200 vuotta tästä kukaan ei tiedä,että olet ollut olemassa. Talossasi nukkuu vieras ihminen. Vieraat ihmiset kulkevat katuja jota kävelit.

200 vuoden jälkeen täällä ei enää juurikaan puhuta suomea. Hebrea tai venäjä on valtakieli. Olemme joko julman  islamilaisen ja tai venäläisen sotilasdiktatuurin alla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattele jos 200 vuotta sitten kuolleet ihmiset herätettäisiin hetkellisesti huutamaan meille miksemme käytä elämäämme heidän miettimiseen, vaan ajattelemme vain itseämme.

Minä ajattelen useinkin millaista elämää esivanhempani ovat eläneet. Tiedän sukuni historiaa noin 400 vuoden päähän. Kerran tuli netissä eräällä sukututkimussivulla vastaan isoisoisäni valokuva. Tiesin hänestä ennestään jonkin verran isäni kertomana, mutta en tiennyt minkä näköinen hän oli. Sitten lävähti hänen kuvansa kasvojeni eteen ja huh, miten hän olikaan isäni näköinen

Tämä. Ei joku 1700-lukukaan loppujen lopuksi kaukana ole. Meistä moni on lapsena tavannut jonkun vanhan ihmisen, jonka isovanhemmat tai vanhemmatkin ovat eläneet samaan aikaan kuin 1700-luvulla syntyneet, ja saattaneet tavatakin heitä. Etäisyyden tunne tulee siitä, ettei meillä ole kuvamateriaalia noista ajoista. 2300-luvulla tämä aika tuskin tuntuu samalla tavalla kaukaiselta, ja vähänkin suvustaan kiinnostuneet ihmiset voivat katsella kuviamme ja tietää meistä vaikka mitä.

Tuskinpa tämä minun kotini on pystyssä enää 200 vuoden päästä. 

Korvaamattomia ihmisiä löytyy ylivoimaisesti eniten hautausmaalta.

Vierailija kirjoitti:

Kaikista "merkittävimmätkin" ihmiset painuvat historian hämäriin ja ikuiseen unohdukseen viimeistään kun aurinko sammuu. On se lähinnä surkuhupaisaa, miten äärimmäisen vakavasti tämä lyhyt polku täällä otetaan ihan turhan päiten. Elettäisiin vain ihmisiksi ja rakastettaisiin toinen toisiamme.

Universumin mittakaavassa olemme äärettömän paljon mitättömimpiä olentoja kuin joku yksittäinen bakteeri tämän maapallon mittakaavassa. Sitä sietäisi kaiken maailman putlerien ja trumpettien miettiä oikein huolella.

Vierailija kirjoitti:

Ei nykyisiä taloja enää 200 vuoden päästä ole. Ehkä jotain kivitaloja voi olla.

Niin onko niitä vai eikö ole?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Digitaalinen jalanjälkeni on ja pysyy.

 

Data muistaa kaiken. Siksi kannattaa panostaa palstailuun. Tää on mun hengen perintö, joka säilyy ikuisesti jollain palvelimella datakeskuksen uumenissa. 

Joo mutta eipä kirjoituksiasi kyetä yhdistämään juuri sinuun tai niistä tuntemaan persoonasi tarkemmin.

Kuolema tuntuu useimmista surulliselta, mutta emme olisi täällä nyt ilman sitä. Täällä ei olisi tilaa meille ilman kuolemaa. Olemme ties kuinka mones sukupolvi täällä ja olemassa, koska muut kuolivat pois tieltämme. Samoin tulevat sukupolvet elävät koska me kuolemme pois heidän tieltään. Olemme elämämme velkaa kuolemalle. Kuolema myös poistaa kaikki vaivat mitä elämä tuo tullessaan, olisi kärsimystä elää ikuisesti.

Just juttelin kaverille, että olis kiva päästä parinsadan vuoden päästä katsomaan meininkiä. Eihän sitä tietty koskaan tiedä pääseekö vai ei.

Minkä sävyinen tuon aloituksen ajatuksen pitäisi olla? Kaihoisa? Surullinen? Huojentunut?

Esitetty kuitenkin niinkuin aloittaja olisi luullut nyt oivaltaneensa kaiken katoavaisuuden ihan itse ja ensimmäistä kertaa. Tietysti muistutus siitä, ettemme aina ole täällä, emmekä lopulta missään muuallakaan, on toisinaan ihan paikallaan.

Joskus kun kävelen maisemassa jossa on vanhoja rakennuksia mietin että kukahan tuohonkin on naulat lyönyt, joku tuntematon jota ei enää ole. Kuka tämän tien on rakentanut...joku jota ei enää ole. Mitähän hän on ajatellut silloin kun on työtään tehnyt. Millainen hänen elämänsä on ollut. Niin lyhyt on tämä aika jonka jokainen täällä kuluttaa ja kukaan ei kohta enää muista sinua. Siksi ei ehkä kannata murehtia liikaa vaan nauttia jokaisesta hetkestä ja antaa vöyhkääjien vöyhkätä.

Muinaisessa Roomassa järjestettiin triumfi suurta sotilasmenestystä saavuttaneelle komentajalle. Hän kulki hurraavan väkijoukon ohi kulkueessa. Samaan aikaan orja toisteli hänelle "memento mori"; muista että olet kuolevainen. 

Eikö se olekin vapauttavaa? Voit nauttia elämästäsi ja olla oma itsesi, eikä sinua muistella pahalla tulevaisuudessa. Turha suorittaa ja unohtaa elää.

Olet korkeintaan pieni maininta suvun esivanhemmissa. Oma historia 1500-luvulle, eikä siellä kovin kiinnostavia persoonia ole. Vaikka Sursillit löytyy.

200 v? Sanoisin enemmän kaksi viikkoa, korkeintaan 2 kuukautta.

Tilalla lannasta rakennettuja taloja ja moskeijoita.

Vierailija kirjoitti:

Loppupeleissä vain merkittävimmät taiteilijat, tiedemiehet ja poliitikot, heistäkin lähinnä verenhimoisimmat diktaattorit, jäävät ikuisesti elämään ihmiskunnan muistissa.

Unohtuiko kaikenlaiset meemityypit jotka pyörii netissä ikuisesti aina vaan uudestaan ja uudestaan. Ei tarvi olla edes mikään "suurmies" kun onnistuu olemaan kameran edessä oikeanlaisesti oikeaan aikaan.

Pippelikuva nettiin niin se säilyy siellä iäisyyden

Vierailija kirjoitti:

Talot ja muut rakennelmat häipyy ja häviää nekin pian. Mutta kun menet vaikka ensi kesänä saaristoon ja jonkun kivan saaren rantakalliolle. Siinä kun katselet sitä haljennutta kalliota ja sen kallionkolon väliä, missä kasvaa todennäköisesti jotain rikkaruohopaskaa... no tästä toiset 2000 vuotta eteen päin ja siinä samassa paikassa on se sama kallio, siinä samassa kalliossa on se railo ja se kallion kolo. Siellä kasvaa sinäkin päivänä sitä rikkaruohopaskaa. Sinua ei tiedä kukaan.

 

Tämä oli hyvä.

- saariston sirkka-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Digitaalinen jalanjälkeni on ja pysyy.

 

 

Kävitkö OF:ssä pyllistelemässä?😜

Siinä sukututkijat 200 vuoden kuluttua pohtivat, kenen esitädin/äidin persikan posket kuvassa näkyy. :D

Vähän kyllä epäilen että täällä 70-luvun valesokkelilukaalissa nukkuu ketään edes 30 vuoden kuluttua... 20 vuotta nyt vielä saattaa joten kuten mennä. 

Mutta eipä tuo haittaa ylösnousemuksessa saadaan uusi ruumis ja sen jälkeen mennään taivaan katuja kävelemään.