HU: Ruokalähetti-Yarikset estävät ratikoiden kulkua päivittäin, kaupunki voimaton
Siirrosta koituva maksu ei suitsi autoilijoiden piittaamattomuutta.
Raitiovaunukiskojen liepeille pysäköinti aiheuttaa viivästyksiä raitiovaunujen kulkuun Helsingissä ainakin 642 kertaa vuodessa eli lähes kaksi kertaa joka päivä.
Asiasta kertovan Helsingin Uutisten mukaan luku perustuu ratikankuljettajien ilmoituksiin väärin pysäköidyistä autoista.
Viime vuonna autonsiirtoja jouduttiin tekemään yhteensä 265 kertaa, kertoo Kaupunkiliikenne (ent. HKL), jonka pääomistaja on Helsingin kaupunki.
Raitiovaunukaluston kunnossapidosta Kaupunkiliikenteessä vastaava Mika Karhunen kertoo, että autojen siirto vie paljon työaikaa. Raivaukseen lähtee aina kolme työntekijää Ruskeasuon varikolta.
Talvikuukaudet lisäävät väärinpysäköintiä. Karhusen mukaan tapaukset voi karkeasti luokitella kahteen ryhmään: pizzalähetti-Yarikset, joiden kohdalla siirtopyynnöt peruuntuvat, kun ruokalähetti on jo palannut autolleen.
Ruokalähetit ovat tottuneet siihen, että he voivat jättää auton hetkeksi tien sivuun.
Kommentit (26)
Mikäs Pekkaan ja Mattiin on mennyt?
Vierailija kirjoitti:
Hinaa ne jarikset varikolle josta ne saa lunastaa vasta ison sakon maksettuaan. Eiköhän ala kiinnostaa firmaakin.
Tähän vielä lisänä että ratikkaan mukaan tällainen ajonesto-rengaslukko joka varmistaa ettei se kuski karkaa paikalta ilman rangaistusta ja auton hinaamista varikolle + sakkoa.
Kaupunki on vain munaton, ei suinkaan voimaton. Keinoja olisi, mutta jostain syystä ruokalähettien tai autoilijoiden oikeudet tehdä mitä huvittaa on suuremmat kuin liikennelaitoksen ja heidän asiakkaiden oikeudet.
Noissa ratikoissahan on puskurit. Miksi pitää pysähtyä jonkun pysäköidyn henkilöauton vuoksi?
Kumma kyllä, kun kaupunki ei ole ollenkaan voimaton tai keinoton, kun Matti tai Pekka on väärinpysäköinyt autonsa.
Vierailija kirjoitti:
Kaupunki on vain munaton, ei suinkaan voimaton. Keinoja olisi, mutta jostain syystä ruokalähettien tai autoilijoiden oikeudet tehdä mitä huvittaa on suuremmat kuin liikennelaitoksen ja heidän asiakkaiden oikeudet.
Ei kait valkoinen virkamies nyt voi lähteä ruskeaa pizzakuskia mitenkään määräilemään tässä dei-woke kaupungissa. Doh.
Näkeehän sen siitäkin miten hampaattomia noi on sen kanssa että porukka airbnb vuokrailee vuokra-asuntojaan eikä kaupunki saa tehtyä asiasta edes selvitystä, saati että hommaan puututtaisiin.
ja jos ajettaisiin linja bussilla kukaan ei olisi huomannut mitään vaan bussi olisi sujuvasti ohittanut huonosti pysäköidyn auton
Suomalaisia saa kiusata mielin määrin koska jos puolustautuu niin sitte on rasisti. Menkööt kotimaahansa, voin jopa osallistua kustannuksiin!
Vierailija kirjoitti:
Kumma kyllä, kun kaupunki ei ole ollenkaan voimaton tai keinoton, kun Matti tai Pekka on väärinpysäköinyt autonsa.
Tai eläkeläisellä on terveyskeskusmaksut myöhässä, niin heti ollaan perintäyhtiön kanssa rahaa nyhtämässä ja laskua moninkertaistamassa.
Ne raitiovaunun miesmatkustajat voisivat ottaa nurkista kiinni ja nostaa jariksen sivuun. Ei tarvitse hinuria tilata ja matka jatkuu. Vaan eipähän suomalaisista pullamössöistä ole mihinkään. Sormi lääppii puhelinta ja ihmetellään haavi auki että mites tästä eteenpäin. Ei ole pehmoiset pullakädet oikeita töitä nähneet, pelkkää alylaitteen lääppimmistä.
Vierailija kirjoitti:
Kaupunki on vain munaton, ei suinkaan voimaton. Keinoja olisi, mutta jostain syystä ruokalähettien tai autoilijoiden oikeudet tehdä mitä huvittaa on suuremmat kuin liikennelaitoksen ja heidän asiakkaiden oikeudet.
Aivan hiljattain luin lehdestä, että Helsinki suunnittelee julkisen liikenteen siirtämistä paljolti ratikoihin ja raiteille. Miten se toimii käytännössä, jos kulkuvälineen matka pysähtyy milloin mihinkin esteeseen? Kaikki takana tuleva liikenne on silloin jumissa. Bussit sentään voivat hätätilanteessa jopa ajaa poikkeuksellisesti lähikadun kautta, mitä raitiovaunut eivät voi. Ne pystyvät vaihtamaan kaistaakin, jos on tilaa. Muutenkin pitäisi kieltää mielenosoitukset ja kadulla istuminen Helsingin keskustassa, joka sijaitsee sumpussa js jonka liikkeet kamppailevat olemassaolosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma kyllä, kun kaupunki ei ole ollenkaan voimaton tai keinoton, kun Matti tai Pekka on väärinpysäköinyt autonsa.
Tai eläkeläisellä on terveyskeskusmaksut myöhässä, niin heti ollaan perintäyhtiön kanssa rahaa nyhtämässä ja laskua moninkertaistamassa.
Matkustaja ei ehdi sinne lääkäriin, jos vaunu seisoos kauan paikallaan. Silloin hänelle määrätään iso maksu käyttämättömästä ajasta.
ei pelkästään takana tulevat raitiovaunut ole jumissa vaan koko helsingin niemen raitiovaunuliikenne pysähtyy koska raitiovaunut eivät voi ohittaa toisiaan. upea systeemi!
Tarvittaisiin Tony Halme moukaroimaan Yariksen tuulilasit p*****ksi.
jos totta puhutaan niin helsingin keskustassa ruokalähetit ei enää kulje autoilla vaan niillä sähkömopoilla. autojen käyttö loppui kun verottaja kielsi niiltä verottomat kilometrikorvaukset
En yhtään puolustele etenkään niitä autoilijoita, jotka tahallaan tukkivat ratikan kulkua. Mutta ainakin itse olen todistanut tapauksia, joissa katuosuus on esim. lumen takia kaventunut niin, että oikeinkin pysäköidyn auton peili tai kylki jää jonkin sentin ratikan tielle, sitä voi olla hyvin vaikeaa arvioida mihin asti raitiovaunu ulottuu. Tähän voisi auttaa, jos esim. katuun olisi viivalla merkitty mihin asti raitiovaunu ulottuu peileineen.
Katujen talvikunnossapitokin voisi olla paremmalla tolalla reiteillä missä on pysäköintiä ja raitiovaunuja.
Mutta tosiaan suurin osa ongelmista aiheutuu juuri näistä välinpitämättömistä wolt- ym. kuskeista ja tämänhän voisi hyvin estää kovemmilla rangaistuksilla.
Sääntöjä muutettava niin että alibabojen rankaisu mahdollistuu. Alibabat hyväksikäyttävät porsaanreikiä, heh, niin pitkään kuin me sallimme sen.
:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma kyllä, kun kaupunki ei ole ollenkaan voimaton tai keinoton, kun Matti tai Pekka on väärinpysäköinyt autonsa.
Tai eläkeläisellä on terveyskeskusmaksut myöhässä, niin heti ollaan perintäyhtiön kanssa rahaa nyhtämässä ja laskua moninkertaistamassa.
Sama se on Kela asioiden kanssa jos Kelan asiakkaan pitää maksaa Kelalle takaisin jotain niin asia etenee hyvin nopeasti mutta jos Kela joutuu korjaamaan asiakkaalle tekemänsä virheen että asiakas on saaja niin sen asian käsittely kestää, kestää ja kestää
Hinaa ne jarikset varikolle josta ne saa lunastaa vasta ison sakon maksettuaan. Eiköhän ala kiinnostaa firmaakin.