

Eihän kyse olekaan missään pelossa elämisestä, vaan järkevästä, normaalista varautumisesta. En minä autojakaan pelkää, mutta katson silti kummallekin sivulle, ennen kuin astun ylittämään tietä. Pesen käteni kun tulen kaupasta kotiin, vaikka ei olekaan bakteerikammoa.

Juuri siksi meillä on parisuhde todellakin iso turva ja voimavara, että olemme jo etukäteen myös ajatelleet, että erilaiset skenaariot ovat mahdollisia, vaikkakaan ei näytä siltä, että ne olisivat todennäköisiä. Voi luottaa ja turvata siihen, että kaikissa tilanteissa toinen on halukas ajattelemaan myös niitä huonompia juttuja, mitä voi sattua ja varautuu minun edukseni niihin. 

On meillä toisaalta myös edunvalvonta kunnossa ja testamentit tehty.

Jos vastaavassa tilanteessa kulut jaettaisiin tasan, niin sille 2ke nettoavalle ei jäisi euroakaan ylimääräistä, kun taas toinen saisi käyttää kolmannekseen palkastaan omiin harrastuksiinsa ja varallisuuden kerryttämiseen, eikä se olisi mielestäni reilua. 

Emme ole siis jakaneet kuluja tasan, kyllä enemmän tienaava on maksanut yhteisiä kuluja enemmän, vaikka kokonaan, jos tilanne on sellainen ollut. 

Pointtini kuitenkin oli, että kyllä sen, joka enemmän tienaa, kuuluu saada enemmän rahaa myös harrastuksiin tms. Ei ole tullut mieleen kummallekaan jättää toiselle tietenkään nolla ja itselle paljon, mutta tosiaan kuten sanoin, jos on halunnut jotain kalliimpaa, se kuuluu enemmän tienaavalle, vaikka toisella ei samanlaiseen olisikaan varaa.

Itse en ole siis kyennyt ikinä ajattelemaan, että se raha, jonka toinen tienaa, monesti pitkillä päivillä jne. olisi jotenkin automaattisena oikeutena siirtymässä minulle. Toisin sanoen, en kykene itselleni perustelemaan, miten toisen palkasta vaikka 20 % siirtyisi minulle käyttörahaksi.

Vierailija kirjoitti:

Jos vastaavassa tilanteessa kulut jaettaisiin tasan, niin sille 2ke nettoavalle ei jäisi euroakaan ylimääräistä, kun taas toinen saisi käyttää kolmannekseen palkastaan omiin harrastuksiinsa ja varallisuuden kerryttämiseen, eikä se olisi mielestäni reilua. 

Emme ole siis jakaneet kuluja tasan, kyllä enemmän tienaava on maksanut yhteisiä kuluja enemmän, vaikka kokonaan, jos tilanne on sellainen ollut. 

Pointtini kuitenkin oli, että kyllä sen, joka enemmän tienaa, kuuluu saada enemmän rahaa myös harrastuksiin tms. Ei ole tullut mieleen kummallekaan jättää toiselle tietenkään nolla ja itselle paljon, mutta tosiaan kuten sanoin, jos on halunnut jotain kalliimpaa, se kuuluu enemmän tienaavalle, vaikka toisella ei samanlaiseen olisikaan varaa.

Itse en ole siis kyennyt ikinä ajattelemaan, että se raha, jonka toinen tienaa, monesti pitkillä päivillä jne. olisi jotenkin automaattisena oikeutena siirtymässä minulle. Toisin sanoen, en kykene itselleni perustelemaan, miten toisen palkasta vaikka 20 % siirtyisi minulle käyttörahaksi.

Tuohon alimpaan: itse ajattelisin, että riippuu ehkä tilanteesta. Siis, jos toinen olisi vastuullisessa työssä ja painaisi pitkää päivää samalla, kun toinen tekisi vaikkapa lyhennettyä työaikaa kevyemmässä työssä ja hänellä olisi paljon enemmän vapaa-aikaa, niin aika hankala kyllä perustella sitä tulonsiirtoa. Mutta sitten taas jos perheen sisäinen työnjako olisi se, että kummallakaan ei ole sen enempää vapaata, mutta toinen priorisoi työn samalla kun toisen vastuulla on selkeästi enemmän kodista ja lapsista huolehtimista, voisi se tulonsiirto ollakin ihan perusteltu. Siis vaikkapa jos toinen osapuoli mahdollistaisi toisen rahakkaat iltapäivystysvuorot huolehtimalla oman päivätyönsä päälle kodista ja lapsista. Kyllä silloin minusta tälle "mahdollistajalle" kuuluisi myös osa potista.

Siis vaikkapa jos toinen osapuoli mahdollistaisi toisen rahakkaat iltapäivystysvuorot huolehtimalla oman päivätyönsä päälle kodista ja lapsista. Kyllä silloin minusta tälle "mahdollistajalle" kuuluisi myös osa potista.

Samaa mieltä tästä. Mutta tämä onkin eri peruste kuin vain se, että toinen tienaa enemmän.  Tuntuu, että monen mielestä se riittää perusteeksi, eli siis eletään ns. ihan tavallista elämää, jossa vastuita on molemmilla yhtä paljon, mutta koska toinen tienaa enemmän, ei ole reilua, että hän myös kuluttaa enemmän.

Suomessa verotus perustuu jokaiseen henkilökohtaisesti; tulot/menot, varallisuus, Yle vero, kirkollisvero jne....

Samoin Pankit vaatii selvityksen henkilökohtaisista tuloista ja menoista .

Työeläke /KelaEläke perustuu henkilökohtaiseen ansiohistoriaan.

Kela valvoo opiskelijoita hyvin tarkkaan, ansaitseeko euronkin liikaa menettääkseen tuet (takaisin perintään)!

Suomessa yksinhuoltajaperheitä/ -yksin asujia kohta suurin osa, mistä siis yhteistä rahaa saati -tilejä??

Maatiloilla voi toki Isännän ja Emännän tilit/ tulot pitää erillään, tällöin miljoona liikevaihdon omaava maatila hyötyy. Emäntä voi ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi ja moni saa näin ilmaisen päivähoidon lapsille kunnissa? 

Yleensä normiperheiden rahat menne tasapuolisesti talouden ylläpitoon, ellei miljonäärejä oteta huomioon.

Täytyy palata nyt vielä anonyymin kirjoittajan 888 kkommenttiin. 

Ensinnäkin on hyvä jos teillä luottamus pelaa. Tuota mietin, että jos olette olleet yhdessä noin 37 vuotta ja kerroit miehen opiskelleen vuosia ja tulot silloin hänellä pienemmät, ok. Mutta laskutaitoni mukaan mukaan olette noin liki 60-vuotiaita, tuskin tämä vuosien opiskelu on nyt ihan lähiaikoina tapahtunut kuitenkaan. Viitaten, kun kirjoitin, että usein yhteisistä tileista ja rahoista tykkäävät ne  joiden puolisolla on isommat tulot. 

Lopussa toivoit, että minäkin löytäisin hyvän suhteen, jossa ei jatkuvasti tapahdu kusetusta. Mihin tämä oletus perustui? Nimenomaan olen ehkäisyt kusetukset pitämällä rahat ja tilit erikseen sekoittamatta niitä rakkauteen ja me-elämään. Samoin olen ottanut huomioon, että en voi ohjailla toisen mieltä ja elämää, täytyy ottaa huomioon, että kumppanilla on oma tahto ja oma tunne-elämä. Elämänkokemuksella olen nähnyt miten huonossa tilanteessa on, niin rahallisesti kuin henkisesti, jos liikaa tuudittautuu, että muille voi tapahtua, mutta eihän mitenkään meille. 

Äitini oli vanhan kansan ihminen ja hän neuvoi minua nuorena: naisella pitää olla ammatti, omat rahat ja ajokortti. Ei saa jäädä liikaa miehen varaan tai antaa määrätä. 

Vierailija kirjoitti:

Siis vaikkapa jos toinen osapuoli mahdollistaisi toisen rahakkaat iltapäivystysvuorot huolehtimalla oman päivätyönsä päälle kodista ja lapsista. Kyllä silloin minusta tälle "mahdollistajalle" kuuluisi myös osa potista.

Samaa mieltä tästä. Mutta tämä onkin eri peruste kuin vain se, että toinen tienaa enemmän.  Tuntuu, että monen mielestä se riittää perusteeksi, eli siis eletään ns. ihan tavallista elämää, jossa vastuita on molemmilla yhtä paljon, mutta koska toinen tienaa enemmän, ei ole reilua, että hän myös kuluttaa enemmän.

Tuossa tullaan ehkä lopulta siihen, että jos tuloerot ovat riittävän isot, voitaisiin päätyä myös tilanteeseen jossa perheen sisällä olisi kaksi ihan eri elintasoa. Siis jos minä vaikka tienaisin selvästi kumppaniani enemmän, niin kyllä se sotisi ainakin omaa oikeustajuani vastaan, jos matkustelisin ja söisin ravintoloissa yksin toisen laskeskellessa eurojaan, että onko varaa ostaa uutta talvitakkia pieneksi jääneen tilalle (tapailusuhteet toki eri, mutta nyt jos puhutaan pitkästä avo- tai avioliitosta ja yhteisestä perheestä). Kannatan itse sellaista mallia, että tällaisessa "perustilanteessa" enemmän tienaavan toki kuuluu myös saada jonkin verran enemmän rahaa itselleen, mutta kummallekin osapuolelle on jäätävä omaakin rahaa, ja kulut on tasattava niin, että kaikki osapuolet perheen sisällä voivat elää suunnilleen samaa elintasoa samoine mahdollisuuksineen.

Äitini oli vanhan kansan ihminen ja hän neuvoi minua nuorena: naisella pitää olla ammatti, omat rahat ja ajokortti. Ei saa jäädä liikaa miehen varaan tai antaa määrätä. 

Lähes samoin oma äitinikin minulle jankutti pienestä pitäen, että naisella pitää olla ammatti ja omat rahat, niin silloin ei tarvitse olla koskaan yhdestäkään miehestä riippuvainen. Siihen kun isä vielä oli kaikkien perheenjäsenten rahojenkäytön kyttääjä, niin olen halunnut pitää omat raha-asiat omissa hyppysissä.

Oma työura on ollut rikkonainen ja kun vielä suht nuorena menetin työkyvyn, on rahojen kanssa saanut pelata tetristä. Se on toisaalta ihan mielenkiintoista, mutta ei onnistuisi, jos minun pitäisi ottaa huomioon miehen tulot ja menot.

Tuo oli tosiaan lisäksi myös äitini neuvo, ettei ole yhdestäkään miehestä riippuvainen. 

Tämä ajatus ei tarkoita, etteikö parisuhteessa voi raha-asioista puhua ja sopia järkevästi ja oikeudenmukaisesti. Mutta niin voi ihan hyvin tehdä, vaikka on omat tilit kummallakin. Ei se vaadi mitenkään, että meillä kaikki rahat ovat yhteisiä ja pääsemme toistemme tileille yms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis vaikkapa jos toinen osapuoli mahdollistaisi toisen rahakkaat iltapäivystysvuorot huolehtimalla oman päivätyönsä päälle kodista ja lapsista. Kyllä silloin minusta tälle "mahdollistajalle" kuuluisi myös osa potista.

Samaa mieltä tästä. Mutta tämä onkin eri peruste kuin vain se, että toinen tienaa enemmän.  Tuntuu, että monen mielestä se riittää perusteeksi, eli siis eletään ns. ihan tavallista elämää, jossa vastuita on molemmilla yhtä paljon, mutta koska toinen tienaa enemmän, ei ole reilua, että hän myös kuluttaa enemmän.

Tuossa tullaan ehkä lopulta siihen, että jos tuloerot ovat riittävän isot, voitaisiin päätyä myös tilanteeseen jossa perheen sisällä olisi kaksi ihan eri elintasoa. Siis jos minä vaikka tienaisin selvästi kumppaniani enemmän, niin kyllä se sotisi ainakin omaa oikeustajuani vastaan, jos matkustelisin ja söisin ravintoloissa yksin toisen laskeskellessa eurojaan, että onko varaa ostaa uutta talvitakkia pieneksi jääneen tilalle (tapailusuhteet toki eri, mutta nyt jos puhutaan pitkästä avo- tai avioliitosta ja yhteisestä perheestä). Kannatan itse sellaista mallia, että tällaisessa "perustilanteessa" enemmän tienaavan toki kuuluu myös saada jonkin verran enemmän rahaa itselleen, mutta kummallekin osapuolelle on jäätävä omaakin rahaa, ja kulut on tasattava niin, että kaikki osapuolet perheen sisällä voivat elää suunnilleen samaa elintasoa samoine mahdollisuuksineen.

Meillä on juuri tuo tilanne eli tuloerot on isot. Tienaan bruttona noin 4 kertaa sen mitä vaimoni, nettona 2,5 kertaa. Rakastan vaimoani enkä voisi kuvitellakaan että katsoisin oikeudekseni ottaa itselleni korkeamman elintason kuin hänellä. Minä voisin reissata jossain tropiikissa ja vaimo söisi kotona punalapputuotteita, niinkö tämän pitäisi mennä?

Ei meillä kummallekaan jää mitään omaa rahaa. Kaikki rahat on yhteisiä, ja kumpikin ostaa sitä mitä tarvitsee tai haluaa. Kaikki vähänkin isommat hankinnat sovitaan aina yhdessä.

Näin on menty jo 45 vuotta, eikä rahasta ole riidelty koskaan. Näin mentiin myös nuorina persaukisina, kun rahaa ei yksinkertaisista riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Yhdessä on selvitty jopa -90-luvun lamasta vaikka oltiin ovan velkasaneerauksen partaalla. On aivan selvää kummallekin että rahat on edelleen täysin yhteisiä. Miksei olisi?

Vierailija kirjoitti:

Täytyy palata nyt vielä anonyymin kirjoittajan 888 kkommenttiin. 

Ensinnäkin on hyvä jos teillä luottamus pelaa. Tuota mietin, että jos olette olleet yhdessä noin 37 vuotta ja kerroit miehen opiskelleen vuosia ja tulot silloin hänellä pienemmät, ok. Mutta laskutaitoni mukaan mukaan olette noin liki 60-vuotiaita, tuskin tämä vuosien opiskelu on nyt ihan lähiaikoina tapahtunut kuitenkaan. Viitaten, kun kirjoitin, että usein yhteisistä tileista ja rahoista tykkäävät ne  joiden puolisolla on isommat tulot. 

Lopussa toivoit, että minäkin löytäisin hyvän suhteen, jossa ei jatkuvasti tapahdu kusetusta. Mihin tämä oletus perustui? Nimenomaan olen ehkäisyt kusetukset pitämällä rahat ja tilit erikseen sekoittamatta niitä rakkauteen ja me-elämään. Samoin olen ottanut huomioon, että en voi ohjailla toisen mieltä ja elämää, täytyy ottaa huomioon, että kumppanilla on oma tahto ja oma tunne-elämä. Elämänkokemuksella olen nähnyt miten huonossa tilanteessa on, niin rahallisesti kuin henkisesti, jos liikaa tuudittautuu, että muille voi tapahtua, mutta eihän mitenkään meille. 

Äitini oli vanhan kansan ihminen ja hän neuvoi minua nuorena: naisella pitää olla ammatti, omat rahat ja ajokortti. Ei saa jäädä liikaa miehen varaan tai antaa määrätä. 

Mun puolisolla on vasta ihan muutamana vuonna ollut isommat tulot kuin minulla. Eikä nytkään paljoa isommat.

Ja kyllä, on opiskellut lähivuosina ja hakee nytkin opiskelemaan, nyt toki työn ohessa. Vaikka ollaankin yli 50, ei se ikää katso 😊

Minulle on aivan se ja sama onko sinulla yhteiset vai omat rahat mahdollisen puolisosi kanssa, mutta se että olet "ehkäissyt kusetukset" on mielestäni vähän epämukava ajatustapa kumppanista, aivan kuin kaikki kusettaisi, ja vain sinun toimesi on sen ehkäisseet. Siksi toivoin sinulle suhdetta, jossa ei koko ajan tarvitse varautua siihen että tulee kusetetuksi.

Enempää en tästä rautalankaa jaksa vääntää 😊