Ainainen iästä puhuminen

No miksi te kokoajan kyselettä "minkä ikäinen työ sinun nuori tyttöystäväsi on", ettekö voi vain jättää näitä ikäkyselyitä tekemättä.

Mies 55v

Aha, oletkin Jeanette.

Näin miehenä päivitellän kyllä kavereiden kanssa ikää n. joka kerta porukassa urheillessa, tai vaeltaessa jne. Nyt ikää porukalla 38 -45v ja eron aikaan parikymppisenä kyllä huomaa. Vaikka edelleen tehdään samoja juttuja, mitä tehty porukalla pitkään, ja kondis on yleisesti ihan kohdallaan, palautuminen on se, mistä huomaa. Ja nivelet. 

Useammalla taustaa lumilautailun eri hyppykisoista eikä tätä nykyä vaan polvet enää kestä hyppyjä (tai isoja laskeutumisia) mitenkään samalla tavalla. Viime viikko oltiin vuotuisella laskureissulla alpeilla ja itsellä ei kroppa alkaa vasta nyt olemaan suurinpiirtein palautunut. 

Ei auta vaikka miten venyttelee, treenailee liikkuvuutta, pitää kunnosta yleisesti huolta, syö hyvin jne. Iän myötä kroppa muuttuu. Jos on aina tottunut tekemään paljon kropalla, tottakai sitä muutosta harmitellaan. 

Ihmistä ei ole luotu kuin nelikymppiseksi ja se vanheminen alkaa jo parikymppisenä. Se on lääketieteellinen fakta, joka ei perustu mielipiteeseen. En minäkään sitä ymmärrä, että siitä otetaan hikeä ja kehutaan esim omaa nuorekkuutta suhteessa muihin saman ikäisiin., jne.

Vierailija kirjoitti:

Aha, oletkin Jeanette.

Jannica. 

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut 10 v aikana ehkä yhden maininnan iästä etten näytä päivääkään vanhemmalta kuin 90 vuotias.

N31

Ei kai tuohon sun harhaan voi kukaan muu vastata kuin sinä itse. Miksi mietit koko ajan ikää?

Mä en mieti. Itseasiassa joka päivä hämmästyn jos muistan olevani kohta 61. Olo on kuin 16-vuotiaalla ja kehokin toimii kaikin puolin. Ärsyttää ihmiset, jotka on istuneet perseellään 40 vuotta ja menettäneet jalkansa. Mä en halua rollaattoriin eikä onneksi ole minkäänlaisia nivelvaivojakaan.

Lähinnä iho vaivaa, se on kuiva ja kutisee. Olen palannut teini-iän ja lapsuuden atopiaan :D

En itse ala koskaan arvioimaan tai päivittelemään jonkun ikää, se on sivuseikka.  Enemmän kiinnostaa, minkälainen ihminen on, miten käyttäytyy jne.  Joillekin se ikä on tärkein, varsinkin jos on nuorempi ja sitä pitää sitten korostaa joka käänteessä. 

En muista koskaan kuulleeni jatkuvaa päivittelyä iästä. Pikemminkin minulla on sellainen käsitys, että varsinkaan naisten ikää ei suuremmasti huudella.

Vasta reilusti yli kuusikymppisenä on alettu kysellä, koska aion jäädä eläkkeelle. Sitäkin on kysynyt vain oma perhe, esimies ja lähimmät työkaverit.

N 65.

En myös jaksa tuota. Mullakin on samanikäisiä viisikymppisiä tuttuja, jotka puhuvat kuin olisi jo toinen jalka haudassa. Pessimististä "se on vaan alamäkeä nyt", tai ei jaksa niin kuin nuorena juttuja. Itse en osaa samaistua, kun en huomaa olossa tai jaksamisessa vielä mitään eroa nuoruuteen verrattuna. Vanhemmat sanoo, että 75 v jälkeen alkoi huomata, että vähän kangistuu ja hidastuu vähitellen, ei kuulemma sitä ennen. Ja vieläkin 80 v esim. reissaavat ja ovat aktiivisia.

Eikö ketään muuta ärsytä?

Vierailija kirjoitti:

Missä puhutaan? Netin keskustelupalstoilla johon sinä tulit puhumaan iästä? 

Ei, vaan ihan oikeissa sosiaalisissa tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä päivitellän kyllä kavereiden kanssa ikää n. joka kerta porukassa urheillessa, tai vaeltaessa jne. Nyt ikää porukalla 38 -45v ja eron aikaan parikymppisenä kyllä huomaa. Vaikka edelleen tehdään samoja juttuja, mitä tehty porukalla pitkään, ja kondis on yleisesti ihan kohdallaan, palautuminen on se, mistä huomaa. Ja nivelet. 

Useammalla taustaa lumilautailun eri hyppykisoista eikä tätä nykyä vaan polvet enää kestä hyppyjä (tai isoja laskeutumisia) mitenkään samalla tavalla. Viime viikko oltiin vuotuisella laskureissulla alpeilla ja itsellä ei kroppa alkaa vasta nyt olemaan suurinpiirtein palautunut. 

Ei auta vaikka miten venyttelee, treenailee liikkuvuutta, pitää kunnosta yleisesti huolta, syö hyvin jne. Iän myötä kroppa muuttuu. Jos on aina tottunut tekemään paljon kropalla, tottakai sitä muutosta harmitellaan. 

 

Olen itsekin entinen urheilija, mutta en silti tajua, että miten iästä tai krämpistä valittaminen auttaisi?

Vierailija kirjoitti:

Ei kai tuohon sun harhaan voi kukaan muu vastata kuin sinä itse. Miksi mietit koko ajan ikää?

Mä en mieti. Itseasiassa joka päivä hämmästyn jos muistan olevani kohta 61. Olo on kuin 16-vuotiaalla ja kehokin toimii kaikin puolin. Ärsyttää ihmiset, jotka on istuneet perseellään 40 vuotta ja menettäneet jalkansa. Mä en halua rollaattoriin eikä onneksi ole minkäänlaisia nivelvaivojakaan.

Lähinnä iho vaivaa, se on kuiva ja kutisee. Olen palannut teini-iän ja lapsuuden atopiaan :D

Ei ole kyse harhasta, vaan siitä, että oikeasti olen aina muita vanhempi aktiviteeteissa, eikä se sen enempää haittaa tai ole meriitti, mutta etenkin 30-40 -vuotiailka tuntuu olevan jatkuva tarve mainita ikä ja sen tuomat muutokset.

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä päivitellän kyllä kavereiden kanssa ikää n. joka kerta porukassa urheillessa, tai vaeltaessa jne. Nyt ikää porukalla 38 -45v ja eron aikaan parikymppisenä kyllä huomaa. Vaikka edelleen tehdään samoja juttuja, mitä tehty porukalla pitkään, ja kondis on yleisesti ihan kohdallaan, palautuminen on se, mistä huomaa. Ja nivelet. 

Useammalla taustaa lumilautailun eri hyppykisoista eikä tätä nykyä vaan polvet enää kestä hyppyjä (tai isoja laskeutumisia) mitenkään samalla tavalla. Viime viikko oltiin vuotuisella laskureissulla alpeilla ja itsellä ei kroppa alkaa vasta nyt olemaan suurinpiirtein palautunut. 

Ei auta vaikka miten venyttelee, treenailee liikkuvuutta, pitää kunnosta yleisesti huolta, syö hyvin jne. Iän myötä kroppa muuttuu. Jos on aina tottunut tekemään paljon kropalla, tottakai sitä muutosta harmitellaan. 

 

Itellä vähän sama, että joka kerta yllätyn, että olen jo 41, mihin meni 20 vuotta tuossa välissä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä päivitellän kyllä kavereiden kanssa ikää n. joka kerta porukassa urheillessa, tai vaeltaessa jne. Nyt ikää porukalla 38 -45v ja eron aikaan parikymppisenä kyllä huomaa. Vaikka edelleen tehdään samoja juttuja, mitä tehty porukalla pitkään, ja kondis on yleisesti ihan kohdallaan, palautuminen on se, mistä huomaa. Ja nivelet. 

Useammalla taustaa lumilautailun eri hyppykisoista eikä tätä nykyä vaan polvet enää kestä hyppyjä (tai isoja laskeutumisia) mitenkään samalla tavalla. Viime viikko oltiin vuotuisella laskureissulla alpeilla ja itsellä ei kroppa alkaa vasta nyt olemaan suurinpiirtein palautunut. 

Ei auta vaikka miten venyttelee, treenailee liikkuvuutta, pitää kunnosta yleisesti huolta, syö hyvin jne. Iän myötä kroppa muuttuu. Jos on aina tottunut tekemään paljon kropalla, tottakai sitä muutosta harmitellaan. 

 

Olen its

No eihän se autakaan. Eikä se ole varsinaista valittamista. Mutta onhan se sellainen "yhteinen puheenaihe". Samalla myös syy, miksei joku nyt vaikka lähde haastavammalle linjalle laskureissussa, kun polvi juimii ja ei viitsi pahentaa kesken reissun. Ei näitä ongelmia parikymppisenä  ollut. Ristiside saattoi olla kuntoutuksessa ja silti vedettiin. Nyt ei tulisi mieleenkään. Tavallaan myös riskitietoisuutta iän osalta. 

Lisäksi kyllähän se nyt ottaa pattiin, kun vuosi sitten olin taas kerran kertaamassa (ErjkRes) ja pari vuorokautta tuntui, että me ikäukot pysyttiin riittävän korkealla toimintatasolla ja sen jälkeen ero nuorempien suorituskykyyn kasvoi järkyttävän suureksi (viikon harjoitus). Se on se palautumistahti. Siinä myös konkretisoituu se oma kuolevaisuus kyllä :D 

Vierailija kirjoitti:

Ihmistä ei ole luotu kuin nelikymppiseksi ja se vanheminen alkaa jo parikymppisenä. Se on lääketieteellinen fakta, joka ei perustu mielipiteeseen. En minäkään sitä ymmärrä, että siitä otetaan hikeä ja kehutaan esim omaa nuorekkuutta suhteessa muihin saman ikäisiin., jne.

Ihmistä ei ole luotu, kuin nelikymppiseksi, jos oletetaan, että suurin osa ihmisistä kuolee lapsena, aikuisena kuolemaksi koituu murtunut raaja tai haava tai sota. Muussa tapauksessa mikään ei estä ihmistä elämästä pitempään.

Minusta on kuulemma vaikea sanoa, minkä ikäinen olen. Se on hyvä. Eikä iän ei tulisi rajoittaa liikaa. Tottakai sen tuntee kehossa, ettei ole ihan niin ketterä kuin nuorenpana. Mutta haluan olla edelleen utelias elämää kohtaan. Vielä kait sitä teinin tasollekin voi haksahtaa, ilmeisesti 

On surullista, jos alkaisi rakentelemaan näkymättömiä muureja ympärilleen ja rajoittamaan omia tekemisiään, koska on muka liian vanha. 

Yritän toki pitää itseni kunnossa. Ikä on tuonut viisautta jonkin verran. Se on etu, mitä nuorempana ei ollut. Tulee suhteellisuudentajua. 

Jokainen vanhenee. Sille ei voi mitään. On myös kiinnostavaa kokea oma elämänkaari. Millaista on olla keski-ikäinen.  Aina voi yrittää elää omannäköistä elämää ja elämästä on voi myös nauttia.