Lue keskustelun säännöt.
Huippu-urheilijoiden hullut vanhemmat
23.02.2026 |
Olympialaisista jäi mieleen taitoluistelija Ilja Malikinin selvästi hermojen pettämisestä johtunut epäonnistuminen ja aloin miettimään kuinka paljon paineita nuorelle urheilijalle on kasattu valmentajina toimivien vanhempien puolesta? Näitähän tulee aika ajoin ilmi, että vanhemmat/vanhempi on aika rankoin metodein koulinut jälkikasvustaan menestyvää urheilijaa, esim. Norjan Jakob Ingebrigtsenin isä.
Mietin vaan, että onko se lapsen menestys tosiaan sen arvoista, että käytännössä vie häneltä lapsuuden? Onko nuo vanhemmat itse epäonnistuneita urheilijoita, jotka yrittävät lapsiensa kautta toteuttaa unelmaansa, vai onko siinä motiivina vaan raha ja maine?
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä esimerkkejä ihan valtavasti näistä sekopäisistä vanhemmista. Andrea Agassikin vihasi syvästi tennistä isänsä rääkkäysvalmennuksen takia.
Kummasti vaan se taloudellinen riippumattomuus kelpasi Agassillekin.
Kun luin tuon Agassin kirjan niin pidin sitä jonkinlaisena käänteentekijänä urheilukirjallisuudessa. Vihdoin jotain, jossa oli oikeaa asiaa. Myöhemmin kuitenkin tajusin, että se oli suurimmaksi roskaa. Kukaan ei vihaa lajiaan ja samalla voita pelejä. Ei sitä rakastaakaan tarvitse, mutta monella meillä on tarve onnistua. Agassin isä huolehti siitä, että pikku-Andre tulee onnistumaan ja niin juuri kävi. Ja siinä samalla syntyi se mikä on kaikkein tärkeintä, eli taloudellinen riippumattomuus.
Ani harva onnistuu tekemään tenniksellä rahaa, sen sijaan hyvin moni sössii välit omaan lapseensa kun yrittää tehdä tästä urheilutähteä. Suurin menetyshän tämä tietenkin on sille vanhemmalle, mutta sen hän yleensä tajuaa vasta kun on liian myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava kysymys, voiko ylipäätään millään alalla päästä huippusuorituksiin ilman kohtuutonta rääkkiä?
Mozart oli huippulahjakas, suorastaan nero, mutta kyllä hänenkin elämänsä isän ohjauksessa oli pienestä pitäen sellsista, että lasun paikka olis ollut varmaan joka päivä.
Jos nyt oikein haluaa lähteä vääntelemään, niin varmaan kaikista tuon ajan lapsista olisi ollut nykyajan mittapuilla aihetta tehdä lasu :D
Mutta joo, itsekin olen monesti miettinyt, että onko se kohtuuton rääkki oikeasti välttämätön jos haluaa saavuttaa huipputason menestystä? Urheilumaailmassa on kuitenkin paljon myös niitä menestyjiä, joita omat vanhemmat eivät ole laittaneet lapsuuden riistävän myllyn läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi on näkyvää, mutta paljon on kotien sisällä toisenlaista painostusta pärjäämiseen, koulumenestykseen, painostetaan valitsemaan joku tietty opintosuunta jne.
Joo, toki on, mutta mietin nyt juurikin tästä urheilu-näkökulmasta. Jotenkin vielä ymmärtää (vaikkei siis tietenkään hyväksy), että vanhemmat painostaa jollekin tietylle alalle, mutta huippu-urheilussa urat ovat kuitenkin suht lyhyitä ja läheskään kaikissa lajeissa edes olympiatason menestys ei tuo mitään miljoonia urheilijalle. Siksi mietin mikä vanhemmilla on tuommoiseen rääkkiin motiivina.
Ap
Osalla ehkä omat toteutumattomat unelmat. Jos on Itsekin nuorempana urheillut ja asettanut itselleen kovia tavoitteita, mutta omat lahjat ei ole kuitenkaan huipulle asti riittäneet. Sitten kun huomaa oman lapsensa omaavan lahjoja lajiin, alkaa "piiskata" lasta hullun lailla ja tavoitella niitä unelmia uudelleen lapsen kautta. Siinä saattaa yli-innokkaalta vanhemmalta unohtua lapsen kuunteleminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen.
Mulla on yksi lapsi, josta kuulemma tulee Suomen jalkapallomaajoukkueen kärkihyökkääjä ja toinen, joka pelastaa Suomen maastohiihdon. Onneksi olen itse tavallinen hölkkämamma, eikä minulla ole mitään vaivaamaan jääneitä lapsuuden kunnianhimoja urheilukentillä. Näin osaan laittaa lasten haaveet oikeisiin mittasuhteisiin ja pitää huolta ensisijaisesti heidän koulunkäynnistään, levosta, terveellisestä ruoasta ja monipuolisesta liikunnasta. Voivat sitten itse päättää, tuleeko heistä ammattiurheilijoita vai ehkä sittenkin rokkitähtiä tai astronautteja.
Kirjoittelin tuolla ylempänä lapsestani, joka harrastaa jalkapalloa kilpatasolla omasta tahdostaan. Meidän lapset ovat tosiaan saaneet valita lajinsa itse, samoin tason, jolla haluavat sitä harrastaa. Ei se ole alisuoriutumiseen johtanut. Vanhin lapseni harrasti aina harrastetasolla voimistelua. Treenejä oli monet viikossa mutta kilpailuja ei. Hän ei ole luonteeltaan kilpailullinen eikä tarvitse ollakaan. Hän on jo aikuinen, urheilee edelleen monta kertaa viikossa. Toinen lapseni eteni lajissaan SM-tasolle, hän on aina ollut kilpailullinen ja nauttii kilpailutilanteista. Nykyisin hän harrastaa omaksi ilokseen opiskelujen ohella. Loukkaantumiset ja toisaalta ihan arjen realismi saivat hänet panostamaan enemmän kouluun. Tämä nuorin nyt pelaa kilpatasolla niin kauan kuin pelaa.
Lasten lajeissa olen törmännyt näihin ns. vaativiin vanhempiin, jotka seuraavat silmä kovana joka treenin, tuovat isotkin lapset treeneihin ja tosiaan viettävät esim. kentän laidalla monta tuntia viikossa. Tässä on kyse juuri siitä veden kantamisesta kaivoon. Jos lapsi ei viitsi itse mennä treeneihin ja toisaalta treeneissä treenaa keskittyneesti ja kovaa vain, koska vanhempi sitä valvoo, harrastus ei kauan kanna. Harrastamisen ja vaatimisen pitää lähteä lapsesta itsestään. Jokainen vanhempi voi miettiä, mitä tapahtuisi, jos itse esim. kuolisi. Jatkaisi lapsi lajiaan vai ei? Jos vastaus on, että todennäköisesti ei, kuskaamisessa ja vahtimisessa ei ole mitään järkeä. Tuo keskimmäinen SM-tasolla kisannut lapseni treenasi vapaa-ajallaan hirvittävän paljon itsekseen, koska tykkäsi lajista.
Jos miettii, millaisesta lapsesta tulee huippu-urheilija, sanoisin, että urheilijan pitää nauttia liikunnasta hyvin paljon. Lapsen pitää olla sitä mallia, joka pitää illalla kantaa pihaleikeistä sisälle iltapalalle. Lapsesta, joka mieluiten löhöäisi ja pelaisi pleikkaa, ei urheilijaa tule, vaikka vanhempi kuinka vaatisi. Sisäinen palo puuttuu liikkumiseen puuttuu. Lapsesta, joka ei nauti kilpailusta, ei tule huippu-urheilijaa. Oma näkemykseni on, että kilpailullisuus on synnynnäinen temperamentin piirre.
Kaikista lapsista ei tule urheilijoita eikä pidäkään. Vanhemmat voivat tarjota mahdollisuuden harrastaa lajeja, kannustaa siinä, mutta siihen sen pitäisi jäädä. Loppu on lapsen vastuulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
F1-kuski Max Verstappenin isähän oli ihan hullu treenatessaan poikaansa. Max harjoitteli ajamista ja kisaamista jo 4-vuotiaasta alkaen. Pojan piti ajaa kylmässä ilmassa, vaikka kätensä jäätyivät niin, ettei meinannut pystyä käyttämään niitä. Isä huutamassa pojalleen varikolla epäonnistuneet kisan tai harjoituksen jälkeen oli ihan arkipäivää ja saattoi esim. heittää tämän epäonnistumisen jälkeen autosta ja jättää yksin jonnekin hornan kuuseen.
No, pojasta tuli loistavasti ajava robotti.
ja miljonääri 20-vuotiaana
Vierailija kirjoitti:
F1-kuski Max Verstappenin isähän oli ihan hullu treenatessaan poikaansa. Max harjoitteli ajamista ja kisaamista jo 4-vuotiaasta alkaen. Pojan piti ajaa kylmässä ilmassa, vaikka kätensä jäätyivät niin, ettei meinannut pystyä käyttämään niitä. Isä huutamassa pojalleen varikolla epäonnistuneet kisan tai harjoituksen jälkeen oli ihan arkipäivää ja saattoi esim. heittää tämän epäonnistumisen jälkeen autosta ja jättää yksin jonnekin hornan kuuseen.
No, pojasta tuli loistavasti ajava robotti.
Missä äiti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näissähän on kyse aikuisen vanhemman edusta ja tahdosta.
Lapsi aivopestään ensin ja sitten treenautetaan sellaiseksi, johon aikuinen vanhempi ei itse kyennyt,
Vanhempi yrittää elää omaa ideaaliansa lapsen kautta kun itse on liian heikko.
Raakaa lasten hyväksikäyttöä ja lapsuuden tuhoamista.
Formuloissa ajavista puolet vaikuttaisi olevan entisten kuskien lapsia. Pistää miettimään, miten korkea ajajien taso oikeasti on. Harvoin nimittäin huipun lapsesta itsestään tulee huippu sellaisessa lajissa, missä kilpailua on yhtään enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli toinen tapaus korismaailmasta mieleen, vaikka ei ihan yhtä julma ja väkivaltainen, mitä tuo eilen kirjoittamani tapaus.
LeBron James on puskenut määrätietoisesti poikiaan koripallouralle ja nyt sitten saanut nostettua poikansa Bronny Jamesin samaan joukkueeseen itsensä kanssa. Taidollisesti Bronnyn ei pitäisi pelata ainakaan vielä (jos edes koskaan) NBA:ssa, mutta paikka joukkueesta on tullut isänsä vaikutusvallan myötä. LeBronin haave on ollut pelata yhdessä poikansa kanssa liigassa ja se haave on nyt toteutettu väkisin. Lopputuloksena Bronny on koko liigan vitsi ja yleinen meemi.
Vaikka LeBron ei ole koulinut poikiaan väkivallalla ja pojat ovat erittäin etuoikeutettuja ns. nepobabyja, on tuollainen omien unelmien toteuttaminen lastensa kustannuksella silti todella surullista.
Sääliksi käy myös erään suomalaisen jääkiekkoilijan lapsia, jotka vaikuttavat mukavilta ja hyväkäytöksisiltä nuorilta, mutta jotka eivät ole tainneet täyttää teihin kohdistettuja odotuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"No onhan se nyt ongelma, jos vanhempi groomaa lapsestaan urheilijaa siten, että lapsella ei ole käytännössä lapsuutta ja touhuun sisältyy väkivaltaa. Ihan riippumatta siitä kuinka vähän tuollaisia vanhempia on.
Muutenkin, tässä ketjussa keskusteltiin juurikin noista urheilijalasten kasvatuksesta, ei mistään yleisestä kasvattamisesta."
Eikä ole. Vanhemmilla on vapaus kasvattaa lapsensa sillä tavalla kuin haluavat. Toki väkivallan käyttö on rikollista, mutta kun pysytään lain oikealla puolella niin kädet ovat vapaat.
Itse haistan, että nämä urheilijalasten "kohtaloita" kauhistellaan juuri siksi, ettei itse tarvitsisi kasvattaa lasta mitenkään, mikä on siis nykyisin de facto standardi. Joku Keltikangas-Järvinen ei nykyisin muusta puhukaan. Tämä on se ongelma, ei urheilijalasten vanhemmat.
Asioilla on nääs mittasuhteensa.
Jos nyt lopettaisit nämä provoiluvastausten väsäämiset, ethän sä pysy edes kunnolla kärryillä mikä on ketjun aihe. Ja siis kyllä, vastailet ärsyttämistarkoituksessa, tosin et onnistu kovinkaan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Sääliksi käy myös erään suomalaisen jääkiekkoilijan lapsia, jotka vaikuttavat mukavilta ja hyväkäytöksisiltä nuorilta, mutta jotka eivät ole tainneet täyttää teihin kohdistettuja odotuksia.
Keneen viittaat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sääliksi käy myös erään suomalaisen jääkiekkoilijan lapsia, jotka vaikuttavat mukavilta ja hyväkäytöksisiltä nuorilta, mutta jotka eivät ole tainneet täyttää teihin kohdistettuja odotuksia.
Keneen viittaat?
Veikkaan Setännettä.
Hesarissa oli juttua juuri Milanossa kaksi kultaa napanneesta taitoluistelija Alysa Liusta. Hän oli aloittanut luistelun hyvin nuorella iällä ja keskittynyt siihen, kunnes päätti 16-vuotiaana lopettaa. Syynä juurikin se, että luistelu oli vienyt niin ison osan elämästä, että siitä oli tullut pakkopullaa. Hän kuitenkin päätti vapaaehtoisesti palata lajin pariin, mutta asetti esim. tiukat ehdot siitä, että päättää itse ulkonäöstään ja esitysten musiikista. Menestystä on paluun jälkeen tullut niin MM-kisoista kuin olympialaisistakin.
Mielestäni tuo on hyvä esimerkki siitä, ettei urheilijan oikeasti tarvitse olla vanhempiensa ja valmentajiensa tahdoton nukke, vaan hän voi tehdä asiaa myös omilla ehdoillaan ja silti menestyä. Toki tämäkin nuori nainen on varmasti melkoista rääkkiä treeneissä vetänyt, mutta kuitenkin se, että pystyy vetämään rajat ja sanelemaan ehdot, kielii siitä ettei hän ole tosiaan täysin alistettu ja "aivopesty" suorittamaan lajia oman hyvinvointinsa kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Hesarissa oli juttua juuri Milanossa kaksi kultaa napanneesta taitoluistelija Alysa Liusta. Hän oli aloittanut luistelun hyvin nuorella iällä ja keskittynyt siihen, kunnes päätti 16-vuotiaana lopettaa. Syynä juurikin se, että luistelu oli vienyt niin ison osan elämästä, että siitä oli tullut pakkopullaa. Hän kuitenkin päätti vapaaehtoisesti palata lajin pariin, mutta asetti esim. tiukat ehdot siitä, että päättää itse ulkonäöstään ja esitysten musiikista. Menestystä on paluun jälkeen tullut niin MM-kisoista kuin olympialaisistakin.
Mielestäni tuo on hyvä esimerkki siitä, ettei urheilijan oikeasti tarvitse olla vanhempiensa ja valmentajiensa tahdoton nukke, vaan hän voi tehdä asiaa myös omilla ehdoillaan ja silti menestyä. Toki tämäkin nuori nainen on varmasti melkoista rääkkiä treeneissä vetänyt, mutta kuitenkin se, että pystyy vetämään rajat ja sanelemaan ehdot, kielii siitä ettei hän ole tosiaan täysin alistettu ja "aivopesty" s
Oli hyvä juttu muutenkin, naistaitoluistelijoista yleensäkin. Jotenkin niin että hienoa kun osallistuu yli kakskymppisiä joilla on rinnat ja reidet, hyvä kun nostettiin sitä osallistumisikärajaa.
Vierailija kirjoitti:
Formuloissa ajavista puolet vaikuttaisi olevan entisten kuskien lapsia. Pistää miettimään, miten korkea ajajien taso oikeasti on. Harvoin nimittäin huipun lapsesta itsestään tulee huippu sellaisessa lajissa, missä kilpailua on yhtään enemmän.
Formulat taitaa olla muutenkin kärjessä niissä urheilulajeissa, että pätäkkää pitää olla, että tuota pääsee edes harrastamaan. Eli vaikka sinulla on varmaan kuskivanhemmalta geeniperimänä saatua refleksikykyä jne. isompi osuus on sillä, että rahaa ja suhteita talleihin on hyödynnettävänä. Eli tuskin tuossa lajissa on todellisista lahjoista edes kyse.
Vierailija kirjoitti:
Lainaukset ei taas toimi, mutta viestiin 27:
Jamal Murray näyttää sattumalta täyttäneen tänään 28-vuotta. Aiemmin hän on pitänyt menestyksensä syynä isänsä treenimetodeja, mutta viime vuosina ei ole enää puhunut asiasta pahemmin. Hänestä tuli isä muutama vuosi sitten ja ihan hyvin oman lapsen saaminen on saattanut edesauttaa hahmottamaan omaa lapsuuttaan toisesta näkökulmasta.
Joukkueensa treeneistä tulee suht usein kuvaa missä Jamal istuu kentän laidalla pitämässä nukkuvaa tytärtään sylissä tai lukee tälle kirjaa. Tai sitten pallottelee tyttärensä kanssa omaa tahtia kentän laidalla, mikä on varmaan ihan tervettä edistystä siihen nähden, että ennen treenasi ihan maanisesti.
Toinen hullu isä noista piireistä on Ja Morantin isä. Ei siis ole ollut tuollainen väkivaltainen tapaus, mutta kuitenkin puskenut poikaansa aika voimalla menestykseen ja sitten sössinyt monia asioita toimiessaan hänen managerinaan.
Noinhan siinä usein käy, että ne itse lapsena kokemat vääryydet saattaa ymmärtää kunnolla vasta omien lapsien myötä. Sitä voi pitkälle aikuisuuteen uskoa, että oma vanhempi on toiminut lapsensa parasta ajatellen, mutta kun konkreettisesti oman lapsen kohdalla näkee kuinka pieni alle 7-vuotias on, voi tulla toisiin aatoksiin siitä oliko se kivuliaisiin rääkkitreenin laittaminen tuon ikäisenä omalta vanhemmalta kuitenkaan mikään rakkauden teko.
Siinä sitten joko lähdetään toistamaan omaa lapsuuden traumaa tai sitten katkaistaan kierre. Itse katselisin paljon mieluummin vaikka kautta linjan vähemmän taidokasta urheilua, jos sen myötä jokaisella urheilijalla olisi ollut mahdollisuus kunnon lapsuuteen.
"Jos nyt lopettaisit nämä provoiluvastausten väsäämiset, ethän sä pysy edes kunnolla kärryillä mikä on ketjun aihe. Ja siis kyllä, vastailet ärsyttämistarkoituksessa, tosin et onnistu kovinkaan hyvin. "
Jos sulla on jotain asiaa niin sano se, äläkä provoile mitään one-linereita. Ihan selvä pointtihan ton kaverin viesteissä on - kai ton nyt jokainen näkee millasia mätisäkkejä kundit nykysin on. Niitä ei kiinnosta mikään muu kuin videopelit ja poke. Tollanen mätisäkki löytyy meiltä kotoakin ja kyllähän se ketuttaa.
Ei se toki niin mene, että tarvii jätkästä tehä väkisin huippu-urheilijaa ja mutta kyllä vaatimustaso on vaan ihan kauheasti laskenut.
Kaikkea hyvää sinulle. Tulevat vuodet ovat varmasti opettavaisia. Voi olla, että lapsesi kasvattaa sinua enemmän kuin sinä lastasi.
T. Kolmen jo hieman isomman lapsen äiti.