Onko muita, joilla on puolison kanssa täysin yhteiset rahat?

Mulla on nuoruuden laihoista päivistä jäänyt semmoinen piintymä, että on tiedettävä aika tarkalleen, kuinka paljon tilillä on rahaa. SIis ei nyt eurolleen, mutta suunnilleen sataselleen. Ja että siellä on oltava aina tietty pohjasumma, säästöt sitten vielä erikseen (niihin ei kosketa kuin äärimmäisessä hätätilanteessa).

Näin ei olisi, jos toinenkin käyttäisi tiliä kuten täällä sanotaan, eli että koska vaan voi yhteiseltä tililtä ostaa mitä haluaa. 

Ei siis niin, että en antaisi toisen ostaa, vaan suunnilleen joka aamu tms. kävisin katsomassa, että paljonko nyt on rahaa käytettävissä. Ja sitten jos siellä olisi 300 e vaikka vähemmän kuin oletan, niin kyllä olisi pakko mielenrauhan vuoksi mennä tsekkaamaan, että miksi. Ja se olisi kyllä jo sitten kyttäämistä, valitettavasti. Että ahaa, nyt se on ostanut autoonsa jotain, ai harrastukseen mennyt 400 tms. En mä halua tämmöisiä miettiä tai tietää. 

Ehkä onnistuisi, jos oltaisiin miljonäärejä, tai edes jotain huippupalkattuja johtajia, niin että tietäisi, että aina on rahaa se parikyt tonnia osti kuka mitä halusi, mutta kun ollaan ihan keskitason asiantuntijoita niin ei onnistu mun kanssa. Tosin tuossa vaiheessa voisi ne ostokset sitten olla taas niin paljon kalliimpia kuin meidän muutamat sataset, että en tiedä sittenkään.

Tietysti on omat rahat. Yksi yhteinen tili löytyy rikki menneiden laitteiden ja hätätilanteiden varalta. Olen paljon säästäväisempi kuin mieheni, jolta ei jää mitään säästöön koskaan.

En pienemmästä palkastani ala maksaa toisen huvituksia. Ruoka, asuminen ja terveyskulut ovat yhteisiä ja niihin raha löytyy aina, vaikka toiselta (mieheltä) olisi rahat loppu.

Ekan ja tokan vaimon kanssa oli yhteiset rahat. Kolmannen kanssa ei.

Olen jo osuuteni perässävedettäviä naisvauvoja elättänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun yhteiset tilit olleet jo vuosikymmeniä, niin miten se toiselta jää huomaamatta jos tilillä alkaa olla tavallisuudesta poikkeavia tapahtumia. Toinen ei voi tiliä tyhjentää. Ehkä siinä tapauksessa, jos tilillä ei ole muutamaa satasta tai tuhatta euroa enempää rahaa, jotka voi vaikka hetkessä automaatista nostaa rahana. 

Tilin voi tyhjentää 10 minuutissa. Onhan tuosta ollut juttuja, kuinka esim. Osmo Soininvaara ja Erkki Liikanen ovat joutuneet huijareiden uhriksi.

He luovuttivat kai pankkitunnuksensa rikollisille. Lähtivät johonkin huijaukseen mukaan.

Näinhän se sinunkin puoliso voi tehdä. Ja olihan siltä salkkari Sepoltakin huijattu rahat.  ja monelta multa siis ihan tavallisestä ja järjissään (?) olevalta ihmiseltä. Joku nainen menetti rahansa, kun tilasi pellava mekon (muka suomalaiselta firmalta) Vaikka nuo vaate jutut kyllä tunnistaa huijareiksi, kun niin halvalla myydään "loppuunmyynti" vaatteita.  

Puolisoni on erittäin tarkka raha-asioissa, joten mahdotonta uskoa, että hän sortuisi johonkin huijaukseen ja lähtisi jakelemaan rahoja tuntemattomiin kohteisiin. Netistä tilatessa maksetaan aina luottokortilla, eikä ole tapana tilailla epämääräisistä nettikaupoista. 

Oota alzheimeria.

Miksi odottaisin? Kaikki eivät sairastu tähän tautiin. Puolisollani on jo ikää aika paljon, mutta muisti ja järki pelaavat paremmin kuin monella nuoremmalla. 

Vierailija kirjoitti:

Ekan ja tokan vaimon kanssa oli yhteiset rahat. Kolmannen kanssa ei.

Olen jo osuuteni perässävedettäviä naisvauvoja elättänyt.

"Meitä miehiä ei kiinnosta naisen koulutus, ammatti eikä tulotaso."

"Ei siis niin, että en antaisi toisen ostaa, vaan suunnilleen joka aamu tms. kävisin katsomassa, että paljonko nyt on rahaa käytettävissä. Ja sitten jos siellä olisi 300 e vaikka vähemmän kuin oletan, niin kyllä olisi pakko mielenrauhan vuoksi mennä tsekkaamaan, että miksi. Ja se olisi kyllä jo sitten kyttäämistä, valitettavasti. Että ahaa, nyt se on ostanut autoonsa jotain, ai harrastukseen mennyt 400 tms. En mä halua tämmöisiä miettiä tai tietää. "

Näin juuri. Kyse ei missään nimessä ole siitä, että en luottaisi mieheeni raha-asioissa, hän on niissä hyvin järkevä ja tarkka. Kyse on omista ajatuksistani ja siitä, että minua on nuorena aikuisena vanhemmat kusettaneet raha-asioissa. Käyttivät mm. perintöäni ja muuta mukavaa. Onneksi miehelleni tämä ei koskaan ole ongelma ja hänkin tulee aika köyhistä oloista, joten haluaa pitää raha-asiat aina kunnossa. Hän sanoo aina, että on iloinen, että kumpikin saa nyt niitä ihan omia juttuja, kun ollaan päästy paremmille ansioille. Lopulta kuitenkin kumpikin tietää, että jos toinen tarvitsee mitä vaan se yhdessä hommataan.

Vierailija kirjoitti:

Ekan ja tokan vaimon kanssa oli yhteiset rahat. Kolmannen kanssa ei.

Olen jo osuuteni perässävedettäviä naisvauvoja elättänyt.

Siis kolme kertaa tarvittiin, ennen kuin ymmärsit, että puolisoksi kannattaa valita aikuinen ihminen, joka hoitaa itse raha-asiansa? Taisit priorisoida vähän muita asioita.

Ap:n malli toimii, kun rahaa on riittävästi. Mutta siinä kohtaa kun sitä ei olekaan yllin kyllin, niin malli muuttuu nimenomaan toimimattomaksi. Vaimo ostaa kaulaliinan ja miehelle ei riitä sen vuoksi rahaa enää biljardikierrokseen kavereiden kanssa. Tulee jupinaa, että oliko se nyt pakko ostaa kun edellisvuotinenkin oli vielä aivan hyvä. Mies taas ostaa nakkeja ja lihapullia, vaimo jupisee että pakkoko se oli ostaa kalliita valmisruokia, kun olisit voinut tehdä lihapullat ihan itse.

Sellaista kahta ihmistä ei olekaan, että priorisoinnit menisivät 100% yksiin. Siksi on ainakin oman järjen mukaan loogisinta, että yhteisiä menoja maksetaan itse ja omia menoja varten molemmilla on omat tilinsä. Toki jos rahaa on sitten enemmän kuin tarvis ja kumpikaan ei jää mistään paitsi, vaikka ostaakin mitä lystää, niin toimiihan se täysin yhteinen tili silloin tottakai.

'Mun rahat, jotka olen vanhemmilta ja isovanhemmilta perinyt, ja itse tienannut, on minun. Puolison rahat on hänen. Meillä ei ole käyttöoikeutta toisen tileihin, miksi ihmeessä olisi? Ei se tarkoita että ne rahat mitään salaisia olisi, tarkkoja summia ei toki tiedetä eikä ne puolin ja toisin niin kiinnostakaan."

Näin meilläkin. Kun isompia hankintoja tehdään, asunto, kesämökki, niin ne maksetaan puoliksi. Omia tilejä on helppo seurata ja haluan pitää omana asiani, paljonko maksoin esim korkokengistäni, joita käytin yhden kerran.

Ihmeteltävän paljon näyttää olevan yhteisiä tilejä ja 100 % tyytyväisyys ja luottamus. Että tietenkin meillä on yhteiset tilit ja ei riidellä rahasta kun luottamus. 

Pelottavaa ajatella miten sitten, jos luottamus tai tyytyväisyys ei jossain vaiheessa toteutuisikaan. 

Itse olen senverran maailmaa nähnyt, että vaikka luottamus on hieno asia niin silti kannattaa omaa itseään ajatella jos ei ihan sittenkään täysin toisen varaan laittaisi 100 %. Niin luottamusta kuin rahojaankaan. 

En osaisi elää ellei minulla olisi omaa henkilökohtaista tiliä mihin palkka aikoinaan tuli ja nyt eläke. Sekä muut henkilökohtaiset tulot. Samoin miehellä. Silti raha-asioista ei ole riidelty. Yleiset menot on jaettu kokolailla puoliksi eikä ole ollut vaikeaa niistä sopia. 

Vierailija kirjoitti:

Ap:n malli toimii, kun rahaa on riittävästi. Mutta siinä kohtaa kun sitä ei olekaan yllin kyllin, niin malli muuttuu nimenomaan toimimattomaksi. Vaimo ostaa kaulaliinan ja miehelle ei riitä sen vuoksi rahaa enää biljardikierrokseen kavereiden kanssa. Tulee jupinaa, että oliko se nyt pakko ostaa kun edellisvuotinenkin oli vielä aivan hyvä. Mies taas ostaa nakkeja ja lihapullia, vaimo jupisee että pakkoko se oli ostaa kalliita valmisruokia, kun olisit voinut tehdä lihapullat ihan itse.

Sellaista kahta ihmistä ei olekaan, että priorisoinnit menisivät 100% yksiin. Siksi on ainakin oman järjen mukaan loogisinta, että yhteisiä menoja maksetaan itse ja omia menoja varten molemmilla on omat tilinsä. Toki jos rahaa on sitten enemmän kuin tarvis ja kumpikaan ei jää mistään paitsi, vaikka ostaakin mitä lystää, niin toimiihan se täysin yhteinen tili silloin tottakai.

Noin 35 vuotta on menty niin, että ei ole riidelty rahasta, vaikka sitä on ollut joskus todella vähän, yleensä riittävästi mutta ei koskaan erityisen paljon. Kumpikin on saanut varojen puitteissa kaiken tarvitsemansa. Väittäisin, että meillä on ollut ainakin 98-prosenttisesti samat priorisoinnit. Uutta kaulaliinaa ei ostettu, kun entinen oli vielä hyvä eikä siitä ole koskaan tullut mitään jupinaa, vaikka toinen poltti kallista tupakkaa ja toinen käytti rahaa kalliisiin työlounaisiin.

Kummallakin on ollut aina omat tilit, yksi yhteinen ja kaikki rahat ovat olleet aina yhteisiä, niin ansiotulot, lainat kuin perinnöt. Laskuja on maksettu siltä tililtä, jolla on ollut tarpeeksi rahaa.

Meillä on yhteinen tili, jolta lähtee lainat ja sähkölaskut, vesilaskut, jätelaskut, vakuutusmaksut. Lisäksi meillä on omat tilit, mutta silti kaikki raha on yhteistä. Esimerkiksi eilen mies poikkeuksellisesti kävi ruokakaupassa ja sanoi, että hänellä on huonosti rahaa, palkka tulee kuun puolivälissö. Siirsin hänelle 150€. Sen verran meillä usein menee ruokakauppaan pari kertaa viikossa. 

Meidän kohdalla on ihan turhaa pitää eri rahoja, kun ei ole isoja säästöjä. S-pankissa on kyllä bonustilillä pari tonnia Se on oikeastaan ainoa säästö, johon ei kosketa kuin hätätilanteessa. Hätätilanne viimeksi oli kun pyykinpesukone meni yllättäen rikki, ja siitä on ainakin yli vuosi aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ekan ja tokan vaimon kanssa oli yhteiset rahat. Kolmannen kanssa ei.

Olen jo osuuteni perässävedettäviä naisvauvoja elättänyt.

Siis kolme kertaa tarvittiin, ennen kuin ymmärsit, että puolisoksi kannattaa valita aikuinen ihminen, joka hoitaa itse raha-asiansa? Taisit priorisoida vähän muita asioita.

Näin siinä kävi. Taisin mennä naiviuttani tunteet edellä.

Mutta ehdin nyt oppia kuitenkin tämän läksyn ennen kuolemaani. Monihan elättää puolisoa, joka ei puolikastaan hoida, läpi koko elämän.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n malli toimii, kun rahaa on riittävästi. Mutta siinä kohtaa kun sitä ei olekaan yllin kyllin, niin malli muuttuu nimenomaan toimimattomaksi. Vaimo ostaa kaulaliinan ja miehelle ei riitä sen vuoksi rahaa enää biljardikierrokseen kavereiden kanssa. Tulee jupinaa, että oliko se nyt pakko ostaa kun edellisvuotinenkin oli vielä aivan hyvä. Mies taas ostaa nakkeja ja lihapullia, vaimo jupisee että pakkoko se oli ostaa kalliita valmisruokia, kun olisit voinut tehdä lihapullat ihan itse.

Sellaista kahta ihmistä ei olekaan, että priorisoinnit menisivät 100% yksiin. Siksi on ainakin oman järjen mukaan loogisinta, että yhteisiä menoja maksetaan itse ja omia menoja varten molemmilla on omat tilinsä. Toki jos rahaa on sitten enemmän kuin tarvis ja kumpikaan ei jää mistään paitsi, vaikka ostaakin mitä lystää, niin toimiihan se täysin yhteinen tili silloin tottakai.

Tuo on sinun käsityksesi, ettei sellaisia ihmisiä olisi, jotka hyväksyvät toisen valinnat. Oikeassa elämässä on. Rahasta jankuttaminen ja turha jupiseminen ei ainakaan meillä ole ikinä 24 yhteisen vuoden aikana kuulunut asiaan. En muista, että ikinä olisi kumpikaan sanonut toiselle, miksi sinä ostit tuollaista. Olen itse köyhästä perheestä lähtöisin. Isä ei hoitanut rahoja, äiti hoito kaiken. Ikinä ei kotona riidelty rahasta. Oli oma kerrostaloasunto, ruokaa riitti pöydässä ja äiti säästeliäästi teki ja kokkasi ja lapset sai välttämättömät vaatteet, kengät, urheiluvälineet. Harrastuksia ei oikeastaan ollut, siis maksullisia, kun ei niihin jäänyt rahaa. Lomamatkoja tehtiin joka ikinen kesä 70-luvulla. Kalajoen hiekkasärkille, Lappiin, Yyteriin jne. Aina oltiin halvoissa leirintämökeissä yötä tai joskus teltassa. Eikä vanhemmat riidelleet siitäkään. Niinpä en minäkään ole tottunut riitelemään rahasta tai puolison valinnoista. Jos hän lähtee katsomaan Hifk:in peliä, niin siitä vaan. Minähän voin ensi kuussa mennä vaikka balettiin. Juuri eilen käytin kampaajan 200€, eikä mies sanonut, että tuhlausta vaan että hyvännäköinen.

Itse olen senverran maailmaa nähnyt, että vaikka luottamus on hieno asia niin silti kannattaa omaa itseään ajatella jos ei ihan sittenkään täysin toisen varaan laittaisi 100 %. Niin luottamusta kuin rahojaankaan. 

Sanoisin, että tämä koskee myös minua. En minä halua ottaa sitä vastuuta, että toinen luottaa minuun 100 % ja laittaa koko taloudellisen turvallisuutensa sen varaan. 

Nyt kuvittelen, että vakaa kuin aa ja seison kuin muuri, vai miten se Saska laulaa, mutta mistä minä voin vannoa, että en koskaan esim. haksahda nettihuijaukseen? Kuvittelen, että ikimaailmassa en, mutta niin on kuvitellut todella moni muukin ja minua fiksumpikin.

Sen vuoksi todellakin haluan, että toisella on omat rahat ja tilit jne. joilla hän aina tulee toimeen, vaikka minulla alkaisikin viirata päästä. En voi taata, etten sairastu niin hitaasti hiipuvaan alziin vaikka, että toinen ei sitä tajua ennen kuin on myöhäistä.

Vähän huvittaa nämä ei meillä koskaan ole riidelty, koska rahaa on ollut aina riittävästi  (noinhan juuri tuossa sanottiin, että onnistuu, jos  on riittävästi, mutta ei onnistu, jos ei meinaa olla) ja molemmat ovat saaneet mitä tarvitsevat. Niin, ihan kiva. Minä taas haluan, että molemmat saavat mitä haluavat. Eivät ainoastaan, mitä tarvitsevat.

Pidän itselleni myös mahdottomana suhdetta, jossa ei ole mitään ristiriitoja sen suhteen, mitä nyt pitäisi tehdä. Olen tyytynyt siihen, että suhteessa, jossa molemmat ovat erillisiä yksilöitään omine ajatuksineen ja olemuksineen tulee väistämättä hetkiä, jolloin on tehtävä kompromissa ja suunnitelma eteenpäin.

Noh, jos meillä olisi rahaa 20 e ja toinen pamauttaisi 200 e kampauksen niin kyllä tulisi sanomista, etenkin jos kävisi vielä kaupasta kalliit einekset ja tupakat.

Juuri tästä on kyse, jota hyväosaisemmat ei tajua. Että ei ne maagiset yhteiset rahat tarkoita, että aina rahat edes riittää.

Yhteiset rahat on ollut aina, opiskeluajoista lähtien. Meillä on yhteinen tili, jonne molemmat siirtää kuukausittain rahaa ja omat tilit, minne palkka tulee. Vaikka minulla olisi tilillä 200€ ja puolisolla 1200€, silti rahaa käytetään yhdessä. Tankataan puolin ja toisin autoja, käydään usein yhdessä ruokakaupassa. 

Ei meidän elämä mitenkään olisi onnistunut 4 lapsen kanssa, jos olisi sinun ja minun omat rahat. Minähän olen ollut poissa työelämästä äitiyslomien, vanhempainvapaiden ja hoitovapaan takia yhteensä 7 vuotta. Esimerkiksi hoitovapaalla tulot olleet niin pienet, että miten olisi kotia pyörittänyt, jos olisi pidetty rahat visusti erillään. Kyllähän se puoliso siirsi valtaosan palkastaan suoraan yhteiselle tilille, että sain ostettua vaippoja ja ruokaa ja maksettua laskut. Ja ihan omiin menoihin olen silloinkin sieltä rahaa käyttänyt, esim. hormonikierukkaan tai kuukautissiteisiin. Onneksi ei kumpikaan olla pikkumaisia. 

Rahaa on ollut ajoittain todella heikosti. Opiskelujen loppuvaiheessa syötiin suunnilleen kaalikeittoa ja kaurapuuroa. Elettiin opintotuilla. Kun valmistuttiin, jäätiin molemmat työttömiksi suoraan ja karenssit työttömyysetuuksissa. Valmistuin toukokuussa ja keräsin pulloja festareiden ja muiden tapahtumien jälkeen ainakin kesä- ja heinäkuun kaikki viikonloput. Mies jatkoi omia opintojaan syksylle asti, että saadaan edes se opintotuki. Se oli sitä aikaa, kun toimeentulotukea oli turha edes hakea vastavalmistuneen, jonot 3 kk käsittelyajoissa ja muutenkin ensimmäinen vastaus oli, että yritä hakea töitä. Kukapa ei yrittäisi? 

Minäkin sain työpaikan vasta sitten kun muutettiin kehä3 sisäpuolelle. Nykyisin ei taida sekään auttaa, työttömyys joka puolella. Niin, ja olinhan minä yhtenä vuonna tiskarina, josta työnantaja jätti palkan maksamatta. Oli Yt:t, lähti työpaikka alta, meillä oli silloin 2 pientä lasta. Hain tiskaajaksi ja sain paikan, yksityinen yritys. Vaan kun ei maksaneet palkkoja. Ensin oli taistelu saada jonkilainen työsopimus, jonka sain useamman viikon jälkeen käteeni uhkailemalla , etten tee töitä, jos ei työsopimusta. Sitten kun se tuli, esihenkilö sanoi palkanmaksussa olevan vaikeuksia, järjestelmät vaihdettu. Tein 9 viikkoa töitä ja sain kaksi kertaa sinä aikana pienet summat rahaa. Kun lähdin, seuraavana päivänä olivat lähettäneet kirjallisen varoituksen postissa. Luvaton poissaolo, työtehtävien laiminlyönti yms. Ja kas kummaa, ennenkuin ehdin kissaa sanoa, yritys oli jättänyt konkurssihakemuksen. Palkkoja oli jätetty maksamatta monille ja lopulta ei muka löytynyt työvuorolistojakaan. Milläpä todistat olleesi töissä tietyt päivät. Ja onneksi meillä puolison kanssa oli yhteiset rahat! Ei tuollaisessa tilanteessa ole mitään mieltä alkaa halkoa hiuksia, että minä ja minun omat rahat. 

Yhteiset rahat on ollut aina, opiskeluajoista lähtien. Meillä on yhteinen tili, jonne molemmat siirtää kuukausittain rahaa ja omat tilit, minne palkka tulee. Vaikka minulla olisi tilillä 200€ ja puolisolla 1200€, silti rahaa käytetään yhdessä. Tankataan puolin ja toisin autoja, käydään usein yhdessä ruokakaupassa. 

Tätä vain ei tainnut ap tarkoittaa. Suurin osa suomalaisista pariskunnista varmaan toimii näin.

Hän taisi tarkoittaa, että kokonaan yhteiset rahat, ei mitään omia tilejä, vaan ainoastaan yksi yhteinen, jonne tulee molempien palkat ja jota molemmat käyttävät.

Siksi tämä "yhteiset rahat mutta omat tilit" ei nyt liity tähän.

Meillä on yhteiset rahat.  Kummallakin on myös käyttötili, johon myös toisella on käyttöoikeus.

Kummallakin on myös säästötili, johon toisella ei ole käyttöoikeutta vaikka rahat ovat yhteisiä. Tämä turvallisuussyistä. Jos toisen kumman pankkitunnukset joutuvat vääriin käsiin, edes toisen säästötilillä olevat varat ovat turvassa.

Ja ihan omiin menoihin olen silloinkin sieltä rahaa käyttänyt, esim. hormonikierukkaan tai kuukautissiteisiin. Onneksi ei kumpikaan olla pikkumaisia. 

Jos ei olisi niin pitkä sepustus niin provoksi epäilisin, vaan ei kai kukaan noin pitkää tarinaa jaksa provota. Ajatteleeko joku todellakin, että hormonikierukat ja kuukautissiteet ovat naisen omia menoja, joista mies voisi natkuttaa?