Syön pelkästään valmisruokia, muita?
En ole koskaan pitänyt ruuanlaitosta ja lopulta armahdin itseni ja elän siltä osin nyt helppoa elämää. Kaupoissa on valtavat valikoimat lisäaineettomia, hyviä ja terveellisiä valmisruokia. Siihen kupeeseen jotain kasvista (usein valmista raastetta tai salaattia) sekä vähän raejuusto ja avot!
Käytän vapaa-aikani mielellään kaikkeen muuhun kuin kokkaamiseen. Miksi valmisruuat ovat punainen vaate niin monelle? En syö mitään pizzoja tai muuta epäterveellistä vaan esim. keittoja ja kana+riisi yms.
Kommentit (299)
Vierailija kirjoitti:
Joskus kalapuikkoja, ne on ainut valmisruoka jota syön, joskus 90-luvulla oli Saarioisella hyvä sipuliton maksalaatikko, sitä söin keitettyjen perunoiden kanssa, oli tosi hyvää, mutta sitten muuttivat sen, lisäsivät sipulin ja jättivät rusinat pois, sen jälkeen olen itse tehnyt kaikki syötävän ruuan, myös leivän teen itse. Joskus 90-luvulla oli myös taivaallisen hyvä sipuliton ruskeakastike Blå Bandilla, sillä sai taivaallisen hyvän jauhelihakastikkeen, mutta sitten siihenkin lisäsivät sipulin, niin sitten jauhelihakastike piti tehdä itse. Käyttäisin kyllä valmiita perunamuusijauheita, mutta nekin on sipuloitu joten perunamuusikin pitää tehdä itse.
Pirkka & mummon muusi on sipuloitu. Felix, Lidl, Xtra, Kotimaista ja Rooty on sipulittomia.
Jos syö pelkästään valmisruokia, niin itse valmistaisin siihen kylkeen aina reilun salaatin tyyliin tomaatti, 5 cm pala pilkottua kurkkua, 2 sellerin vartta pilkottuna. Tai sitten vaikka tomaatti ja omena pilkottuna. Tai sitten keittäisin lisukkeeksi kilon verran pakastekasviksia, esim. parsakaalia, josta sitten voi syödä lisukkeena kolmisen päivää.
Jos syö ihan pelkkiä valmisruokia, vaikka ne olisi esim. 300 gr kana/riisi-annos, niin eipä siinä paljoa kyllä syömistä ole ja sekin vähän kehnohkoa ravintoarvojen suhteen. Sen salaatin tekeminen kylkeen kestää ehkä 2 min. Niiden kasvisten keittäminen 10 min: nehän tietenkin laitetaan jäisinä kattilaan, keitetään vedenkeittimessä vettä ja kiehuva vesi niiden jäisten vihannesten päälle. Jos tuota ei jaksa tehdä, niin aika kehnoa on jaksaminen ja myöskin ravinnon saanti.
Jäin miettimään, että pakkaspitsahan taitaa olla yksi vähiten prosessoiduista ruuista. Ne kanat ja lohikiusaukset sitten taas njääh.. Ellei Kokkikartanon syö. Ne tuntuu olevan suht puhtaita, mutta mites se suolan määrä niissäkin..
Osa Ekoodeistakin on ihan luonnollisia , kuten E330 sitrushappo, E300 askorbiinihappo, E440 pektiini, E162 punajuuri... muutama ulkomuistista.
Jonkin verran tehnyt uraa elintarvikelabroissa.
Miten ihmeessä jollakin random-pirkolla voi mennä ihon alle sellainen asia, että joku random-erkki syö pelkästään einesruokia :D Mitä helvetin väliä sillä on sille pirkolle?
Mua ei kiinnosta muiden ruokavalinnat. Itse teen suurimman osan itse. Syyt: maku, raha, monipuolisuus. Joku muu tekee toisenlaiset valinnat. Harvoin ostan puolivalmiitakaan, esim pastakastikkeita. Tämäkin aiheuttaa palautetta, että ylisuoritan ruokaa. En välttämättä tykkää kokkaamisesta, mutta tykkään hyvästä ruoasta. Oikeasti hyvän makuiset einekset on harvassa tai ovat mun budjettiin liian kalliita.
Ei mikään hirveä nautinto tunkea joka päivä valmisruokia naamaansa.
Kuvottaa pelkkä ajatuskin. Yäk. Alkoi ihan tehdä pahaa...
En voi sietää sipulia missään muodossa. Pinaattikeittoa lukuun ottamatta käytännössä kaikki valmisruoat/einekset sisältävät sipulia.
En siis syö valmisruokia/eineksiä.
Enkä katso kokkiohjelmia, koska ne aina alkavat: "Pilkotaan ja kuullotetaan sipuli..." Viimeistään lopuksi ripotellaan annoksen päälle "koristeeksi" ruoho- tai kevätsipulia, yök.
Ihmettelen, että jopa HS.n ruokatoimittaja kehotti "opettamaan" sipulia karttavia syöttämällä heille ruohosipulia (koska se toimittajan mielestä on niin mietoa") - eli sitä kaikkein pahimman makuista tavaraa mitä sipulimaailma päällään kantaa.
PS. On aivan turhaa tulla minulle sanomaan, että "kokeile mietoja sipuleita ja hauduta/paista/keitä/ryöppää/raasta/rymistä niitä..." Ei ole mitään vaikutusta, kaikki sipulit maistuvat kamalalta, eikä maku lähde suusta millään, ja vatsa on kipeänä pahimmillaan kaksi vuorokautta sipulisen ruoan syömisen jälkeen.
Ja nykyään on ilmeisesti erittäin trendikästä tunkea pikkelöityä punasipulia joka paikkaan. YÖK YÖK YÖK.
Joo itselle ostan kyllä välillä eväsruoaksi mutta perheelle liian kallista ja annokset miehelle ja teini pojalle ihan liian pieniä.
Jos elät yksin, niin miten et saa laitettua itelles ruokaa? Jos oot masentunu tai jotain, nii sitte ehkä haasteellista. Mutta ei se ruuanlaitto niin monimutkasta oo. Mä syön usein vaan paistettuja kanasuikaleita ja parsakaalia/salaattia. Välillä teen makaroonilaatikkoa tai uuniperunoita. Valmisruuat on köyhälle kalliita, liharuuista ei tarvi ees haaveilla.
Valmisruuissa on omat ongelmat. Mikrossa tulee mokattua unohtaa muovin, paperin pakkaukseen, ajasta väärin .. lisäaineita liikaa monesti.
Plussana nopeasti saa ruokaa, jos ei mokaa.
Minulla ei ole kunnollista keittiötä, vaan pelkkä keittonurkkaus, joten ei tule kokkailtua kovin usein mitään monimutkaista. Lasagnen aikaan saaminen vaatii jo huomattavaa suunnitelmallisuutta, kun laskutilaa ei ole yhden neliömetrin vertaa. En syö kovin usein valmisaterioita, vaan yleensä kokoan lautaselle aterian esim. esikeitetystä mikroriisistä/-kvinoasta, säilykepavuista, kypsistä kanasuikaleista, valmiista valmiista juures- tai kaaliraasteesta, jne. Päälle jotain valmista satay-kastiketta tai vastaavaa ja se on siinä. Tavallaan kokkailua, mutta oikeastaan ei, koska vain kokoan yhteen valmiita aineksia.
Juu, mieluummin valmiita kuin raakoja tai puolivalmiita,
5 vuotta sitten oli kolesteroli koholla kun söin omatekoisia. Seuraavassa tarkastuksessa 2025 kolesteroli oli hyvä vaikka olen jo pari vuotta syönyt pelkkää kokkikartanoa. Ei ne valmisruuat mitään huonoja ole. Joku saarioisen roiskeläppä tietenkin on huonoa ja tiedän ihmisiä jotka elää pelkästään näillä ja sen huomaa.
Vierailija kirjoitti:
En tod syö valmisruokia.
Samat ihmiset jotka tuota uhoavat kelpuuttavat kuitenkin marinadissa olevan lihan, esim. broilerin hunajamarinadissa. Samoille ihmisille kelpaa myös limsat tai energiajuomat. Ehkä alkoholiakin kuluu viikonloppuisin. Ja saattaapa sitä välillä eksyä pikaruokapaikkaankin syömään.
Siksi aina huvittaa, kun tällainen ihminen alkaa paasata kuinka epäterveellisiä mikroateriat ovat ja omaan suuhun ei niitä laittaisi mistään hinnasta, kun on niin lisäaineita.
Vierailija kirjoitti:
Tuo kostautuu jossain vaiheessa. Prosessoidut ruoat, herkut, vanukkaat jne. ovat myrkkyä suolistolle.
mm. lihakaalilaatikko aivan loistavaa. Eikä siinä mitään lisäaineita näkyny olevan.
Vierailija kirjoitti:
Jos syö pelkästään valmisruokia, niin itse valmistaisin siihen kylkeen aina reilun salaatin tyyliin tomaatti, 5 cm pala pilkottua kurkkua, 2 sellerin vartta pilkottuna. Tai sitten vaikka tomaatti ja omena pilkottuna. Tai sitten keittäisin lisukkeeksi kilon verran pakastekasviksia, esim. parsakaalia, josta sitten voi syödä lisukkeena kolmisen päivää.
Jos syö ihan pelkkiä valmisruokia, vaikka ne olisi esim. 300 gr kana/riisi-annos, niin eipä siinä paljoa kyllä syömistä ole ja sekin vähän kehnohkoa ravintoarvojen suhteen. Sen salaatin tekeminen kylkeen kestää ehkä 2 min. Niiden kasvisten keittäminen 10 min: nehän tietenkin laitetaan jäisinä kattilaan, keitetään vedenkeittimessä vettä ja kiehuva vesi niiden jäisten vihannesten päälle. Jos tuota ei jaksa tehdä, niin aika kehnoa on jaksaminen ja myöskin ravinnon saanti.
Minulle riittää valmisruoan lisukkeeksi muutama pala ruisleipää. Rehuista en ole tykännyt koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään hirveä nautinto tunkea joka päivä valmisruokia naamaansa.
Kuvottaa pelkkä ajatuskin. Yäk. Alkoi ihan tehdä pahaa...
30 vuotta olen syönyt joka päivä valmisruokia ja edelleen tuntuu suurelta nautinnolta!
Vierailija kirjoitti:
Valmisruuissa on omat ongelmat. Mikrossa tulee mokattua unohtaa muovin, paperin pakkaukseen, ajasta väärin .. lisäaineita liikaa monesti.
Plussana nopeasti saa ruokaa, jos ei mokaa.
En ole mokannut yhtään kertaa valmisruoan lämmityksessä. Täytyy olla vajausta aivotoiminnassa, jos sellaiseen kykenee.
Vierailija kirjoitti:
Olihan se helppoa, mutta en vain pysty, kun jotenkin inhottaa. ---- Tänään laitoin nakkikastikkeen ja perunat ja samaa syön huomenna. Niin hyvää on itse tehty.
Sun nakkikastikkeesi onkin niin terveellistä, hahah.
Itsekään en pidä yhtään ruoanlaitosta ja etenkin nuorempana käytin turhan paljon eineksiä, työpaikan lounaana yhdessä vaiheessa ihan jatkuvasti. Nykyään on paljon parempiakin eines- tai ennemmin valmisruokavaihtoehtoja. Kaksi asiaa niissä tökkii ja siksi olen päässytkin einesten käytöstä eroon.
Halvemmat einekset ovat vaan epäterveellistä prosessikuraa hirveällä läjällä suolaa. Vähän karrikoiden siis. Osa on ihan syötäviä maun puolesta kyllä. Mutta niin monella tavalla epäterveellisiä, että pidempään ei vaan tässä iässä enää pysty.
Hinta ei ole tae, vaan kalliimpikin eines voi tarkemmin katsoen olla suolakuraa. Mutta kyllä niistä löytyy ihan suht terveellisiä vaihtoehtojakin. Niissä tökkii sitten se hinta. Ei tartte paljoa panostaa lisää, niin pääsee ihan lounasravintolaan syömään ja hintaero itse tehtyyn venyy niin tolkuttomaksi, että pienen kynnyksen ruokia tulee tehtyä mieluummin sitten itse. Ihan yksinkertaisesta ja helposta saa syötävää, johon ei kyllästy, vaikka ei mikään master chef olisikaan.