Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko yleistäkin, että miehelle ei ole niin väliä rakastuuko hän naiseen, jonka ottaa puolisokseen?
22.02.2026 |
Tuttavapiirissäni on useampi mies, joka on valinnut vaimon sillä perusteella, että naisella on ollut tiettyjä miehen haluamia ominaisuuksia (enkä nyt tarkoita niinkään vain ulkonäköä). Miehen taholta siinä ei ole ollut koskaan mitään suuria tunteita tai sitä, että mies tykkäisi naisen luonteesta tai persoonasta tai heidän välillään olisi kipinää ja kemiaa. Vaan naisella on tietyt ominaisuudet kuten halu perustaa perhe, riittävän hyvä koulutus ja työ, tietynlaiset käyttäytymismallit jne.
Onko yleistäkin tällainen, että mies valitsee itselleen puolison siten, että nainen täyttää tietyt kriteerit, vaikka mies ei ihastuisi tähän naiseen, saati rakastuisi, ei tuntisi erityistä kemiaa eikä vaikkapa arvostaisi naisen luonnetta tai arvomaailmaa?
Kommentit (131)
Vierailija kirjoitti:
Sivusta seuranneena se on joko näin tai sitten koko rakkauden käsite on hakusessa. Mielestäni tasapainoinen ihminen ei sukupuolesta riippumatta kohtele rakastamaansa ihmistä kaltoin.
Millaisessakohan ympäristössä elää ihminen, joka ei näe yhtään onnelliselta vaikuttavaa pariskuntaa ympärillään. Omat vanhemmat varmaan olleet onnettomia liitossaan ja omat suhteet epäonnistuneet, mutta että ihan kaikki muutkin? Ja siitä vielä on varmaa tietoa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole missään vaiheessa ollut suuria tunteita. Sen sijaan naisystävä on arvomaailmaltaan ja luonteeltaan aivan mahtava. Arvostan hänen rauhallisuuttaan, koulutustaan ja rationaalisuuttaan. Hän on myös hyvin kaunis, ja seksi toimii. Emme juurikaan riitele, ja arki on hyvää. Joskus on ollut tajunnanräjäyttävä alku, mutta toisesta on myöhemmin tullut esiin sellaisia luonteenpiirteitä tai ehdottomia mielipiteitä, joista ei vain ole pästy yli.
Sanoisin siis, että kompromissi on hyvästä, ja sitä kannattaa arvostaa!
Ehkä tää on osittain myös luonnekysymys. Toiset ovat tasaisempia ja varovaisempia, jolloin isoja tunnekuohuja ei ole tässäkään asiassa. Kompromissit ovat heidän heiniään eli "ihan hyvä" riittää. Toisaalta sitten ainakin lähipiirissäni ja omassakin elämässä nimenomaan ne suurten tunteiden suhteet ovat olleet pitkäikäisimpiä, missä kaikki natsaa molemmin puolin. "Ihan hyvässä" ehkä alkavat jotkut asiat ajan mittaan hiertää ja sitten edessä on taas uuden naisystävän etsiminen samoilla kompromissin periaatteilla, jolloin taas alkaa hiertää jossain vaiheessa. Tai sitten kitkutellaan loppuun asti, jos ikää on sen verran, ettei enää ole niin realistista löytää uutta suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivusta seuranneena se on joko näin tai sitten koko rakkauden käsite on hakusessa. Mielestäni tasapainoinen ihminen ei sukupuolesta riippumatta kohtele rakastamaansa ihmistä kaltoin.
Millaisessakohan ympäristössä elää ihminen, joka ei näe yhtään onnelliselta vaikuttavaa pariskuntaa ympärillään. Omat vanhemmat varmaan olleet onnettomia liitossaan ja omat suhteet epäonnistuneet, mutta että ihan kaikki muutkin? Ja siitä vielä on varmaa tietoa :)
Päihteet tai hoitamattomat mt-ongelmat luultavasti vahvasti läsnä.
On näitä miehiä joille käy kuka tahansa kiinnostusta osoittava nainen. Ei ole edes kovin harvinaista.
tunne vastaan järki on vaikeaa esim.tunne ihmisillä. toiset valitsee järjellä tolkullisen kumppanin.osa ihmisistä on tunteettomia tavallaan,tunne elämä ei ole voimakasta.joilain on laimea tunne elämä joku aleksitymia?tyylinen.
itse oon tunneihminen voimakkaasti ja se jopa vaikeuttaa elämää ,kun ei pysty toimiin kylmästi omaa etua ajaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti. Kai monet naisetkin valitsee miehen esim ammatin, rahan jne perusteella monesti.
Toki on niitäkin jotka ihastuu siihen sisimpään ensin.
Sitten hyvin ulkonäkökeskeisiä ihmisiä, jotka ulkonäön perusteella miettivät kumppaneita etenkin miehissä
En tunne ketään naista joka "valitsisi miehen ammatin, rahan tms. perusteella", mutta tunnen useita hyviä naisia jotka ovat yksin, koska eivät ole löytäneet rakkautta. Kukaan heistä ei haikaile, että saisimpa rikkaan miehen, vaan että rakastuisimpa mieheen joka rakastaisi minua takaisin. Kuka hullu haluaisi jakaa arkensa ihmisen kanssa jota ei rakasta? Se raha ei auta tippaakaan, jos toisen naama ja käytös tympii. Helpompi on olla yksin rauhassa kuin siivota toisen sotkuja ja kuunnella valituksia. Eikä kyllä auta ulkonäkökään jos luonne on perseestä.
Varmasti on niin, että miehet eivät välttämättä tunnista kaikkia tunteitaan, edes rakkautta. Ja toiseksi, he eivät osaa näyttää sitä. Ja jotkut tuntevat jotain ihan muuta, kuten seksuaalista himoa, ja kuvittelevat sen nyt olevan sitä rakkautta koska tuntuu voimakkaasti jotain tunnetta, ja sen sitten näyttävät, ja ihmettelevät jos eivät saakaan vastakaikua.
Kun pohditaan toisten syitä parisuhteeseen, pitäisi selvittää mikä on rakkautta siinä suhteessa ylipäätään sen osapuolten mielestä.
Se että joku sanoo, ettei ole koskaan ollut "suuria tunteita" voivat rakastaa ihan normaalisti, mutta eivät tiedä että rakkaus on jotain muuta kuin suuria tunnemyrskyjä jotka näkyy ulospäin, että ollaan ihan hulluna ja huudetaan ja riehutaan kun ollaan niin rakastuneita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaus on päätös, parisuhde on työntekoa, kuten muukin elämä.
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus on päätös, parisuhde on työntekoa, kuten muukin elämä.
Kuulostaapa raskaalta.
Kun rakastaa, yhdessäolo on hyvin helppoa ja nautinnollista päivittäin. Työnteon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Kun suhteessa on rakkautta, vaikeudet syventävät suhdetta ja tekevät siitä entistä tiiviimmän. Surullista, ettet ole koskaan saanut elää sellaisessa suhteessa. Itselläni on takana 38 vuotta rakastavassa suhteessa, vanhemmillani yhteistä taivalta lähes 70 vuotta ja vieläkin he katsovat toisiaan rakastavasti, pitävät kädestä ja nauttivat arjesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmasti on niin, että miehet eivät välttämättä tunnista kaikkia tunteitaan, edes rakkautta. Ja toiseksi, he eivät osaa näyttää sitä. Ja jotkut tuntevat jotain ihan muuta, kuten seksuaalista himoa, ja kuvittelevat sen nyt olevan sitä rakkautta koska tuntuu voimakkaasti jotain tunnetta, ja sen sitten näyttävät, ja ihmettelevät jos eivät saakaan vastakaikua.
Kun pohditaan toisten syitä parisuhteeseen, pitäisi selvittää mikä on rakkautta siinä suhteessa ylipäätään sen osapuolten mielestä.
Se että joku sanoo, ettei ole koskaan ollut "suuria tunteita" voivat rakastaa ihan normaalisti, mutta eivät tiedä että rakkaus on jotain muuta kuin suuria tunnemyrskyjä jotka näkyy ulospäin, että ollaan ihan hulluna ja huudetaan ja riehutaan kun ollaan niin rakastuneita.
Vai olisiko niin, että monet miehet kyllä tunnistavat rakastumisen (ihastumisen) tunteen, mutta eivät ymmärrä, mitä rakkaus noin syvemmässä mielessä tarkoittaa? Odottavat vain sitä ihastumista takaisin, ja sitten pettyneinä pettävät.
Vierailija kirjoitti:
Sivusta seuranneena se on joko näin tai sitten koko rakkauden käsite on hakusessa. Mielestäni tasapainoinen ihminen ei sukupuolesta riippumatta kohtele rakastamaansa ihmistä kaltoin.
Niinpä. Kyse on jo ihan itsekunnioituksesta, että ei kohtele muita kaltoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, itse jotenkin ajauduin avioliittoon sen ensimmäisen naisen kanssa, jonka kanssa olin seurustellut. Sen siitä saa kun onnistuu vasta kolmekymppisenä.
No kiva, jos vaimosi luulee teidän olevan jotenkin rakkaudesta naimisissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivusta seuranneena se on joko näin tai sitten koko rakkauden käsite on hakusessa. Mielestäni tasapainoinen ihminen ei sukupuolesta riippumatta kohtele rakastamaansa ihmistä kaltoin.
Millaisessakohan ympäristössä elää ihminen, joka ei näe yhtään onnelliselta vaikuttavaa pariskuntaa ympärillään. Omat vanhemmat varmaan olleet onnettomia liitossaan ja omat suhteet epäonnistuneet, mutta että ihan kaikki muutkin? Ja siitä vielä on varmaa tietoa :)
En ole tuo jota lainasit, mutta en minäkään ole koskaan nähnyt yhtään onnellista liittoa.
On pareja, jotka ovat olleet yhdessä pitkään, mutta taustalla sitten on jatkuva pohdinta siitä, että pitäisikö vaan erota. Mutta siinä kohtaa tulee mieleen ne yhteiset talot ja muut, niin helpompi sitten vaan olla eroamatta.
Näitä katseltua olen viihtynyt yksin, kun olen todennut rakkausliittojen olevan saavuttamatonta utopiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"En ole tuo jota lainasit, mutta en minäkään ole koskaan nähnyt yhtään onnellista liittoa.
On pareja, jotka ovat olleet yhdessä pitkään, mutta taustalla sitten on jatkuva pohdinta siitä, että pitäisikö vaan erota. Mutta siinä kohtaa tulee mieleen ne yhteiset talot ja muut, niin helpompi sitten vaan olla eroamatta.
Näitä katseltua olen viihtynyt yksin, kun olen todennut rakkausliittojen olevan saavuttamatonta utopiaa."
Onko sinun lähiympäristössäsi paljon päihde- ja mielenterveysongelmia? Tätä joku toinen keskustelija arveli syyksi tällaiseen kokemukseen. Itse mietin siltä kannalta, että lähipiiri voisi myös olla aika pieni tai sitten kyseessä on nuori henkilö.
Kun tulee ikää, näkee monenlaisia avioliittoja ja eroja, joiden jälkeen vasta löytyy se elämän rakkaus, jonka kanssa kaikki natsaa. Omien vanhempieni nuoruudessa osa pareista joutui naimisiin esimerkiksi siksi, että tuli raskaaksi. Oli painetta avioitua tietyssä iässä, joten syntyi tyytymisliittoja siitäkin syystä. Tällaisten nuorena solmittujen liittojen jälkeen on voitu löytää sitten vanhempana vasta se kumppani, jonka kanssa oikeasti sovitaan yhteen. Esimerkkinä tästä vaikkapa oma lähes 80v. kummitätini. Hän löysi onnensa vasta viisikymppisenä ja ehti elää uuden miehensä kanssa lähes 20 vuotta ennen kun hän kuoli.
Vierailija kirjoitti:
"En ole tuo jota lainasit, mutta en minäkään ole koskaan nähnyt yhtään onnellista liittoa.
On pareja, jotka ovat olleet yhdessä pitkään, mutta taustalla sitten on jatkuva pohdinta siitä, että pitäisikö vaan erota. Mutta siinä kohtaa tulee mieleen ne yhteiset talot ja muut, niin helpompi sitten vaan olla eroamatta.
Näitä katseltua olen viihtynyt yksin, kun olen todennut rakkausliittojen olevan saavuttamatonta utopiaa."
Onko sinun lähiympäristössäsi paljon päihde- ja mielenterveysongelmia? Tätä joku toinen keskustelija arveli syyksi tällaiseen kokemukseen. Itse mietin siltä kannalta, että lähipiiri voisi myös olla aika pieni tai sitten kyseessä on nuori henkilö.
Ei kumpaakaan.
Aika tavallista. Tunteet on muiden kanssa. Sitten iskee realismi ja otetaan joku tasainen ja helppo. Kun lapset tehty jatketaan tunteilua muiden kanssa. Vaimo on miehelle eri asia kuin rakastettu.
Taitaa olla. Menin järkiavioliittoon 30 vuotta sitten ja seksiä on rakastajattaren kanssa. Tämä taisi olla ihan normaalia sata vuotta sitten, joka ihmiskunnan historiassa on ihan viimeinen sekuntti.
AP taitaa nyt enemmän puhua toiveajattelusta. Tuskin melkein kukaan menee naimisiin ihmisen kanssa ketä ei rakasta varsinkin jos on vaihtoehtoja. Kyllä silloin valitaan se ketä rakastetaan. Kuulostaa aika hämärältä myös tuo kaverimies asetelma, ettei AP:tä ole itseään huijattu?
Kun olin jo 39v niin tuntui että naimisiin pitää viimeinkin mennä, joten otin sellaisen jota en oikeastaan rakastanut.
Virhehän se oli, ja ero tuli myöhemmin.
Alue: Aihe vapaa
Sivusta seuranneena se on joko näin tai sitten koko rakkauden käsite on hakusessa. Mielestäni tasapainoinen ihminen ei sukupuolesta riippumatta kohtele rakastamaansa ihmistä kaltoin.