Lue keskustelun säännöt.
Olen kateellinen ihmisille, joilla on keski-ikäisenä sama tiivis kaveriporukka, joka oli jo teininä.
20.02.2026 |
Mm. eksälläni on näin. Niillä tuntui jo silloin 15 vuotta sitten parikymppisenä olevan vähän sisäänpäinlämpiävä meininki kun olivat tunteneet jo siinä vaiheessa sen 10+ vuotta, ja minä olin aina "vain" tyttöystävä, joka sitten saikin mennä menojaan eron myötä. Näkyvät ainakin somepostausten perusteella pitävän edelleen tiiviisti yhtä. Itse olin teininä kiusattu ja yksinäinen, ja sittemmin olen jäänyt jokaisessa porukassa sinne jonnekin ulkokehälle. Kaikilla tuntuu olevan ystäväpiiri valmiina eikä siihen kaivata ketään.
Kommentit (50)
Onko teidän kaveriporukat aina pysyneet samanlaisina, elämänarvot ym? Mun kaverista kuoriutui niin törkeä suustaan, muiden asioista jauhaja, alkoholiongelmainen että oli lopulta suuri helpotus katkoa välit näennäiseen yhteentörmäykseen viimein nelikymppisenä. Pitkään katsoin läpi sormien tuota kaikkea perseilyä. Ei ikinä enää. Ei se "lapsuudenystävyys" ollut sen arvoista, todellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika hankalaa se on ne vanhat kaverit säilyttää, jos muuttaa pois tuppukyliltä kaupunkiin opintojen perässä. Sitten kun vuosia kuluu, mitään yhteistä ei enää olekaan.
Niin siis tämä kuvatunlainen sisäänpäinlämpiävä tuppukylä voi olla myös esim. Helsinki.
Varsinkin Helsinki. Siellä odotellaan milloin työtä löytyy samasta korttelista. Äitikin jäisi jos muuttaisi töihin kauemmas.
Ikuisesti siis samalla paikkakunnalla. Omassa ystäväpiirissäni ei kukaan jäänyt lapsuuden kotipaikkakunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Ikuisesti siis samalla paikkakunnalla. Omassa ystäväpiirissäni ei kukaan jäänyt lapsuuden kotipaikkakunnalle.
No se nyt riippuu ihan että puhutaanko Humppilasta vai Helsingistä. Muutin itse aikoinaan Helsinkiin opiskelemaan ja havaitsin kyllä että syntyperäisillä oli aika vakiintuneet ja vähän suljetut omat piirit kun mihin ne nyt täältä lähtisivät, elleivät ulkomaille muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikuisesti siis samalla paikkakunnalla. Omassa ystäväpiirissäni ei kukaan jäänyt lapsuuden kotipaikkakunnalle.
Miten kauhea sun lapsuuden paikkakunta on jos kaikki pakeni? Eikö kukaan ole muuttanut edes myöhemmin takaisin?
Se olis tosi kivaa, mutta ei. Kun kaverit ukkoutu niin siihen loppui ystävyyskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että en olisi päässyt henkisesti eteenpäin, kehittynyt lisää ja saanut eri näkökulmia, jos olisi samat kaverit kuin koulussa lapsena. Teininä moni porukka hajosi.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten jollakin voisi olla keski-ikäisenä sama kaveriporukka kuin teininä. Ei kerro hyvää ihmisestä eikä porukasta. Normaalisti kehittynyt aikuinen ihminen ei todellakaan jaksa hengailla teiniaikaisten kaverien kanssa.
Kertoo jotakin sinusta kun et pysy luomaan pysyviä ystävyyssuhteita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika hankalaa se on ne vanhat kaverit säilyttää, jos muuttaa pois tuppukyliltä kaupunkiin opintojen perässä. Sitten kun vuosia kuluu, mitään yhteistä ei enää olekaan.
Niin siis tämä kuvatunlainen sisäänpäinlämpiävä tuppukylä voi olla myös esim. Helsinki.
Varsinkin Helsinki. Siellä odotellaan milloin työtä löytyy samasta korttelista. Äitikin jäisi jos muuttaisi töihin kauemmas.
Aivan. Kaikki pitää löytyä samasta korttelista. Tyttö/poikaystävä, työ, harrastukset, kaverit, baarit, kaupat, koulut, kaikki pitää olla samalta alueelta. Yli kilometriä kauemmas ei voi lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikuisesti siis samalla paikkakunnalla. Omassa ystäväpiirissäni ei kukaan jäänyt lapsuuden kotipaikkakunnalle.
Miten kauhea sun lapsuuden paikkakunta on jos kaikki pakeni? Eikö kukaan ole muuttanut edes myöhemmin takaisin?
Suomessa on aika paljon hirveitä tuppukyliä, joissa lähes kaikki ovat viidenkympin ja haudan välissä ja puolet asukkaista alkoholisteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ystävät viidenkymmenen vuoden takaa ja ylioppilasluokankin kanssa pidetään yhteyttä aika ajoin. Tosiystävistä pidetään aina lujasti kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika hankalaa se on ne vanhat kaverit säilyttää, jos muuttaa pois tuppukyliltä kaupunkiin opintojen perässä. Sitten kun vuosia kuluu, mitään yhteistä ei enää olekaan.
Niin siis tämä kuvatunlainen sisäänpäinlämpiävä tuppukylä voi olla myös esim. Helsinki.
Varsinkin Helsinki. Siellä odotellaan milloin työtä löytyy samasta korttelista. Äitikin jäisi jos muuttaisi töihin kauemmas.
Aivan. Kaikki pitää löytyä samasta korttelista. Tyttö/poikaystävä, työ, harrastukset, kaverit, baarit, kaupat, koulut, kaikki pitää olla samalta alueelta. Yli kilometriä kauemmas ei voi lähteä.
Parikymmentä vuotta olen asunut ympäri Helsinkiä enkä ole tuollaiseen toistaiseksi törmännyt. Se että emme lähde kauppaan tai baariin 15 kilometrin päähän johtuu ihan siitä että ei tarvitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän kaveriporukat aina pysyneet samanlaisina, elämänarvot ym? Mun kaverista kuoriutui niin törkeä suustaan, muiden asioista jauhaja, alkoholiongelmainen että oli lopulta suuri helpotus katkoa välit näennäiseen yhteentörmäykseen viimein nelikymppisenä. Pitkään katsoin läpi sormien tuota kaikkea perseilyä. Ei ikinä enää. Ei se "lapsuudenystävyys" ollut sen arvoista, todellakaan.
Mun kaverista tulo todella outo. Kun muutin omilleni asumaan ja sovittiin, että nähdään kaupungilla, käytiin muutamalla ja sen jälkeen ei koskaan ole suostunut tapaamaan irl. Jutteli kyllä puhelimessa, piti kyllä yhteyttä, mutta koskaan ei sen jälkeen lähtenyt mihinkåän muutamalle tai jotain. Aina löytyi jokin tekosyy, en ymmärrä. Kutsuin vuosia ja vuosia synttäreille, kaupungille muutamalle tms, ei koskaan lähtenyt.
Vierailija kirjoitti:
Ikuisesti siis samalla paikkakunnalla. Omassa ystäväpiirissäni ei kukaan jäänyt lapsuuden kotipaikkakunnalle.
Ei meistäkään, mutta muutettiin kaikki samalle isommalle paikkakunnalle opiskelemaan. Sittemmin välimatkaa on kertynyt vielä enemmänkin, mutta silloin tällöin yhä tavataan ja jatketaan ihan yhtä hyvässä hengessä kuin aina ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän kaveriporukat aina pysyneet samanlaisina, elämänarvot ym? Mun kaverista kuoriutui niin törkeä suustaan, muiden asioista jauhaja, alkoholiongelmainen että oli lopulta suuri helpotus katkoa välit näennäiseen yhteentörmäykseen viimein nelikymppisenä. Pitkään katsoin läpi sormien tuota kaikkea perseilyä. Ei ikinä enää. Ei se "lapsuudenystävyys" ollut sen arvoista, todellakaan.
Mun teini-iän kaveripiiri oli kyllä arvoiltaan jo silloin aikoinaan melko samanlaisia. Ja vaikka elämä on vienyt eri paikkoihin niin tiedän että meillä on edelleen paljon yhteistä. Onhan ihmisestä yleensä jo silloin 15-18 vuotiaana tullut jossain määrin esiin ne luonteen ja arvojen pääpiirteet, jotka ei kauheasti enää muutu elämän aikana. Jotkut pikkulapsiajan kaverit on tietysti asia erikseen.
Minä en ole. Mielestäni on outoa jos ei elämän aikana ole löytynyt muita ystäviä tai viiteryhmää kuin ne ketkä 40v sitten sattuivat vahingossa samalle luokalle..
Mulla on tällainen ystäväporukka. Ollaan oltu ystäviä osan kanssa jo päiväkoti-ikäisinä, porukka muotoilui lopulliseen kokoonpanoonsa yläasteella.
Parikymppisenä oli muutama vuosi kun ei juurikaan oltu tekemisissä ja kaikilla oli omat kuvionsa, mutta kun ensimmäinen meistä meni naimisiin, sovittiin häissä että aletaan näkemään kerran kuussa ja ne tulee jotka pääsee. Tämä on pitänyt nyt yli 10 vuotta.
Meillä kaikilla on kyllä muitakin ystäviä ja omat arjet, asutaan nykyään eri paikkakunnilla ja yksi toisella puolella maailmaa. Ei olla mistään tuppukylästä lähtöisin joten kaikilla ollut aina muitakin kavereita ja kuvioita.
Aina kun nähdään tuntuu kuin olisi tullut kotiin. Tiedän että tämä on tosi harvinaista ja olen todella kiitollinen ystävistäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän kaveriporukat aina pysyneet samanlaisina, elämänarvot ym? Mun kaverista kuoriutui niin törkeä suustaan, muiden asioista jauhaja, alkoholiongelmainen että oli lopulta suuri helpotus katkoa välit näennäiseen yhteentörmäykseen viimein nelikymppisenä. Pitkään katsoin läpi sormien tuota kaikkea perseilyä. Ei ikinä enää. Ei se "lapsuudenystävyys" ollut sen arvoista, todellakaan.
Mun teini-iän kaveripiiri oli kyllä arvoiltaan jo silloin aikoinaan melko samanlaisia. Ja vaikka elämä on vienyt eri paikkoihin niin tiedän että meillä on edelleen paljon yhteistä. Onhan ihmisestä yleensä jo silloin 15-18 vuotiaana tullut jossain määrin esiin ne luonteen ja arvojen pääpiirteet, jotka ei kauheasti enää muutu elämän aikana. Jotkut pikkulapsiajan kaverit on tietysti asia erikseen.
Harva kyllä alkoholisoituu jo 18v
No mjaa, en kyllä itse kaipaa teini-ikäisiä "kavereitani". Minusta se on vähän degerenoitunutta, että viihtyy joidenkin ikivanhojen tuttujensa kanssa. Maailmassa on niin paljon uusia mielenkiintoisia ihmisiä, joihin voi tutustua.