200 vuotta tästä kukaan ei tiedä,että olet ollut olemassa. Talossasi nukkuu vieras ihminen. Vieraat ihmiset kulkevat katuja jota kävelit.

Eipä se siellä haudassa ketään ilahduta, vaikka muistettaisiinkin tuhansien vuosien päästä.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei tiedä? 
Kyllä minä tiedän vaikka ketä sukulaisia, jotka elivät vuonna 1826 eli 200 vuotta sitten. Ja nyt eläessäni minua ei tunne sen laajemmin kukaan muutenkaan, eli sukulaiset tietää sitten 200 vuoden päästä luulisin. 

 

Mun äidin isä syntyi 1886 ja äidinäiti 1887. Hyvin muistan molemmat. Oli ekaluokkalainen, kun isoisä kuoli. Mutta kukaan, joka on elossa 200 vuotta sen jälkeen, kun he olivat 64-vuotiaita (kuten minä nyt), ei takuulla heitä muista. Eikä minuakaan. Sukututkimuksista ja vanhoista valokuvista voivat jotain katsella, mutta eivät kuitenkaan tiedä heistä juuri muuta kuin kuulopuheita. 

Joo, mutta aloituksessa väitettiin nimenomaan, että 200 vuoden päästä kukaan ei edes tiedä, että olet joskus ollut olemassa, ja sinut on täysin pyyhitty historiasta. 
Tuohan ei pidä paikkaansa, vaan moni on jäänyt jonkinlaisiin historiankirjoihin -vaikka sitten oman sukunsa keskuuteen- ja on tieto olemassa, että nämä henkilöt olivat ja elivät. 

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvinkin tietää. Kyllä sukututkijat saavat nykyäänkin selville yhtä ja toista 200 vuotta sitten - ja aikaisemminkin - eläneistä ihmisistä.

Todellakin, tämän hetken tilanne on täysin toinen kuin tästä taaksepäin. Valokuvia on niin pitkältä ajalta kuin valokuvaus on keksitty. Kirjoitettua historiaa on niin pitkältä ajalta kuin kirjoitustaito on keksitty. Tieto puuttuu ajalta, jolloin tallennettua tietoa ei ole. Toki on eri asia kiinnostaako jälkipolvia mennyt, ja onko jälkipolvia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvinkin tietää. Kyllä sukututkijat saavat nykyäänkin selville yhtä ja toista 200 vuotta sitten - ja aikaisemminkin - eläneistä ihmisistä.

Todellakin, tämän hetken tilanne on täysin toinen kuin tästä taaksepäin. Valokuvia on niin pitkältä ajalta kuin valokuvaus on keksitty. Kirjoitettua historiaa on niin pitkältä ajalta kuin kirjoitustaito on keksitty. Tieto puuttuu ajalta, jolloin tallennettua tietoa ei ole. Toki on eri asia kiinnostaako jälkipolvia mennyt, ja onko jälkipolvia. 

Koiton sanoa, että tästä eteenpäin on eri tilanne kuin tästä taaksepäin. Myös ap voi löytää tietoa sukulaisistaan 200 vuotta sitten jos on kiinnostusta. 

Ei mua ainakaan pätkääkään kiinnosta, tietääkö joku minusta jotain 200 vuoden päästä (tuskin meillä on mitään sivilisaatiota enää silloin edes). Sama asia, kuin joku tulee pätemään maailman tuho-keskusteluihin, että on ollut tuhokausia ennenkin. Jääkautta ja tulikautta ja sitä ja tätä, että relax vaan, ei olla ekaa kertaa pappia kyydissä. Mitä ihmettä? Miksi sillä olisi mulle mitään merkitystä keskustelussa, pystymmekö elämään täällä NYT, kun olemme juuri NYT olemassa. Sillä on väliä. Ja sillä, miten mun lapsille käy. Mulle on aivan yksi lysti kaikki egoilu, että muistetaanko minut jostain. Ei tartte kenenkään muun muistaa, kuin lasteni se että rakastin heitä. 

On naurettavaa,että joillain on halu jäädä historiaan. Kuolleelle on samantekevää miten muistetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvinkin tietää. Kyllä sukututkijat saavat nykyäänkin selville yhtä ja toista 200 vuotta sitten - ja aikaisemminkin - eläneistä ihmisistä.

Todellakin, tämän hetken tilanne on täysin toinen kuin tästä taaksepäin. Valokuvia on niin pitkältä ajalta kuin valokuvaus on keksitty. Kirjoitettua historiaa on niin pitkältä ajalta kuin kirjoitustaito on keksitty. Tieto puuttuu ajalta, jolloin tallennettua tietoa ei ole. Toki on eri asia kiinnostaako jälkipolvia mennyt, ja onko jälkipolvia. 

Koiton sanoa, että tästä eteenpäin on eri tilanne kuin tästä taaksepäin. Myös ap voi löytää tietoa sukulaisistaan 200 vuotta sitten jos on kiinnostusta. 

itsekin tiedän monta asiaa sukulaisista, jotka ovat syntyneet 1800-luvun alkupuolella. Mutta oikeastihan en tiedä heistä mitään muuta kuin nimen, asuinpaikan ja ammatin yms perustietoa. Mitään tietoa heidän luonteestaan, taidoistaan tai arjestaan en tiedäkään, koska sellaista tietoa ei ole saatavilla. En sillä kyllä varsinaisesti mitään tekisikään.

Lohdullinen ajatus minusta!

Meillä on hautapaikka 500 vuodeksi, joten outoa, jos se on sosialisoitu muille vain siksi, että minut halutaan unohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsenlapsenlapseni voi olla elossa tai hänen lapsensa. Maailma on digitaalisoitunut, että voivat hyvinkin tietää paljon tästä ajasta. Ja digitaalisia kuvia katsella esivanhemmista.

Digitalisoituminen johtaa todellakin siihen että tulevilla sukupolvilla on paljon enemmän tietoa käytettävissä tästä ajasta kuin meillä vaikkapa sadan vuoden takaisesta. Arkistointi on myös nykyään tarkempaa. Esimerkiksi tulevaisuuden sukututkijat saattavat hyvinkin löytää jopa videoita esivanhemmistaan. Myös tulevaisuudessa sukututkimuksessa tullaan pääsemään yhtä pitkälle historiaan kuin nyt ellei jopa pidemmällekin.

Luultavasti ei ole enää maapalloa, tuhoutunut ydinsodassa yms, en uskoa siis että maapalloa enää on alle 100 vuoden päästä voi tuhoutua jopa meidän elinaikana tämä planeetta. 

Kyllä 200 vuoden kuluttu muistetaan ainakin tämä PersKokkare-sortokausi. Muistetaanhan Iso Vihakin josta on sentään paljon pidempi aika, vainajiakin vähemmän. 

Minua ei tarvitsekaan muistaa... Unohdus jo alkanutkin. Ainakin heiltä jotka tietävät ettei perittävää ole.

Jeesus Kridtus tietää ja tuntee ja se on tärkeintä.

Olen hänen luonaan ikuisuudessa.

Talo, jossa asun, ei ole 200 vuoden kuluttua olemassa. Digitaalinen jalanjälkenikin todennäköisesti katoaa.

Jos minulla on elossa olevia jälkeläisiä, heidän keskuudessaan kulkee suullisena perimätietona tarinoita minusta.

Vauvapalsta 200-vuotta myöhemmin 😂😂

Kai puolessa vuodessa unohtuu.  Muistan tunnelmia kun olimme hautausmaalla lapsina, jollain tavoin kiinnosti suvun historia, oli vaan niin paljon salailua. Harvalla niin onnellinen elämä on, että jaksaa pohtia.  Anteeksi jos kupla särkyy.  

Uskon että vain erityisen hyvät ihmiset jäävät mieleen, vaikka eivät olisi julkimoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsenlapsenlapseni voi olla elossa tai hänen lapsensa. Maailma on digitaalisoitunut, että voivat hyvinkin tietää paljon tästä ajasta. Ja digitaalisia kuvia katsella esivanhemmista.

Digitalisoituminen johtaa todellakin siihen että tulevilla sukupolvilla on paljon enemmän tietoa käytettävissä tästä ajasta kuin meillä vaikkapa sadan vuoden takaisesta. Arkistointi on myös nykyään tarkempaa. Esimerkiksi tulevaisuuden sukututkijat saattavat hyvinkin löytää jopa videoita esivanhemmistaan. Myös tulevaisuudessa sukututkimuksessa tullaan pääsemään yhtä pitkälle historiaan kuin nyt ellei jopa pidemmällekin.

Digitaalinen arkistointi on menetelmänä alle 100 vuotta vanhaa. Mistä voimme tietää, kuinka hyvin tai huonosti se säilyy satojen vuosien kuluessa? Onko 200 vuoden kuluttua olemassa laitteita, joilla voidaan katsella tämän päivän digitaalisia kuvia? Vaikka laitteita ja menetelmiä niiden lukemiseen olisikin, on dataa niin valtavat määrät, että oleellisen tiedon löytäminen on ihan sattumanvaraista.

18. ja 28. päivä syntyneiden terveystiedot jäävät ikuisesti talteen. Eihän sitä tiedä jos joku innokas tutkija niitä joskus tutkii.

Vierailija kirjoitti:

Kai puolessa vuodessa unohtuu.  Muistan tunnelmia kun olimme hautausmaalla lapsina, jollain tavoin kiinnosti suvun historia, oli vaan niin paljon salailua. Harvalla niin onnellinen elämä on, että jaksaa pohtia.  Anteeksi jos kupla särkyy.  

Uskon että vain erityisen hyvät ihmiset jäävät mieleen, vaikka eivät olisi julkimoita.

Siitä päätellen, millaisista ihmisistä historia kertoo, asia on juuri päinvastoin. Pahat ihmiset muistetaan. Hyvät unohdetaan. 

Isoisäni isoisän setä oli "vähän hullu", äkkipikainen ja kiivas luonteeltaan. Hän eli n. 200 vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsenlapsenlapseni voi olla elossa tai hänen lapsensa. Maailma on digitaalisoitunut, että voivat hyvinkin tietää paljon tästä ajasta. Ja digitaalisia kuvia katsella esivanhemmista.

Digitalisoituminen johtaa todellakin siihen että tulevilla sukupolvilla on paljon enemmän tietoa käytettävissä tästä ajasta kuin meillä vaikkapa sadan vuoden takaisesta. Arkistointi on myös nykyään tarkempaa. Esimerkiksi tulevaisuuden sukututkijat saattavat hyvinkin löytää jopa videoita esivanhemmistaan. Myös tulevaisuudessa sukututkimuksessa tullaan pääsemään yhtä pitkälle historiaan kuin nyt ellei jopa pidemmällekin.

Digitaalinen arkistointi on menetelmänä alle 100 vuotta vanhaa. Mistä voimme tietää, kuinka hyvin tai huonosti se säilyy satojen vuosien kuluessa? Onko 200 vuoden kuluttua olemassa laitteita, joilla voidaan

No ainakin tänä päivänä useimmat arkistolähteet päivitetään aina uusimpaan tallennusformaattiin. Paljon on digitoitu esimerkiksi vhs-nauhoja ja cd-levyjä. Pilvipalvelut ovat uusinta tekniikkaa ja niistä eteenpäin pääseminen tuntuu tällä hetkellä vähän siltä että nyt ollaan kehitytty siihen pisteeseen että enää eteenpäin Ei pääse muuta kuin kapasiteettia ja tehoa lisäämään. On hyvin todennäköistä että internetin suuret kuten vaikkapa YouTube on jossain määrin olemassa vielä sadan vuoden päästä. Kaikki ei todennäköisesti säily mutta paljon tulee säilymään.