Onko yleistäkin, että miehelle ei ole niin väliä rakastuuko hän naiseen, jonka ottaa puolisokseen?

Vierailija kirjoitti:

Hyväosaiset ihmiset eivät ylipäätään rakastu eivätkä koe tarveta rakastaa intohimoisesti ja vakautumuksellisesti. Niiden jutut ovat aina jossain suhteessa sellaisia kädenlämpöisiä.

Koska tiedetään että galaxit ja muut johtuu omista hormoneista, ei kenestäkään muusta. 

Vierailija kirjoitti:

Eipä tule mieleen omassa tuttavapiirissä. Ainakaan kukaan ei ole moista ääneen sanonut. Ennemminkin on ihastuttu ja aloitettu suhde varsin mahdottomienkin naisten kanssa ja erojahan moistesta on sitten lopulta seurannut.

aika on ainoa resurssi mitä et saa koskaan takasin.

On sitten huono liitto. Arvoton. Vain rakkaus merkitsee.

Vierailija kirjoitti:

Aika vaikeeta päätellä tuu toisten tunteita. Mutta jos ei ole esim. koskaan rakastunut, ei näe sitä kriteerinä. 

Tai jos on jo rakastunut aikaisemmin, ja menettänyt. Ei enää hullaannu muihin, mutta ei halua elää ja kuolla yksinkään. Ehkä jopa tahtoo lapsia. 

Myös naiset tekevät tätä.

Ei ole missään vaiheessa ollut suuria tunteita. Sen sijaan naisystävä on arvomaailmaltaan ja luonteeltaan aivan mahtava. Arvostan hänen rauhallisuuttaan, koulutustaan ja rationaalisuuttaan. Hän on myös hyvin kaunis, ja seksi toimii. Emme juurikaan riitele, ja arki on hyvää. Joskus on ollut tajunnanräjäyttävä alku, mutta toisesta on myöhemmin tullut esiin sellaisia luonteenpiirteitä tai ehdottomia mielipiteitä, joista ei vain ole pästy yli.

Sanoisin siis, että kompromissi on hyvästä, ja sitä kannattaa arvostaa!

Tässäkin taitaa olla yksi syy suosia niitä komeimpia ja muutenkin laadukkaita miehiä. He eivät ole suhteessa, jos eivät rakasta, siitä olen melko varma. Omatkin poikaystävät ja aviomies ovat olleet suorastaan hullun lailla rakastuneita minuun ja aviomieheni on edelleen. Se näkyy käytöksestä jos rakastaa ja sekin, jos ei rakasta.

Hirveän vaikea ymmärtää, että joku voi elää suhteessa missä ei rakasta. Itseäni alkaa jo hyvän ystävänkin naama ärsyttää, jos ollaan liian pitkään yhdessä. Saati että pitäisi seksiä harrastaa kaverityyppisessä suhteessa, yäk.

Mistä tiedät muiden avioliittojen tunteet ja ajatukset? Se oli aloituksessa outoa, vaikka itse kysymys on hyvä. Itse tunnen vain yhden pariskunnan, missä saattoi ehkä olla kyse jostain tämäntyyppisestä. Pariskunta on jo eronnut ja mies petti todennäköisesti koko liiton ajan. Mutta eiköhän kuitenkin ole yleisempää, että molemmat ovat ainakin alkuun rakastuneita. Rakkaus voi kuitenkin rapistua ja ollaan yhdessä vain tottumuksesta ja pelosta olla yksin. Narsistisia persoonallisuudenpiirteitä omaavat ihmiset sitten elävät kaksoiselämää.

Ovatko nämä miehet löytäneet puolisonsa vasta pitkän sinkkuuden jälkeen? 

Vierailija kirjoitti:

Ovatko nämä miehet löytäneet puolisonsa vasta pitkän sinkkuuden jälkeen? 

Ainakin tuo mies, josta epäilen, ettei avioliitto hänen puoleltaan ollut mikään rakkausavioliitto, oli ns. naistenmies. Vaimo taas on vakaa, luotettava, tavallisen suomalaisnaisen näköinen nainen, jolla oli aina taipumus ihastua tuon tyyppisiin miehiin ja on ollut eron jälkeenkin. Itse en ole voinut sietää "rakkauslurittelijan" tyyppisiä miehiä ikinä, se on niin feikkiä ja siitähän tietää, että sanoo samoja asioita kaikille. 

Ikävästi kyllä vähän tuntuu, että mukana oli myös ajatusta naisen paremmasta koulutuksesta ja palkasta. Mutta varmasti hän alkuun myös arvosti vaimoaan, vaikkei hullun lailla rakastanutkaan. 

Onko nyt puhe rakastumisesta, huumasta, himosta, ihastumisesta vai rakastamisesta? Minun kokemukseni mukaan näitä kaikkia voi olla pitkän suhteen aikana, vaihtelevassa järjestyksessä.

Itseäni se alun huuma ja voimakas rakastuminen jopa hieman ärsyttää: jotenkin sitä imeytyy sellaiseen vaaleanpunaiseen putkeen eikä näe toista oikeasti hyvin. Toisaalta silloin voi heittäytyä, jos molemminpuolinen luottamus ja turvallisuudentunne on oikeasti kunnossa, ja luoda voimakkaan tunnesiteen, joka kestää sitten myöhemmissäkin vaikeissa tilanteissa. Tykkään siitä kun rakastuminen muuttuu rakkaudeksi, se on sellainen vakaa tunne, jonka varaan on hyvä rakentaa pitkäaikaista kumppanuutta. 
Ja kyllä minä haluan, että sitä himoa löytyy. Se on se suhteen liima, yhteyden löytäminen kaiken arjen harmauden läpi. Mutta miten säilyttää intohimo alun huuman jälkeen jos luottamus ja turvallisuuden tunne katoavat, jos mies jättää liikaa vastuuta naisen kannettavaksi? Näin naisena tämä on ollut minulle ongelma. Miehille se seksin luoma yhteys on taas usein ollut tärkeää, jotta on voinut olla menttaalisesti enemmän läsnä ja avoin. Minä olen ymmärtänyt tämän ja osannut heittäytyä, jotta mies pääsisi siihen mielentilaan, mutta jos sitten toistuvasti minut jätetään pärjäämään itsekseni yhteisten velvollisuuksien kanssa, tai muuten vain yksin, niin sitten minunkin intohimoni hiipuu ja silloin alkaa etääntyminen.

Lasteni isän kanssa suhde alkoi järjellä: tiesin, että tässä on hyvä mies, jota saatoin ihailla. Halusin rakastua. Ja ajan saatossa rakastuinkin. Todella huumaavasti, mutta lopulta huuma sammui juuri yllä olevan mukaisesti. 20 vuotta oltiin yhdessä, jossa oikeasti onnellisia ja hyviä kumppaneita toisillemme noin 15 vuotta.

N52, kaksi pitkää suhdetta ja kaksi lyhyempää koettuna. Nyt taas uusi suhde alussa. Ei mieletöntä intohimoa, mutta paljon avoimuutta ja rehellisyyttä ja elämänkokemusta molemmilla. Tiedetään mikä on meille hyväksi, mutta emme ole vielä ihan varmoja voiko tällaisen rauhallisemman alun päälle rakentaa. Ainakaan juuri me kaksi. Ainakaan juuri tätä suhdetta. Tykkäämistä ja arvostusta on, ehkä jopa ihastumista. 

Minä en ole ikinä ollut rakastunut, ihastunut joo ja nekin tunteet ovat hävinneet vuoden kuluessa. Silti olen ollut 3x pitkässä suhteessa, pisin 3,5vuotta. Saahan sitä muutakin hyötyä puolisosta. En vaan pysty rakastumaan jos ei ole tarpeeksi samanlainen ihminen ja saa häneltä asioita joita toivoisinkin puolison tekevän, eli näyttämään kunnolla että olen hänelle oikeasti tärkeä ja korvaamaton olematta kuitenkaan mustis. Nykyään viihtynyt kyllä taas sinkkuna viimeiset 4 vuotta. Olen hoikka ja kaunis korkeasti koulutettu nainen.

Onnekkaita ovat ne ketkä ovat saaneet olla yhdessä ihmisen kanssa jota rakastavat JOS myös se kumppani rakastaa aidosti takaisin. Minusta tuntuu, että monissa suhteissa aina se toinen rakastaa enemmän. 

On yleistä. Tälläkin palstalla heitä, joiden mies ei suostu avioon tai lasten hankintaan. Odottavat parempaa kumppania. Myös oma kokemus on. 

Vierailija kirjoitti:

Eipä tule mieleen omassa tuttavapiirissä. Ainakaan kukaan ei ole moista ääneen sanonut. Ennemminkin on ihastuttu ja aloitettu suhde varsin mahdottomienkin naisten kanssa ja erojahan moistesta on sitten lopulta seurannut.

Tästähän juuri on kyse. Aloitetaan suhde, kun joku vsin pitää olla. Oikeita tunteita ei ole ja siten päätyy nopeasti eroon. 

Yhtä yleistä, kuin naisilla. Samat ihmisaivot ja hyötysuhtautumiset on heilläkin. 

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät muiden avioliittojen tunteet ja ajatukset? Se oli aloituksessa outoa, vaikka itse kysymys on hyvä. Itse tunnen vain yhden pariskunnan, missä saattoi ehkä olla kyse jostain tämäntyyppisestä. Pariskunta on jo eronnut ja mies petti todennäköisesti koko liiton ajan. Mutta eiköhän kuitenkin ole yleisempää, että molemmat ovat ainakin alkuun rakastuneita. Rakkaus voi kuitenkin rapistua ja ollaan yhdessä vain tottumuksesta ja pelosta olla yksin. Narsistisia persoonallisuudenpiirteitä omaavat ihmiset sitten elävät kaksoiselämää.

Tiedän näiden muutamien miesten ajatukset aiheesta, koska ollaan ystäviä ja he ovat itse kertoneet asian minulle. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin taitaa olla yksi syy suosia niitä komeimpia ja muutenkin laadukkaita miehiä. He eivät ole suhteessa, jos eivät rakasta, siitä olen melko varma. Omatkin poikaystävät ja aviomies ovat olleet suorastaan hullun lailla rakastuneita minuun ja aviomieheni on edelleen. Se näkyy käytöksestä jos rakastaa ja sekin, jos ei rakasta.

 

Hirveän vaikea ymmärtää, että joku voi elää suhteessa missä ei rakasta. Itseäni alkaa jo hyvän ystävänkin naama ärsyttää, jos ollaan liian pitkään yhdessä. Saati että pitäisi seksiä harrastaa kaverityyppisessä suhteessa, yäk.

Niin varmaan sitä rakkauttakin on eri levelillä. Ettei se ole vain on-off. Se voi siis aivan hyvin olla, että aviomies rakastaa sinua hullun lailla, muttei ole koskaan kokenut sitä universumeja räjäyttävää tunnetta. Jos ei, niin ei ehkä edes tiedä sen tunteen olemassa olosta. Kun sen kokee, niin tajuaa ettei se ole mikään yleinen ja tyypillinen. Ei valtaosa parisuhteista voi sille perustua, vaan ns. tavallisemmalle rakkaudelle. Toki voi olla että aviomiehesi kanssa on juuri tämä valtava tunne, mutta todennäköisyydet sille että se olisi ollut kaikilla (poikaystävät + aviomies) on aika äärimmäisen pieni. Se on vähän kuin sanoisi, että voittaa hedelmäpelissä ihan joka kerran kun sinne laittaa vain rahan.

^No sinä kai sen paremmin tiedät kuin minä. 

Eka poikaystävä kirjoitti mulle kirjeitä vielä pitkään suhteen päätyttyä, en itse ollut sellaista edes muistanut ennen kuin löysin kirjeet pari vuotta sitten. Ja toisen poikaystävän kanssa bänät olivat traumaattiset molemmille, koska oltiin rakastuneita ja käytännön asiat erottivat. Lyhyitä suhteita aikuisen mittapuulla, mutta teinille ja nuorelle isoja asioita.

Valitettavan monella on tämä, ja sitten niitä naisina kiinnostavia naisia katsellaan kodin ulkopuolella. 

Vierailija kirjoitti:

Valitettavan monella on tämä, ja sitten niitä naisina kiinnostavia naisia katsellaan kodin ulkopuolella. 

Kyllä naisia katsellaan muistakin syistä. Ainakaan tutkittu tieto ei anna tukea sille, että ilmiö olisi yleinen, sillä suomalaiset ovat valtaosa tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä parisuhteeseensa (enemmistö). 

Mutta tiedän että tänne kirjoittelevat enimmäkseen ne tyytymättömät. He haluavat lohduttaa itseään niin ettei kukaan muukaan rakasta puolisoaan. Inhimillistä, mutta ei totta.