Lue keskustelun säännöt.
Hymistelyketju, tavallisia juttuja
04.02.2026 |
Räväkät älkööt vaivautuko. Täällä ei saa ilkeillä. Liian pitkästyttäviä kommentteja ei olekaan täyttämään tätä ketjua.
Kaikki mukaan, ketkä ikäviin ketjuihin olette kyllästyneet
Kommentit (11941)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikein ällötystä herättää kaikki alapeulut, surullisia kerrotaan ja joku piippaa. Ilkeää on.
Tosi törkeää. Toisella surua ja joku alapeukuttaa. En ymmärrä.
Alapeukkuhan tarkoittaa, että itsellä ei ole nyt hautajaisia. Ei kuulu samaa kuin viestissä. Miksi otatte sen vittuiluna. Ja saahan sitäkin tehdä. Ehkä tekee just teidän peukkustiikareiden kiusaksi. Osuu näköjään.
Osuu ja uppoaa. Joka kerta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikein ällötystä herättää kaikki alapeulut, surullisia kerrotaan ja joku piippaa. Ilkeää on.
Tosi törkeää. Toisella surua ja joku alapeukuttaa. En ymmärrä.
Alapeukkuhan tarkoittaa, että itsellä ei ole nyt hautajaisia. Ei kuulu samaa kuin viestissä. Miksi otatte sen vittuiluna. Ja saahan sitäkin tehdä. Ehkä tekee just teidän peukkustiikareiden kiusaksi. Osuu näköjään.
Eikä tarkota yhtään mitään. Jos jolla kulla on oikeasti surua niin eipä luulisi paljoa peukut silloin kiinnostavan tai oikeastaan ikinä. Aivan jonnin joutavaa.
Niinpä. Mutta tämä yksi tarttuu aina kaikkeen mahdolliseen, josta saa haukkua muita ja nostaa itseään. Narsisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikein ällötystä herättää kaikki alapeulut, surullisia kerrotaan ja joku piippaa. Ilkeää on.
Tosi törkeää. Toisella surua ja joku alapeukuttaa. En ymmärrä.
Alapeukkuhan tarkoittaa, että itsellä ei ole nyt hautajaisia. Ei kuulu samaa kuin viestissä. Miksi otatte sen vittuiluna. Ja saahan sitäkin tehdä. Ehkä tekee just teidän peukkustiikareiden kiusaksi. Osuu näköjään.
Eikä tarkota yhtään mitään. Jos jolla kulla on oikeasti surua niin eipä luulisi paljoa peukut silloin kiinnostavan tai oikeastaan ikinä. Aivan jonnin joutavaa.
Taasko jankataan peukutuksista? Kuinka paksukalloisia täällä ollaan, kun asia ei mene jakeluun edes vuosien selittelyjen jälkeen?
Joku vainoharhaisesti vaan jatkaa.
Kummallista kyyläämistä. Ihan kuin joku mittaisi omaa suosiotaan peukutuksista. Kaikkia viestejä voi täällä peukuttaa, harva niistä rupeaa valittamaan. Joku edellä selittikin peukutusten perusteita. Jos suosiota miettii, sitä ei voi oikeassa elämässäkään vaatia. Se on ansaittava. Peukutukset ei siinä auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikein ällötystä herättää kaikki alapeulut, surullisia kerrotaan ja joku piippaa. Ilkeää on.
Tosi törkeää. Toisella surua ja joku alapeukuttaa. En ymmärrä.
Alapeukkuhan tarkoittaa, että itsellä ei ole nyt hautajaisia. Ei kuulu samaa kuin viestissä. Miksi otatte sen vittuiluna. Ja saahan sitäkin tehdä. Ehkä tekee just teidän peukkustiikareiden kiusaksi. Osuu näköjään.
Osuu ja uppoaa. Joka kerta.
Pitäähän Doriksella olla vakioriidanaihe!
No siitä en tiedä mitään mutta onhan se aivan älytöntä alkaa joka kerta inttämään noihin peukkuihin! Noita alanuolia selvästi laitetaan ihan ärsytys mielessä ja silti siitä vedetään pultit joka kerta. Sehän se tarkoitus on! Kun keskityt epäolennaiseen, et keskity olennaiseen. Ihan mukavaa keskustelua muuten ja joka päivä alkaa tuo peukku jankutus. Niin turhaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikein ällötystä herättää kaikki alapeulut, surullisia kerrotaan ja joku piippaa. Ilkeää on.
Tosi törkeää. Toisella surua ja joku alapeukuttaa. En ymmärrä.
Alapeukkuhan tarkoittaa, että itsellä ei ole nyt hautajaisia. Ei kuulu samaa kuin viestissä. Miksi otatte sen vittuiluna. Ja saahan sitäkin tehdä. Ehkä tekee just teidän peukkustiikareiden kiusaksi. Osuu näköjään.
Eikä tarkota yhtään mitään. Jos jolla kulla on oikeasti surua niin eipä luulisi paljoa peukut silloin kiinnostavan tai oikeastaan ikinä. Aivan jonnin joutavaa.
Taasko jankataan peukutuksista? Kuinka paksukalloisia täällä ollaan, kun asia ei mene jakeluun edes vuosien selittelyjen jälkeen?
Joku vainoharhaisesti vaan jatkaa.
Kummallista kyyläämistä. Ihan kuin joku mittaisi omaa suosiotaan peukutuksista. Kaikkia viestejä voi täällä peukuttaa, harva niistä rupeaa valittamaan. Joku edellä selittikin peukutusten perusteita. Jos suosiota miettii, sitä ei voi oikeassa elämässäkään vaatia. Se on ansaittava. Peukutukset ei siinä auta.
Timanttisesti sanottu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautajaisten järjestely usein helpottaa surutyötä kun on jotain konkreettista. Nykyään hautajaisia valitettvasti ei haluta järjestää tai ne järjestetään pitkän ajan päästä kuolemasta. Olisi omaisille helpotus jos hautajaiset olisi viikon tai kahden sisällä menehtymisestä, siihen kirkkokin taitaa tähdätä.
Toisaalta mitä se surutyö sitten on? Hautajaiset voi olla kiva järjestää ihan rauhassakin. Isä kuoli kun olin ekaluokalla ja hänen hautajaiset oli viiden päivän kuluttua kuolemasta. Se oli aika kummallista, isä oli australialainen ja hautajaiset järjestettiin siellä joten siis lähdettiin keskeltä Suomen pimeää syksyä Australian kevääseen.
Jos tätä ketjua on uskominen surutyötä ei ole olemassa. Joku sanoi, että jos se on työtä, siitä pitäisi maksaa palkkaa, toinen taas kertoi, ettei sitä termiä enää käytetä ja kolmas, ettei surusta (kriisistä) selviämisessä katsota enää olevan mitään vaiheita eikä sellaisia kukaan käy läpi.
Tämä tuntuu uskottavalta.
Kulttuuristamme on tullut niin yksilökeskeistä. Arvot ovat muuttuneet kylmiksi ja julmiksi. Ollaan tunteettomia sairaita ja heikkoja kohtaan. Kuolema ei kosketa, se sivuutetaan omaan elämään kuulumattomana. Itsekkyys vallitsee. Ehkä siksi ei enää surutyötä tarvita. Ihmisillä on vaan välinearvo, se, miten heistä voi hyötyä. Ehkä siksi henkinen pahoinvointi kasvaa. Lajina ihminen on sosiaalinen eläin, joka luonnostaan hakeutuu muiden joukkoon ja hakee turvaa muista. Jotain on tapahtunut, kun tämä punos on katkennut.
Olen muuten aika pitkälti samaa mieltä kanssasi.
Minusta taas on ollut ihan hyvä asia ettei ole tarvinut järjestää hautajaisia heti läheisten kuoleman jälkeen, yleensä mennyt suunnilleen 1-2 kk, olisi ollut kauheaa ja stressaavaakin jos olisi heti kuolemaj jälkeen pitänyt päättää hautajaisiin liittyvistä asioista. Tsunamin jälkeen hautajaiset oli seuraavana keväänä, tuolloin oli ehtinyt tottua ajatukseen siitä mitä oli tapahtunut.
Tuota käsitettä surutyö ei taideta käyttää käsittääkseni siksi, koska nykyään ymmärretään, että surulle tai läheisen kuoleman kokemukselle ei ole mitään ehdottomia kriteerejä tai sääntöjä että just niin tai näin pitäisi tehdä tai toimia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, tietenkään, ettei kuolema koskettaisi tai ettei surua olisi. Ihan varmasti se suru on ollut mukana arjessa, vaikka onkin tehnyt niitä ihan tavallisia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautajaisten järjestely usein helpottaa surutyötä kun on jotain konkreettista. Nykyään hautajaisia valitettvasti ei haluta järjestää tai ne järjestetään pitkän ajan päästä kuolemasta. Olisi omaisille helpotus jos hautajaiset olisi viikon tai kahden sisällä menehtymisestä, siihen kirkkokin taitaa tähdätä.
Toisaalta mitä se surutyö sitten on? Hautajaiset voi olla kiva järjestää ihan rauhassakin. Isä kuoli kun olin ekaluokalla ja hänen hautajaiset oli viiden päivän kuluttua kuolemasta. Se oli aika kummallista, isä oli australialainen ja hautajaiset järjestettiin siellä joten siis lähdettiin keskeltä Suomen pimeää syksyä Australian kevääseen.
Jos tätä ketjua on uskominen surutyötä ei ole olemassa. Joku sanoi, että jos se on työtä, siitä pitäisi maksaa palkkaa, toinen taas kertoi, ettei sitä termiä enää käytetä ja kolmas, ettei surusta (kriisistä) selviämisessä katsota enää olevan mitään vaiheita eikä sellaisia kukaan käy läpi.
Tämä tuntuu uskottavalta.
Kulttuuristamme on tullut niin yksilökeskeistä. Arvot ovat muuttuneet kylmiksi ja julmiksi. Ollaan tunteettomia sairaita ja heikkoja kohtaan. Kuolema ei kosketa, se sivuutetaan omaan elämään kuulumattomana. Itsekkyys vallitsee. Ehkä siksi ei enää surutyötä tarvita. Ihmisillä on vaan välinearvo, se, miten heistä voi hyötyä. Ehkä siksi henkinen pahoinvointi kasvaa. Lajina ihminen on sosiaalinen eläin, joka luonnostaan hakeutuu muiden joukkoon ja hakee turvaa muista. Jotain on tapahtunut, kun tämä punos on katkennut.
Tuota en huomannut että kukaan olisi sanonut että näitä surun tai kriisin vaiheita ei kukaan kävisi läpi. Varmasti on heitäkin jotka kokevat shokin tai epäuskon tai kieltämisen. Mutta kaikkien kohdalla ei mene samalla tavalla, eikä se määritä heidän kokemaansa surua tai menetystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään en kovin paljoa jaksa. Nämä Psalmin sanat tulivat eteeni.
Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta taas on ollut ihan hyvä asia ettei ole tarvinut järjestää hautajaisia heti läheisten kuoleman jälkeen, yleensä mennyt suunnilleen 1-2 kk, olisi ollut kauheaa ja stressaavaakin jos olisi heti kuolemaj jälkeen pitänyt päättää hautajaisiin liittyvistä asioista. Tsunamin jälkeen hautajaiset oli seuraavana keväänä, tuolloin oli ehtinyt tottua ajatukseen siitä mitä oli tapahtunut.
Tuota käsitettä surutyö ei taideta käyttää käsittääkseni siksi, koska nykyään ymmärretään, että surulle tai läheisen kuoleman kokemukselle ei ole mitään ehdottomia kriteerejä tai sääntöjä että just niin tai näin pitäisi tehdä tai toimia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, tietenkään, ettei kuolema koskettaisi tai ettei surua olisi. Ihan varmasti se suru on ollut mukana arjessa, vaikka onkin tehnyt niitä ihan tavallisia asioita.
Hyviä ajatuksia. Olen ymmärtänyt surutyön niin, että se on prosessi, jonka aikana mistä tahansa kriisistä vaiheittain toivutaan.
Nuo luetellut vaiheet on deduktiivisesti päätelty ihmisten toiminnasta eli mitä vaiheita yleensä ihminen käy läpi toipuessaan. Ne löytyy edelleen esim. Mielenterveystalon sivuilta.
Ne ei ole ohjeita tai määräyksiä, miten pitää toimia. Ei psyykkisiä prosesseja edes voi määrätä tapahtumaan. Ne riippuu jokaisen yksilöllisistä voimavaroista.
Surutyö (tai mitä nimeä käytetäänkin) ei estä tavallista arkea ja sen hoitamista, vaan tapahtuu ihmisen mielessä omalla painollaan arjen taustalla. Arki tukee toipumista, niin kuin kerrotkin.
Jotain näissä asioissa on mennyt pieleen,
kun ihmiset ei enää kestä elämän väistämättömiä kriisejä eikä toivu niistä. Mielenterveysongelmat on räjähtäneet käsiin. Ne ovat työkyvyttömyyseläkkeiden suurin syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palaan eiliseen keskusteluun. Jos omien viestien suosiota täällä joku miettii.
Yleisellä tasolla voi sanoa, että ihmiset ei tykkää toisten arvostelusta, jyrkistä kannanotoista, suvaitsemattomuudesta ja tuomitsemisesta. Eri mieltä voi olla, mutta sen voi ilmaista kohteliaasti. Tee toisille kuten toivot itsellesi tehtävän. Kirjoittele kuulumisia, ja unohda peukut. Ehkä se toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautajaisten järjestely usein helpottaa surutyötä kun on jotain konkreettista. Nykyään hautajaisia valitettvasti ei haluta järjestää tai ne järjestetään pitkän ajan päästä kuolemasta. Olisi omaisille helpotus jos hautajaiset olisi viikon tai kahden sisällä menehtymisestä, siihen kirkkokin taitaa tähdätä.
Toisaalta mitä se surutyö sitten on? Hautajaiset voi olla kiva järjestää ihan rauhassakin. Isä kuoli kun olin ekaluokalla ja hänen hautajaiset oli viiden päivän kuluttua kuolemasta. Se oli aika kummallista, isä oli australialainen ja hautajaiset järjestettiin siellä joten siis lähdettiin keskeltä Suomen pimeää syksyä Australian kevääseen.
Jos tätä ketjua on uskominen surutyötä ei ole olemassa. Joku sanoi, että jos se on työtä, siitä pitäisi maksaa palkkaa, toinen taas kertoi, ettei sitä termiä enää käytetä ja kolmas, ettei surusta (kriisistä) selviämisessä katsota enää olevan mitään vaiheita eikä sellaisia kukaan käy läpi.
Tämä tuntuu uskottavalta.
Kulttuuristamme on tullut niin yksilökeskeistä. Arvot ovat muuttuneet kylmiksi ja julmiksi. Ollaan tunteettomia sairaita ja heikkoja kohtaan. Kuolema ei kosketa, se sivuutetaan omaan elämään kuulumattomana. Itsekkyys vallitsee. Ehkä siksi ei enää surutyötä tarvita. Ihmisillä on vaan välinearvo, se, miten heistä voi hyötyä. Ehkä siksi henkinen pahoinvointi kasvaa. Lajina ihminen on sosiaalinen eläin, joka luonnostaan hakeutuu muiden joukkoon ja hakee turvaa muista. Jotain on tapahtunut, kun tämä punos on katkennut.
Tuota en huomannut että kukaan olisi sanonut että näitä surun tai kriisin vaiheita ei kukaan kävisi läpi. Varmasti on heitäkin jotka kokevat shokin tai epäuskon tai kieltämisen. Mutta kaikkien kohdalla ei mene samalla tavalla, eikä se määritä heidän kokemaansa surua tai menetystä.
Ei kyse tietenkään ole mistään kilpailusta, missä kriisistä selviytyjiä vertailtaisiin toisiinsa ja paras saisi pokaalin. Eihän siinä olisi mitään mieltä. Joillain on enemmän joillain vähemmän voimavaroja. Jokainen toimii tavallaan. Sama on muunkin kehityksen ja kasvun kanssa. Tiedämme, miten terveen lapsen kehitys yleensä etenee, mutta jokainen kehittyy omassa tahdissa ja omanlaisekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin aamulla silmänpohja kuvauksessa, piti laittaa 2 kertaa tipat kun ei meinannu pupillit laajentua. Sai kuitenkin kuvat otettua. Menin taxilla , maksoi 30e, hinnat noussut, laittoi mittarinkin vähän aiemmin poikki. Takaisin palasin bussilla ja vaihtopysäkin löhellä kävin kaupassa. Äsken join kahvit. Varmaan nukun päikkärit kun jäi yöunet lyhyeksi.
"Lajina ihminen on sosiaalinen eläin, joka luonnostaan hakeutuu muiden joukkoon ja hakee turvaa muista. Jotain on tapahtunut, kun tämä punos on katkennut."
Tähän liittyen muista ihmisistä turvan hakeminen on vertauskuvallisesti itselleni vähän kuin hakisin turvaa rikollisten joukosta jos omia kokemuksia miettii. Samoin muiden seuraan hakeutumisen kanssa ja luontaisesti en enää senkään asian kanssa ajattele niin kuin joku muu. Ihmiset eivät edusta minulle mitään turvaa. Sosiaalisuus jää kohdallani sen kaiken varjoon. Yksinäisyys on ikävä juttu, mutta jos kokemukset ovat sellaisia, että yksinäisyys on turva niin sitten yksinäisyys on kaikesta huolimatta se helpompi vaihtoehto. Omalla kohdallani ehkä tuo lause "jotain on tapahtunut" kuittaa sen ja siinä kohdassa katson muita ihmisiä ja heidän tekojaan. Toki minä olen sitten se johon se vaikuttanut. En näin ole kuin joku muu ihminen vaan toimin oman elämäni kautta. Samalla kai meitä on joille toisten seura ei ikinä tarkoita mitään sellaista mitä joillekin muille. Niitä jotka eivät välitä muuutenkaan suurien ihmismäärien kanssa olemisesta.
Eilinen vyöruusurokote taisi olla piristysruiske- eipä tullut uni silmään. Pieniä pätkiä nukuin. Oli vähän kuumeinen olo, paleli. Aamulla etova olo.
Guugletin rokotteen sivuvaikutuksia -juuri nuo voi tulla.
Ekan pistoksen jälkeen ei ollut kuin olkavarsi kipeänä.
Hyvää viikonjatkoa! Huomenna jo perjantai.
Onnistuminen elämässä on hämmästyttävän yksinkertaista:
Riittää kun noudattaa itse muille antamiaan ohjeita.
(näiden sanojen sanoja ei tiedossani)
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on minun läheinen sairaalassa. Tutkitaan. Pitäkää peukkuja.
Pidän peukkuja <3
Kiitos. Kuulin juuri hyviä uutisia. Huoli putosi sydämeltä.
Vierailija kirjoitti:
"Lajina ihminen on sosiaalinen eläin, joka luonnostaan hakeutuu muiden joukkoon ja hakee turvaa muista. Jotain on tapahtunut, kun tämä punos on katkennut."
Tähän liittyen muista ihmisistä turvan hakeminen on vertauskuvallisesti itselleni vähän kuin hakisin turvaa rikollisten joukosta jos omia kokemuksia miettii. Samoin muiden seuraan hakeutumisen kanssa ja luontaisesti en enää senkään asian kanssa ajattele niin kuin joku muu. Ihmiset eivät edusta minulle mitään turvaa. Sosiaalisuus jää kohdallani sen kaiken varjoon. Yksinäisyys on ikävä juttu, mutta jos kokemukset ovat sellaisia, että yksinäisyys on turva niin sitten yksinäisyys on kaikesta huolimatta se helpompi vaihtoehto. Omalla kohdallani ehkä tuo lause "jotain on tapahtunut" kuittaa sen ja siinä kohdassa katson muita ihmisiä ja heidän tekojaan. Toki minä olen sitten se johon se vaikuttanut. En näin ole kuin joku muu ihminen vaan toimin oman elämäni kautta. Samalla kai meitä on joille toisten seura ei ikinä tarkoita mitään sellaista mitä joillekin muille. Niitä jotka eivät välitä muuutenkaan suurien ihmismäärien kanssa olemisesta.
Hyviä huomioita ja varmasti totta. Tarkoitin itse tuolla punoksen katkeamisella koko yhteiskunnan muutosta, kahtiajakoa ja vastakkainasettelua, vihakäytöstä. Kuvasit hyvin, miten se yksilön elämässä näkyy.
Huomiota kai niillä haetaan. Ja sitähän saadaan, kuten taas nähdään.