Vaimo ei innosta
Avioseksi on tylsää pakkopullaa. Ollaan oltu naimisissa 9 vuotta, ja ainoa lapsi on esikoulussa. Raskauden aikana seksi loppui ja olin pari vuotta ilman. Sen jälkeen olen yrittänyt aloittaa seksielämää uudelleen, mutta huonoin tuloksin.
Seksi ei kovasti tunnu vaimoa kiinnostavan, itseäni kyllä. Ne halut eivät vaan enää kohdistu häneen. Sama kun yrittäisi jotain siskoa tai miespuolista työkaveria rakastella.
Hän teki pari aloitetta lähiaikoina ja totesin, ettei kiinnosta. Nyt on kovin loukkaantunut, vaikka itse aikoinaan torjui aloitteen ainakin 100 kertaa.
Onko kenelläkään vuosien jälkeen seksittömyys/frigidi suhde toipunut, vai pitääkö todeta että tämä oli tässä, alkaa pakata kamoja ja etsimään uutta seuraa. Ikää vasta 34, en ole valmis selibaattiin. Tuntuu, että viriilit vuodet valuvat hukkaan tällaisessa suhteessa.
Kommentit (389)
Oikean miehen kohdalla olet juuri itsestäsi ex rouvan peleillä palkkioksi saanut. Ihmis suhteet varsinkaan parisuhde/perhe ei ole mikään peli, huomioiminen on molempipuoleista, ja vaikeatkin asiat on rehellisesti otettava puheeksi. Nimim kokemusta omaava, huomioiva ja tilaa antanut mies. Rakkaus riittäisi, mutta rakkaudettomuus ja itseni huomioimattomuus, sekä kaiken tämän tuntemisen/kosketuksen puute seksittömyyksineen osoittaakin ettei ole tarpeeksi tärkeä/ja hieman pelien makua ja puheet/teot ei vastaa. Erolla ei uhkailla. Mutta jos ei osata osoittaa rakkautta/osoiteta intohimoa tai mitään lämpöä toista kohtaan, niin kerjäämään en ala, enkä mihinkään valta peleihin tai toisen ehdoin elämään. Hyvä luonne ja kuunteleminen ei ole rajattomuutta. Jotkut katuneet kauankin, kun ohitettu ja pidetty itsestään selvyytenä, ja ei ole osattu oikein koskettaa sisimpiin tunteisiin, kun niitä ei aukene, kuin tuntien itsensä rakastetuksi ja sitä ei yksikään nainen voi näytellä. Sen tuntee/näkee ja aistii kun sen saa..Ex kumppaneita ovat, älkää pelatko ihmissuhteissa minkäänlaisia pelejä. Jotkut lähtee 2krt ensimmäisen ja viimeisen kerran ja kokonaan ko tyyppisten elämästä ja iäksi.
Minua panettaisi mutta ylipainoinen vaihdevuodet ohittanut vaimo ei vaan enää kiinnosta seksuaaliseti eikä muutenkaan.
Onko palstalla kohtalotovereita ja miten olette ratkaisseet tuon panetusongelman? Käydä vieraissa vai olla vaan ilman?
Vierailija kirjoitti:

Se vaan on niin että se vaihdevuodet ohittanut vaimo saisi helposti irtoseksiä jos sitä haluaisi, sinun mahdollisuutesi ovat heikommat. Maksullinen on tietysti sinulle vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Minua panettaisi mutta ylipainoinen vaihdevuodet ohittanut vaimo ei vaan enää kiinnosta seksuaaliseti eikä muutenkaan.
Onko palstalla kohtalotovereita ja miten olette ratkaisseet tuon panetusongelman? Käydä vieraissa vai olla vaan ilman?
Eroa?
Vierailija kirjoitti:
Miten saan tuon exän pois kämpästä? Nyt ei haluakaan erota, ja tyrkyttää seksiä. Ilmeisesti ihan oikea ilmiö "hysterical bonding"
Älä ainakaan palaa yhteen sen kanssa. Muuten sama rumba jatkuu. Tiedän miehen, joka oli yli 10 vuotta lähes seksittömässä suhteessa, ja teki välillä lähtöä. Aina kun näin tapahtui, vaimosta kuoriutui oikea nymfomaani, mutta feikki mikä feikki. Naisesi feikkaa halua epätoivoisessa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua panettaisi mutta ylipainoinen vaihdevuodet ohittanut vaimo ei vaan enää kiinnosta seksuaaliseti eikä muutenkaan.
Onko palstalla kohtalotovereita ja miten olette ratkaisseet tuon panetusongelman? Käydä vieraissa vai olla vaan ilman?Se vaan on niin että se vaihdevuodet ohittanut vaimo saisi helposti irtoseksiä jos sitä haluaisi, sinun mahdollisuutesi ovat heikommat. Maksullinen on tietysti sinulle vaihtoehto.
Uskallan epäillä että ylipainoinen vaihdevuodet ohittanut häijyluonteinen nainen kelpaisi edes irtoseksiin.
Mies saa tosiaan rahalla mutta nainen ei edes sillä jos seksi ylipäätään edes tuollaista kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Miten saan tuon exän pois kämpästä? Nyt ei haluakaan erota, ja tyrkyttää seksiä. Ilmeisesti ihan oikea ilmiö "hysterical bonding"
Sinä et ole siis vieläkään saanut erotuksi. Olet kyllä apaattisin ja passivis-aggressiivisin tyyppi ikinä. Syykin toki tiedetään. Jos oikeasti olisit hoitanut sen eron myös live-elämässä, eikä vain palstalla ja mielikuvituksessasi kiukutellen, joutuisit syyttämään pahasta olostasi itseäsi. Kuten kuka tahansa narsisti, tarvitset syntipukin. Vinkki vitonen, kävele asianajotoimistoon ja palkkaa juristi toteuttamaan erosi, jos et itse pysty.

Rähjäti rähjäti nalkun nalkun
Miten saan tuon exän pois kämpästä? Nyt ei haluakaan erota, ja tyrkyttää seksiä. Ilmeisesti ihan oikea ilmiö "hysterical bonding"