Aspergerit ei kuulu yleisopetukseen - ovat vaikeita, nyt opettaja on teipannut suun kiinni.
Kommentit (53)
Lapseni luokalla levoton lapsi, joka saattaa kesken tunnin lähteä kulkemaan ympäri koulua. Normaaliako? Tämä lapsi häiritsee tunteja muutenkin ja silti hän on yhä ns. normaaliluokalla, minusta väärin.
Ope on kuitenkin aikuinen, jolla ei koskaan ole oikeutta käydä lapseen käsiksi. Tuoliinteippaaminen on väkivaltaa ja nöyryyttämistä. Mitä sillä mielestänne saavutetaan? Yhden lapsen itsetunto saadaan romutettua ja muita lapsia peloteltua. Minkälaisia oppilaita ajattelette näiden lasten olevan teineinä hormonipäissään, kun heitä lapsina kohdellaan kaltoin? Mistä kumpuaa lasten väkivalta opettajaa/aikuista kohtaan?
Se on uskomattoman raskasta myös luokan muille perheille. On väärin, että muita häiritsevä diagnoosilapsi vie kaiken huomion ja on päälle päätteeksi vielä väkivaltainen muita lapsia kohtaan.
Meidän luokalla on ko. lapsi särkenyt valtavan määrän toisen lasten tavaraa, löynyt suunnilleen jokaista luokalla niin, että jälkiä on jäänyt, ja ennen kaikkea pilannut muiden lasten työrauhan kokonaisen vuoden ajan.
Miettikääpä itse, jos teillä olisi joka ikinen työpäivä vaivoinanne joku häiriintynyt ihminen. Miten te jaksaisitte? Meidän luokalla on muilla lapsilla unihäiriöitä, osa pelkää mennä kouluun, osa piirtää vain mustanpuhuvia kuvia ja puhuu unissaan ko. lapsesta.
Minusta on erittäin väärin kaikkia niitä tavallisia lapsia kohtaan, että heidän on päivästä toiseen jaksettava yhden lapsen terroria. Sitä ei muuta miksikään se, että lapsella on diagnoosi. Tilanteesta kärsivät syyttömät - myös opettaja. Ylivilkkaiden ja väkivaltaisten lasten paikka on omilla erikoisluokillaan!
Silloin sodan jälkeen oli vielä ihan avoimesti sellainen meininki, ettei kaikkia tarvitse lainkaan kouluttaa. Jos et ole hiljaa luokassa niin lennät pihallekoko koulusta. Niinpä asperger- ja adhd-lasten lahjakkuus ja potentiaali jäi yleensä käyttämättä yhteiskunnan hyväksi, ja heistä tuli renkejä ja työmiehiä.
JA höpsis, yleinen oppivelvollisuus tuli voimaan jo paljon ennen sotia. Ja montako 50-luvulla syntynyttä renkiä oikeastaan tiedät?? Nykyisinhän ajatellaan yleisesti, että esim. yliopiston tutkijahenkilöstöstä moni diagnosoitaisiin Aspergeriksi. Ei oikein tue väitettäsi siitä, että kaikki erilaiset lempattiin koulusta ja jätettiin tekemään hanttihommia. Käytännön olosuhteet vain olivat sellaiset, että heilläkin oli mahdollisuus keskittyä koulunkäyntiin eikä omaan erilaisuuteensa ja henkilökohtaisiin opetussuunnitelmiinsa. En näe tähän muuta syytä kuin sen, että kuri ja sosiaalinen paine olivat hieman toista luokkaa kuin nykyään.
Minä muuten olen kasvanut kuvaamasi kaltaisessa maalaiskunnassa. Kuvaavaa on se, että minunkin kodistani ja sosiaalisesta taustastani " tiedettiin" yhtä jos toista. Koska isäni oli alunperin ulkopaikkakuntalainen ja tehtaassa töissä (konttoripuolella, mutta ei mainistanut sitä tarpeeksi) eikä maanviljelijä kuten kaikki muut, hänen oletettiin automaattisesti olevan juoppo ja kommunisti.
En nyt ihan tarkoita tuollaista " luulotuntemista" vaan kyllä näiden perheiden vanhemmat ihan todella näyttäytyivät humalassa, puhuivat rumasti, eivät piitanneet lastensa koulunkäynnistä. Nuo tuollaiset epämääräiset juorut olivat asia sinänsä, toisin kun omin silmin paikanpäällä nähty.
Ja KOROSTAN vielä, että varmasti näitä häiriöitä esiintyy ja on esiintynyt. En vain usko, että ongelma on näin laaja, vaan sen taakse piilotetaan muista syistä johtuvia oppimis-ja keskittymisvaikeuksia
Keskustelu vanhempien ja rehtorin kanssa. Myös sinun on sanottava heille, ettet pärjää tilanteessa. Mitä olet tehnyt lapsen hyväksi? (muuta kuin täällä netissä osoittelet syylliseksi)
JA uusiksi, en hitto soikoon osaa lainata toisen tekstiä..
" Silloin sodan jälkeen oli vielä ihan avoimesti sellainen meininki, ettei kaikkia tarvitse lainkaan kouluttaa. Jos et ole hiljaa luokassa niin lennät pihallekoko koulusta. Niinpä asperger- ja adhd-lasten lahjakkuus ja potentiaali jäi yleensä käyttämättä yhteiskunnan hyväksi, ja heistä tuli renkejä ja työmiehiä."
JA höpsis, yleinen oppivelvollisuus tuli voimaan jo paljon ennen sotia. Ja montako 50-luvulla syntynyttä renkiä oikeastaan tiedät?? Nykyisinhän ajatellaan yleisesti, että esim. yliopiston tutkijahenkilöstöstä moni diagnosoitaisiin Aspergeriksi. Ei oikein tue väitettäsi siitä, että kaikki erilaiset lempattiin koulusta ja jätettiin tekemään hanttihommia. Käytännön olosuhteet vain olivat sellaiset, että heilläkin oli mahdollisuus keskittyä koulunkäyntiin eikä omaan erilaisuuteensa ja henkilökohtaisiin opetussuunnitelmiinsa. En näe tähän muuta syytä kuin sen, että kuri ja sosiaalinen paine olivat hieman toista luokkaa kuin nykyään.
" Minä muuten olen kasvanut kuvaamasi kaltaisessa maalaiskunnassa. Kuvaavaa on se, että minunkin kodistani ja sosiaalisesta taustastani " tiedettiin" yhtä jos toista. Koska isäni oli alunperin ulkopaikkakuntalainen ja tehtaassa töissä (konttoripuolella, mutta ei mainistanut sitä tarpeeksi) eikä maanviljelijä kuten kaikki muut, hänen oletettiin automaattisesti olevan juoppo ja kommunisti."
En nyt ihan tarkoita tuollaista " luulotuntemista" vaan kyllä näiden perheiden vanhemmat ihan todella näyttäytyivät humalassa, puhuivat rumasti, eivät piitanneet lastensa koulunkäynnistä. Nuo tuollaiset epämääräiset juorut olivat asia sinänsä, toisin kun omin silmin paikanpäällä nähty.
Ja KOROSTAN vielä, että varmasti näitä häiriöitä esiintyy ja on esiintynyt. En vain usko, että ongelma on näin laaja, vaan sen taakse piilotetaan muista syistä johtuvia oppimis-ja keskittymisvaikeuksia
Kuin hän suoritti ylioppilastutkintonsa englantilaisesta sisäoppilaitoksesta, hän kuului siihen kahden promillen porukkaan, jolle tarjottiin sisäänpääsyä Oxfordin ja Cambridgen yliopistoihin ilman pääsykoetta.
Asia on usein jopa päinvastoin. Olen itsekin opettaja alaluokilla ja kokemusta on sekä ADHD:stä että aspergerista ja kyllä se ADHD on luokassa levottomampi kuin asperger. Asperger kuuluu autismin kirjoon, mutta on hyvin moniuloitteinen ominaisuus. Aspergerit voivat olla hiljaisia hissukoita tai vilkkaampia tapauksia. Joillakin as-lapsilla saattaa olla lisäksi vaikka ADHD. Oma poikani on myös as-lapsi ja hyvin rauhallinen tapaus. Hän saattaa esim. tuntikausia istua lukemassa tai piirtämässä. On lähdössä ekalle ensi syksynä.
Yleisopetukseen lapsi osallistuu silloin, kun hänellä on riittävät valmiudet oppimiseen ikätasonsa mukaisessa yleisopetuksessa eli hänen on mahdollista saavuttaa samat tiedolliset ja taidolliset asian kuin muillakin saman ikäisillä. Aspergerit ovat joskus jopa huippuälykkäitä, joten heiltä ei missään nimessä pitäisi kieltää mahdollisuutta yleisopetukseen. Mukautettu opetus kuuluu sitten niille aspergereille ja kaikille muille lapsille, jotka eivät pysty oppimaan yleisopetuksen tavoitteiden mukaan. Mukautetussa tavoitteet asetetaan alemmas. Usein oppilailla voi olla mukautus vain yhdessäkin oppiaineessa.
Opettaja tuolla Imatralla on toiminut todella tökerösti eikä mielestäni tuollaista teippaamista ja sitomista voi perustella edes huumorilla. Oppilailla on oikeus koskemattomuuteen. Opettaja voi toki heihin koskea rauhoittamismielessä, jos he ovat vaaraksi itselleen tai muille ja itsekin lasken käteni oppilaan olkapäälle, jos haluan hänen hiljentyvän. Käden olkapäälle laskeminen yleensä rauhoittaa.
on tällä hetkellä yksi epileptikko, yksi todennäköinen ADHD, yksi todennäköinen asperger ja paljon ns. tavallisia lapsia. Monet saattavat lähteä teroittamaan kynää kesken tunnin ja unohtua sinne. Useat ovat menossa kurkkaamaan käytävälle aina kun sieltä kuuluu mielenkiintoisia ääniä. Vilkas luokka siis, mutta parempaan on menty koko ajan. Nyt jo siis paremmin pysytään omalla paikallakin kun on siihen tarvetta. Taululle piirretään metelipussi, joka kovasti auttaa ja liikennevalot luokassa auttavat myös lapsia hahmottamaan työrauhan tarvetta. Kun koko luokan saa pysymään aisoissa, ei aikaa jää muuhun kuin perustyöhön eli kaikkien opettamiseen. Yksilöllisyys ei ole mahdollista siinä mittakaavassa kuin haluaisin. Mikään päivä ei ole tämän luokan kanssa samanlainen eikä mikään päivä ole tylsä. Tykkään luokasta, vaikka se levoton onkin. Aikaisemmin on ollut monta paljon rauhallisempaa porukkaa, mutta kyllä nämäkin oppivat, kun kasvavat. Nyt menee jo huomattavasti paremmin kuin ekalla. Luokanopettajan ei ole välttämättä mahdollista opiskella työn ohella erityispedagogiikkaa kovin mittavia määriä:-(
eikä se pitkän päälle hyödytä, jos oppilas ei tahallaan häiritse, vaan ongelma on muualla.
luokanope
Sivusta olen seurannut, kuinka lukuvuoden mittaan moni opettaja tuntuu väsyvän yhä enemmän ja enemmän. Levottomien luokkien kanssa toimiminen, vaativien vanhempien kanssa puljaaminen, erityislapset luokassa, erilaiset opsit, jatkuvat muutokset kouluorganisaatiossa (esim. opetussuunnitelmamuutokset) eivät varmaan ole sitä, mitä moni luokanopettaja etukäteen työstään ajattelee. Lisäksi tulee huono palkka, ja muiden ihmisten naljailu ' puolipäivätyöstä' ja pitkistä lomista. Suunniteltuja oppikokonaisuuksia ei ehditä levottomissa luokissa käymään läpi, ts. lapset oppivat vähemmän.
Meiltä loppuu opettajat jossain vaiheessa.
Lapsen sitominen tai teippaaminen tuoliin on väärin. Niin on myös jatkuva häiritseminen luokassa. Väärin on myös se, että ope joutuu ottamaan kestovihaisen huutajan roolin, jolla useimmat lapset saa hiljaiseksi. Nimittäin jos opettajaa pelkää, ei opi.
Vierailija:
Varmasti, mutta et voine kieltää, etteikö melko suuri osa normiopsin asioista jää pois:)
T:Kaisa