Lue keskustelun säännöt.
Ovatko vanhempansa lapsuudessa menettäneet ihmiset vahvempia henkisesti?
21.02.2026 |
Esim eivät valita pikkuasioista vaan tietävät mitä ne elämän oikeat ongelmat ovat, ovat myös kypsempiä kuin muut saman ikäiset. Mutta onko myös henkisesti vahvempia?
Kommentit (253)
Jep.
Ihminen on oman itsensä johtaja ja tukija jo lapsena.
Opettaja ja ohjaaja.
Se on elämänasenne joka pinttyy ihmiseen huomaatta.
Hänestä voi tulla oman tiensä kulkija.
Minusta tuli niin sanottu oman tieni kulkija.
Tämä on ollut ok.
Minulla on kaikesta huolimatta ollut hyvä ja henkisesti rikas elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi jäädä ikuinen kaipaus ja jopa kateellisuus niitä kohtaan joilla on molemmat vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Sanna Marin on avioerolapsi. Hänestäkin tulee vaikutelma kivikovasta ihmisestä.
Näyttää siltä .että ne jotka menettivät vanhempansa joko kuoleman tai avioeron takia, eivät ole heikkoja raukkoja, vaan päinvastoin, kivikovia.
Purran tilalle kyllä voisi vaihtaa jonkun jolla on ollut helppo elämä.
AnnaKontulá on kertonut, että hän joutui teininä myymään itseään saadakseen ruokaa, vaatteita ja koulutarvikkeita. En nyt muista olivatko vanhempansa eronneet tai kuolleet, mutta eivät kunnolla vanhemmuutta pystyneet hoitamaan.
Olenkin ihmetellyt, miksi eivät tuolloin lastensuojelu ja sossu puuttuneet tilanteeseen. Puhutaan kuitenkin 1980 - 1990-luvuista.
Vierailija kirjoitti:
Voi jäädä ikuinen kaipaus ja jopa kateellisuus niitä kohtaan joilla on molemmat vanhem
...
En ole koskaan tajunnut olla kateellinen jos jollakin on molemmat vanhemmat.
Olen iloinen niiden puolesta joilla on ollut omat vanhemmat.
Empatia saattaa jopa lisääntyä muita kohtaan.
Minäkin olen ihmetellyt Anna Kontulan kohtaloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi täällä demonisoidaan vanhempien eroa ja verrataan vanhempien kuolemaan? Omat vanhemoani ivat aina asuneet erillään ja heillä on ollut ihan hyvä ja toimiva yhteishuoltajuus. Molemmat vanhemmat aktiivisesti mukana elämässä, vaikka eivät samassa asunnossa olekaan asuneen.
Vierailija kirjoitti:
Olen huolestunut avioerolapsista
Miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai että vanhemmat eivät saa erota ennen kuin lapset on aikuisia, vaikka kotona olisi miten pelottava ilmapiiri ja vaarallista? Just joo, tuollainen kotiympäristö onkin varmasti oikein hyvä paikka lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä, monista tulee Riikka Purran kopioita. Henkisesti häiriintyneitä. Persoonallisuushäiriöisiä.
So, so Tytti. Sinusta ei enää kukaan välitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ja en ole.
Sama täällä. Muuten voi pärjätä, mutta tunne-elämä ei välttämättä pääse kehittymään normaalisti. Esim.parisuhteista ei tule mitään tai ne eivät edes kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahva ja vahva...?
Itse olen elättänyt itseni omalla työllä 15 vuotiaasta alkaen ja oli maailman luonnolliisin asia matkustaa just niin monta kilometriä kuin on pakko, että saa seuraavan työpaikan. En tiedä onko se itsellä vahvuutta vai kaiken läpitunkeva pragmatismia. Sillä selvisi 44 vuoden palkallista työtä kestäneen työuran ilman työttömyyttä; se tehdään mitä pitää tehdä.
Jo vuosikymmenten ajan on ollut olemassa laki, minkä mukaan alle 18-vuotiaan ei tarvitse itse elättää itseään. Vanhempien ja huoltajien ohella elatuksesta vastaa sosiaalitoimi.
No eipä tuo asia nyt oikeasti ole noin yksinkertainen. Lasu toimi vielä 2000-luvulla eri tavalla ja esimerkiksi laki suojasi enemmän vanhempia. Esimerkiksi itse olen kokenut ihan konkreettisesti nälkää omassa lapsuudessa vanhemmista johtuen, mutta jos perhe ei suostu sossun tukitoimia ottamaan eikä sossu pääse kartalle todellisesta tilanteesta niin eipä ne ruokaa postiluukusta laita tai tilille rahaa pyytämättä. Itsekin lähdin kotoa 15-vuotiaana eikä siinä sossusta tullut kyllä mitään. Eikä sen kummemmin vanhemmaltakaan, jolla elatusvelvollisuus lain mukaan olisi ollut. Sain kuitenkin lapseneläkettä jonkun verran, joka auttoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin joitakin vastauksia.
Huomasin, että ketjussa olevat ihmiset eivät luultavasti ole menettäneet vanhempaansa lapsena.
Ja kyllä. Jos niin kauhea asia tapahtuu, se lopulta vahvistaa henkisesti.
Ihminen osaa suhteuttaa asiat ja hän oppii jo lapsena sen, miten on mahdollista selviytyä.
Uustasperoiden itku pikkuasioista ärsyttää. Siis aikuisten uustaaperoiden.
Sitä huomaa, että ihmiset eivät ole karaistuneet.
Miksi ärsyynnyt pikkuasioista, kuten siitä että joku toinen valittaa jo
.
Koska huomaan, jos joku itkee pikkuasioiden takia.
Se on elämän tuhlaamista.
On ihmisiä jotka eivät ole mistään kiitollisia.
Se on pöyristyttävää.
Äitini menetti äitinsä 5- vuotiaana vuonna -34.. Hänestä tuli juuri sellainen, että mikään ei riittänyt. Mihinkään ei ollut tyytyväinen. Syytti aina muita, jopa meitä lapsia mm.köyhyydestään ja hulluudestaan. Itse ei tehnyt asioiden eteen paljoakaan. Jäi leskeksi nuorena, mutta eli pienellä leskeneläkkeellä 3 lapsen kanssa. Ilmeisesti jotenkin psyykkisesti työkyvytön. Nuoremmat sisarukseni kuolivat nuorena. Olimme olleet kaikki alle 10 kun isämme kuoli. Kyllä tämä kaikki on vaikuttanut elämäämme. Äiti eli 89-vuotiaaksi.
Eivät, lähinnä huvittavia kaikessa valitusrumbassaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsunamissahan tuli orpoja 20 Suomeenkin. Tuskin ovat sen vahvempia.
No siis ei.
Jos lapsena isoja vaikeuksia kohdannut saa paljon apua, tukea ja terapiaa ja tervehtyy traumoistaan, niin silloin yleensä näistä ihmisistä tulee sellaisia aika perustyytyväisiä ihmisiä elikkä ovat iloisia jo siitä jos mikään ei ole pielessä. Mutta ei hoitamaton traumatisoitunut ihminen ole mitenkään onnellinen ihminen.
Ei kenestäkään tule vahvempaa siksi
Vierailija kirjoitti:
Tsunamissahan tuli orpoja 20 Suomeenkin. Tuskin ovat sen vahvempia.
Hahhah
Vierailija kirjoitti:
Tsunamissahan tuli orpoja 20 Suomeenkin. Tuskin ovat sen vahvempia.
Ei niitä ollut kuin jotain 10, en tiedä laskettiinko siihen 20 vain toisen vanhempansa menettäneet, vai onko mistä peräisin.
Eipä se itsenöisyys siitä riipu, kykeneekö tarvittaessa ottamaan tukea vastaa toisilta. Myös tuen tarpeen tunnistaminen ja uskallus ottaa tukea vastaan on yhdenlaista rohkeutta.