Aspergerit ei kuulu yleisopetukseen - ovat vaikeita, nyt opettaja on teipannut suun kiinni.

Meidän suvun assius on sitä, että olemme olleet asiapitoisia, syrjään vetäytyviä ja koulussa hyviä lukuaineissa. Itse esim. osasin lukea ja laskea jo kouluun mennessäni. Itse ja muut sukupolveni assit olemme tutkijoita tai muita nörttejä, vanhemmista polveista löytyy professoreita, lääkäreitä, taiteilijoita ja insinöörejä. Pointtini on se, että kaikki olemme elämässämme pärjänneet.



Koulunkin olemme kaikki saaneet käytyä ihan säällisesti, enkä usko että tiettyä totuudentorvimaisuutta pahempaa häiriötä olemme aiheuttaneet. Oma luokanopettajani 70-luvulla ratkaisi asiat niin, että tein suurimman osan aikaa omia tehtäviäni muusta porukasta erillään. Joskus lukiossa sitten vasta piti ruveta hommiin.



Oman pojan kohdalla tilanne näyttäisi samalta. Poika on nyt kolmannella, ja tekee aika paljon omia projektejaan. Luokassa on myös toinen samanhenkinen poika mutta lievemmin " oireileva" .Koulun kanssa on asiat puhuttu halki, ja ymmärtääkseni hommat ovat hanskassa.

Olisikohan sopiva paikka opettajanhuone tai vaikkapa vanhempienilta?



Törkeää käytöstä aikuiselta - ja vielä opettajalta!

" Liikaa virikkeitä? Matkapuhelimet ja säteily?"

Jotenkin tuntuu, että tämä erilaisten diagnoosien asettaminen ja niillä lapsen käytöksen puolustaminen on mennyt liian pitkälle. Epäilemättä on olemassa erilaisia käytöshäiriöitä, mutta ei kaikkea voi eikä pidä medikalisoida.



Perustelen väitettäni -vaatimattomasti kylläkin- sillä, kuinka voimakkaasti erilaiset käytöshäiriöt ovat lisääntyneet ja vanhempien kasvatustavat sekä vastuu kasvatuksesta muuttuneet. Kuka tietää, että sotien jälkeen olisi VALTAVISSA luokissa ollut oppilaita, jotka eivät kyken istumaan hiljaa ja pitämään suutaan kiinni? Tai vanhempia, jotka kiikuttavat lapsensa päiväkotiin yöpaidassa, koska kolmavuotias EI SUOSTU pukeutumaan?



Näin kolmikymppisenä, kahdeksankymmentäluvulla peruskoulun käyneenä muistan kyllä jo luokaltani tällaisia tapauksia, joita silloin kutsuttiin häiriköiksi, nykyisin sitä vastaisi kai jokin diagnoosi. Pienen paikkakunnan " etuna" noiden lasten perhetaustat olivat myös selvillä ja kappas; eiköhän sieltä (lähes) poikkeuksetta löytynyt myös jotain aivan muuta kuin rakasta, tasapainoinen perhe. Enevissä määrin olen huomannut tämän palattuani vuosikymmeniä myöhemmin tekemään muutaman opettajansijaisuuden samaan kouluun: häirik...korjaan ADHD/ACDC/ABCDÖÄ-lapsia on lisääntyvässä määrin, kuten huonosti voivia perheitäkin. Olisiko näillä jokin yhteys, vai olisivatko käyttäytymis-/keskittymishäiriöt jokin pisaratartuntana leviävä tauti - muuten en näe, miten tämä kehitys olisi selitettävissä. MISSÄ NÄMÄ TAPAUKSET OLIVAT VUOSIKYMMENIÄ SITTEN?? Vaikka heitä olikin, miten oli mahdollista, että he kykenivät sopeutumaan koulutyöhön niin, että muillekin suotiin työrauha?



Myönnän toki, että diagnosoitavia käytös-keskittymishäiriöitä on, en vain millään suostu uskomaan, että mittakaava on tämä. Turha siinä on opettajaa syyttää, jos ei ole kyennyt asettamaan lapselleen rajoja, tai paeta jonkin. Lyöminen on luonnollisesti väärin, mutta samalla luulen ymmärtäväni siihen sortunen opettajan tuntoja; kun yrität hoitaa paitsi omaa opetusvelvollisuuttasi, kantaa myös vanhempien kasvatusvastuuta " kun meidä Jami-Petterillä on tämä ZXÖÄ, sitä pitää ymmärtää."

Tämä aika, jolloin lapsella on ollut käytettävissään heille omistautunut aikuinen, on historiallisesti hirveän lyhyt. Kotiäitiys nykyisessä muodossa on todella uusi ilmiö. Aikaisemmin kotona ollut äiti on hoitanut paljon isompaa katrasta ynnä raskaita töitä sen ohella. Lapset ovat olleet enempi vähempi heitteillä, ja kasvaneet lähinnä toistensa ja remmin pelossa.



Kiinassa ainakin jo uskalletaan puhua siitä, millaisia hirviöitä perheidensä ainokaisista, hemmotelluista pikku prinsseistä tulee.

Silloin sodan jälkeen oli vielä ihan avoimesti sellainen meininki, ettei kaikkia tarvitse lainkaan kouluttaa. Jos et ole hiljaa luokassa niin lennät pihallekoko koulusta. Niinpä asperger- ja adhd-lasten lahjakkuus ja potentiaali jäi yleensä käyttämättä yhteiskunnan hyväksi, ja heistä tuli renkejä ja työmiehiä. Paitsi silloin kun perheessä oli niin paljon varallisuutta, että palkattiin kotiopettaja. Sitten 1960-luvulla alettiin huomata, ettei meillä ole varaa tuomoiseen resurssien tuhlaamiseen, vaan kaikki kannattaa kouluttaa lahjojensa eikä varallisuutensa tai taustansa mukaan. Siirryttiin maksullisista oppikouluista peruskoulujärjestelmään jne.

Minä muuten olen kasvanut kuvaamasi kaltaisessa maalaiskunnassa. Kuvaavaa on se, että minunkin kodistani ja sosiaalisesta taustastani " tiedettiin" yhtä jos toista. Koska isäni oli alunperin ulkopaikkakuntalainen ja tehtaassa töissä (konttoripuolella, mutta ei mainistanut sitä tarpeeksi) eikä maanviljelijä kuten kaikki muut, hänen oletettiin automaattisesti olevan juoppo ja kommunisti. TOsiasiassa hän oli kokoomuslainen pienviljelijän absolutistipoika, naimisissa toisen saman taustaisen tytön kanssa, ja meillä oli HYVIN rakastava ja erittäin tasapainoinen perhe. Usko vaan, se mitä te luulette toisista tietävänne, on sittenkin puhdasta ennakkoluuloa.

friidamaria:

Perustelen väitettäni -vaatimattomasti kylläkin- sillä, kuinka voimakkaasti erilaiset käytöshäiriöt ovat lisääntyneet ja vanhempien kasvatustavat sekä vastuu kasvatuksesta muuttuneet. Kuka tietää, että sotien jälkeen olisi VALTAVISSA luokissa ollut oppilaita, jotka eivät kyken istumaan hiljaa ja pitämään suutaan kiinni? Tai vanhempia, jotka kiikuttavat lapsensa päiväkotiin yöpaidassa, koska kolmavuotias EI SUOSTU pukeutumaan?

Näin kolmikymppisenä, kahdeksankymmentäluvulla peruskoulun käyneenä muistan kyllä jo luokaltani tällaisia tapauksia, joita silloin kutsuttiin häiriköiksi, nykyisin sitä vastaisi kai jokin diagnoosi. Pienen paikkakunnan " etuna" noiden lasten perhetaustat olivat myös selvillä ja kappas; eiköhän sieltä (lähes) poikkeuksetta löytynyt myös jotain aivan muuta kuin rakasta, tasapainoinen perhe. --- MISSÄ NÄMÄ TAPAUKSET OLIVAT VUOSIKYMMENIÄ SITTEN?? Vaikka heitä olikin, miten oli mahdollista, että he kykenivät sopeutumaan koulutyöhön niin, että muillekin suotiin työrauha?

Ei se todellakaan johdu kasvatuksesta. Oikea kasvatus ja suhtautuminen joka vaatii paljon vanhemmiltaja opettajilta antaa näille lapsille eväät normaaliin elämään. Tai antaisi jos siitä resursseja koulussa olisi.

Erityisopetteja on saanut koulutuksen, jolla pärjää (on välineitä työskennellä) hyvin pienen erityisryhmän kanssa. Erityisopettajalla on myös LUOKASSAAN AVUSTAJIA, usein 2-3, koska työon liian rankkaa yhdelle ihmiselle.



Luokanopettajalla on harvoin luokassaan avustajaa. Luokanopettajan ryhmäkoko on kolminkertainen erityisryhmään nähden. Luokanopettajan koulutus ei sisällä läheskään yhtä paljon erityispedagogiikkaa kuin erityisopettajan. Luokanopettajan palkka on surkea, erityisopettajan hyvä. (Lo ei jaksa tehdä ilmaista työtä yötämyöten etsien materiaalia ja vinkkejä selvitä adhd:n, aspergerin, sosiaalisesti sopeutumattoman jne. opettamiseen.) Luokanopettajan ryhmä on usein liki 30 lasta, joista tosi monella on jonkinasteisia ongelmia. Jos kyseessä on ekaluokka, luokanopettaja on niin sanotusti kusessa.



Minulla oli viime vuonna luokka, jossa oli 28 oppilasta. Minulla ei ollut avustajaa. Minulla ei ollut työkirjoja muuhun kuin äidinkieleen. Valmistelin siis materiaalinkin itse. Luokassani oli yksi adhh (diagnosoitu), yksi asperger (lievä, diagnosoitu), yksi lapsi, joka ei ymmärtänyt sanallisia ohjeita ja yksi erittäin aggressiivinen oppilas, joka lähti aina välillä jaksoille sairaalakouluun. Sinnekin jouduin miettimään opetustavoitteet. Kunnan taloudesta johtuen koulussa ei ollut avustajia, joten olin täysin yksin. Myös muu luokka oli erikoisen vilkas, joidenkin lasten vanhemmat myös melkoisen aktiivisia negatiivisessa mielessä minua kohtaan.



En jaksanut jatkaa luokan kanssa. Vaihdoin alaa. Nyt olen koulutussuunnittelijana. Työ on lasten leikkiä entiseen verrattuna, olen iloinen ja jaksavainen. Palkka on hyvä, toisin kuin ennen. Eli tsemppiä opet, jotka vielä jaksatte!



T: Kaisa

villitystä että tasaarvon nimissä kaikki yritetään sulloa samaan ryhmään, kyvyistä huolimatta! Ja kun selvää on että mennään sen heikoimman lenkin tahdilla niin eihän siitä tule mitään...



Kyllä se olisi kaikista paras että normaalit käy normaalia koulua ja muut sitten erityiskouluja....

Ja minusta myös vanhat tasokurssit olisi paikallaan(ja nekinhän oli ihan normaaleille tarkoitettuja)... jokainen saisi kykyjensä mukaan! Mutta eihän se sellainen erottelu käy että porukka lajillaan ominaisuuksien mukaan... Mitä väärää siinä on jos myönnetään tosia-asiat että kaikilla ei ole mahdollisuuksia samaan?

te unohdatte nyt, että vaikka sillä erityisopettajalla on vain kolmaosa teidän oppilasmäärästä ja avustaja luokassaan, KAIKKI sen luokan oppilaat ovat niitä, joista yhden te väitätte vievän kaiken aikanne. En mä saa tätä laskua toimimaan niin, että erityisopettajalla olisi enempää aikaa ja resursseja kuin teilläkään. Koulutusta kyllä on.



Kun te näette, ettei luokanopettaja enää pärjää ilman lisäkoulutusta niin miksi ihmeessä te ette hanki sitä?

Olivatpa ne kuinka vaikeita, tottelemattomia tai aggressiivisia tahansa muita oppilaita tai opettajaa kohtaan. Opettaja on aina se ehdottava osapuoli näissä asioissa, vanhempi päättävä.

" luokanopettajat Kaisa ja kumppanit

te unohdatte nyt, että vaikka sillä erityisopettajalla on vain kolmaosa teidän oppilasmäärästä ja avustaja luokassaan, KAIKKI sen luokan oppilaat ovat niitä, joista yhden te väitätte vievän kaiken aikanne. En mä saa tätä laskua toimimaan niin, että erityisopettajalla olisi enempää aikaa ja resursseja kuin teilläkään. Koulutusta kyllä on.



Kun te näette, ettei luokanopettaja enää pärjää ilman lisäkoulutusta niin miksi ihmeessä te ette hanki sitä?"



Luokanopettaja on luokanopettaja. Jos hän saisi erityisopen resurssit, niin mikä ettei. Juu, kyllä erityisopella on erityislapsia luokassaan, mutta näillä lapsilla on myös HOJKS eli henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. Heillä on näin ollen mukautuksia siellä ja täällä. Onhan huomattavasti helpompaa opettaa lapselle pelkkää yhteenlaskua kuin koko ops? Avustajia on siis myös useita, yhtä aikuista kohden voi olla vain 2-3 lasta. Mietipä luokanopettajan tilannetta! Yksi ope ja 30 lasta. Hohhoijaa...





T:Kaisa

adhd on neurologinen sairaus, jota voi aiheuttaa 10 eri geeniä esim. tai keskosuus tai synnytysvaurio,



tunne-elämän häiriö on aivan eri asia

Minulla on erityisopetuksessa oleva lapsi ja kyllä hän ja noin 3/4 koko luokasta opiskelee ihan yleisopetussuunnitelman mukaan. Joten heille opetetaan tasan samat asiat kuin normiluokassakin. Kirjatkin ovat samat kuin normikoulussa käyvillä naapurin lapsilla. Ja etenemistahti, vaikka väillä aloitetaan kirjan lopusta ja välillä alusta.

Vierailija:

että lapselle opetetaan pelkkää yhteenlaskua....

Kylläpä siinäkin opetetaan vähennys-, kerto ja jakolaskut aivan kuten siinä opsissakin. Eri tavalla ja eri tahdissa mutta opetetaan...

Varmasti, mutta et voine kieltää, etteikö melko suuri osa normiopsin asioista jää pois:)

T:Kaisa

jos opettajat älyäisivät niitä tilata ja oppilaan vanhemmat vaatia - kirjat ovat helpompia.



Tuttavan lapsella näin. HOJKS jos on tehty niin helpotuksia on turha väittää muuta.



Lisäksi on mahdollista hakea vapautusta jostain oppiaineesta jos se kertakaikkiaan ei uppoa kaaliin. Tiedän oppilaan jolla on vapautus vieraista kielistä.



Tuntuu siltä etteivät kaikki erityisopettajatkaan tiedä näistä mahdollisuuksista.

Joo, erityisopetukseen on erilaisia kirjoja tarjolla, mutta jos lapsi ei niitä tarvitse niin turha niitä vaatiakaan on. Vaikka teidän tuttavan lapsella olisi, kaikki eivät tarvitse. Ja vaikka joistain aineista on mahdollisuus saada vapautusta (ei kyllä kovin mielellään) useimmat eivät sitäkään tarvitse.

Omanikaan ei tarvitse. Hänelle on kyllä tehty hojks, koska se tehdään aina kun erityisopetukseen siirrytään. Siinä HOJKS kuitenkin koostuu kolmesta kohdasta: henkilötiedot, merkintä pienryhmässä opiskelusta ja rasti ruudussa jossa lukee " koko oppimäärä yleisen opetussuunnitelman mukaan" . Tämä tarkoittaa, ettei mitään helpotuksia ole. HOJKSin tarkoitus on vain taata hänelle se pienryhmä.

Kuten tuolla alkuketjussa mainutussa RUsasen ja Saaren gradussakin todetaan, useimmat as ja add-lapset siirtyvät erityisluokilta normaliluokille yläkouluun mennessään. TÄmä ei onnistuisi, jos merkittäviä helpotuksia olisi ollut.

Vierailija:

jos opettajat älyäisivät niitä tilata ja oppilaan vanhemmat vaatia - kirjat ovat helpompia.

Tuttavan lapsella näin. HOJKS jos on tehty niin helpotuksia on turha väittää muuta.

Lisäksi on mahdollista hakea vapautusta jostain oppiaineesta jos se kertakaikkiaan ei uppoa kaaliin. Tiedän oppilaan jolla on vapautus vieraista kielistä.

Tuntuu siltä etteivät kaikki erityisopettajatkaan tiedä näistä mahdollisuuksista.

VETOOMUS



valtion ja kuntien opetusviranomaisille opetuksen järjestämisestä koululaisille, joilla on Aspergerin oireyhtymä



Aspergerin oireyhtymään liittyy usein epätasainen taitoprofiili. As-henkilöllä saattaa olla paljon tietoja ja taitoja tie-tyltä oman mielenkiinnon alueelta ja heikko motivaatio ja suoriutuminen jollain toisella alueella. Monet As-henkilöt ovat kömpelöitä arkipäivän tehtävissä ja sosiaalisissa taidoissa, kun taas kognitiivisissa taidoissa saattavat edetä ohi yleisopetuksen tavoitteiden.



Yleistä näyttää olevan, että As-lapset voivat olla hyvin haasteellisia koululaisia ja että opettajan voimat ja taidot ovat koetteilla. Usein As-lapset ovat haasteellisia myös vanhemmilleen, ja aikuiset ovat ymmällään. Sosiaalisten taitojen puute haittaa lapsen sopeutumista ryhmään ja kouluopetukseen.





Lapsen kyvyt herättävät vanhemmissa toivoa ja aiheuttavat koulun suuntaan odotuksia. Tästä seuraa usein pettymyksiä ja epäluottamusta vanhempien ja koulun henkilöstön välille.





Valitettavan usein As-koululainen joutuu ¿heittopussiksi¿, jolle sopivaa paikkaa ja hänen opetukseensa sitoutuvia ihmisiä ei tahdo löytyä. Muutoksista koituu haittaa lapsen kehitykselle ja käsitykselle itsestään oppijana ja koululaisena.



Autismi- ja Aspergerliitto vetoaa kouluviranomaisiin, jotta As-lasten kouluongelmiin puututaan ja tuetaan opettajia luomaan heille myönteisiä oppimiskokemuksia.



Yleisinä edellytyksinä As-lasten koulumenestyksen turvaamiseksi voidaan pitää seuraavia:





1. Älyllisesti hyvätasoisen As-koululaisen sijoituspaikka ei ole EHA-, eikä erillään avustajan toimesta annettu opetus, vaan yleisopetuksen ryhmä, jossa tarjotaan tarvittavat tukitoimet.





2. Vanhempien ja ammatti-ihmisten tiivis kasvatuksellinen yhteistyö tarvitaan sekä As-lapsen vanhempien että opettajien ja kouluhenkilöstön tueksi. Säännöllisissä palavereissa suunnitellaan ja kehitetään opetuksen tavoitteita ja käytäntöjä. Yhteistyöpalavereita tarvitaan erityisesti muutos- ja siirtymävaiheissa.





3. HOJKS, jossa suunnitellaan ja arvioidaan yksilölliset tavoitteet ja opetus, on lakisääteinen erityisopetuksessa. As-koululaisen oppimisedellytykset ovat aina siinä määrin yksilölliset, että hän tarvitsee HOJKSin olipa sitten yleis- tai erityisopetuksen ryhmässä.





4. Opettajan sitoutuminen As-oppilaan tueksi edellyttää, että opettajalle turvataan riittävän tiedon saanti tästä oireyhtymästä ja tarvittava tuki, esimerkiksi luokka-avustaja ja kohtuullisen pieni ryhmä.





5. Luokkayhteisön sitoutuminen As-oppilaan tueksi edellyttää luokkatovereiden saamaa riittävää informaatiota sosiaalisista taidoista ja niiden tietoista harjoittelua. Luokkatoveriksi oppiminen voi edellyttää tietoista prosessointia ryhmässä ja konkreettista tehtävien jakoa. (Lisätietoja esimerkiksi Autismi- ja Aspergerliitto ry:n julkaisemassa Luokkatoveri-oppaassa.)





6. As-oppilaan motivointi ja oma halu liittyä luokkaan edellyttää vanhempien ja kouluväen tiivistä, pitkäjänteistä kasvatuksellista yhteistyötä.





7. Säännöllinen konsultointi tarvitaan As-oppilaan kasvatuksellisen kuntoutuksen tiimin tueksi.





Autismi- ja Aspergerliitto ry

Junailijankuja 3, 00520 Helsinki

puh. (09) 7742 770

www. autismiliitto. fi

t. uupunut luokanope

että lapselle opetetaan pelkkää yhteenlaskua....



Kylläpä siinäkin opetetaan vähennys-, kerto ja jakolaskut aivan kuten siinä opsissakin. Eri tavalla ja eri tahdissa mutta opetetaan...

mutta kuten joku muukin hoksasi, nykyään hälyttävän monet lapsista ovat jollain tavalla keskittymiskyvyttömiä, rauhattomia ja peruskäyttäytymissääntöjä ymmärtämättömiä ilman, että heillä olisi mitään todellista neurologista tai psykiatrista häiriötä ja nimenomaan tähän tähtäsin näillä arkirutiinikorjauksilla, joita esitin (en toki väitä näitä itse keksineeni, ovat ihan yleisessa tiedossa mutta harvojen arjessa oikeasti mukana).



Tiedän hyvin, että AS-lapsilla arkirutiinien on oltava erittäin tarkkaan hallussa, että päivä sujuu, ja näille lapsille ja heidän perheilleen ei asiassa ole mitään uutta. Mutta kun reilun parinkymmenen lapsen joukossa on ehkä se yksi AS-tai ADHD-lapsi ja ne loput 5-10 muuten rauhatonta ja keskittymiskyvytöntä saataisiin asettumaan, olisi elämä helpompaa kaikille osapuolille.



Terv. 22