Olen nyt 46-vuotiaana miehenä herännyt siihen että haluan omia lapsia
Tämä asia, eli lapset, oli minulle aina sellainen "Ehkä jonain päivänä". En siis kieltänyt, mutta en ole koskaan ollut innoissani yrittämässä niiden hankkimista.
Nyt kuitenkin tämän vuoden aikana minussa on herännyt jonkinlainen "sisäinen herätyskello", ja olen nyt ihan varma että haluan omia lapsia.
Olen tällä hetkellä ilman parisuhdetta, ja olenkin alkanut tuunaamaan itseäni jotta saisin itselleni vielä lapsentekoiässä olevan naisen.
Mitä vinkkejä täällä olisi tarjolla kaltaiselleni myöhään heränneelle miehelle ihan yleisesti, ja myös ihan sopivan kumppanin hakua varten?
Kommentit (457)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokonainen sukupolvi naisia on jäänyt ilman lasta kaltaistesi "sitten joskus" kuvotusten takia. Toivon, ettei haaveesi toteudu ja että asia aiheuttaa sinulle kipua hautaan saakka.
Yhtä asiaa et ymmärrä. Kun minulla ei ole lapsettomana mitään odotettavissa kun geeninini eivät jatku. Ovat muiden perheet minulle aivan samantekeviä. Jos Suomea uhkaa aseellinen konflikti niin poistun maasta. Enkä todellakaan millään tavalla aio uhrautua muutenkaan. Voin elää sen mitä minulla on jäljellä jossain muuallakin.
Jonkun pitäisi tehdä sulle, ikääntyvälle miehelle vauva elämän ainoaksi tarkoitukseksi ja sisällöksi? Kreisiä.
Joo, vauva joka syö naisen kehon ensin sisältä ja sitten tissistä. Ilmaiseksi tietty, koska mies on nyt päättänyt haluta omistaa lapsen
Jos seksin vonkaamista pidetään huonotapaisena tai jopa rikollisena, niin mitä tämä sitten on, että vonkaa synnytyspalvelua JA sitä että nainen vieläpä luopuu synnyttämästään lapsesta miehen omistukseen? Sekoboltsi tiri tiri tööt tööt touhua. Älkää naiset suostuko tällaiseen
Nämä nuoremmista naisista haaveilevat setämiehet tuskin osaavat lainkaan ajatella asiaa naisen kannalta.
Moni nainen ottaa korkeintaan 3 vuotta vanhemman miehen syystä, että eivät halua elää vuosikymmeniä leskenä - mahdollisesti?
Haluavat lapsilleen isän, joka jaksaa pelata palloa poikansa kanssa?
Vanhanakin on mukavaa, kun on kaksin, eikä yksin. Taloudellisestikin joutuisi luopumaan paljosta. Omakotitalon menoja on vaikeampaa kustantaa yksin. Vanhempi mies ei tarjoa naiselle turvallisuutta - päinvastoin. Se on iso riski. Ajatellaanpa esimerkiksi jo pelkkiä tulevia sairauskuluja. No no.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokonainen sukupolvi naisia on jäänyt ilman lasta kaltaistesi "sitten joskus" kuvotusten takia. Toivon, ettei haaveesi toteudu ja että asia aiheuttaa sinulle kipua hautaan saakka.
Yhtä asiaa et ymmärrä. Kun minulla ei ole lapsettomana mitään odotettavissa kun geeninini eivät jatku. Ovat muiden perheet minulle aivan samantekeviä. Jos Suomea uhkaa aseellinen konflikti niin poistun maasta. Enkä todellakaan millään tavalla aio uhrautua muutenkaan. Voin elää sen mitä minulla on jäljellä jossain muuallakin.
Jonkun pitäisi tehdä sulle, ikääntyvälle miehelle vauva elämän ainoaksi tarkoitukseksi ja sisällöksi? Kreisiä.
Nää on just näitä semiautistisia vanhenevia miehiä, jotka ei oo missään vaiheessa olleet kiinnostuneita
Suomalaisilla miehillä on varsin yleistä tämä, että he pitävät sitä suurena kehuna naiselle, että he haluavat jotakin naiselta. Joskus kun vielä jaksoin tutustua uusiin miehiin niin järjestäen tämä oli se mentaliteetti. "Sinulla on tuo harrastus missä voit minua opettaa", "olet kaunis niin haluan seksiä sinulta", "sinun lapsen voisin kuvitella haluavani" ja nämä ovat se, mitä mies tuo suhteeseen. On naisia, joita miehet eivät halua ja sitten niitä joita haluavat, mutta heillä ei ole itsellä mitään annettavaa näille, vaan kuvittelevat että se halu ruokkii naista ja tuo tämän elämään lisäarvoa, vaikka kyseessä on vain riisto ja hyväksikäyttö
Vierailija kirjoitti:
Onpa kiva kun omat lapset ovat jo aikuisia ja voi miettiä mitä kaikkea kivaa tekisi 46-vuotiaan miehen kanssa. Ilman lapsia.
Joo ja sitten vanhuksena ihmettelet kun on niin yksinäistä. Lapset eivät ole vuosikymmeniin pitäneet mitään yhteyttä ja siellähän mätänet kilpaa oman ulosteesi kanssa jossain laitoksessa.
Tuossa iässä aika vaikeaa heräilläöisin vaippaa vaihtamaan. Jaksatko edes nousta sängystä? Millaiset elämäntavat? No halunsa saa olla jokaisella. Eri asia sitten mihin rahkeet riittää ja kuka haluaa mieslapsen kanssa lapsia.

Vanha mieslapsi on huonoin mieslapsi, nuori voi olla sentään söpö ja hurmaava
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa kiva kun omat lapset ovat jo aikuisia ja voi miettiä mitä kaikkea kivaa tekisi 46-vuotiaan miehen kanssa. Ilman lapsia.
Joo ja sitten vanhuksena ihmettelet kun on niin yksinäistä. Lapset eivät ole vuosikymmeniin pitäneet mitään yhteyttä ja siellähän mätänet kilpaa oman ulosteesi kanssa jossain laitoksessa.
Häh? Senkö takia pitäisi ryhtyä vanhana hankkimaan lapsia, että ei olisi vanhuksena yksin?
Mielenkiintoinen logiikka.
Vanhuksena ajattelin nauttia lastenlapsista, ja auttaa lapsiani heidän hoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa iässä aika vaikeaa heräilläöisin vaippaa vaihtamaan. Jaksatko edes nousta sängystä? Millaiset elämäntavat? No halunsa saa olla jokaisella. Eri asia sitten mihin rahkeet riittää ja kuka haluaa mieslapsen kanssa lapsia.
Kirjoittaja on varmasti hyvin nuori. 46-vuotias ei ole noin vanha, työuraakin jäljellä vielä 20 vuotta. Kyllä terve 46-vuotias jaksaa saman kuin nuorempi. Eri asia tietysti on, että naisen tulisi olla aika reilusti nuorempi, jotta haave lapsesta toteutuisi, ja tämän tavoitteen saavuttaminen voi olla hankalaa. Mutta yrittää kannattaa; oma isäni oli reilusti yli 40 tullessaan isäksi, ja hyvä isä hän oli.
Vierailija kirjoitti:
Väestöliiton mukaan suurin osa pareista on ikäerolla +/- 5 vuotta. Yleisin ikäero on mies 3 vuotta naista vanhempi.
Täällä palstallahan miehillä tuntuu olevan aina vientiä vähintään 10 vuotta nuorempien naisten kanssa... Tilasto ei kuitenkaan tue tätä väittämää.
Minulla oli parhaimmillaan vientiä yli 20 vuotta nuorempien naisten keskuudessa, mutta ei niitä mihinkään luonnollisesti tilastoida, koska ovat yleensä ns. kevytsuhteita. Silloisella kaveripiirillä sama homma. Tilastojen sijaan kannattaisi katsella vähän ympärilleen ja vaikka ihan suoraan keskustella nuorten naisten kanssa. Sellainen parikymppinen nainen on varsin kiihkeä ja utelias, kun seksuaalisuus pääsee kunnolla puhkeamaan kukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla mutta tuota olisi kannattanut herätä miettimään 15 vuotta sitten, nyt olet jo liian vanha.
Nainen olisi liian vanha 46-veenä, mutta miehellä kyllä on aikaa. Biologinen fakta, eikä mielipide-asia.
Miehen on biologisesti mahdollista saattaa nainen raskaaksi, kyllä. Sen sijaan miehen on epätodennäköistä saada yhtäkään lapsentekoikäistä naista suostumaan tähän puuhaan. Naisia, jotka kiinnostuvat huomattavasti vanhemmista miehistä on vähemmän kuin miehiä, jotka haluaisivat huomattavasti nuoremman naisen. Suurin osa paljon nuoremmasta kumppanista haaveilevista miehistä jää ilman.
Aasia on keksitty. Sinne vain jos ei muuten, AP.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väestöliiton mukaan suurin osa pareista on ikäerolla +/- 5 vuotta. Yleisin ikäero on mies 3 vuotta naista vanhempi.
Täällä palstallahan miehillä tuntuu olevan aina vientiä vähintään 10 vuotta nuorempien naisten kanssa... Tilasto ei kuitenkaan tue tätä väittämää.
Minulla oli parhaimmillaan vientiä yli 20 vuotta nuorempien naisten keskuudessa, mutta ei niitä mihinkään luonnollisesti tilastoida, koska ovat yleensä ns. kevytsuhteita. Silloisella kaveripiirillä sama homma. Tilastojen sijaan kannattaisi katsella vähän ympärilleen ja vaikka ihan suoraan keskustella nuorten naisten kanssa. Sellainen parikymppinen nainen on varsin kiihkeä ja utelias, kun seksuaalisuus pääsee kunnolla puhkeamaan kukkaan.
Sun mielikuvitussuhteita ei lasketa. Nyt puhutaan todellisuudesta.
Oot vaan herännyt siihen, että haluat hankkia lapsia. Tuskin olet herännyt siihen, että haluat hoitaa vauvaan liittyvät vastuut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa iässä aika vaikeaa heräilläöisin vaippaa vaihtamaan. Jaksatko edes nousta sängystä? Millaiset elämäntavat? No halunsa saa olla jokaisella. Eri asia sitten mihin rahkeet riittää ja kuka haluaa mieslapsen kanssa lapsia.
Kirjoittaja on varmasti hyvin nuori. 46-vuotias ei ole noin vanha, työuraakin jäljellä vielä 20 vuotta. Kyllä terve 46-vuotias jaksaa saman kuin nuorempi. Eri asia tietysti on, että naisen tulisi olla aika reilusti nuorempi, jotta haave lapsesta toteutuisi, ja tämän tavoitteen saavuttaminen voi olla hankalaa. Mutta yrittää kannattaa; oma isäni oli reilusti yli 40 tullessaan isäksi, ja hyvä isä hän oli.
Ei ole mitenkään sama asia heräillä öisin 46-vuotiaana kuin 26-vuotiaana. Tottakai aina keinot keksitään, jos on motivaatiota ja resursseja. Harvoilla on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa iässä aika vaikeaa heräilläöisin vaippaa vaihtamaan. Jaksatko edes nousta sängystä? Millaiset elämäntavat? No halunsa saa olla jokaisella. Eri asia sitten mihin rahkeet riittää ja kuka haluaa mieslapsen kanssa lapsia.
Kirjoittaja on varmasti hyvin nuori. 46-vuotias ei ole noin vanha, työuraakin jäljellä vielä 20 vuotta. Kyllä terve 46-vuotias jaksaa saman kuin nuorempi. Eri asia tietysti on, että naisen tulisi olla aika reilusti nuorempi, jotta haave lapsesta toteutuisi, ja tämän tavoitteen saavuttaminen voi olla hankalaa. Mutta yrittää kannattaa; oma isäni oli reilusti yli 40 tullessaan isäksi, ja hyvä isä hän oli.
Minuakin huvittaa nämä valheet, että 46-vuotias olisi kuin raihnainen 86-vuotias. :D Joko nämä naiskirjoittajat projisoivat omaa lihavuuttaan ja surkeaa dysgeenistä kuntoaan muihin tai sitten yksinkertaisesti valehtelevat. Ehkä molemmat syyt ovat taustalla. 46-vuotiaan ei kuulu olla mikään ikäloppu. Jos sellaiseksi itsensä kokee, no ehkei silloin lapsia tosiaan kannatakaan hankkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa kiva kun omat lapset ovat jo aikuisia ja voi miettiä mitä kaikkea kivaa tekisi 46-vuotiaan miehen kanssa. Ilman lapsia.
Joo ja sitten vanhuksena ihmettelet kun on niin yksinäistä. Lapset eivät ole vuosikymmeniin pitäneet mitään yhteyttä ja siellähän mätänet kilpaa oman ulosteesi kanssa jossain laitoksessa.
Vanhuksena ei ole yksinäistä, jos on pitänyt ihmissuhteistaan huolta. Yksinäiset vanhukset ovat yksin omien valintojensa vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Tossa iässä tullaan papaksi, eikä isäksi.
1 vuotiaan tytön ylpee Faari 47v
No kaikilla se ei mene noin. Kyllä isäksi ja samaan aikaan jopa papaksi voi tulla vaikka 47 vuotiaana.
Voitko Faari kuvitella :D?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa iässä aika vaikeaa heräilläöisin vaippaa vaihtamaan. Jaksatko edes nousta sängystä? Millaiset elämäntavat? No halunsa saa olla jokaisella. Eri asia sitten mihin rahkeet riittää ja kuka haluaa mieslapsen kanssa lapsia.
Kirjoittaja on varmasti hyvin nuori. 46-vuotias ei ole noin vanha, työuraakin jäljellä vielä 20 vuotta. Kyllä terve 46-vuotias jaksaa saman kuin nuorempi. Eri asia tietysti on, että naisen tulisi olla aika reilusti nuorempi, jotta haave lapsesta toteutuisi, ja tämän tavoitteen saavuttaminen voi olla hankalaa. Mutta yrittää kannattaa; oma isäni oli reilusti yli 40 tullessaan isäksi, ja hyvä isä hän oli.
Minuakin huvittaa nämä valheet, että 46-vuotias olisi kuin raihnainen 86-vuotias. :D Joko nämä naiskirjoittajat projisoivat omaa lihavuuttaan
No realistista oli tuossa se, että lapsi syntyisi, kun mies on 50. Odotettavissa siis on, että lapsi muuttaa pois kotoa, kun ap on 70. Haluaako siis miehet vaan sen vauvan eikä mieti tulevaa?
Vierailija kirjoitti:
Tuossa iässä aika vaikeaa heräilläöisin vaippaa vaihtamaan. Jaksatko edes nousta sängystä? Millaiset elämäntavat? No halunsa saa olla jokaisella. Eri asia sitten mihin rahkeet riittää ja kuka haluaa mieslapsen kanssa lapsia.
Veikkaan kyllä, että sen nuoremman miehen uni on sikeempää ja vaikeampi herätä vaipan vaihdolle.
Hyviä uutisia, ap: maa on täynnä yh-äitejä joiden miehille se perhe-elämä ei sitten kelvannutkaan joten mahdollisuutesi löytää sopiva äiti-kumppani ovat täysin realistiset ja lapset tulee valmiina kaupan päälle. Itse tehdystä mukulasta on noilla kilometreilla aika turha haaveilla. Nelikymppisyys näkyy miehestä jo kauas ja nuoremmat naiset eivät ole kovin kiinnostuneita vauvakuumeisista setämiehistä.
Näin 50v naisena törmään Tinderissä jatkuvasti ikäisiini miehiin, joilla on alle kouluikäinen lapsi. Eli kyllä miehet lapsia saa vanhemmallakin iällä, mutta suhde ei sitten jostain syystä aina kestäkään. 50v pikkulapsen isä ei ole kovin haluttua kamaa deittimarkkinoilla. Kannattaisi keskittyä siihen lapseen!