Miksi naiset muuttavat tyyliään vanhetessaan?
Aina ne lyhyet hiukset. Toisilla mummomainen, toisilla miesmäinen tai "räväkkä". Meikki tätimäinen ja jopa silmälasit ikäkauteen sopivat.
Pukeutuminen samaa tyyliä, tylsä täti tai räväkkä täti.
En aio koskaan muuttaa nuorekasta tyyliäni miksikään, anteeksi vaan, jos se joitakin ärsyttää.
Kommentit (171)
Itse olen kiinnittänyt huomiota siihen, että monet valitsee sellaisen tanttatyylin jo kolmekymppisenä. Olen itse 38-vuotias. Monta kertaa olen yllättynyt, kun joku töiden tai muiden ympyröiden kautta tuttu ihminen on osoittautunut minua nuoremmaksi. Ylipaino varmasti tanttauttaa myös, mutta niin myös tyylivalinnat. Marimekolla on paljon vaatteita, joista saa aikaan tanttatyylin. Samoin prisma-/tokmannityylistä tulee helposti sellainen vaikutelma.
Esitetäänpä kysymys järkevämmin: Miksi ihmiset muuttavat tyyliä vanhetessaan?
Tulee äkkiseltään mieleen montakin syytä.
- Aika kuluu, muoti muuttuu. Useimmat ihmiset pyrkivät jossain määrin seuraamaan muotia. Loppujenkin on sikäli pakko, että kaupoista ei hirveästi löydy täydellisen epämuodikkaita vaatteita.
- Vartalo muuttuu. Se, mikä sopi kymmenen kiloa sitten, ei välttämättä sovi enää.
- Ihminen itse muuttuu. Maku kehittyy. Vaikka teininä tuntuisi hienolta kulkea pyllyvako vilkkuen, se ei välttämättä enää puhuttele aikuisena.
- Elämäntilanne muuttuu. Johtoryhmän kokoukseen laitetaan eri vermeet kuin lapsenlasten kanssa leikkipuistoon.
Sitten kysymys. Miksi kaikki tämä on jotenkin väärin, kun se tapahtuu naiselle?
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kiinnittänyt huomiota siihen, että monet valitsee sellaisen tanttatyylin jo kolmekymppisenä. Olen itse 38-vuotias. Monta kertaa olen yllättynyt, kun joku töiden tai muiden ympyröiden kautta tuttu ihminen on osoittautunut minua nuoremmaksi. Ylipaino varmasti tanttauttaa myös, mutta niin myös tyylivalinnat. Marimekolla on paljon vaatteita, joista saa aikaan tanttatyylin. Samoin prisma-/tokmannityylistä tulee helposti sellainen vaikutelma.
Tuo on muuten totta, että lisääntynyt ylipaino näkyy myös niin, että ihmiset näyttää vanhemmilta kuin ovat. Ylipainoa on vaikea pukea nuorekkaasti ja raikkaasti. Esim. isommat rinnat roikkuu helpommin ja siitä tulee sellainen keski-ikäinen vaikutelma, vaikka ei olisi lähelläkään keski-ikää. Suurin osa ylipainoisille suunnatuista vaatteista on tätimäisiä. Lisäksi huonot elintavat vanhentaa ihoa.
Onneksi vaihtavat! Kauheampi on sellainen, joka on jäänyt tyyliltään siihen aikakauteen, jolloin itse oli esim. 20-vuotias. En itse haikaile 90-luvun alun jättitukan ym. perään.
Täytyy sanoa, että tällä hetkellä ei kauheasti kiinnosta, mitä muut ajattelevat. Se on niitä vanhenemisen hyviä puolia. Käytän farkkuja, reisitaskuhousuja, kannan kamppeet repussa, korkokenkiä en viitsi pitää, kuljen pääosin tennareissa. Hiusmalli on vähän lyhentynyt, mutta semmoinen pitempi polkkamalli se on. Harrastan liikuntaa aika paljon ja koen pitkät hiuksen hankaliksi. Nämä saan juuri hyvin tungettua uimalakin alle.
Ikä ei ole pelkkä numero, ikääntyessään ihminen muuttuu muutenkin. Itselle terveys on noussut muuta tärkeämmäksi. En aina viitsi meikata, hiuksia en juurikaan laita, pukeutumisessa suosin käytännöllisyyttä. Olen kyllä ihan aktiivinen ja hyvässä kunnossa, paremmassa fyysisesti kuin nuorempana. En vain koe ulkonäköä enää niin tärkeäksi. Olen ollut pitkään naimisissa, ei mulla ole tarvetta koittaa ketään iskeäkään tms. En oikein ymmärrä, miksi minun pitäisikään olla mikään ikinuori.
Olen pukeutunut klassisesti jo nuorena ja työpukeutumisessa suosinut aina jakkuja, hameita, mekkoja, vapaalla kotelomekkoja jne. Nyt ikää kohta 50v ja tyyli on edelleen sama. Hiukset ovat olleet blondit ja tummat ja polkkaa ja pitkää aina miltä on milloinkin tuntunut. Tuskin muuttuu mikään tässä vaikka 50v tuleekin täyteen
Vierailija kirjoitti:
Räväkkä on tietyn ikäluokan juttu, ei esimerkiksi nykyisten neli- tai oikein viisikymppistenkään. Se, että pukeutuu oman nuoruutensa vaatteisiin tai teinimuotiin ei ole nuorekkuutta. Yleensä ne oikeasti nuorekkaat pukeutuvat aika klassisesti, itselleen sopivasti ja mausteena nykymuotia. Lyhyet hiukset usein leikataan, koska naistenkin hiukset tuppaavat harvenemaan.
Ainakin minulla hiuksista on vain 1/3 vahvuudesta jäljellä. Se näyttäisi kauhealta pitempänä. Koska en pidä hiusten suoristamisesta, kihartamisesta jne, leikkautin leukaan ylettyvän polkkatukan enkä kadu. Hiusten värjäämisen lopetin jo kolme vuotta sitten. En kadu sitäkään.
Pukeuduin nuorena goottirock-tyylisesti ja aina ihmiset tuijottivat ja supisivat. Lopulta aloin pukeutumaan kuten kaikki muutkin ja loppui tuijottaminen. Eli muutin tyyliäni ihmisten huonon käytöksen vuoksi.
En ole koskaan ollut muodista kiinnostunut tai tuntenut tarvetta pukeutua samoin kuin muut (ikäiseni), "tyylini" oli melko boheemi. Se ei ole muuttunut ja on muuttunut, miten sen sanoisi, on siis yksinkertaistunut jollain lailla mutta silti oman persoonan mukainen. Samoissa mitoissa olen kuin parikymppisenä (162cm 54kg) ja hiuksetkin vielä pitkät enkä ole värjännyt vuosiin, tummat ovat. Ihan ikäiseltäni taidan näyttää.
N55
Vierailija kirjoitti:
Jossain vaiheessa ikää hiukset alkavat monilla ohentua. Kun ne näyttävät hiirenhännältä, moni tekee päätöksen vaihtaa lyhyeen malliin. Pitkä ja ohut ei vain näytä yhtä hyvältä kuin pitkä ja paksu.
Nykyään on olemassa semmoinen ku hiusten pidennys, jota yllättäen käyttää myös moni 40-60v nykyään, eikä vaan nuoriso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kiinnittänyt huomiota siihen, että monet valitsee sellaisen tanttatyylin jo kolmekymppisenä. Olen itse 38-vuotias. Monta kertaa olen yllättynyt, kun joku töiden tai muiden ympyröiden kautta tuttu ihminen on osoittautunut minua nuoremmaksi. Ylipaino varmasti tanttauttaa myös, mutta niin myös tyylivalinnat. Marimekolla on paljon vaatteita, joista saa aikaan tanttatyylin. Samoin prisma-/tokmannityylistä tulee helposti sellainen vaikutelma.
Tuo on muuten totta, että lisääntynyt ylipaino näkyy myös niin, että ihmiset näyttää vanhemmilta kuin ovat. Ylipainoa on vaikea pukea nuorekkaasti ja raikkaasti. Esim. isommat rinnat roikkuu helpommin ja siitä tulee sellainen keski-ikäinen vaikutelma, vaikka ei olisi lähelläkään keski-ikää. Suurin osa ylipainoisille suunnatuista vaatteista on tätimäisiä. Lisäksi huonot elintavat vanhentaa ihoa.
Ihmiselle on lajityypillistä, että paino nousee iän karttuessa. Näin tapahtuu kaikissa kulttuureissa ja kaikissa etnisyyksissä. Siksi suurempi paino herättää heti mielikuvan korkeammasta iästä.
Jos ihan tarkkoja ollaan, tämä ei ole edes ihmiselle lajispesifi asia. Kyllä eläimistäkin tunnistaa nuoret yksilöt juuri siitä varsamaisesta hoikkuudesta. Keski-ikäinen susi, hirvi tai jänis on yleensä varttuneempi eli tukevampirakenteinen kuin ihan nuori aikuinen yksilö.
Vierailija kirjoitti:
Olen pukeutunut klassisesti jo nuorena ja työpukeutumisessa suosinut aina jakkuja, hameita, mekkoja, vapaalla kotelomekkoja jne. Nyt ikää kohta 50v ja tyyli on edelleen sama. Hiukset ovat olleet blondit ja tummat ja polkkaa ja pitkää aina miltä on milloinkin tuntunut. Tuskin muuttuu mikään tässä vaikka 50v tuleekin täyteen
Muuttuu. Kotelomekko ei näytä samalta päälläsi kuin ennen. Vaikka vaate on sama, se näyttää tätityylisemmältä, koska olet itse tietyn ikäinen.
Juu en ole muuttanut tyyliäni. Nuorenakin minulla oli lyhyet hiukset, koska ne nyt vaan sopivat minulle. Nuorenakin pukeuduin farkkuihin ja T-paitoihin ja neuleisiin. Nuorenakin käytin citylenkkareita.
Millaiset ovat tuohon ikäkauteen sopivat silmälasit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pukeutunut klassisesti jo nuorena ja työpukeutumisessa suosinut aina jakkuja, hameita, mekkoja, vapaalla kotelomekkoja jne. Nyt ikää kohta 50v ja tyyli on edelleen sama. Hiukset ovat olleet blondit ja tummat ja polkkaa ja pitkää aina miltä on milloinkin tuntunut. Tuskin muuttuu mikään tässä vaikka 50v tuleekin täyteen
Muuttuu. Kotelomekko ei näytä samalta päälläsi kuin ennen. Vaikka vaate on sama, se näyttää tätityylisemmältä, koska olet itse tietyn ikäinen.
No eipä tuota ole vielä havaittavissa, ehkä sitten joskus. Varmaan osasyy se, että treenaan edelleen salilla 4-5 kertaa viikossa ja muutenkin olen ihan liikunnallinen ihminen
Siis pitäisikö pukeutua kuten nuorena pukeutui (mikä olisi epämuodikasta) vai pukeutua kuten nuoret (20-30-vuotiaat)? Toisaalta nyt taitaa olla muotia ne jutut mitkä ysärillä oli muotia, että jos pukeutuu edelleen kuten ysärillä pukeutui, niin silloin on muodikas :D
Miksi naiset ja aina? Älä nyt viitti
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kiinnittänyt huomiota siihen, että monet valitsee sellaisen tanttatyylin jo kolmekymppisenä. Olen itse 38-vuotias. Monta kertaa olen yllättynyt, kun joku töiden tai muiden ympyröiden kautta tuttu ihminen on osoittautunut minua nuoremmaksi. Ylipaino varmasti tanttauttaa myös, mutta niin myös tyylivalinnat. Marimekolla on paljon vaatteita, joista saa aikaan tanttatyylin. Samoin prisma-/tokmannityylistä tulee helposti sellainen vaikutelma.
Kaikille sellainen muodikkuus ei ole se mielessä oleva asia. Itse ostan vaatteita materiaali ja käytännöllisyys edellä, en siksi pitääkö joku minulle ventovieras minua tyylikkäänä vai "tanttamaisena".
Farkkuja esimerkiksi en pahemmin käytä. Ihan siitä käytännön syystä, että vaikeat pms-oireet turvottavat vatsan ja tekevät kivuliaan. Tätä saattaa olla pari viikkoa ENNEN menkkoja, sitten päälle kolmas viikko samaa syytä menkkojen takia.
Aika lyhyeksi jää aika pukeutua tyköistuviin farkkuihin.
nuorekas pukeutuminen tällä hetkellä ois kyllä mukavaa, kun oversize-vaatteet taitavat edelleen olla muodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pukeutunut klassisesti jo nuorena ja työpukeutumisessa suosinut aina jakkuja, hameita, mekkoja, vapaalla kotelomekkoja jne. Nyt ikää kohta 50v ja tyyli on edelleen sama. Hiukset ovat olleet blondit ja tummat ja polkkaa ja pitkää aina miltä on milloinkin tuntunut. Tuskin muuttuu mikään tässä vaikka 50v tuleekin täyteen
Muuttuu. Kotelomekko ei näytä samalta päälläsi kuin ennen. Vaikka vaate on sama, se näyttää tätityylisemmältä, koska olet itse tietyn ikäinen.
No eipä tuota ole vielä havaittavissa, ehkä sitten joskus. Varmaan osasyy se, että treenaan edelleen salilla 4-5 kertaa viikossa ja muutenkin olen ihan liikunnallinen ihminen
Tuota, ikävä nostaa esiin sellainen juttu, että omaa ikääntymistä voi olla vaikea havaita. Joskus vasta toisen ottama valokuva paljastaa, että onhan sitä sittenkin ihan ikäisensä näköinen.
No muotikin muuttuu. Kun olin alle kaksikymppinen, kaikilla oli tätivaatteet, jakkuja, hameita, puseroita ja ruutuneuleita. Sitten muoti muuttui aivan toiseen suuntaan ja uskon, ettei kukaan pidä keski-ikäistä nsista narutopissa ja lantiofarkuissa tyylikkäänä. Yritän ostaa hyvin istuvia vaatteita ja vältellä selkeitä tätikaapuja js muoti-ilmiöitä.