Aspergerit ei kuulu yleisopetukseen - ovat vaikeita, nyt opettaja on teipannut suun kiinni.

Iltalehdestä



Opettaja teippasi lapsen tuoliin

1.5.2007 21:22



Imatralainen perheenäiti suivaantui saatuaan tietää poikansa opettajan rajusta kuritustavasta.



Ensimmäistä luokkaa käyvän pojan opettaja teippasi pojan suun kiinni kesken tunnin. Näin tapahtui kahdesti.



Kahdella muulla kerralla hän sitoi ylivilkkaan lapsen tuoliin kiinni maalarinteipillä ja kolmannella kerralla langalla. Lyhyen ajan sisällä sattuneista tapauksista viimeinen tapahtui tiistaina 24. huhtikuuta.



Pojan äiti teki parin päivän kuluttua rikosilmoituksen Imatran poliisille.



- Vaadin opettajalle oikeudenmukaista rangaistusta, toteaa kovista otteista pöyristynyt äiti.



Viime syksynä imatralaiskoulussa aloittaneella nuorella opettajalla on pätevyyden takaava koulutus. Pojan äidille hän selitti teipanneensa poikaa huumorimielessä.



Ajatuksena oli, että hän näyttää leikkisästi, kuinka liian vilkkaalle lapselle käy tunnilla.



Opettajan rankaisema poika on helpottunut siitä, ettei hänen enää tarvitse olla tekemisissä kyseisen opettajan kanssa.



- Hän opiskelee avustajan kanssa ja on tunneilla eri luokalla, äiti kertoo.



Opettaja jatkaa virassa.



- Järjestämme asiasta opettajien ja vanhempien yhteisen kokouksen, kertoo koulun rehtori jatkotoimista.



Lisää aiheesta keskiviikon Iltalehdessä

Luokka on iso ja levoton. Lapset olivat kertoilleet kotonaan tästä teippailusta ja puhelinrumba vanhempien välillä alkoi.



Alunperin vanhemmat olisivat halunneet kaksi luokkaa, tuohon ei ole suostuttu.



Säästötoimista kärsii kaikki, erityislapset, tavalliset lapset, lahjakkaat lapset, opettajat, lasten perheet.

lähinnä seuraavat vierestä, kun ope yrittää saada aspergeriä hiljaiseksi ja paikoilleen. Ihan epätoivoisen urakan eteen on pantu opekin. Uhreja ovat molemmat.

viihtyvät omassa maailmassaan paremmin kuin muiden joukossa. Ei niiltä ole koskaan tarvinnut suuta kiinni teipata, päin vastoin saa lypsää joka sanan ulos. Ylivilkkaat on ADHD lapsia.

ja sai tämän sekaannuksen aikaan.



Kyseessä siis ylivilkas lapsi eli todennäköisesti ADHD, eivät hekään kuulu yleisopetukseen vaan pienluokkaan.



Kotona on puuttunut rajat mitä ilmeisemmin, kaikki tietämäni häirikkötapaukset ovat tällaisia jotka tekevät asiat mielensä mukaan. Suurin syy on vanhemmissa.

on opettajien ammattitaidottomuutta, etteivät he selviä asperger-lapsista.



Aspergerlapsista on tehty paljon tutkimusta ja kokeneemmat autismihoitajat ja monet erityisopettajat sekä useat tutkijat ovat sitä mieltä, että as-lasten paikka ON yleisopetuksessa, ellei heillä ole muita vakavia oppimishäiriöitä (kuten dysfasia tai kognitiivisen puolen lisäongelmat).



Tämä käy ilmi vaikkapa Pia Ruhasen ja Jenny saaren gradusta, johon voi tutustua osoitteessa http://tutkielmat. uta. fi/pdf/gradu01124. pdf. Se on vain gradu, mutta siihen on koottu olemassa olevaa tutkimusta ja opettajien sekä sairaanhoitajien kokemuksia. Siinä todetaan että: opettajat jotka viitsivät ottaa asiasta selvää ja yrittää, saavat oppilaansa toimimaan hyvin yleisopetuksessa ja että as-lapselle itselleen on parempi rauhallinen yleisopetusken ryhmä, isokin, kuin pienikään erityisopetusryhmä, jos se on rauhaton. Tunnen myös itse tässä haastatellut Leena Shcroppin, joka on aspergerlapsiin ja heidän kuntoutukseensa laajalti erikoistunut psykiatrian sairaanhoitaja ja sanoo samaa. Tunnen itse myös monia erityisopettajia, jotka ovat sitä mieltä, että as-lapset lähetetään heille pääasiassa sen takia,e ttä yleisopetuksen opettajien ammattitaito ja motivaatio ei riitä: lapset sinänsä voisivat pärjätä yleisopetuksessakin ihan hyvin, opettaja vaan ei viitsi nähdä sen eteen vaivaa.



Ja juu, tottakai sillä yleiopstuksen opettajalla on luokassaan 20 muutakin lasta, joiden eteenpitää nähdä vaiva ja huomioida. Mutta sillä erityisopettajalla on 7-10 lasta, joista joka ainoa vaatii yhtä paljon huomiota kuin kolme keskivertoyleiopetuksen lasta JA SILTI HÄN ONNISTUU NÄKEMÄÄN SEN VAIVAN ETTÄ SAA OPPILAAN TOIMIMAAN OIKEIN. Ei erityisopettajalla ole sen enempää aikaa eikä resursseja kuin yleiluokan opettajallakaan - mutta hänen on pakko selvitä. Ei se ole kiinni ajasta eikä resursseista, vaan ainoastaan viitseliäissyydestä.

Eli kaikki ylivilkkaat lapset eivät ole adhd lapsia ja kaikki adhd lapset eivät ole ylivilkkaita.

piiloutuu tuon " en ole erityisopettaja" statuksen taakse eikä edes yritä.



" Ei erityisopettajalla ole sen enempää aikaa eikä resursseja kuin yleiluokan opettajallakaan - mutta hänen on pakko selvitä. Ei se ole kiinni ajasta eikä resursseista, vaan ainoastaan viitseliäissyydestä. "



Ja mikäpä siinä kun täälläkin av-mammat hyväksyy erityislasten läimäyttelyn, teippailun, nöyryyttämisen.... Ihan kuin erityislapsella ei olisi ihmisarvoa ollenkaan...

Luokanopettajalla yksinkertaisisesti ei ole erityisopettajan koulutusta ja pätevyyttä. Ei sen taakse mitenkään tarvitse piiloutua. Eikä palkkauskaan ole läheskään yhtä hyvä kuin erityisopella. Törkeää syyttää luokanopettajia viitsimättömyydestä. Ja minä en ole ope, en erityis- enkä luokanope.

Vierailija:

Eli kaikki ylivilkkaat lapset eivät ole adhd lapsia ja kaikki adhd lapset eivät ole ylivilkkaita.

Minä olen ollut siinä käsityksessä, että ADHD on nimenomaan ylivilkkaus- ja keskittymishäiriö, ADD taas on keskittymishäiriö ilman ylivilkkautta. (Ja että ylivilkkaat lapset ovat ADHD:ita vain, jos heillä on myös keskittymishäiriö.)

Paraneeko " vika" iän myötä?



Vai olisikohan taas kyse siitä, että " lapsista tulee juuri sellaisia, kuin vanhemmat tekevät" ?

Esim. Einsteinilla oli as. Vanhemmat voivat siinä mielessä olla " syyllisiä" , että syndrooma on usein perinnöllinen. Jos sitä ei diagnosoida ajoissa, voi vanhempana tulla masennusta, kuten meidän vanhimmalla lapsella.

On olemassa joukko oireita mutta ei kaikilla adhd lapsilla ole niitä kaikkia. Esim. pelkällä ylivilkaudella ei edes anneta adhd diagnoosia vaan silloin diagnoosi on add.



Ja hyvinkin rauhallisella lapsella voi olla adhd koska hänellä on oppimisvaikeuksia, uniongelmia, kehittymättömyyttä mm. motoriikassa, puheen kehityksessä sekä hahmottamisessa. Hänen voi olla vaikea keskittyä eikä hän sisäistä monimutkaisia ohjeita.



Ja sitten on vielä monta muuta variaatiota. Ihan yksinkertaine, helposti ymmärretävä (ehkä hieman yleistävä) ja selkeä artikkeli näkyi olevan ihan kaks plus lehdessä josta voi käydä lukemassa jonkinlaista taustatietoa erityislapsista. Kaikenkattava ei sekään ole, mutta

saa siitä jonkinlaisen käsityksen....

Olen kanssasi samaa mieltä, että aspergerit pääsääntöisesti kuuluvat yleisopetukseen, mutta on törkeä väite, että opettajien ammattitaito, tai motivaatio ei riitä aspergerin kanssa toimimiseen. Varmasti riittäisi, jos siinä luokassa olisi vain se yksi asperger, mutta opettajalla saattaa olla vaikkapa 25 ekaluokkalaista, joista 2/3 ei ole koskaa tottunut kuuntelmaan ohjeita tai vanhemmat eivät ole koskaan laittaneet heille rajoja. Opettaja on se ensimmäinen aikuinen, joka yrittää saada lapset ymmärtämään, että ryhmässä ei voida jatkuvasti tehdä Nico-Petterin ehdoilla kaikkea. Nämä lapset ovat kuitenkin ihan " normaaleja lapsia" . Lisäksi luokassa saattaa olla ADHD-oppilaita, maahanmuuttajia, joilla on vaikeita ongelmia kielen kanssa jne. jne. Nykyisissä luokissa ei ole enää mitään mahdollisuutta huomioida lasta yksilöllisesti, sillä nykyiset luokat ovat kuin 25 oppilaan erityisluokkia!!! Suurempiakin! Siinä mielessä olet siis oikeassa, että ei, luokanopettajalla ei ole pätevyyttä opettaa erityisluokkaa, mitä tämän päivän yleisopetus nykyään on. Tässä tilanteessa kaikki ovat häviäjiä, lapset, vanhemmat ja opettajat. Vain kunta voittaa... rahaa, säästöjen muodossa. Yrittäkää vaikuttaa niihin päättäjiin, jotta olot kouluissa saataisiin siedettäviksi. Moni teistä ei varmaankaan enää edes tiedä, kuinka paha tilanne kouluissa on.

t. ope, joka ei varmaankaan hoitovapaalta palaa enää opettajan hommiin juuri kyseisistä syistä

Päättäjien tulisi ymmärtää että tämänkaltaiset tapaukset on hätähuuto siitä että opettajien työtaakka on muuttunut kohtuuttomaksi.



Oppilasaines on levottompaa kuin aiemmin, vanhempien ihmisten = lue opettajan kunnioitus puuttuu liian monelta lapselta, vanhempiin käännän katseeni ja sieltähän se syy löytyy. Lapsia ei ohjata oikeaan käyttäytymistapaan, lapsilla ei ole rangaistuksia eikä kuria ja sitä satoa nyt niitetään.



Itse en hyväksy vanhempien kasvatusvastuun laiminlyöntiä.



Opettakaa kotona sanat kiitos ja anteeksi ja niiden merkitys niin olette pitkällä.



Tuttavaperheessäni ei ole opetettu anteekispyyntöä ja nyt teinit on ongelmissa, eivät kadu mitenkään rumia tekojaan tai sanojaan. Perheessä on monta lasta mutta ei sellaista lämminhenkistä yhteenkuuluvuutta, kaikki on erittäin reviiritietoisia ja tavaroita ei osata jakaa. Minä, minä, minun, minun ......... loputtomiin.

Tollainen marakatti pilaa muidenkin työrauhan. Turhaa jeesustelua että kyse on jostakin vakavasta asiasta. Jos olisi lyönyt tai tukistanut, niin asia olisi eri.

jotka ovat sitä mieltä, että kyllä luokanopettajan koulutuksella pärjää as-lapsen kanssa ihan hienosti, kunhan tutustuu lapseen. Eikä heilläkään sitä erityiskoulutusta ole. Ei se koulutus mitään ihmeitä tee, mutta auttaa ehkä vähän asenteisiin.



Ennen vanhaan oli as-lapsia. Heitä kuitenkin pidettiin väärin perustein käytöshäiriöisinä, huonosti kasvatettuina, skitsofreenisina, psykoottisina tai muuten vaan outoina. TYypillisiä esimerkkejä as-henkilöistä ovat esim Einstein (jolla lienee ollut myös add), Wittgenstein ja fiktiivisinä hahmoina Lassi tai Vaahteramäen Eemeli. Joillain oireet helpottavat aikuistuessaan. Varsinkin älykkäät assit oppivat kompensoimaan puutteitaan ja " näyttelemään normaalia" esim sosiaalisissa tilanteissa. Toiseílla taas ei kompensaatio toimi ja he syrjäytyvät kaikkien niiden ongelmien takia, joita as-oireet heille aiheuttavat. Vanhemmat eivät voi kasvatuksellaan aiheuttaa as-oireita, mutta he voivat tukea lapsen kasvua yhteiskuntakelpoiseksi aikuiseksi oireista huolimatta: opettaa niiden hallintaa jne. TÄhän vanhemmat tosin tarvitsevat muiden kasvattajien apua: opettajien ymmärrystä ja viitseliäisyyttä, mummoja ja vaareja, naapureita ja usein myös kaupan- ja kirjaston- jne. -" tätejä" .

On toki aina kouluissa ollut vilkkaita ja sopeutumattomia lapsia mutta yleensä vain ehkä keskimäärin 1/luokka (kuten itselläni ala-asteikäisenä). Ei 6-7/luokka kuten nykyään. Vastaa siinä nyt sitten sekä kaikkien oppimisesta että kaikkien turvallisuudesta.



Mikä ihme on vikana nykylasten oireilussa? Vanhempien työntekoa ja ns. uravanhemmuutta en ensimmäisenä lähtisi syyttämään, koska esim. 70-luvulla ja sitä ennenkään vanhemmat eivät taatusti olleet lasten kanssa nykypäivää enempää, pikemminkin lapset tuupattiin hoitoon parikuukautisina tai mummut, kodinhoitajat tai isommat sisarukset vahtivat. Tai ehkä silloinen vanhemmuuden puute näkyy nyt kasvatukseen kyvyttöminä aikuisina, vaikka perheelle varattu aika on periaatteessa koko ajan lisääntynyt esim. perhevapaiden ja lyhyemmän työajan myötä sekä teknologian kehittyessä (astianpesukoneet, pyykinpesukoneet, pölynimurit, valmiiksi pakatut ja tehdyt ruuat, ym. ym.)?



Ehkä ensimmäisenä olisi pistettävä paikalleen arkirutiinit eli ensimmäisenä riittävä yöuni (joka on ala-asteikäisilläkin vielä 9-10 h, ei siis yhdeltätoista petiin kun muutkin menee silloin). Yliväsymys ja unenpuute näkyy usein ylivilkkautena, keskittymis- ja oppimiskyvyttömyytenä. Kunnollinen aamupala, kouluruokailu ja välipala. Riittävä ulkoilu koulussa ja koulun jälkeen. Telkkari ja tietsikkapelit kontrolliin, esim. telkkaria max tunti/pv ja pleikkarit ym. esim. kerran viikossa pelipäivänä - ei missän nimessä joka päivä eikä etenkään ennen nukkumaanmenoa. Ylimääräinen sokeri minimiin, esim. kola- ja energiajuomat (joissa sokerin lisäksi muitakin piristäviä aineita, jotka lapsille ihan turhia). Edes tunti illassa perheen yhteistä, rauhallista aikaa, jolloin voi asioista jutella, ilman että joku häsää tai harrastaa jotain, esim. yhteisen iltapalan merkeissä. Uskoisin, että näistä 6-7 ylivilkasta oppilasta/luokka palattaisiin aika nopeasti siihen 1-2/luokka -tasoon.

Vierailija:

Mikä ihme on vikana nykylasten oireilussa? Vanhempien työntekoa ja ns. uravanhemmuutta en ensimmäisenä lähtisi syyttämään, koska esim. 70-luvulla ja sitä ennenkään vanhemmat eivät taatusti olleet lasten kanssa nykypäivää enempää, pikemminkin lapset tuupattiin hoitoon parikuukautisina tai mummut, kodinhoitajat tai isommat sisarukset vahtivat. Tai ehkä silloinen vanhemmuuden puute näkyy nyt kasvatukseen kyvyttöminä aikuisina, vaikka perheelle varattu aika on periaatteessa koko ajan lisääntynyt esim. perhevapaiden ja lyhyemmän työajan myötä sekä teknologian kehittyessä (astianpesukoneet, pyykinpesukoneet, pölynimurit, valmiiksi pakatut ja tehdyt ruuat, ym. ym.)?

Minä olen kyllä ns. " uravanhempi" , (mitä siitä nyt enää on jäljellä kun 2 vuotta joutui olemaan kotiäitinä kouluikäiselle lapselle) mutta lapsella on myös isä, joka on kaikkea muuta kuin " ura" suuntautunut. Isä piti hoitovapaatakin. lapsi oli sitten hyvällä hoitajalla perhepäivähoidossa jne. Me vietämme aljon aikaa perheenä, erityisesti mökillä, jossa ollaan hiljaksiin tekemättä mitään erityistä, kunhan haravoidaan ja kävellään metsässä ja saunotaan. On meillä museoissakin käyty ja kulttuurielämää harrastettu, erityisesti minä ja se as-lapsi, kun se on kiinnostunut museoista ja teatterista. Pitäisi olla homma kasassa. En pidä itseäni mitenkään kyvyttömänä kasvattajana: lapsella on rajoja ja on rakkautta. Minulla oli muuten silloin 1970-luvulla kotiäiti, vaikkakin sain aika vapaan kasvatuksen ja olen siksi vähän ylivastuuntuntoinen. Näenhän minä kuitenkin senkin, että lapseen eivät tehoa samat menetelmät kuin minuun tehosivat, joten olen jo kauan sitten kehittänyt jotain muuta.

Ehkä ensimmäisenä olisi pistettävä paikalleen arkirutiinit eli ensimmäisenä riittävä yöuni (joka on ala-asteikäisilläkin vielä 9-10 h, ei siis yhdeltätoista petiin kun muutkin menee silloin). Yliväsymys ja unenpuute näkyy usein ylivilkkautena, keskittymis- ja oppimiskyvyttömyytenä. Kunnollinen aamupala, kouluruokailu ja välipala. Riittävä ulkoilu koulussa ja koulun jälkeen. Telkkari ja tietsikkapelit kontrolliin, esim. telkkaria max tunti/pv ja pleikkarit ym. esim. kerran viikossa pelipäivänä - ei missän nimessä joka päivä eikä etenkään ennen nukkumaanmenoa. Ylimääräinen sokeri minimiin, esim. kola- ja energiajuomat (joissa sokerin lisäksi muitakin piristäviä aineita, jotka lapsille ihan turhia). Edes tunti illassa perheen yhteistä, rauhallista aikaa, jolloin voi asioista jutella, ilman että joku häsää tai harrastaa jotain, esim. yhteisen iltapalan merkeissä. Uskoisin, että näistä 6-7 ylivilkasta oppilasta/luokka palattaisiin aika nopeasti siihen 1-2/luokka -tasoon.

Arvaa mitä. As-lapsi on riippuvainen rutiineista. Sellaista as-perhettä, jossa EI olisi rutiineita ei ihan helpolla löydy. Rutiinit menevät jopa niin pitkälle, että tavarat on kaupassa laitettava kassahihnalle tietyssä järjestyksessä. Meillä herätään klo 06:50 ja syödään aamiaista joka aamu samaan aikaan kesät talvet, arjet ja viikonloput. Illalla mennään nukkumaan samojen rutiinien kautta klo 20:50 joka ainoa ilta kesät talvet arjet ja viikonloput. Lapsi syö kotona ja puheittensa mukaan koulussakin kunnolla, terveellisesti ja monipuolisesti (monilla asseilla on aistiyliherkkyyksiä jotka estävät syömästä koulussa, meillä onneksi onnistuu). Ulkoillaan paljon koko perheenä ja yksinkin, llapsella on myös liikuntaharrastus. Lapsi ei juo mitään kuplivaa (se on se ainoa aistiyliherkkyys), ei myöskään siis kolaa eikä energiajuomia. Karkkia söisi kyllä, sitä annetaan noin kerran viikossa. Pleikkaa meillä ei ole. Internet-pelejä hän pelaa kyllä pari kertaa viikossa, olen lukenut että ne kehittävät keskittymiskykyä.

Kaikki nuo sinun pikaratkaisusi on käytetty. Lapsella on silti as.

sun kaltasia vanhempia. Mä kyllä uskon, että nykyään on monia lapsia, joilla keskittymisvaikeuksia jne. ILMAN neurologisia tai muita sairauksia, ihan vaan siksi, että vanhemmat ei huolehdi noista jutuista mitä 22 toi esiin.



Sinä olet hyvä vanhempi, kaikki ei valitettavasti ole. Ja niitten, joilla on touhu hukassa, olis hyvä tehdä jotain. Alakoululaisten univelka on esim. ihan tutkittu juttu. Ja väsyneet lapset riehuu, on lyhytpinnaisia ja keskittymiskyvyttömiä. Tälläsille asioille vanhemmat voi tehdä paljonkin. Neurologiset sairaudet on eri asia.