Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Uutisissa jatkuvasti jotkut nuoret huutaneet, kuinka tukileikkaukset laittaa tiukille. Miksei nuoria kannusteta asumaan vanhemmillaan?

Vierailija
07.02.2026 |

Siis aivan selvää on, että jos nuoret asuisivat nykyistä pidempään vanhemmillaan, se tulisi yhteiskunnalle paljon halvemmaksi. Minkä vuoksi esimerkiksi lukioon pitää päästä jonnekkin kauas vieraalle paikkakunnalle, jos omalla pikkupaikkakunnallakin on lukio? Siitä lukiosta saa ihan samalla lailla opit yo-kirjoituksia varten ja mahdollisuudet seuraavaan opiskelupaikkaan, eli yliopistoon tai korkeakouluun. Eli lukiota pitää tuossa ajatella ennemminkin vain välivaiheena ja vasta sitten seuraava koulutus ratkaisee enemmän sitä tulevaa työtä.

Minusta vanhemmilla asuminen on Suomessa ollut ainakin jo pitkään, ellei aikojen alusta asti, hirvittävän aliarvostettu asia. Monessa muussa maassa asutaan vanhemmillaan paljon pidempään kuin Suomessa. Paitsi että yhteiskunta säästäisi tukieurojen muodossa paljon, jos nuoret asuisivat nykyistä pidempään vanhemmilla, se ratkaisisi myös paljon muita ongelmia. Esimerkiksi vähentäisi kasvukeskusten asuntopulaa, vähentäisi monia sosiaalisia ongelmia jne.

"Mut kun nuoren pitää itsenäistyä...". Pitääkö se nuoren itsenäistyminen tosiaan tehdä veronmaksajien rahoilla?

Kommentit (110)

Vierailija
41/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi oletat, että niillä vanhemmila on automaattisesti varaa elättää aikuisia ihmisiä? Tiukilla voivat olla hekin.

Vierailija
42/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa nuoret heitetään lapsuudenkodista pihalle mahdollisimman nuorina. Siksi ei sovi muuttaa vanhempien luo. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Köyhille mahdollisuus opiskella varmasti työllistävät ala????

Mikä orpopurran Suomessa on tällainen ala? Töitä ei ole enää kenelläkään.

Ajatko kastijärjestelmä? Köyhät pysyköön köyhinä.

Todennäköisesti työllistävä, varmuutta ei koskaan ole. Ja töitä tulee, kun ohjataan varat tukemaan ja kannustamaan yritystoiminnan ja teollisuuden perustamista Suomeen. 

Vierailija
44/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

No onhan se jonkinlainen luonnonlaki että jälkeläiset lähtee omilleen...

Vierailija
45/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pohjoismaissa muutetaan kotoa keskimäärin 23-vuotiaina. Serbiassa ja Romaniassa 31-vuotiaana. Halutaanko Suomesta Romania? Tosin nykyinen talouskehitys on jo heikompaa kuin Romaniassa.

Vierailija
46/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän perhe pärjää taloudellisesti hyvin, kun kaikki asumme samassa asunnossa. Ollaan kaikki aikuisia. Jossain vaiheessa muutamme kyllä erillemme, mutta nyt on tämä tilanne, eikä tämäkään hullumpaa ole. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina voi opiskelun ohessa tehdä töitä..

Voiko? Edes kesätöitä ei ENÄÄ ole. Kiitos orpopurra!

Marjoja saa jokainen mennä keräämään. Siihen on ihan oma oikeutensa. 

Vierailija
48/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomessa nuoret heitetään lapsuudenkodista pihalle mahdollisimman nuorina. Siksi ei sovi muuttaa vanhempien luo. 

Ei heitetä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhille mahdollisuus opiskella varmasti työllistävät ala????

Mikä orpopurran Suomessa on tällainen ala? Töitä ei ole enää kenelläkään.

Ajatko kastijärjestelmä? Köyhät pysyköön köyhinä.

Todennäköisesti työllistävä, varmuutta ei koskaan ole. Ja töitä tulee, kun ohjataan varat tukemaan ja kannustamaan yritystoiminnan ja teollisuuden perustamista Suomeen. 

Orpopurran Suomessa ei töitä ole millään alalla. Eikä tällä politiikalla tule olemaankaan. 

Vierailija
50/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meidän perhe pärjää taloudellisesti hyvin, kun kaikki asumme samassa asunnossa. Ollaan kaikki aikuisia. Jossain vaiheessa muutamme kyllä erillemme, mutta nyt on tämä tilanne, eikä tämäkään hullumpaa ole. 

Isä, äiti ja Antti-Oscar 18v.?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina voi opiskelun ohessa tehdä töitä..

Voiko? Edes kesätöitä ei ENÄÄ ole. Kiitos orpopurra!

Marjoja saa jokainen mennä keräämään. Siihen on ihan oma oikeutensa. 

Orpopurran Suomi, eläkää marjanpominnalla. Muuta ei ole nuorille luvassa. Kurjuutta ja asunnottomuutta.

Vierailija
52/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä nuorten pitäisi asua niin kauan vanhemmillaan kunnes selviävät rahallisesti itse tai sitten vanhemmat kustantavat heille asumisen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/110 |

Se, että jokaiselle nuorelle ei annetta parvekkeellista kaksiota Helsingin keskustasta ei ole asunnottomuutta. 

Vierailija
54/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksi sinimusta hallitus ja pohjoismainen hyvinvointivaltio on tuhottu. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Orpopurra sai aikaan nuorten asunnottomuuden ja asunnottomuutta on nyt 30 % enemmän kuin ennen.

Vierailija
56/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja vastaavasti siellä elämän toisessa päädyssä vanhusten pitäisi asua lastensa luona. 

Oletko itse valmis ottaamaan vanhempasi luoksesi asumaan?

Vierailija
57/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nuorten pitäisi asua niin kauan vanhemmillaan kunnes selviävät rahallisesti itse tai sitten vanhemmat kustantavat heille asumisen.

Höpönpöpö

Vierailija
58/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat voivat olla ihan yhtä köyhiä. Lapseni asuu mun luona ja hän saa sen takia naurettavan pientä opintorahaa ja saamme yhdessä asumistuen, joka on yhteensä vähemmän kuin opiskelijan asumislisä yhdelle. Lapseni olisi periaatteessa taloudellisesti järkevämpää asua yksin kuin työttömän äidin kanssa.

Taloudellisesti järkevintä olisi, että menisit töihin. 

Kommenttisi on kaikkea muuta kuin järkevä.

Vierailija
59/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samaa mieltä aloituksen kanssa. Suomessa kotoa muutetaan poikkeuksellisen aikaisin, ei sillä ettenkö itsekin olisi tehnyt niin. Vain harva muuttajista pystyy kuitenkaan itse omista rahoistaan maksamaan asumisensa vaan yhteiskunta kustantaa sen. 

Vierailija
60/110 |
07.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

-Leipä on loppu, kansa kapinoi!

-Mikseivät he syö kakkua?

Tämä on ap:n postauksen taso

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän yksi