Vanhuksen hoitaminen väsyttää, vinkkejä
Onko vinkkejä? Ei kiitos sellaisia että laita se hoitokotiin tai pyydä kunnallista kotihoitoa. Kaikki palvelut ovat tiedossa ja tällä hetkellä sopivat ja saatavilla olevat ovat käytössä. Eniten väsyttää se, ettei saa yölläkään levätä. Olen itse 60 v ja eläkkeellä. Erittäin huonosti liikkuva ja täysin palveltava vanhus herättää aikaisin aamulla että saisi mehua tai jotakin vastaavaa aivan turhaa ja joskus keskellä yötäkin tulee vastaavia herätyksiä. Päivisin olen koko ajan saatavilla (asumme samassa talossa) ja hoidan erilaisia tehtäviä joskus monta kertaa tunnissa, joskus voi olla pari tuntia että ei ole mitään tarpeita, mihinkään ulos ei voi lähteä kuin noin tunniksi. Hoidamme veljeni kanssa tätä vuorotellen, joten saan välillä lepoa mutta nämä hoitoviikot ovat todella raskaita, kun ei saa edes nukkua tarpeeksi.
Tämä tuntuu samalta melkein samalta kun aikoinaan kun oli pieniä lapsia, ja oli krooninen univelka eikä koskaan saanut nukkua tarpeeksi ja aina kesken unia tuli herätys ja päivät menivät sumussa ja koko ajan tiesi että pitää mennä hoitamaan jotain asiaa.
Voiko tätä jotenkin helpottaa? Yritämme puhua hoidettavalle että hän antaisi nukkua edes aamulla, mutta hän ei tajua sitä. Hän ei ole tarkoituksella hankala, mutta hän ei vain tunnu tajuavan asiaa. Miten te ihmiset joilla on vaikea omaishoitotilanne tai muu vastaava saatte virkistyttyä ja levättyä. Tuntuu että aina kun olen hoitamassa, vanhenen 20 vuotta. Toivon myös voimia niille joilla sama tilanne.
Kommentit (258)
Vierailija kirjoitti:
Hyvin harvoin se motivaatio edes häviää mihinkään vaikka vanhus olisi muistisairas. Usein jos sitä motivaatiota liikkumiseen ja jumppatuokioihin ei 9 kymppisellä ole niin ei sitä ole ollut 60 vuotiaanakaan. Joten vähän myöhäistä sitä on enää synnyttää väkisin.
Ei aktiviteetin ole pakko olla jumppatuokio, voi se olla muutakin. Kai jokainen nyt jostain on ollut kiinnostunut? Jotain virikettä kannattaa olla, jotta aivot väsyvät päivällä ja lepäävät yöllä. Jos vanhus vain torkkuu päivät pitkät omassa sängyssä, ei kannata ihmetellä, jos hän valvoo yöt.

Valvokoot
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omainen lyhytaikaishoitojaksolle palvelutaloon. Esim viikoksi kerran /kk.
Kuten kirjoitin tuossa ylempänä, kaikki saatavilla olevat ja tilanteeseen sopivat palvelut ovat käytössä. Omaishoitoon liittyy 3 vrk/kk hoitojakso, se on käytössä jo. Pyydän vinkkejä siihen, että miten voi virkistyä kun on tällainen hoitotilanne itsellä.
Ahaa. Sä haluat pitää sen omaishoidontuen, et halua luopua siitä. No sitten se on sun oma valinta.
Kaikin tavoinhan tämä on oma valinta. Ei ole nyt siitä kyse. En tosin kylläkään saa sitä omaishoidontukea, se menee veljelleni joka on virallinen omaishoitaja. Raha ei ole tässä mitkään erityinen tekijä, meillä ei ole kenelläkään tässä rahasta pula
Ei vaan oikein ole mitään keinoja. Kun meillä oli vauva niin vuorottelimme hänen yöhoidossaan toisen vanhemman kanssa ja kun oli pieniä lapsia niin annoimme toisillemme vuorotellen ns omaa aikaa. Jos toinen ei olisi kestänyt sitä about 50% vastuuta niin sitten toinen olisi ottanut väliaikaisesti enemmän. Eli ainoa neuvo olisi, että jätät hoidon vaikka 3 viikkoa / kk veljellesi ja itse hoidat vain yhden.
Jos vanhus ei ole itselleen vaaraksi, niin pistä hyvät korvatulpat ja nuku niin pitkään kuin haluat. Jätä hänet kotiin ja mene pitkälle kävelylle, elokuviin, kahvilaan, ulos syömään jne.?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin harvoin se motivaatio edes häviää mihinkään vaikka vanhus olisi muistisairas. Usein jos sitä motivaatiota liikkumiseen ja jumppatuokioihin ei 9 kymppisellä ole niin ei sitä ole ollut 60 vuotiaanakaan. Joten vähän myöhäistä sitä on enää synnyttää väkisin.
Ei aktiviteetin ole pakko olla jumppatuokio, voi se olla muutakin. Kai jokainen nyt jostain on ollut kiinnostunut? Jotain virikettä kannattaa olla, jotta aivot väsyvät päivällä ja lepäävät yöllä. Jos vanhus vain torkkuu päivät pitkät omassa sängyssä, ei kannata ihmetellä, jos hän valvoo yöt.
Valvokoot
Toki, mutta Ap. kertoi, että yövalvominen on ongelma, koska vanhus ei anna silloin hänenkään nukkua. Tähän nyt haetaan ratkaisua.

Ei vanhistakaan tarvitse viihdyttää yöllä. Ne omat rajat.
Itse olen käyttänyt korvatulppia ja kuunnellut kaunista musiikkia kuulokkeilla tietyn aikaa.
Eikö omaiselle voi antaa sopivaa unilääkettä. Turvallisia on. Lääkärinkin pitää ymmärtää asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna sille unilääke. Niin hoitokodeissakin tehdään. Anna sitten kun menet nukkumaan, nukkuu hänkin myöhempään. Villasukat jalkaan, kiedo jalat lämpöisesti ja päälle raskahko peitto. Pään voi myös kietoa lämpimästi. Takaan että nukkuu.
Ei niitä unilääkkeitä määrätä siksi että omainen ei jaksa. Jos unettomuus on ongelma vanhukselle nin sitten voidaan määrätä väliaikaisesti.
No voisihan ne tujut unilääkkeet määrätä omaiselle että edes se nukkuisi niin sikeästi, ettei heräisi jokaiseen mölähdykseen ja kolahdukseen.
Mutta kun ei. Voi tulla riippuvaiseksi ja eihän sitä unettomuuttakaan varsinaisesti ole mitä pitäisi hoitaa kun päinvastoinhan sitä nukkuisi ihan itsestään vaikka vuorokauden ympäri kunhan vaan saisi rauhassa nukkua.
Kumma että työkyvyttömyyseläkeläinen on niin hyvässä kunnossa, että on voinut kuvitella jaksavansa omaiahoitajana.
Omaishoitajuus on yhteiskunnan suurin kusetus. Palkkaa vastaan kenelläkään ei saisi teettää niin paljon yötyötä edes, mutta omaishoitaja on töissä 24/7 minimaalisella korvauksella. Jännä miten mikään työaika ei päde kun kyseessä on omainen.
Ja ennen kaikkea maallikko pannaan vastuuseen sairaan ihmisen hoidosta koska omaisena olo kyllä pätevöittää, mitä sitä potilasturvallisuudesta -tai hoitajan. Repikööt selkänsä.
Älkää suostuko omaishoitajaksi, koskaan. Älkääkä muutenkaan auttako kovin paljoa, ettette mahdollista sitä että toisaalta vanhus passivoituu, toisaalta yhteiskunta luistelee velvoitteistaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen käyttänyt korvatulppia ja kuunnellut kaunista musiikkia kuulokkeilla tietyn aikaa.
Eikö omaiselle voi antaa sopivaa unilääkettä. Turvallisia on. Lääkärinkin pitää ymmärtää asia.
Onhan niitä. Mutta ei auta lääke, jos on koko päivän saanut nukkua omassa sängyssään, eikä sen vuoksi nuku yöllä. Ap:ta tuntuu nyt kauhistuttavan ajatus, että joutuisi alkaa järjestämään jotain toimintaa vanhukselle päivällä, eli tekemään asioita eri tavalla kuin aiemmin. Ettei vanhus olisikaan enää sellainen sängyn pohjalta huuteleva käskyttäjä. Vaan että pitäisi olla vastavuoroisesti vuorovaikutuksessa ja ottaa vanhus mukaan ulos ja askareisiin sen mukaan, mihin hän kykenee. Ei ole pakko, mutta jos haluaa muuttaa jotain, niin silloin yleensä joutuu tekemään jotain eri tavalla. Ehkä ap on tosiaan liian uupunut ja tarvitsee apua itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Kumma että työkyvyttömyyseläkeläinen on niin hyvässä kunnossa, että on voinut kuvitella jaksavansa omaiahoitajana.
Omaishoitajuus on yhteiskunnan suurin kusetus. Palkkaa vastaan kenelläkään ei saisi teettää niin paljon yötyötä edes, mutta omaishoitaja on töissä 24/7 minimaalisella korvauksella. Jännä miten mikään työaika ei päde kun kyseessä on omainen.
Ja ennen kaikkea maallikko pannaan vastuuseen sairaan ihmisen hoidosta koska omaisena olo kyllä pätevöittää, mitä sitä potilasturvallisuudesta -tai hoitajan. Repikööt selkänsä.
Älkää suostuko omaishoitajaksi, koskaan. Älkääkä muutenkaan auttako kovin paljoa, ettette mahdollista sitä että toisaalta vanhus passivoituu, toisaalta yhteiskunta luistelee velvoitteistaan.
Missä kohtaa ap. sanoi olevansa työkyvyttömyyseläkeläinen? Sanoi, että on eläkkeellä.
Kiitos noista vinkeistä "luonneongelmaisen" vanhuksen hoidossa. Tuotahan sitä muistuttelee ja jankkaa itselleen, että ei läheinen tee tuota tahallaan ja eikä ole tarkoituksella ilkeä mutta jossain vaiheessa alkoi herätä epäilys, että onkohan se oikeasti ihan noinkaan. Sairauden (ikääntymisen) varjolla kun on helppoa olla hankala, tai ainakin hankalampi mitä olisi tarpeen olla, koska läheisethän ei oikein voi sitä estääkään. Syyllistääkään ei oikein voi eikä kehtaa vaikka mieli välillä jo tekisi.
Oma jaksaminen on tosi vähissä ja tässäkin asiassa seura myös valitettavasti tekee kaltaisekseen eli pikkuhiljaa alkaa itseltäkin kadota motivaatio ja kiinnostus mihinkään eli sitä jaksaa enää tehdä just se mikä on ihan pakko. Tuntuu kuin masennus (sellaista ei ole kyllä todettukaan) voisi tarttua.
ei ap, mutta samassa tilanteessa eli se joka kyseli kuinka toimia aivansama-asenteen omaavan vanhuksen kanssa. (on tämä yhtä hlvettiä kun suoraan sanon ja vaikka itsekin aina pidin päivänselvänä ettei tällaista tilannetta eteeni tule niin kappas, tästä itseni kuitenkin yhtäkkiä löysin, voi kun se olisikin niin helppoa, että läheisen saa johonkin laitospaikalle tai hoivakotiin mutta eihän sinne edes jonoon pääse vielä noin hyväkuntoisena. kaikki kartoitukset ym on tehty jo kahteen kertaan eikä mitään mahdollisuutta ole sille että apua alkaisi ostamaan yksityiseltä missään muodossa. jos olisi niin ihan jo siivoajahan sitä kävisi sekä tuolla läheisen kotona että täällä omassa, mutta nyt on jaksettava siivota itse kummassakin)
Juttelemme, kuuntelemme musiikkia, katsomme televisiota vanhuksen kanssa päivällä, ja hän tekee näitä minun kanssani ja yksin. Usein kotiin tulee muita ihmisiä ja heidänkin kanssa seurustellaan. Hän ei ole yksin sängyssä koko päivää.
Kuten ensimmäisessä viestissä sanoin, hän liikkuu huonosti, ulkoilu näillä keleillä on mahdottomuus. Hän ei halua lähteä mihinkään eikä muutenkaan tee mitään vain siksi että minä käskisin, ei hän koskaan olet totellut minua eikä ole nyt vanhanakaan sitä aloittanut. Hän painaa myös niin paljon että en jaksa työntää häntä pyörätuolissa kuin hyvällä säällä ja tasaisella vähän matkaa. Kesällä tällaiset retket onnistuvat, mutta ne ovat hyvin työläitä ja vähän vaarallisia. Jos vanhus kaatuu päälleni niin molemmat ovat vaarassa. Kyseessä on siis sellainen henkilö, joka menee kaikki matkat invataksilla.
Varmaan joissain hoitokodeissa ja päiväkeskuksissa voi olla jotain viriketuokioita jossa vanhukset laitetaan laulamaan jotain kansanlauluja ja tuolijumppaamaan, mutta en usko että se monissakaan tavallisissa perheissä on välttämättä kauhean luontevaa. Voin kuvitella vanhuksen hämmentynyttä ilmettä, jos hänen lapsensa yhtäkkiä tulisi ilmoittamaan, että nyt on viriketuokio alapas nostella käsiäsi ja jalkojasi. Vanhukset eivät ole mitään päiväkotilapsia vaan arvonsa tuntevia aikuisia.
"ei ap, mutta samassa tilanteessa eli se joka kyseli kuinka toimia aivansama-asenteen omaavan vanhuksen kanssa. (on tämä yhtä hlvettiä kun suoraan sanon ja vaikka itsekin aina pidin päivänselvänä ettei tällaista tilannetta eteeni tule niin kappas, tästä itseni kuitenkin yhtäkkiä löysin, voi kun se olisikin niin helppoa, että läheisen saa johonkin laitospaikalle tai hoivakotiin mutta eihän sinne edes jonoon pääse vielä noin hyväkuntoisena. kaikki kartoitukset ym on tehty jo kahteen kertaan eikä mitään mahdollisuutta ole sille että apua alkaisi ostamaan yksityiseltä missään muodossa. jos olisi niin ihan jo siivoajahan sitä kävisi sekä tuolla läheisen kotona että täällä omassa, mutta nyt on jaksettava siivota itse kummassakin)"
No teetätte kartoitukset niin monta kertaa että apua alkaa tulla. Huoli-ilmoitus vanhuksesta ja tarvittaessa itsestä. Kartoituksissa kyllä tarjotaan kotihoitoa, siivousta ym. palveluita, ja usein ne ovat se esiaste sille, että hoitokotijonoihin pääsee, jos kotiin tuotavia palveluita on kokeiltu eivätkä ne riitä. Se, että itse hoidat vanhusta kotona, ei edistä hoitokotiin pääsyä ollenkaan.
Kummallisia vinkkejä täällä... jätä vaan se vanhus huomiotta ja nuku! Ette ole koskaan oikein tainneet välittää läheisistänne? Silloin ei suljeta puhelimia tai pistetä ovia kiinni ja jätetä vanhusta yksin.
Vierailija kirjoitti:
Olen muuttanut vanhempieni luona mieheni kanssa nyt heidän vanhuudessaan.
Toinen vanhempi kuoli jo. Jäljelle jääneellä vanhemmalla on pelkotiloja. Täältä ei voi poistua kuin aivan hetkeksi kerrallaan, jos meneillään on hyvä hetki. Rauhoittavaa lääkettä saa monta kertaa päivässä.
Mulla ei ole sisaruksia. Aloittajan tilanne on siitä hyvä, että hän pystyy pitämään kunnollisia taukoja täysin ilman vastuuta.
Mun vanhempi herättää illalla aamukahteen saakka, vaikka käyttää unilääkkeitä. Joko huutelee tai kolistelee. En voi sulkea ovia tai laittaa esim korvatulppia, koska välillä on kaatumisia. Yö kahden jälkeen nukkuu yleensä paremmin ei aina. Muutama päivä sitten kaatui aamu kuudelta.
Hänellä on huono kuulo. En voi vaan huutaa, että en aio tulla yöllä laittamaan peittoa paremmin/tuomaan vettä/tuomaan suklaata/vähän juttelemaan tms. Pakko mennä vierelle sanomaan.
Puhe
Pystyisikö tällaisissa pelkotilahommissa hyödyntämään jotain tilaratkaisua, että näkee muuhun tilaan, eikä koe olevansa yksin? Entä mitä virikkeitä on jätetty silloin kun on yksin?
"Varmaan joissain hoitokodeissa ja päiväkeskuksissa voi olla jotain viriketuokioita jossa vanhukset laitetaan laulamaan jotain kansanlauluja ja tuolijumppaamaan, mutta en usko että se monissakaan tavallisissa perheissä on välttämättä kauhean luontevaa. Voin kuvitella vanhuksen hämmentynyttä ilmettä, jos hänen lapsensa yhtäkkiä tulisi ilmoittamaan, että nyt on viriketuokio alapas nostella käsiäsi ja jalkojasi. Vanhukset eivät ole mitään päiväkotilapsia vaan arvonsa tuntevia aikuisia."
Siksi se pitää ulkoistaa. "Omaishoitajaliitosta tai vastaavasta tuli nyt uudet ohjeet kotona hoidettaville vanhuksille ja tätä lukujärjestystä pitää nyt noudattaa". Taiteilette omat irallisen näköiset lukujärjestykset oveen ja printtaatte siihen jonkun omaishoitajaliiton nimen tai vastaatvan. Sitten teette vielä seurantakortin ja sanotte, että se pitää postittaa kerran kuussa tai kerran vuodessa sinne liittoon. Jos höpöttää siitä lääkärille tms. niin vinkkaatte lääkärille silmää ja sanotte että olette olleet ahkeria.
Vierailija kirjoitti:
Kummallisia vinkkejä täällä... jätä vaan se vanhus huomiotta ja nuku! Ette ole koskaan oikein tainneet välittää läheisistänne? Silloin ei suljeta puhelimia tai pistetä ovia kiinni ja jätetä vanhusta yksin.
Miksi vanhuksen pitäisi saada huomiota 24/7?
Vierailija kirjoitti:
Kummallisia vinkkejä täällä... jätä vaan se vanhus huomiotta ja nuku! Ette ole koskaan oikein tainneet välittää läheisistänne? Silloin ei suljeta puhelimia tai pistetä ovia kiinni ja jätetä vanhusta yksin.
Jos vanhus ei vaadi 24/7 valvontaa, on aivan ok ja jopa suositeltavaa, että hoitaja ottaa sopivia hetkiä omaa aikaa ja varmistaa, että saa riittävät yöunet. Se on sen vanhuksenkin etu eikä tarkoita, että vanhus "jätettäisiin huomiotta" jotenkin yleisesti.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Tietty voit kokeilla lisätä itsellesi D-vitamiinia tai jotain muuta, syödä terveellisesti jne, mutta ei se kyllä unenpuutteeseen mitään auta.
,,,Kunnes sitten jouduin ilmoittamaan, että jos öisin joku hätä tulee, niin soitat 112.een.
1) Iso lappu oveen; NYT ON YÖ. TULEN KLO 10. "Liisa"
2) Jos sinulla on hätä, soita 112. Minä nukun klo 10:een ja tulen sitten vasta
3) Vettä on kupissa yöpöydällä. Television kaukosäädin on siinä vieressä. /Kaikki on hyvin. Puhelimeni on öisin äänettömällä. jne
Jos muistissa vikaa, niin nuo jutut ei onnistu. T. Kokemusta on