Uutisissa jatkuvasti jotkut nuoret huutaneet, kuinka tukileikkaukset laittaa tiukille. Miksei nuoria kannusteta asumaan vanhemmillaan?
Siis aivan selvää on, että jos nuoret asuisivat nykyistä pidempään vanhemmillaan, se tulisi yhteiskunnalle paljon halvemmaksi. Minkä vuoksi esimerkiksi lukioon pitää päästä jonnekkin kauas vieraalle paikkakunnalle, jos omalla pikkupaikkakunnallakin on lukio? Siitä lukiosta saa ihan samalla lailla opit yo-kirjoituksia varten ja mahdollisuudet seuraavaan opiskelupaikkaan, eli yliopistoon tai korkeakouluun. Eli lukiota pitää tuossa ajatella ennemminkin vain välivaiheena ja vasta sitten seuraava koulutus ratkaisee enemmän sitä tulevaa työtä.
Minusta vanhemmilla asuminen on Suomessa ollut ainakin jo pitkään, ellei aikojen alusta asti, hirvittävän aliarvostettu asia. Monessa muussa maassa asutaan vanhemmillaan paljon pidempään kuin Suomessa. Paitsi että yhteiskunta säästäisi tukieurojen muodossa paljon, jos nuoret asuisivat nykyistä pidempään vanhemmilla, se ratkaisisi myös paljon muita ongelmia. Esimerkiksi vähentäisi kasvukeskusten asuntopulaa, vähentäisi monia sosiaalisia ongelmia jne.
"Mut kun nuoren pitää itsenäistyä...". Pitääkö se nuoren itsenäistyminen tosiaan tehdä veronmaksajien rahoilla?
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun pieneen kämppään ei ainakaan mahdu
Mene katsomaan anutin työläismuseokortteliin. 100 vuotta sitten yhteen huoneeseen mahtui asumaan koko perhe ja vielä heidän vuokralaisensa.
Yhteiskeittiö muiden perheiden kanssa.
Appeni asui (rip) noin 90 neliön ok-talossa, jossa alunperin 1930-luvulla oli asunut samanaikaisesti 4-5 perhettä. Talonkirjasta tutustuin asiaan.
Luolissakin on joskus asuttu..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelupaikka voi olla eri kuin missä vanhemmat asuvat.
Valintakysymys. Ja kuten aloituksessa sanotaan, ne samat paperit saa lähilukiostakin.
Erikoislukioita ei ole joka paikassa.
No ehkä sitten ei pidä mennä erikoislukioon? Ei erikoislukio ole mikään ihmisoikeus.
Suomessa opiskelu on nykyään Vain rikkaille. Köyhät kyykkyyn ja pysyvään köyhyyteen.
Hupiopiskelu on vain rikkaille. Ei vaan ole järkeä kouluttaa yhteiskunnan varoilla jokaista halukasta kiinalaisen silkkipainannan ammattilaiseksi tai seksuaaliterapeutiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun pieneen kämppään ei ainakaan mahdu
Mene katsomaan anutin työläismuseokortteliin. 100 vuotta sitten yhteen huoneeseen mahtui asumaan koko perhe ja vielä heidän vuokralaisensa.
Yhteiskeittiö muiden perheiden kanssa.
Appeni asui (rip) noin 90 neliön ok-talossa, jossa alunperin 1930-luvulla oli asunut samanaikaisesti 4-5 perhettä. Talonkirjasta tutustuin asiaan.
Luolissakin on joskus asuttu..
Ei itseasiassa ole. Luola on todella surkea asuinpaikka, siellä on vain pakon edessä pidetty sadetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pohjoismaissa muutetaan kotoa keskimäärin 23-vuotiaina. Serbiassa ja Romaniassa 31-vuotiaana. Halutaanko Suomesta Romania? Tosin nykyinen talouskehitys on jo heikompaa kuin Romaniassa.
Se että kotona asuttaisiin muutama vuosi pidempään ei varmaankaan tekisi Suomesta Romaniaa vai mitä?
Romania on jo kohta parempi jokaisella mittarilla kuin Suomi.
Pitkään vanhempien luona asuminen liittyy köyhiin maihin. Suomessa se on nyt 23-v ja sinun pyrkimys on romanian taso 31-v?
En ota kantaa Romanian hyvyyteen tai huonouteen enkä siihen mikä on sopiva ikä muuttaa pois kotoa. Olen kuitenkin sitä mieltä että jos asiaa miettii yhtään pidempään niin on absurdia että vaikkapa 19-vuotias muuttaa vanhemmiltaan pois 10 kilometrin päähän ja kela alkaa maksaa tämän vuokraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelupaikka voi olla eri kuin missä vanhemmat asuvat.
Valintakysymys. Ja kuten aloituksessa sanotaan, ne samat paperit saa lähilukiostakin.
Kaikki eivät saa tai halua paikkaa lukiosta. Ammattioppilaitoksia ei ole joka kunnassa, osalla hyvinkin kaukana. Mieluisaa alaa ei välttämättä löydy kuin pidemmän matkan päästä. - Eri
Elämässä ei kaikki voi olla mieluisaa, ellei ole rikkaat vamhemmat. Ensin opiskellaan jotain omalta alueelta ja sitten myöhemmin, kun on työtä, kokemusta ja säästöjä, lähdetään kokeilemaan niitä muita aloja.
Paitsi että toisen tutkinnon suorittaminen on edelleen mahdotonta muille kuin rikkaille, koska opintotukikuukaudet eivät riitä, aikuiskoulutustuki on lopetettu ja nyt ei saa enää toimeentulotukeakaan.
Onneksi olen 70-luvun lapsi ja elänyt sen ajan, kun Suomessa uskottiin siihen, että kaikille on annettava mahdollisuus älyn ja osaamisen eikä vanhempien lompakon paksuuden mukaan.
koska siellä ei voi sekstailla vaihtuvien kumppaneiden kanssa eikä näin tule mahdollisuuksia vahinkoraskauksille ja suomen väkiluvun nousulle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vastaavasti siellä elämän toisessa päädyssä vanhusten pitäisi asua lastensa luona.
Oletko itse valmis ottaamaan vanhempasi luoksesi asumaan?
Odotan vastaustasi.
Tietenkin, jos olisi pakko, mutta me arvostamme toistemme yksityisyyttä, joten pyrkisimme muihin ratkaisuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, otanko nuoret aikuiset lapseni tähän kaksioon kanssani, jossa hoidan myös dementikkoja vanhempiani, joille ei ole hoitokotipaikkaa. Joo, kyllä, ja toki myös hoidan naapurien ostokset ja lääkäriin kuljetukset. Mitä muuta?
N50+
Ja sä et sitten tajua olevasi erikoistapaus.
Missä asiassa? Ootko nyt ihan kujalla?
Vierailija kirjoitti:
Mun pieneen kämppään ei ainakaan mahdu
Sinun pieneen kämppään mahtuisi kevyesti 8 ihmistä vauraassa Hong Kongissa.
"Onneksi olen 70-luvun lapsi ja elänyt sen ajan, kun Suomessa uskottiin siihen, että kaikille on annettava mahdollisuus älyn ja osaamisen eikä vanhempien lompakon paksuuden mukaan."
Ja millaiseen lopputulokseen tuon ajan opeilla päästiin? Lamaa laman perään ja valitetaan kun asiaa yritetään vihdoin korjata.
Vierailija kirjoitti:
koska siellä ei voi sekstailla vaihtuvien kumppaneiden kanssa eikä näin tule mahdollisuuksia vahinkoraskauksille ja suomen väkiluvun nousulle
Tuo on vain asenneongelma. Jos seksuaalisuuteen osattaisiin suhtautua kauniina ja luonnollisena asiana, eikä häpeän kautta, olisi kaikki iloisempia.
Vierailija kirjoitti:
"Onneksi olen 70-luvun lapsi ja elänyt sen ajan, kun Suomessa uskottiin siihen, että kaikille on annettava mahdollisuus älyn ja osaamisen eikä vanhempien lompakon paksuuden mukaan."
Ja millaiseen lopputulokseen tuon ajan opeilla päästiin? Lamaa laman perään ja valitetaan kun asiaa yritetään vihdoin korjata.
Siihen päästiin, että pelkästään omasta lapsuudenkodistani opiskeltiin niin pitkälle, että yksi on tohtori ja toinen pääsee joka vuosi julkisille verolistoille. Nykymenolla ei oltaisi veronmaksajia vaan nostettaisiin tukia, kun ei olisi päästy peruskoulua pidemmälle. Vasta 2000-luvun puolen oppejahan tämä on, että syrjäytetään kaikki muuta kuin rikkaat ja maksetaan ennemmin passivoivia tukia kuin kannustetaan opiskelemaan ja hankkimaan ammatti, jolla elättää itsensä ja perheensä. Edes 1990-luvun lamassa ei oltu näin lyhytnäköisiä, vaikka silloin meni vielä huonommin kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä aloituksen kanssa. Suomessa kotoa muutetaan poikkeuksellisen aikaisin, ei sillä ettenkö itsekin olisi tehnyt niin. Vain harva muuttajista pystyy kuitenkaan itse omista rahoistaan maksamaan asumisensa vaan yhteiskunta kustantaa sen.
Mutta Suomessa on saatava kaikki potentiaali käyttöön ja ihmiset vaikka Nuorgamista yliopistoon. Ei ole varaa siihen, että jäädään kotiin asumaan sinne, minne on synnytty
"Siihen päästiin, että pelkästään omasta lapsuudenkodistani opiskeltiin niin pitkälle, että yksi on tohtori ja toinen pääsee joka vuosi julkisille verolistoille. Nykymenolla ei oltaisi veronmaksajia vaan nostettaisiin tukia, kun ei olisi päästy peruskoulua pidemmälle. Vasta 2000-luvun puolen oppejahan tämä on, että syrjäytetään kaikki muuta kuin rikkaat ja maksetaan ennemmin passivoivia tukia kuin kannustetaan opiskelemaan ja hankkimaan ammatti, jolla elättää itsensä ja perheensä. Edes 1990-luvun lamassa ei oltu näin lyhytnäköisiä, vaikka silloin meni vielä huonommin kuin nyt."
Kuten sanot, ongelma on tuet ja itsekin olisit hypännyt tukien kanssa makaamaan, jos sellainen mahdollisuus olisi annettu.
Vierailija kirjoitti:
"Onneksi olen 70-luvun lapsi ja elänyt sen ajan, kun Suomessa uskottiin siihen, että kaikille on annettava mahdollisuus älyn ja osaamisen eikä vanhempien lompakon paksuuden mukaan."
Ja millaiseen lopputulokseen tuon ajan opeilla päästiin? Lamaa laman perään ja valitetaan kun asiaa yritetään vihdoin korjata.
Nykyinen opintotuki on paljon suurempi kuin esim. omilla vanhemmilla 80-luvulla. Maksoivat kymmeniä vuosia opintolainoja takaisin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vastaavasti siellä elämän toisessa päädyssä vanhusten pitäisi asua lastensa luona.
Oletko itse valmis ottaamaan vanhempasi luoksesi asumaan?
Odotan vastaustasi.
Tietenkin, jos olisi pakko, mutta me arvostamme toistemme yksityisyyttä, joten pyrkisimme muihin ratkaisuihin.
Ja silti tyrkytät tuota muille, just.
Sodan jälkeen asuntopula oli suuri. Jo sadan aikana oli otettava evakkoja, jos yhteiskunnan laskelmien mukaan asunnossa oli tilaa.
Esim mun isovanhemmat, joilla oli 1 lapsi, joutui ottamaan evakkoperheen luokseen asumaan ja sen muutettua muualle vielä toisen. Vaikka heidän kotinsa oli vain 60 m2.
Sodan jälkeen mun isä ja hänen kaksi veljeään asui opiskelupaikkakunnallaan yhdessä huoneessa. Asunnon omistaja teki ruuat. Ilmeisesti juurikin velvoiteasutettuna. Äitini asui ventovieraan kanssa myös huoneessa yhdessä. Keittiötä sai käyttää hyvin rajoitetusti.
Tällainen asuntopula voi tulla uudelleen, jos tulee sota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Onneksi olen 70-luvun lapsi ja elänyt sen ajan, kun Suomessa uskottiin siihen, että kaikille on annettava mahdollisuus älyn ja osaamisen eikä vanhempien lompakon paksuuden mukaan."
Ja millaiseen lopputulokseen tuon ajan opeilla päästiin? Lamaa laman perään ja valitetaan kun asiaa yritetään vihdoin korjata.
Nykyinen opintotuki on paljon suurempi kuin esim. omilla vanhemmilla 80-luvulla. Maksoivat kymmeniä vuosia opintolainoja takaisin
Suhteessa muuhun elintasoon rohkenen epäillä. Tai no, 80-luvulla en ole opiskellut mutta 90-luvulla olen, ja silloin opintoraha ja asumislisä riittivät yliopistokaupungin yksiön vuokraan ja muuhunkin elämiseen ilman lainaa. Ei muuten riitä nykyään.
Vierailija kirjoitti:
"Siihen päästiin, että pelkästään omasta lapsuudenkodistani opiskeltiin niin pitkälle, että yksi on tohtori ja toinen pääsee joka vuosi julkisille verolistoille. Nykymenolla ei oltaisi veronmaksajia vaan nostettaisiin tukia, kun ei olisi päästy peruskoulua pidemmälle. Vasta 2000-luvun puolen oppejahan tämä on, että syrjäytetään kaikki muuta kuin rikkaat ja maksetaan ennemmin passivoivia tukia kuin kannustetaan opiskelemaan ja hankkimaan ammatti, jolla elättää itsensä ja perheensä. Edes 1990-luvun lamassa ei oltu näin lyhytnäköisiä, vaikka silloin meni vielä huonommin kuin nyt."
Kuten sanot, ongelma on tuet ja itsekin olisit hypännyt tukien kanssa makaamaan, jos sellainen mahdollisuus olisi annettu.
Ei vaan opiskelun mittaisilla tuilla saatiin oikea elämä ja nimenomaan päästiin koko elämän mittaisilta tuilta pois. Nykyään tehdään toisin päin, ja se on se ongelma.
Ja sä et sitten tajua olevasi erikoistapaus.