Olin vierailulla kaverin pikkulapsiperheessä ja voi luoja että olen onnellinen ettei ole lapsia.

Ei yksi lapsi paljon älämölöi. Ei ole pakko tehdä heti laumaa. Nyt odottelen innolla, tuleeko mahdollisesti lapsenlapsia joidenkin vuosien sisään.

Vierailija kirjoitti:

Voi niille lapsille pitää kuriakin. Vanha sanonta sanoo, että lapsi saa näkyä muttei kuulua.

lapsi on otetta huomioon ja keskusteluihin. jotta kehittyy-  mielipidettäni kuunnellaan- tulen kuulluksi.

tämä voisi olla heti vierailun alussa.  sitten pyydetään hänet leikkeihin  , koska meillä on tässä muuta juteltavaa. tämä toimii.

lapseööa halu esitellä mm leikkej''n, tavaroitaan ja innostuu, villiintyykin- tuo moment kun sallitaan- se loppuvierailu sujuukin jo toisin.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena vahdin veljeni lasta kesätyökseni. Olin aivan poikki päivien jälkeen. Otin aina lapsen kanssa yhdessä päiväunet, ja tuntui, että mikään unimäärä ei riittänyt siihen väsymykseen. Muistan miettineeni, että miten ihmeessä veljeni ja hänen vaimonsa jaksavat tällaista, ja että minä en pysty ikinä hankkimaan lapsia.

 

Nyt itse äitinä tiedän, että omat lapset on aivan eri asia. Onko se sitten ihmisen sopeutumista vai mitä, mutta ei todellakaan ole sillä tavoin väsyttävää, kuin toisten lapsista vastuussa oleminen.

Jotkut vanhemmat ei vaan ymmärrä, että se oma lapsi, joka on itselle maailman napa, ei ole sitä muille.

Vierailija kirjoitti:

Voi niille lapsille pitää kuriakin. Vanha sanonta sanoo, että lapsi saa näkyä muttei kuulua.

Mitä me teemme lapsille jotka saavat korkeintaan näkyä? Eikö olisi parempi kurittaa lapset myös näkymättömiksi? 

No lapsia voi ja kuuluu kasvattaa.  Omasta mielestäni omat lapseni ovat aina olleet helppoja ja hyväkäytöksistä eikä heillä ole ollut edes näkyvää uhmaikää. Mutta myönnän kyllä että kavereiden/sukulaisten/työssä kohtaamani lapset tuntuvat välillä ärsyttäviltä mutta usein syynä tuntuu olevan se ettei heiltä ole vaadittu mitään vaan vanhempi antaa heidän viedä lelut toisten käsistä ja lähteä kotiin ilman ulkovaatteita jos lapsi niin päättää. Uskon siis vakaasti kasvatuksen merkitykseen näissä asioissa.

Vierailija kirjoitti:

Jos olen rehellinen, niin haluaisin naisen kanssa lapsia, mutta vain siinä tapauksessa, että olisin niin niin varakas, ettei lasten huoltoon tarvitsisi panostaa ollenkaan. Lastenhoitajat hoitaisi kakkavaipat, syöttämiset ja sitten laitettaisiin aikanaan muksut yksityiskouluun sivistymään. Kotona olisi vain hyvin käyttäytyviä ihannelapsia, jotka kiittävät vanhempia aterian jälkeen sekä painuisivat huoneisiinsa tekemään läksyjä. Seksielämä säilyisi vaimon kanssa ennallaan.

 

Miksi haluaisit lapsia kun et halua olla heidän kanssaan tekemisissä..? Tuollaisessa kodissa kasvaneilla tulee olemaan paljon ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Voi niille lapsille pitää kuriakin. Vanha sanonta sanoo, että lapsi saa näkyä muttei kuulua.

Joo, se oli sitä aikaa kun piti istua hiljaa pöydässä ja kuunnella, kun aikuiset puhuivat. Nyt on vedetty sitten toiseen laitaan. Lapset huutavat niin, ettei aikuiset pysty puhumaan.

Kyllä lapselle voi opettaa, miten keskustellaan asiallisesti.

Hyvä juttu.  Oot tehnyt oikean valinnan omalla kohdallasi. Koita kuitenkin olla neutraali muiden valintoja kohtaan. Heillä on oma elämänsä mikä menee niin kuin heille sopii. 

Kannattaa koittaa sopia jatkossa tapaamiset lapsivapaiksi. Kutsu kaveri/kaverit vaikka ilman lapsia syömään sun luo tms. 

Rennompaa ja varmaan tervetullutta omaa aikaa kaverillekkin. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset esiintyvät ja ovat rasittavia tiettyjen vieraiden kanssa. Sellaisten, joilla ei ole oikein pelisilmää ja otetta lapsiin, yleensä siis lapsettomien vieraiden kanssa. 

Meillä on niin päin, että sukulaisperhe kun on käymässä, niin vanhemmat sitä älämölöä taitavat lietsoa. Kun vanhemmat lähtevät käymään jossain, niin lapset ovat ihan rauhassa ja juttelevat fiksusti. Tuntuu välillä siltä, että lapsetkin ovat helpottuneita kun ei tarvitse vetää sirkusta koko ajan. Taitaa olla tuo älämölö monessa perheessä ihan kommunikointityylinä. Ja pienin lapsi pyörittää sitä showta ja koko perhettä ihan stressaantuneena.

Eikö lapsille enää nykyään opeteta, ettei aikuisten keskusteluja mennä häiritsemään?

Vierailija kirjoitti:

5 vuoden kuluttua ne ei ole pikkulapsia

ja sinä yhä lapseton

Jep, silloin ne on meluavia koululaisia. Siitä 5v päästä meluavia teinejä. Ja todellakin, itse saa nautti lapsivapaudesta, ihanaa! 

Kuka menee vapaaehtoisesti lapsi perheeseen tai ottaa niitä kotiinsa kun kokemus niistä on se että ne eivät voi sietää jos eivät ole koko ajan huomion keskipisteenä huutaen ja esittäen. 

Itse en aio enää yhdenkään kakaran mekkalaointia ja pelleilyä katselemaan jos sen tapaamisen tai kyläilyn tarkoitus menee ainoastaan tämmöiseen sirkukseen. 

Lapsia ja perheitä on monenlaisia. Meillä on lapset opetettu siihen, että ei keskeytetä, jos on juttu kesken. Kotona ei huudeta, ei riehuta jne. Mutta onhan niitä toisenlaisiakin perheitä, joissa se lapsi on sitten aina ja kaikkialla keskipiste. En jaksaisi itsekään sellaista. 4 poikaa on saatu aikuisiksi näillä opein

Onneksi omat lapset ovat jo aikuisia ja niitä kesti koska olivat omia ja tiesi että niistä pääsee joskus eroon.Vieraat räkänokat ovat sietämättömiä apinoita. Aikansa kutakin !

Minulla on kolme lasta, enkä koskaan ole tykännyt nähdä omia kavereita lasten kanssa, koska haluan keskittyä kavereiden kanssa jutteluun silloin kun nähdään. Ja pelkästään lasten kanssa on ihanaa, kun ei tarvitse jakaa huomiota muille.

Mutta ei vanhemmuus ole oikea valinta kaikille, ja arvostan suuresti niitä, jotka ovat tajunneet asian ajoissa ja jääneet lapsettomiksi (siis ilman mitään sarkasmia, lapsettomuus on ihan yhtä OK elämänvalinta kuin lasten hankkiminen).

Tässä on varmaan pontena myös provota, ettei nykyvanhemmat enää osaa kasvattaa lapsia? Mutta totuuttakin on toki mukana. Lapsilta vaaditaan nykyään tunnetaitojen opettelua ja toisten huomiomista ryhmässä yms. Mutta ne tulee jotenkin arjesta irrallisina oppikirjamaisina raksiruutuun tehtävinä.

Vanhempien tulisi vetää rajat lapsille myös arjessa ja omalla kohdallaankin. Liian usein homma menee siihen, että eihän aikuista haittaa jos lapsi keskeyttää. Vaikka lapselle koitetaan samalla opettaa, että annetaan kaverille leikkirauha / omaa tilaa, eikä puhuta päälle yms. 

Pitäisi olla myös johdonmukainen aikuisten osalta niissä rajoissa. Ei tietenkään vanhaan tyyliin lyttäävästi, että ole Hiljaa kun aikuiset puhuu. Tai saat remmistä. Vaan aikatauluttamalla se oma huomio lapselle niin että pystyy antamaan sitä sitten myöhemmin. Kun lapsi on antanut ensin keskustelurauhan aikuisille. Joo vaikeeta. Kun tyhjiä ei pidä mennä myöskään lupaamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö lapsille enää nykyään opeteta, ettei aikuisten keskusteluja mennä häiritsemään?

No, 1-2 -vuotiaat eivät tällaista opi eikä heidän tarvitsekaan, 3-5-vuotiaatkaan eivät välttämättä ole vielä sisäistäneet asiaa niin että istuisivat vaikka 2 tuntia leikeissään ottamatta mitään kontaktia äitiin, eikä heidän myöskään tarvitse niin osata tehdä. Äitihän voi joka keskeytykseen sanoa, että äiti juttelee nyt, menkää leikkimään, sillä laillahan lapsi oppii asian vähitellen. Mutta ne keskeytykset voi silti häiritä lapsetonta kaveria.

Sitä mä en vaan ymmärrä, että, jos harvoin menen kaverilleni kylään ja hänen miehensä on kotona niin sen sijaan että antaisi kaverini ja minun kahvitella sen 1 h rauhassa ja veisi lapset ulos leikkimään, mutta ei. Äijä painaa aina itse autotalliin ropeltamaan autoa ja pennut huutaa ja pyörii ja vie sen äidin kaiken ajan. En tuon tunnin aikana ehdi jutella kaverini kanssa juuri yhtää tai kuulla kuulumisia, joten nuo kahvitteluhetket on tavallaan ihan turhaa. Sitten olen ollut lenkillä tuon äidin ja sen lasten kanssa, jotta iskä saa vähän omaa aikaa...

Mä muistan kun Mummoni toimi landella lapsenvahtinani.  Kun vanhemmat ja sisarukset oli koulussa. Ja mä olin tarhaikäinen / ala-asteella. 

Jäänyt mieleen se, kun itse vilkkaana ja omasta mielestäni fiksuna muksuna olin innoissani keksinyt jotain, ja menin sitten selittämään sitä mummolle, kun se katsoi uutisia... :D No arvaatte varmaan mikä oli vastaus sodan jaloista aikanaan paenneella 70v mammalla.  "Ole hiljaa" 

No se jätti vahvan muistijäljen koska, muistan edelleen sen kitkerän pettymyksen kun omasta mielestäni olin siis kertomassa jotain todella merkityksellistä ja tärkeää sille mummolle.  Ei siinä. Hyvä mummo hän oli, ja jaksoi sitten uutisten jälkeen taas seurailla höpinöitäni. Mutta usein taisin olla niin loukkaantunut, etten hetkeen puhunutkaan mitään. 

Ok. Tarinan pointti? En tiiä... Mutta aikuisen kannattaa olla muksulleen myös johdonmukaisen kohtelias. Vaikkakin vaativa ja rajat vetävä. Tärkeitä juttuja ja riippuen tempperamentista vaikuttavat eri tavalla lapsiin. Mutta se on elämää ja sitä opetellaan. 

Vierailija kirjoitti:

Sitä mä en vaan ymmärrä, että, jos harvoin menen kaverilleni kylään ja hänen miehensä on kotona niin sen sijaan että antaisi kaverini ja minun kahvitella sen 1 h rauhassa ja veisi lapset ulos leikkimään, mutta ei. Äijä painaa aina itse autotalliin ropeltamaan autoa ja pennut huutaa ja pyörii ja vie sen äidin kaiken ajan. En tuon tunnin aikana ehdi jutella kaverini kanssa juuri yhtää tai kuulla kuulumisia, joten nuo kahvitteluhetket on tavallaan ihan turhaa. Sitten olen ollut lenkillä tuon äidin ja sen lasten kanssa, jotta iskä saa vähän omaa aikaa...

Kaiken saa käännettyä miehen viaksi, kun tarpeeksi kauan miettii sopivan miesvihamielistä näkökulmaa.