Pelkäätkö (huonoa) vanhuutta?

Minusta on myös omalla vastuulla, jos jää ehdoin tahdoin asumaan jonnekin pitkän matkan päähän mökkiin, joka lämpiää puilla. Pitää suostua muuttamaan palvelujen ääreen asiallisiin olosuhteisiin eikä vaatia ainakaan yhteiskuntaa maksamaan palveluja jonnekin sellaiseen paikkaan, mihin kotihoidolla kestää monta tuntia ajaa. Kaikkihan me haluaisimme toki asua omassa kodissa, luonnon rauhassa, kauniilla paikalla. Mutta jos tarvitsee sellaiseen paikkaan hoitoa, niin siitä pitäisi varautua sitten itse maksamaan. 

Enpä oikeastaan, on ollut jo monenlaista sairautta. Esimerkiksi aivokalvontulehdus oli kokemus, joka muutti suhtautumista elämään. Siinä oli mahdollista käydä huonosti. En pysty enää muistamaan, miltä se kova päänsärky tuntui, niin kova, että hengitin yhden hengityksen kerrallaan, olin välillä unessa, tai tajuton. Unohdin sanoja. Halusin puhua, en jaksanut, suusta ei tullut asiaa. Olin sekava, kivulias, hankala potilas. En halunnut syödä siinäkään vaiheessa kun pystyin syömään. Lopulta elämä voitti. Toipumisen meni puoli vuotta. On ollut muutakin, jonka takia elämä on alkanut tuntia hyvältä. Tärkeää olla elossa, nähdä vielä seuraava päivä. En pelkää, mitä ne päivät tuovat tullessaan.

En varsinaisesti pelkää mutta kammoan kyllä avuttomaan kuntoon joutumista. Tämän palstan ansiosta kävin viimeinkin tekemässä sen Hoitotahdon tuonne Omakantaan. Hain valmiin mallin netistä, lisäilin sitten vielä  jotain. Joka tapauksessa kielsin elvytyksen tästä päivästä alken, myös kaikenlaisen ylimääräisen laite -ja lääkehoidon mukaan lukien antibiootit jos ennuste on joka tapauksessa huono. Vain kipulääkitys ja sedaatio ja muu oireita lievittävä hoito sallitaan. Elinluovutuskielto. Jos eutanasialaki on jo hoitoon joutuessani voimassa, toivon eutanasiaa. 

Tuossa nuo tärkeimmät. Omakantaan ei tarvita todistajia eli hyvä näin.

Kyllä se mietityttää. Jos elän vanhaksi, ei silloin enää ole varmastikaan kuin rikkaille hoitokoteja. Joten olen ajatellut, että en mene lääkäriin enkä käytä lääkkeitä, tulee sitten kerta laakista selvää tai sitten kun en enää jaksa, käyn vain jonnekin peiton alle kuolemaan vähän niin kuin intiaanit. Mutta en sitä paljon muuten murehdi. Elämä on tässä ja nyt. 

Kannattaa alkaa varautumaan n 10 v enne, velat maksaa pois ettei oo riesana kun pääsee eläkkeelle. Säästää ja sijoittaa ettei tarvi kituuttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Luuletteko että teidän lapset ja lapsenlapset hoitavat teitä kun tulette vanhoiksi, invalidisoidutte, saatte muistisairauden tms? Miksi hitossa maailma on täynnä yksin hylättyjä tai hoivakodeissa (= helveteissä) viruvia vanhuksia jos itsekin omianne autatte? 

Itse oon ollut paljon äitini kanssa kun asui omakotitalossa aika pitkään ja nyt hoitokodissa, muutamia satoja km välimatkaa , lähden taas käymään ja oon pari viikkoa

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää kun vanhuus keskustelut lipsuu aina hoitajien syyttelyksi. Itse olen lähihoitaja kotihoidossa ja olen salaa mm keittänyt asiakkaalle perunoita kun ei halua aina syödä eineksiä. Me saisimme ainoastaan lämmittää ruoan mikrossa. Kuvitelkaa että tuollainen asia pitää tehdä salaa. Se ei ole hoitajista kiinni mitä tehdään vaan johtajien määräyksistä. Tosi mielellään mä viettäisin vaikka puoli päivää yhdellä asiakkaalla ja hoitaisin kaiken kuntoon. 

 

Jos latoisi ruoka-aineet haudutuspataan ja jättää ruoan hautumaan kypsäksi?

En pelkää. Pelkään, että en eläisi vanhaksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen 70, miksi pelkäisin? Elän tätä päivää. Huomisella on huomisen murheet.

Olen 71v. ja aloin nyt vasta pelkäämään kun luen näitä juttuja. Ajattelin ostaa vielä asunnon itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Tädilläni oli hoivalaitoksessa oma huone ja vessa. Ei päässyt yksin vessaan joten usein sai maata kusessaan ja paskassaan pitkiäkin aikoja. Jos ei saanut itse syötyä, jäi syömättä, jos ei saanut itse otettua lääkkeitään, ne jäi ottamatta. Kyseessä ns. täyden palvelun laitos, mutta mites palvelet kun ei ollut tarpeeksi työntekijöitä ja kun oli, turhaan silloinkin sai hälynappia painella. Tuota kohtaloa pelkään. 

Onko julkinen vai yksityinen hoivalaitos? 

Kyllä pelkään joka päivä, täällä ei arvosteta vanhuutta, tiellä ollaan. Koti kasvatus hukassa, kaikki saa elää kun elopellossa Ei toisten ihmisten arvostusta , Onneksi olen ikäni puolesta menossa sinne mistä ei palata, enkä haluaisikaan palata.

Valtion rahat lopussa, vanhustenhoiva ajettu alas. Kohta sallitaan eutanasia. Minu elän pihisti, säästän kaihileikkaukseen ja lonkkaleikkaukseen rahaa, jotta pärjäisin kotona. Kunnallista hoitoahan ei saa, pitää lähes sokeutua ja vuosia kärsiä kivuista ja hupnosta liikuntakyvystä.

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää kun vanhuus keskustelut lipsuu aina hoitajien syyttelyksi. Itse olen lähihoitaja kotihoidossa ja olen salaa mm keittänyt asiakkaalle perunoita kun ei halua aina syödä eineksiä. Me saisimme ainoastaan lämmittää ruoan mikrossa. Kuvitelkaa että tuollainen asia pitää tehdä salaa. Se ei ole hoitajista kiinni mitä tehdään vaan johtajien määräyksistä. Tosi mielellään mä viettäisin vaikka puoli päivää yhdellä asiakkaalla ja hoitaisin kaiken kuntoon. 

Onko tämäkin yksityinen paikka? 

Olen saanut tutustua hoitokodin arkeen.

Siinä kodissa voisin vanhuuteni viettää.

Elämä on arvokas lahja vanhemmiltani. Sen vähättely tai epäoikeudeksi kokeminen ei kuulu ihmisen perimmäisiin oikeuksiin.

Olen saanut hoitajilta luvan keskustella ihmisten kanssa. Monet muistelevat sukulaisiaan ja elämäänsä.

He ovat mielestäni ihania vanhuksia, joilla on liian vähän mahdollisuuksia keskustella.

Nämä hetket tapahtuvat yhteisissä tiloissa.

En mene asuinhuoneisiin, koska ne ovat yksityisiä alueita. Puhumme kaikkien läsnäolevien kuullen.

Lopuksi laulamme heille tutun laulun. Tilaisuus kestää 1 - 2 tuntia. Kiitos!

Vanhuus on aina huonoa.

Ei,  ysimillinen on tyynyn alla.

Olen varautunut:

-urheilen ja olen vahva. Lihasmassa on tärkeää vanhetessa

-hoitotahto tehty+ elvytyskielto

-henkivakuutus on

-opiskelen ja luen, pidän itseni henkisesti vireänä

-maksan velkoja pois, kohta velaton

Nykyinen koti on ihan hyvä myös vanhana, pitäisi vaan raivata turhat tavarat pois ja jättää hyvin saataville ja alakaappeihin tarpeelliset tavarat. Ehkä jotain kaiteita rappusiin pitäisi laitattaa, mutta niihin kai saa jotain avustuksiakin, jos osaa hakea. Kotona aioin olla niin pitkään kuin pärjään. Apua on vanhana pakko ostaa, esim. siivoukseen ja ehkä kyyteihin lääkärille ja muihin asiointeihin. Parempi sijoitussuunmitelma pitäisi myös olla nyt kun vielä olen töissä, että ehtisi koota rahaa näihin arjen kuluihin. Ei ehkä huomaakaan, että kun itse siivoaa, käy kaupassa ja laittaa omat ruoat, että palveluina noihin pitää budjetoida kuukausimenoina sitten kun niitä ei pysty itse tekemään. Mutta ei varsinaisesti pelota, mutta koetan pitää huolta itsestäni, että tulisi mahdollisimman myöhään se toisten avun varassa elämisen vaihe.

Milloin olen vanha? Olen 82 vuotias. En koe itseäni vanhaksi. Minulla on ajokortti. Soitan monia soittimia. Laulan ja opiskelen englantia. Teen halkoja ja kaikkia kotiin liittyviä fyysisiä töitä. Valmistan omat ruokani ja pidän kodin ja otseni siistinä.

Mitä puuttuu? Asun yksin. Keskustelukumppaneita on vähän. Monet ystävät asuvat kaukana.

Myös heidän puheensa ovat saman toistoa. Kaipaan keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Vanhuus on aina huonoa.

Niin kauan on hyvin kun ikääntyminen ei erityisemmin tunnu vaikka ikää jo olisikin, mutta sen jälkeen kun alkaa tuntua niin huonommaksi menee päivä päivältä. Ei silloin elämässä enää ole hyviä päiviä, korkeintaan jotain satunnaisia hyviä hetkiä.