Tukiryhmä naisille, joiden puoliso tai ex on ollut neurokirjolla, esim. asperger, adhd

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun aspergermiehet taas on kaikki olleet tunteellisia, empaattisia ja rakastavia. 

Ovat voineet olla hankaliakin, mutta ei täällä kuvailluilla tavoilla. 

Kyllähän autistit voivat olla aivan kultakimpaleita, mutta se vaatii heiltä sen, että tekevät työtä itsensä kehittämiseen. Kaikki eivät sitä halua tehdä. 

 

Mulla on esimerkiksi eräs naispuolinen sukulainen joka ei itseään suostunut tarkastelemaan pätkän vertaa, vaati muita pelkästään ymmärtämään häntä. Hän elää yksin ja on ihmisvihaaja, ei halua edes sukulaisiin pitää yhteyttä. 

 

Sitten taas tunnen autistin, joka on pienestä pitäen kehittänyt itseään, on käynyt puheterapiassa ja käy töissä. Ottanut aina vastuuta itsestään ja käytöksestään. On hän edelleen vähän omituinen, mutta ihan ok tyyppi, ei ollenkaan ärsyttävä. Vaikeaa hänellä on ollut, mutta on jollain tavalla sinut itsensä kanssa ja onneksi viihtyykin itsekseen. 

Aivan yhtälailla neurotyypillisten ihmisten täytyy tehdä töitä itsensä kehittämiseksi, ollakseen "kultakimpaleita". 

 

Eikä mun kumppanit nuorempana vielä mitenkään erityisesti olleet itseään kehittäneet. Kyllä he olivat empaattisia, tunteikkaita ja rakastavia ihan luonnostaan. Ihan muissa asioissa tarvitsivat sitä itsensä kehittämistä.

Ei neurotyypillisten tarvitse mitään töitä tehdä. He saavat aina kaikilta loputtomiin empatiaa, vaikka miten perseilisivät. Kaikki vastalauseet ovat henkistä väkivaltaa.

Sinulla ei taida olla paljoakaan kokemusta ihmissuhteista tai työelämästä ainakaan normaalissa työpaikassa, en nyt tosiaan tarkoita mitään pajatoimintaa.

Neurotyypillinen on normiaivo. Epäneurotyypillinen on autismin kirjolla oleva

Isäni on kirjolla. Ei ole siis mikään ihme, että suurin osa hänen parisuhteistaan on päättynyt eroon naisen aloitteesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun aspergermiehet taas on kaikki olleet tunteellisia, empaattisia ja rakastavia. 

Ovat voineet olla hankaliakin, mutta ei täällä kuvailluilla tavoilla. 

Kyllähän autistit voivat olla aivan kultakimpaleita, mutta se vaatii heiltä sen, että tekevät työtä itsensä kehittämiseen. Kaikki eivät sitä halua tehdä. 

 

Mulla on esimerkiksi eräs naispuolinen sukulainen joka ei itseään suostunut tarkastelemaan pätkän vertaa, vaati muita pelkästään ymmärtämään häntä. Hän elää yksin ja on ihmisvihaaja, ei halua edes sukulaisiin pitää yhteyttä. 

 

Sitten taas tunnen autistin, joka on pienestä pitäen kehittänyt itseään, on käynyt puheterapiassa ja käy töissä. Ottanut aina vastuuta itsestään ja käytöksestään. On hän edelleen vähän omituinen, mutta ihan ok tyyppi, ei ollenkaan ärsyttävä. Vaikeaa hänellä on ollut, mutta on jollain tavalla sinut itsensä kanssa ja onneksi viihtyykin itsekseen. 

Aivan yhtälailla neurotyypillisten ihmisten täytyy tehdä töitä itsensä kehittämiseksi, ollakseen "kultakimpaleita". 

 

Eikä mun kumppanit nuorempana vielä mitenkään erityisesti olleet itseään kehittäneet. Kyllä he olivat empaattisia, tunteikkaita ja rakastavia ihan luonnostaan. Ihan muissa asioissa tarvitsivat sitä itsensä kehittämistä.

Ei neurotyypillisten tarvitse mitään töitä tehdä. He saavat aina kaikilta loputtomiin empatiaa, vaikka miten perseilisivät. Kaikki vastalauseet ovat henkistä väkivaltaa.

Sinulla ei taida olla paljoakaan kokemusta ihmissuhteista tai työelämästä ainakaan normaalissa työpaikassa, en nyt tosiaan tarkoita mitään pajatoimintaa.

Yhtä pajatoimintaa tämän maan talous tuntuukin olevan. Työttömyyskin on Euroopan huippua. Jokin aikaa voi mennä vanhoilla höyryillä, sitten tapahtuu romahdus.

Seuraavaksi tässä ketjussa varmaan alkaa se kohta, jossa neurotyypillisenä osapuolena esiintyvä kertoo tehneensä kaikenlaista törkeää, kuten heittäneensä pahan autistin omaisuutta pois ilman lupaa, ja uhriutuu siitä, kun se herättikin kielteisen reaktion. Neurotyypillinen saa osakseen hillittömän empatiavyöryn, onhan tämä normaali.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun aspergermiehet taas on kaikki olleet tunteellisia, empaattisia ja rakastavia. 

Ovat voineet olla hankaliakin, mutta ei täällä kuvailluilla tavoilla. 

Kyllähän autistit voivat olla aivan kultakimpaleita, mutta se vaatii heiltä sen, että tekevät työtä itsensä kehittämiseen. Kaikki eivät sitä halua tehdä. 

 

Mulla on esimerkiksi eräs naispuolinen sukulainen joka ei itseään suostunut tarkastelemaan pätkän vertaa, vaati muita pelkästään ymmärtämään häntä. Hän elää yksin ja on ihmisvihaaja, ei halua edes sukulaisiin pitää yhteyttä. 

 

Sitten taas tunnen autistin, joka on pienestä pitäen kehittänyt itseään, on käynyt puheterapiassa ja käy töissä. Ottanut aina vastuuta itsestään ja käytöksestään. On hän edelleen vähän omituinen, mutta ihan ok tyyppi, ei ollenkaan ärsyttävä. Vaikeaa hänellä on ollut, mutta on jollain tavalla sinut itsensä kanssa ja onneksi viihtyykin itsekseen. 

Aivan yhtälailla neurotyypillisten ihmisten täytyy tehdä töitä itsensä kehittämiseksi, ollakseen "kultakimpaleita". 

 

Eikä mun kumppanit nuorempana vielä mitenkään erityisesti olleet itseään kehittäneet. Kyllä he olivat empaattisia, tunteikkaita ja rakastavia ihan luonnostaan. Ihan muissa asioissa tarvitsivat sitä itsensä kehittämistä.

Ei neurotyypillisten tarvitse mitään töitä tehdä. He saavat aina kaikilta loputtomiin empatiaa, vaikka miten perseilisivät. Kaikki vastalauseet ovat henkistä väkivaltaa.

Sinulla ei taida olla paljoakaan kokemusta ihmissuhteista tai työelämästä ainakaan normaalissa työpaikassa, en nyt tosiaan tarkoita mitään pajatoimintaa.

Neurotyypillinen on normiaivo. Epäneurotyypillinen on autismin kirjolla oleva

Niin? Tiedän kyllä tuon. Otinkin kantaa tähän virheelliseen väitteeseen: Ei neurotyypillisten tarvitse mitään töitä tehdä. He saavat aina kaikilta loputtomiin empatiaa, vaikka miten perseilisivät. Kaikki vastalauseet ovat henkistä väkivaltaa.

Tämä ei tosiaankaan pidä paikkaansa.

Mä olen autistinen nainen ja tuosta empatiasta, niin multa sitä kyllä löytyy, mutta ei spontaanisti, vaan järkeilemällä. 

Silti koen, että parisuhteeni neurotyypillisten miesten kanssa ovat kaatuneet juuri sen miehen empatiakyvyttömyyteen. Ihmettelen, miksi edes alkaa parisuhteeseen assinaisen kanssa, joka selvästi sanoo ettei halua lapsia, eikä muuttaa koskaan yhteen, ja sitten alkaa painostus, että suhteen pitää edetä. Minne, miksi? 

Ja lopputulemana minä olen aina se viallinen. Eihän se niin mene. Neurotyypilliset eivät voi ymmärtää minua, ja minä en voi ymmärtää neurotyypillisiä, joten miksi juuri minun elämäntehtäväni pitäisi olla miellyttää neuronormaaleja ja mukautua heidän elämäntyyliinsä ja tapaansa olla. 

Nykyään seurustelen kirjolla olevan miehen kanssa ja kaikki ystävänikin ovat kirjolla. Joskus koen vihaa neuronormaaleja kohtaan, koska he väittävät, että automaattisesti minussa on jotain vikaa. En minä ole viallinen. Ihan virallisestikin kyseessä on ominaisuus, ei vika tai häiriö. 

Kirjolla olevien kannattaa pariutua keskenään ja normojen keskenään, niin kaikki pääsevät vähemmällä.