Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Vierailija
04.02.2026 |

Räväkät älkööt vaivautuko. Täällä ei saa ilkeillä. Liian pitkästyttäviä kommentteja ei olekaan täyttämään tätä ketjua.

 

Kaikki mukaan, ketkä ikäviin ketjuihin olette kyllästyneet

Kommentit (5484)

Vierailija
5221/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

P kirjoitti tuolla aiemmin, että "viha ei auta minua elämässäni yhtään mitään. Ei se pelasta elämääni ja saa minua voimaan hyvin".

Olen samaa mieltä, että viha ja katkeruus on "sisäistä myrkkyä", joka vahingoittaa paljon enemmän kaunan kantajaa kuin kaunan kohdetta.

Tämä ajatus on erikoinen.  Että väärintekijät ei kärsi, vaan vääryydestä valittavat? Se pistää kyllä oikeusjärjestelmämme uuteen uskoon. 

Jos kokee vääryyttä, haluaa sen loppuvan. Viha on se käyttövoima, jonka vääryys herättää. Ryhtyy toimiin. Jos kaikki alistuisi vääryyteen, millainen maailma olisi? Ei vääryyttä vastaan nousevan tarvi syyllistää itseään. Koko oikeusjärjestelmäkin perustuu siihen, että väärintekijä saa rangaistuksen. 

Nyt et tainnut ihan saada ajatuksesta kiinni? Viha voi joskus kalvaa sisältäpäin enemmän kuin sen vihatun teko. Ei se vihattua hetkauta puoleen eikä toiseen, tuskin edes tietää olevansa vihan kohde.

"Viha on se käyttövoima, jonka vääryys herättää" Oikein, ainakin kun puhutaan orjuutta, eriarvoisuutta tai diktatuureja vastaan nousemisesta, ilman vihaa ei ole syntynyt vallankumouksia.

Selvyyden vuoksi: olen eri ihminen kuin kenelle vastasit. Tulee syytökset oikeaan osoitteeseen ;)

Vierailija
5222/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

P kirjoitti tuolla aiemmin, että "viha ei auta minua elämässäni yhtään mitään. Ei se pelasta elämääni ja saa minua voimaan hyvin".

Olen samaa mieltä, että viha ja katkeruus on "sisäistä myrkkyä", joka vahingoittaa paljon enemmän kaunan kantajaa kuin kaunan kohdetta.

Tämä ajatus on erikoinen.  Että väärintekijät ei kärsi, vaan vääryydestä valittavat? Se pistää kyllä oikeusjärjestelmämme uuteen uskoon. 

Jos kokee vääryyttä, haluaa sen loppuvan. Viha on se käyttövoima, jonka vääryys herättää. Ryhtyy toimiin. Jos kaikki alistuisi vääryyteen, millainen maailma olisi? Ei vääryyttä vastaan nousevan tarvi syyllistää itseään. Koko oikeusjärjestelmäkin perustuu siihen, että väärintekijä saa rangaistuksen. 

Nyt et tainnut ihan saada ajatuksesta kiinni? Viha voi joskus kalvaa sisältäpäin enemmän kuin sen vihatun teko. Ei se vihattua hetkauta puoleen eikä toiseen, tuskin edes tietää olevansa vihan kohde.

"Viha on se käyttövoima, jonka vääryys herättää" Oikein, ainakin kun puhutaan orjuutta, eriarvoisuutta tai diktatuureja vastaan nousemisesta, ilman vihaa ei ole syntynyt vallankumouksia.

Selvyyden vuoksi: olen eri ihminen kuin kenelle vastasit. Tulee syytökset oikeaan osoitteeseen ;)

Ehkä on hyvä miettiä vihan psykologiaa. Tärkeitä pointteja on viha voimavarana ja toisaalta tukahdutettu viha vahingoittajana ja sairastuttajana.

Viha on samanlainen tunne kuin vaikka rakkaus. Jos lapsi saa ilmaista kaikkia tunteitaan ja hänet kohdataan ja häntä tuetaan aidosti tunteineen, hänen tunne-elämänsä kehittyy tasapainoiseksi. Hän eriytyy aikaa myöden autonomiseksi yksilöksi.

 Jos vanhemmat eivät kykene tähän, vaan esim. vihan tunne tukahdutetaan,  lapsen kehitys erilliseksi yksilöksi vaikeutuu, ja hän jää helposti vanhempiensa jatkeeksi. Hän ei helposti kapinoi eikä itsenäisty.

 Viha on siis voimavara, joka ajaa kehitykseen ja muutokseen. Se ei ole pysyvä olotila. Vihan tunne katoaa, kun sen aiheuttaja poistuu. Näinhän tapahtuu aikuisillekin. Jos oikeuksiamme poljetaan, puolustaudumme, kunnes polkeminen lopetetaan. Näin vaikka suvussa tai työyhteisössä.

 

Jos negatiivisten tunteiden käsittely ei ole sallittua, ne  kääntyvät sisään päin.  Tällöin tosiaan sisäänpäin kääntynyt, tukahdutettu vihaa vahingoittaa ihmistä itseään. Se voi jopa  sairastuttaa. Avoimesti esiin tuotu viha taas auttaa ihmistä puolustamaan itseään, muuttamaan olosuhteita ja sen kautta voimaan paremmin. Taas palaamme siihen, miten paljon lapsuus meitä muokkaa. Tuo muokkaus voi olla pysyvää, eikä ihminen itse tiedosta sitä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5223/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

P kirjoitti tuolla aiemmin, että "viha ei auta minua elämässäni yhtään mitään. Ei se pelasta elämääni ja saa minua voimaan hyvin".

Olen samaa mieltä, että viha ja katkeruus on "sisäistä myrkkyä", joka vahingoittaa paljon enemmän kaunan kantajaa kuin kaunan kohdetta.

Tämä ajatus on erikoinen.  Että väärintekijät ei kärsi, vaan vääryydestä valittavat? Se pistää kyllä oikeusjärjestelmämme uuteen uskoon. 

Jos kokee vääryyttä, haluaa sen loppuvan. Viha on se käyttövoima, jonka vääryys herättää. Ryhtyy toimiin. Jos kaikki alistuisi vääryyteen, millainen maailma olisi? Ei vääryyttä vastaan nousevan tarvi syyllistää itseään. Koko oikeusjärjestelmäkin perustuu siihen, että väärintekijä saa rangaistuksen. 

Minä vielä kerran vastaan itsekin tähän. Eli mitä se minua hyödyttäisi jos täällä itsekseni raivoasin tai miten minä ikinä millään raivoamisella saisin esim oikeutta itselleni kiusaamisen suhteen. Ok, minusta puhutaan pahaa ja edelleen voidaan puhua. Se on toki väärin jos joku sinusta jotain p*skaa levittää, mutta missä todellisuudessa sinä elät jos esim kunnianloukkauksesta muka rangaistuksia Suomessa saa. Ei minulla ole todisteita tai mitään näyttöä ja jos olisi niin mitä sitten. Joku saisi pikkusakot jos hyvin käy. Ja minä entistä enemmän p*skaa niskaani. Näin itselleni on parempi todeta, että ok nyt keskityn elämäni hyviin asioihin ja yritän jättää nämä toiset jutut mielestäni. Jos koko elämäni käyttäisin taisteluun näiden asioiden myötä niin sitten elämäni menisi siihen. Kannattaa lukea esim niiden ihmisen kokemuksia joille on sattunut paljon pahaa. Sisäinen rauha on myös sitä mihin elämässään keskittyy ja pystyykö elämäänsä yleensäkään jatkamaan jonkun asian jälkeen. 

 

Joku ei pysty ja käyttää elämänsä sen teon tai tapahtumien käsittelyyn. Joku kuten minä yritän keskittyä hyvään ja etsiä hyvää enkä pyöriä enää pahoissa kokemuksissa tai muistoissa. Mitä minä niistä saan jos päivittäin niitä mietin. Jonkun terveys kestää ehkä sen, mutta minä mieluummin kasaan palasista hyvää elämää itselleni. Voin mukana silti säilyttää sen asenteen, että arvostan vaikeuksista selvinneitä ja en ketään alaspäin polje. - P

Vierailija
5224/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eeltä nolla.

Hyvää viikonloppua 

erilaisten sympaattisten

tätiharrasteiden

parissa. X

Vierailija
5225/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

P kirjoitti tuolla aiemmin, että "viha ei auta minua elämässäni yhtään mitään. Ei se pelasta elämääni ja saa minua voimaan hyvin".

Olen samaa mieltä, että viha ja katkeruus on "sisäistä myrkkyä", joka vahingoittaa paljon enemmän kaunan kantajaa kuin kaunan kohdetta.

Tämä ajatus on erikoinen.  Että väärintekijät ei kärsi, vaan vääryydestä valittavat? Se pistää kyllä oikeusjärjestelmämme uuteen uskoon. 

Jos kokee vääryyttä, haluaa sen loppuvan. Viha on se käyttövoima, jonka vääryys herättää. Ryhtyy toimiin. Jos kaikki alistuisi vääryyteen, millainen maailma olisi? Ei vääryyttä vastaan nousevan tarvi syyllistää itseään. Koko oikeusjärjestelmäkin perustuu siihen, että väärintekijä saa rangaistuksen. 

Minä vielä kerran vastaan itsekin tähän. Eli mitä se minua hyödyttäisi jos täällä itsekseni raivoasin tai miten minä ikinä millään raivoamisella saisin esim oikeutta itselleni kiusaamisen suhteen. Ok, minusta puhutaan pahaa ja edelleen voidaan puhua. Se on toki väärin jos joku sinusta jotain p*skaa levittää, mutta missä todellisuudessa sinä elät jos esim kunnianloukkauksesta muka rangaistuksia Suomessa saa. Ei minulla ole todisteita tai mitään näyttöä ja jos olisi niin mitä sitten. Joku saisi pikkusakot jos hyvin käy. Ja minä entistä enemmän p*skaa niskaani. Näin itselleni on parempi todeta, että ok nyt keskityn elämäni hyviin asioihin ja yritän jättää nämä toiset jutut mielestäni. Jos koko elämäni käyttäisin taisteluun näiden asioiden myötä niin sitten elämäni menisi siihen. Kannattaa lukea esim niiden ihmisen kokemuksia joille on sattunut paljon pahaa. Sisäinen rauha on myös sitä mihin elämässään keskittyy ja pystyykö elämäänsä yleensäkään jatkamaan jonkun asian jälkeen. 

 

Joku ei pysty ja käyttää elämänsä sen teon tai tapahtumien käsittelyyn. Joku kuten minä yritän keskittyä hyvään ja etsiä hyvää enkä pyöriä enää pahoissa kokemuksissa tai muistoissa. Mitä minä niistä saan jos päivittäin niitä mietin. Jonkun terveys kestää ehkä sen, mutta minä mieluummin kasaan palasista hyvää elämää itselleni. Voin mukana silti säilyttää sen asenteen, että arvostan vaikeuksista selvinneitä ja en ketään alaspäin polje. - P

Teet tietenkin omassa elämässi sellaisia valintoja, jotka sopivat sinulle. Se ei kuulu kenellekään. Et myöskään ole tilivelvollinen valinnoistasi kellekään.

Vastasin äsken jonkun kysymykseen viha-aiheesta. Kirjoitin vihan psykologiasta, miten tunnetasapaino kehittyy lapsuudessa. 

Vihaa on kahdelaista. Toinen on avointa ja saa aikaan reaktioita ja muutoksia. Toinen on tukahdutettua ja kääntyy sisään päin vahingoittaen ihmistä itseään. Jos asia kiinnostaa, kannattaa lukea kehityspsykologiasta tunne-elämän kehityksestä. Tuo minun kirjoitukseni on suppea ja maallikon näkökulma. Lisäksi voit tietenkin olla asioista omaa mieltäsi. Ei tarvi olla samaa mieltä minun, kenenkään muun tai minkään kirjan kanssa.

Vierailija
5226/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

P kirjoitti tuolla aiemmin, että "viha ei auta minua elämässäni yhtään mitään. Ei se pelasta elämääni ja saa minua voimaan hyvin".

Olen samaa mieltä, että viha ja katkeruus on "sisäistä myrkkyä", joka vahingoittaa paljon enemmän kaunan kantajaa kuin kaunan kohdetta.

Tämä ajatus on erikoinen.  Että väärintekijät ei kärsi, vaan vääryydestä valittavat? Se pistää kyllä oikeusjärjestelmämme uuteen uskoon. 

Jos kokee vääryyttä, haluaa sen loppuvan. Viha on se käyttövoima, jonka vääryys herättää. Ryhtyy toimiin. Jos kaikki alistuisi vääryyteen, millainen maailma olisi? Ei vääryyttä vastaan nousevan tarvi syyllistää itseään. Koko oikeusjärjestelmäkin perustuu siihen, että väärintekijä saa rangaistuksen. 

Minä vielä kerran vastaan itsekin tähän. Eli mitä se minua hyödyttäisi jos täällä itsekseni raivoasin tai miten minä ikinä millään raivoamisella saisin esim oikeutta itselleni kiusaamisen suhteen. Ok, minusta puhutaan pahaa ja edelleen voidaan puhua. Se on toki väärin jos joku sinusta jotain p*skaa levittää, mutta missä todellisuudessa sinä elät jos esim kunnianloukkauksesta muka rangaistuksia Suomessa saa. Ei minulla ole todisteita tai mitään näyttöä ja jos olisi niin mitä sitten. Joku saisi pikkusakot jos hyvin käy. Ja minä entistä enemmän p*skaa niskaani. Näin itselleni on parempi todeta, että ok nyt keskityn elämäni hyviin asioihin ja yritän jättää nämä toiset jutut mielestäni. Jos koko elämäni käyttäisin taisteluun näiden asioiden myötä niin sitten elämäni menisi siihen. Kannattaa lukea esim niiden ihmisen kokemuksia joille on sattunut paljon pahaa. Sisäinen rauha on myös sitä mihin elämässään keskittyy ja pystyykö elämäänsä yleensäkään jatkamaan jonkun asian jälkeen. 

 

Joku ei pysty ja käyttää elämänsä sen teon tai tapahtumien käsittelyyn. Joku kuten minä yritän keskittyä hyvään ja etsiä hyvää enkä pyöriä enää pahoissa kokemuksissa tai muistoissa. Mitä minä niistä saan jos päivittäin niitä mietin. Jonkun terveys kestää ehkä sen, mutta minä mieluummin kasaan palasista hyvää elämää itselleni. Voin mukana silti säilyttää sen asenteen, että arvostan vaikeuksista selvinneitä ja en ketään alaspäin polje. - P

Teet tietenkin omassa elämässi sellaisia valintoja, jotka sopivat sinulle. Se ei kuulu kenellekään. Et myöskään ole tilivelvollinen valinnoistasi kellekään.

Vastasin äsken jonkun kysymykseen viha-aiheesta. Kirjoitin vihan psykologiasta, miten tunnetasapaino kehittyy lapsuudessa. 

Vihaa on kahdelaista. Toinen on avointa ja saa aikaan reaktioita ja muutoksia. Toinen on tukahdutettua ja kääntyy sisään päin vahingoittaen ihmistä itseään. Jos asia kiinnostaa, kannattaa lukea kehityspsykologiasta tunne-elämän kehityksestä. Tuo minun kirjoitukseni on suppea ja maallikon näkökulma. Lisäksi voit tietenkin olla asioista omaa mieltäsi. Ei tarvi olla samaa mieltä minun, kenenkään muun tai minkään kirjan kanssa.

Nämä sinun viimeiset virkkeesi sopisivat kaikkien ketjujen alkuun ohjeeksi kirjoittajille:

" ...voit tietenkin olla asioista omaa mieltäsi. Ei tarvi olla samaa mieltä minun, kenenkään muun tai minkään kirjan kanssa."

 

Kiitos viisaista sanoista ja avarakatseisuudesta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5227/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

P kirjoitti tuolla aiemmin, että "viha ei auta minua elämässäni yhtään mitään. Ei se pelasta elämääni ja saa minua voimaan hyvin".

Olen samaa mieltä, että viha ja katkeruus on "sisäistä myrkkyä", joka vahingoittaa paljon enemmän kaunan kantajaa kuin kaunan kohdetta.

Tämä ajatus on erikoinen.  Että väärintekijät ei kärsi, vaan vääryydestä valittavat? Se pistää kyllä oikeusjärjestelmämme uuteen uskoon. 

Jos kokee vääryyttä, haluaa sen loppuvan. Viha on se käyttövoima, jonka vääryys herättää. Ryhtyy toimiin. Jos kaikki alistuisi vääryyteen, millainen maailma olisi? Ei vääryyttä vastaan nousevan tarvi syyllistää itseään. Koko oikeusjärjestelmäkin perustuu siihen, että väärintekijä saa rangaistuksen. 

Oikeusjärjestelmä perustuu siihen, että rikoksentekijä saa rangaistuksen. Jos teko ei ole lain mukaan rikos, niin silloin siitä ei rangaistakaan. Suomessa kyllä rikoksistakin annetut rangaistukset on naurettavan pieniä, mutta ehkä sen takia ei ole poliisia paetessaan tarvetta tappaa päiväkodillista lapsia ja kaikkia vastaantulijoita. Joissain maissa on ihan sama, tapatko yhden vai sata, koska tuomio on sama eli elinkautinen. Joka siis on oikeasti elinkautinen. 

Mä tunnen ihmisiä, jotka vuosia ja vuosikymmeniä ovat kantaneet kaunaa väärintekijälleen. Mutta koska kyseessä ei ole ollut lain mukaisesti rikos, niin eipä siitä mitään tuomiotakaan ole tullut. Jotkut ovat alkaneet vainoamaan tätä väärintekijäänsä , mutta sitten se vainoaminen onkin lain mukaan rikos, niin se vainoajahan siinä kärsii eikä se alkuperäinen moraalisesti väärin tehnyt. Tilanne kääntyy päälaelleen.  Alkuperäinen "uhri" muuttuukin "tekijäksi" ja alkuperäinen "tekijä" muuttuu "uhriksi". 

Ei viha vihaamalla lopu, jos se vihan kohteesi ei vidduakaan välitä sun vihastasi. Ja monesti ei välitäkään, jos kyse ei ole hyvin läheisestä ihmisestä. Eikä aina silloinkaan. Jos saat jotain hyvää oloa itsellesi olemalla Don Quijote eli taistelemalla tuulimyllyä vastaan, niin hyvä niin. Mutta sitä tuulimyllyä ei välttämättä kiinnosta palaneen puupennin vertaa sun taistelusi. Vällttämättä ei edes muista, että olet olemassakaan. 

Viha ei ole pysyvä olotila. Se on käyttövoima, jolla ihminen reagoi halutessaan puolustautua tai muuttaa olosuhteita. Se auttaa nostamaan kissan pöydälle, eroamaan pahoinpitelevästä puolisosta, lähtemäön lapsuuden perhehelvetistä, jättämään väärän alan 

tai muuttamaan pois ikävistä ympyröistä.

Patoutunut, tukahdutettu viha on se, joka lamaannuttaa ja sairastuttaa. 

Nyt olen kirjoittanut niin monta juttua vihasta, että muitten pistää jo takuulla vihaksi. 😂

Vierailija
5228/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

P kirjoitti tuolla aiemmin, että "viha ei auta minua elämässäni yhtään mitään. Ei se pelasta elämääni ja saa minua voimaan hyvin".

Olen samaa mieltä, että viha ja katkeruus on "sisäistä myrkkyä", joka vahingoittaa paljon enemmän kaunan kantajaa kuin kaunan kohdetta.

Tämä ajatus on erikoinen.  Että väärintekijät ei kärsi, vaan vääryydestä valittavat? Se pistää kyllä oikeusjärjestelmämme uuteen uskoon. 

Jos kokee vääryyttä, haluaa sen loppuvan. Viha on se käyttövoima, jonka vääryys herättää. Ryhtyy toimiin. Jos kaikki alistuisi vääryyteen, millainen maailma olisi? Ei vääryyttä vastaan nousevan tarvi syyllistää itseään. Koko oikeusjärjestelmäkin perustuu siihen, että väärintekijä saa rangaistuksen. 

Oikeusjärjestelmä perustuu siihen, että rikoksentekijä saa rangaistuksen. Jos teko ei ole lain mukaan rikos, niin silloin siitä ei rangaistakaan. Suomessa kyllä rikoksistakin annetut rangaistukset on naurettavan pieniä, mutta ehkä sen takia ei ole poliisia paetessaan tarvetta tappaa päiväkodillista lapsia ja kaikkia vastaantulijoita. Joissain maissa on ihan sama, tapatko yhden vai sata, koska tuomio on sama eli elinkautinen. Joka siis on oikeasti elinkautinen. 

Mä tunnen ihmisiä, jotka vuosia ja vuosikymmeniä ovat kantaneet kaunaa väärintekijälleen. Mutta koska kyseessä ei ole ollut lain mukaisesti rikos, niin eipä siitä mitään tuomiotakaan ole tullut. Jotkut ovat alkaneet vainoamaan tätä väärintekijäänsä , mutta sitten se vainoaminen onkin lain mukaan rikos, niin se vainoajahan siinä kärsii eikä se alkuperäinen moraalisesti väärin tehnyt. Tilanne kääntyy päälaelleen.  Alkuperäinen "uhri" muuttuukin "tekijäksi" ja alkuperäinen "tekijä" muuttuu "uhriksi". 

Ei viha vihaamalla lopu, jos se vihan kohteesi ei vidduakaan välitä sun vihastasi. Ja monesti ei välitäkään, jos kyse ei ole hyvin läheisestä ihmisestä. Eikä aina silloinkaan. Jos saat jotain hyvää oloa itsellesi olemalla Don Quijote eli taistelemalla tuulimyllyä vastaan, niin hyvä niin. Mutta sitä tuulimyllyä ei välttämättä kiinnosta palaneen puupennin vertaa sun taistelusi. Vällttämättä ei edes muista, että olet olemassakaan. 

Viha ei ole pysyvä olotila. Se on käyttövoima, jolla ihminen reagoi halutessaan puolustautua tai muuttaa olosuhteita. Se auttaa nostamaan kissan pöydälle, eroamaan pahoinpitelevästä puolisosta, lähtemäön lapsuuden perhehelvetistä, jättämään väärän alan 

tai muuttamaan pois ikävistä ympyröistä.

Patoutunut, tukahdutettu viha on se, joka lamaannuttaa ja sairastuttaa. 

Nyt olen kirjoittanut niin monta juttua vihasta, että muitten pistää jo takuulla vihaksi. 😂

Hyvin olet kirjoittanut ja analysoinut, itse en osannut noin hyvin ajatuksiani ruudulle näpytellä.

30 vuoden vihantunteesta pääsin, tai päästin irti vasta vihaamani ihmisen kuoltua. Itseäni ja mielenterveyttäni vain vahingoitin, aivan turhaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5229/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

P kirjoitti tuolla aiemmin, että "viha ei auta minua elämässäni yhtään mitään. Ei se pelasta elämääni ja saa minua voimaan hyvin".

Olen samaa mieltä, että viha ja katkeruus on "sisäistä myrkkyä", joka vahingoittaa paljon enemmän kaunan kantajaa kuin kaunan kohdetta.

Tämä ajatus on erikoinen.  Että väärintekijät ei kärsi, vaan vääryydestä valittavat? Se pistää kyllä oikeusjärjestelmämme uuteen uskoon. 

Jos kokee vääryyttä, haluaa sen loppuvan. Viha on se käyttövoima, jonka vääryys herättää. Ryhtyy toimiin. Jos kaikki alistuisi vääryyteen, millainen maailma olisi? Ei vääryyttä vastaan nousevan tarvi syyllistää itseään. Koko oikeusjärjestelmäkin perustuu siihen, että väärintekijä saa rangaistuksen. 

Oikeusjärjestelmä perustuu siihen, että rikoksentekijä saa rangaistuksen. Jos teko ei ole lain mukaan rikos, niin silloin siitä ei rangaistakaan. Suomessa kyllä rikoksistakin annetut rangaistukset on naurettavan pieniä, mutta ehkä sen takia ei ole poliisia paetessaan tarvetta tappaa päiväkodillista lapsia ja kaikkia vastaantulijoita. Joissain maissa on ihan sama, tapatko yhden vai sata, koska tuomio on sama eli elinkautinen. Joka siis on oikeasti elinkautinen. 

Mä tunnen ihmisiä, jotka vuosia ja vuosikymmeniä ovat kantaneet kaunaa väärintekijälleen. Mutta koska kyseessä ei ole ollut lain mukaisesti rikos, niin eipä siitä mitään tuomiotakaan ole tullut. Jotkut ovat alkaneet vainoamaan tätä väärintekijäänsä , mutta sitten se vainoaminen onkin lain mukaan rikos, niin se vainoajahan siinä kärsii eikä se alkuperäinen moraalisesti väärin tehnyt. Tilanne kääntyy päälaelleen.  Alkuperäinen "uhri" muuttuukin "tekijäksi" ja alkuperäinen "tekijä" muuttuu "uhriksi". 

Ei viha vihaamalla lopu, jos se vihan kohteesi ei vidduakaan välitä sun vihastasi. Ja monesti ei välitäkään, jos kyse ei ole hyvin läheisestä ihmisestä. Eikä aina silloinkaan. Jos saat jotain hyvää oloa itsellesi olemalla Don Quijote eli taistelemalla tuulimyllyä vastaan, niin hyvä niin. Mutta sitä tuulimyllyä ei välttämättä kiinnosta palaneen puupennin vertaa sun taistelusi. Vällttämättä ei edes muista, että olet olemassakaan. 

Viha ei ole pysyvä olotila. Se on käyttövoima, jolla ihminen reagoi halutessaan puolustautua tai muuttaa olosuhteita. Se auttaa nostamaan kissan pöydälle, eroamaan pahoinpitelevästä puolisosta, lähtemäön lapsuuden perhehelvetistä, jättämään väärän alan 

tai muuttamaan pois ikävistä ympyröistä.

Patoutunut, tukahdutettu viha on se, joka lamaannuttaa ja sairastuttaa. 

Nyt olen kirjoittanut niin monta juttua vihasta, että muitten pistää jo takuulla vihaksi. 😂

Lisään itse, etten enää muista, mistä tämä viha-aihe oikein alkoi. Jokainen voi tietysti vihata tai olla vihaamatta, ihan miten haluaa. En kyllä lähtisi pohtimaan jonkun riidan vastapuolen reaktioita tai reagoimattomuutta. Tärkeintähän on, että asia tulee kuntoon. Jos vaikka eroaisin, ei kiinnostaisi, onko vastapuoli katkera, iloinen vai välinpitämätön. Minullehan hän olisi yhdentekevä. Pohjanmaalaisia väitetään pitkävihaisiksi. En tiedä, pitääkö paikkansa. Ihmiset on erilaisia.

Vierailija
5230/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun uutisoidaan, että vanhuksista huolehtiminen siirtyy jatkossa jälkipolven huoleksi, tulee mieleen, että minkälaisia kärttymummoja sieltä on tulossa hoidettavaksi. Vanhusten odotetaan olevan viisaita ja lempeitä, mutta sellaisia on lähinnä satukirjoissa. Kansantaloudenkin kannalta vahingollinen järjestely.

Mä jäin eilen miettimän tätä asiaa, mutta kello tuli sitten jo 23 ennenkuin ehdin kirjoittaa. Tämä uusi suuntauso n ehkäjollain tavalla ymmärrettävää, mutta eihän se nyt noin  vain tapahdu. Vuosikymmeniä Suomessa rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa siten, että ihmisillä olisi itsenäisyys ja vapaus eikä olisi enää riippuvainen suvusta, naapureista tai kenestäkään muustakaan. Jos jotain apua tarvitsi, yhteiskunta tarjosi palvelun. Rakennettiin vanhainkoteja, kehitettiin päivähoitoa, pienten koululaisten iltapäivähoitoa jne.

Myös nuorten muuttaminen toiselle paikkakunnalle opiskelemaan helpottui, kun opiskelija sai erilaisia tukia. Jos parikymppinen nuori asui vielä lapsuudenkodissaan, ihmeteltiin, onko nuoressa jotain vikaa vai miksi ei itsenäisty. Tai jos nuori aikuinen oli usein tekemisissä vanhempiensa kanssa, hämmästeltiin, eikö sitä napanuoraa nyt saa jo poikki. Tämän varhaisen itsenäistymisen seurauksena oli, että yhteistaloudessa aikuinen asui toisen aikuisen kanssa lähinnä vain silloin, kun oli kyse puolisoista. Ja jos suhde ei toiminut, erottiin. Soluasuminen tai muu kimppa-asuminen ei ollut yhteisasumista, vaikka tällaisissa asumismuodoissa joitain yhteisiä sääntöjä olikin. Jokaisella oli omat rahansa ja omat elämänsä eikä yhteisestä jääkaapista otettu ilman lupaa edes toisen maitoa omaan aamukahviin. Eikä suihkussa voinut lutrata tuntia, koska muidenkin piti päästä kylppäriin. 

Me suomalaiset ollaan jo vuosikymmeniä ja useammassa sukupolvessa totuttu siihen, että päätetään itse omasta rahankäytöstä, vuorokausirytmistä, kotiintuloajoista, kodin siisteystasossa, mitä ruokaa syödään, keitä kutsuu kylään ja milloin  jne  jne. Vanhukset eivät halua, että heidän aikuiset lapsensa tulisi yks kaks asettamaan sääntöjä. Eikä ne aikuiset lapsetkaan halua palata lapsuuteensa eli että vanhemmat asettavat heille taas säännöt. En tiedä, miten noissa yhteisöllisissä maissa homma toimii. Kuka laatii pelisäännöt? Kuka saa sanoa viimeisen sanan? Suvun vanhin? Entä jos on kaksi samanikäistä, niin vetävätkö pitkää tikkua? Vai se, joka tuo yhteistalouteen eniten rahaa? Vai joku muu...kuka? 

Mun nähdäkseni meiltä suomalaisilta puuttuu taito asua muiden aikuisten kanssa yhdessä ja jakaa niin koti kuin jääkaapin sisältökin muiden kanssa. Plus kaikki muu. Teinivuosinani sain ainakin 100 kertaa kuulla isän suusta: "Niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin ..." ja sittenhän mä en enää asunut. Jos nyt tulisi tilanne, että joutuisin ottamaan isän luokseni asumaan ja sanoisin sille: "Niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin..." sehän suuttuisi. Muistan hämärästi lapsuudesta yhden äitini sukulaisen, jonka luona asui joku vanhus. Se mummeli oli aina meidän kyläillessä hetekalla keittiön nurkassa ja ihan hiljaa. Kahvipöytäänkään sitä ei kutsuttu samaan aikaan. Oli varmaan kiitollinen siitä, että sai edes jonkin paikan olla. Voi mennä vuosikymmeniä ja useampi sukupolvi ennenkuin suomalainen on taas kiitollinen siitä, ettei ihan huutolaiseksikaan joudu. Joten kovin nopeasti ei tule onnistumaan tuo, että mummot ja papat olisi lastensa tai lastenlastensa hoidettavana. 

Hyvä pointti. Meidän isä sanoi: päätät sitten, kun on jalat oman pöydän alla. Sama sisältö. Enpä minäkään kuvittele isälleni noin sanovani. Jos siis meillä asuisi. Tuntuisi todella kaukaiselta, oudoltakin ajatus, että omat vanhemmat muuttaisi meille. Tai aikuistuneet lapset. En ymmärrä mitenkään, että yhteiset arjen tavat lutviutuisi. Omaa rauhaa ei olisi, kellään. Koskaan. Semmoista olen pyöritellyt, että jos jään yksin, enkä pärjää omillani, jonkunlainen perhekoti voisi olla mukava paikka loppuelämäksi. En nyt muista onko tuo se nimi, mutta perheenomainen yhteisö, missä asuu muutamia vanhuksia omissa huoneissaan. Rahaa varmaan vaatisi tuo vaihtoehto.

Vanhukset on riitaisia, kuten täälläkin on huomattu, helpolla ei onnistu tuollainen ryhmäasuminenkaan. Anoppinikin valitti kiusaajamummosta, vaikka vain ruokailussa näkivät muita asukkaita.

Eipäs taas yleistetä :( montahan vanhusta täällä edes kirjoittaa? Arvelisin, että vanhuksen määritelmä on yli 80v.

Todistit juuri sen. Äkeänä kirjoitit. Vanhus on vanhuseläkkeellä oleva.

Sori vaan, se on vanhuuseläke :) eri asia.

t. Pilkun pikkuviilari

Enkä ollut äkeä, laitoin oikein hyväntuulisen kursiivin :)

Emmekä kutsu ystävien kanssa toisiamme vanhuksiksi, 60+

Kiitos " mukava" taas tarttumisesta näppivirheeseen.  Siitähän teidät tuntee.

Olen eri, mutta on aivan eriluonteiset sanat "vanhus" ja "vanhuus" minun mielestäni. 60+ ei mielestäni todellakaan ole vanhus, vanhuus on kaikilla edessä, jos elinpäiviä riittää.

Mietin, onko ilkeilijän helpompi niputtaa kaikki kirjoittajat "vanhuksiksi, doriksiksi", kaikki vaan samaan lokeroon. On hänen helpompi käsitellä yhtä homogeenistä porukkaa. Eikö käsityskyky riitä, että täällä on laaja hintahaitari erilaisia ihmisiä.

75+ olen tietysti otettu, jos laitetaan 60+ karsinaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5231/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

P kirjoitti tuolla aiemmin, että "viha ei auta minua elämässäni yhtään mitään. Ei se pelasta elämääni ja saa minua voimaan hyvin".

Olen samaa mieltä, että viha ja katkeruus on "sisäistä myrkkyä", joka vahingoittaa paljon enemmän kaunan kantajaa kuin kaunan kohdetta.

Nythän P:n elämä on yhtä pakoilua, hän ei voi elää normaalia elämää, kun ei ole noussut kiusaajiaan vastaan, ei ole saanut vihasta voimaa toimia. Älytöntä väittää, että "Viha myrkyttää". Ei, se on käyttövoima oikeudenmukaisuudelle. Nyt P ei ole tehnyt mitään, hän kärsii, mutta kiusaajat eivät. Eihän se ole oikein. P  sallii rikoksentekijöiden päästä rankaisematta, mutta samaan aikaan  tuomitsee itsensä ikuiseen vankeuteen asian kanssa, josta ei ole saanut hyvitystä.

Vihan tunne on tarpeen ihmiselle. Ei sitä ole turhan vuoksi asennettu, vaan käyttövoimaksi. 

Onneksi joku muukin on tätä viha-aihetta käsitellyt. Korjaa huoletta mun sepusteluita. Maallikkona räävin aihetta.

Vierailija
5232/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun uutisoidaan, että vanhuksista huolehtiminen siirtyy jatkossa jälkipolven huoleksi, tulee mieleen, että minkälaisia kärttymummoja sieltä on tulossa hoidettavaksi. Vanhusten odotetaan olevan viisaita ja lempeitä, mutta sellaisia on lähinnä satukirjoissa. Kansantaloudenkin kannalta vahingollinen järjestely.

Mä jäin eilen miettimän tätä asiaa, mutta kello tuli sitten jo 23 ennenkuin ehdin kirjoittaa. Tämä uusi suuntauso n ehkäjollain tavalla ymmärrettävää, mutta eihän se nyt noin  vain tapahdu. Vuosikymmeniä Suomessa rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa siten, että ihmisillä olisi itsenäisyys ja vapaus eikä olisi enää riippuvainen suvusta, naapureista tai kenestäkään muustakaan. Jos jotain apua tarvitsi, yhteiskunta tarjosi palvelun. Rakennettiin vanhainkoteja, kehitettiin päivähoitoa, pienten koululaisten iltapäivähoitoa jne.

Myös nuorten muuttaminen toiselle paikkakunnalle opiskelemaan helpottui, kun opiskelija sai erilaisia tukia. Jos parikymppinen nuori asui vielä lapsuudenkodissaan, ihmeteltiin, onko nuoressa jotain vikaa vai miksi ei itsenäisty. Tai jos nuori aikuinen oli usein tekemisissä vanhempiensa kanssa, hämmästeltiin, eikö sitä napanuoraa nyt saa jo poikki. Tämän varhaisen itsenäistymisen seurauksena oli, että yhteistaloudessa aikuinen asui toisen aikuisen kanssa lähinnä vain silloin, kun oli kyse puolisoista. Ja jos suhde ei toiminut, erottiin. Soluasuminen tai muu kimppa-asuminen ei ollut yhteisasumista, vaikka tällaisissa asumismuodoissa joitain yhteisiä sääntöjä olikin. Jokaisella oli omat rahansa ja omat elämänsä eikä yhteisestä jääkaapista otettu ilman lupaa edes toisen maitoa omaan aamukahviin. Eikä suihkussa voinut lutrata tuntia, koska muidenkin piti päästä kylppäriin. 

Me suomalaiset ollaan jo vuosikymmeniä ja useammassa sukupolvessa totuttu siihen, että päätetään itse omasta rahankäytöstä, vuorokausirytmistä, kotiintuloajoista, kodin siisteystasossa, mitä ruokaa syödään, keitä kutsuu kylään ja milloin  jne  jne. Vanhukset eivät halua, että heidän aikuiset lapsensa tulisi yks kaks asettamaan sääntöjä. Eikä ne aikuiset lapsetkaan halua palata lapsuuteensa eli että vanhemmat asettavat heille taas säännöt. En tiedä, miten noissa yhteisöllisissä maissa homma toimii. Kuka laatii pelisäännöt? Kuka saa sanoa viimeisen sanan? Suvun vanhin? Entä jos on kaksi samanikäistä, niin vetävätkö pitkää tikkua? Vai se, joka tuo yhteistalouteen eniten rahaa? Vai joku muu...kuka? 

Mun nähdäkseni meiltä suomalaisilta puuttuu taito asua muiden aikuisten kanssa yhdessä ja jakaa niin koti kuin jääkaapin sisältökin muiden kanssa. Plus kaikki muu. Teinivuosinani sain ainakin 100 kertaa kuulla isän suusta: "Niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin ..." ja sittenhän mä en enää asunut. Jos nyt tulisi tilanne, että joutuisin ottamaan isän luokseni asumaan ja sanoisin sille: "Niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin..." sehän suuttuisi. Muistan hämärästi lapsuudesta yhden äitini sukulaisen, jonka luona asui joku vanhus. Se mummeli oli aina meidän kyläillessä hetekalla keittiön nurkassa ja ihan hiljaa. Kahvipöytäänkään sitä ei kutsuttu samaan aikaan. Oli varmaan kiitollinen siitä, että sai edes jonkin paikan olla. Voi mennä vuosikymmeniä ja useampi sukupolvi ennenkuin suomalainen on taas kiitollinen siitä, ettei ihan huutolaiseksikaan joudu. Joten kovin nopeasti ei tule onnistumaan tuo, että mummot ja papat olisi lastensa tai lastenlastensa hoidettavana. 

Hyvä pointti. Meidän isä sanoi: päätät sitten, kun on jalat oman pöydän alla. Sama sisältö. Enpä minäkään kuvittele isälleni noin sanovani. Jos siis meillä asuisi. Tuntuisi todella kaukaiselta, oudoltakin ajatus, että omat vanhemmat muuttaisi meille. Tai aikuistuneet lapset. En ymmärrä mitenkään, että yhteiset arjen tavat lutviutuisi. Omaa rauhaa ei olisi, kellään. Koskaan. Semmoista olen pyöritellyt, että jos jään yksin, enkä pärjää omillani, jonkunlainen perhekoti voisi olla mukava paikka loppuelämäksi. En nyt muista onko tuo se nimi, mutta perheenomainen yhteisö, missä asuu muutamia vanhuksia omissa huoneissaan. Rahaa varmaan vaatisi tuo vaihtoehto.

Vanhukset on riitaisia, kuten täälläkin on huomattu, helpolla ei onnistu tuollainen ryhmäasuminenkaan. Anoppinikin valitti kiusaajamummosta, vaikka vain ruokailussa näkivät muita asukkaita.

Eipäs taas yleistetä :( montahan vanhusta täällä edes kirjoittaa? Arvelisin, että vanhuksen määritelmä on yli 80v.

Todistit juuri sen. Äkeänä kirjoitit. Vanhus on vanhuseläkkeellä oleva.

Sori vaan, se on vanhuuseläke :) eri asia.

t. Pilkun pikkuviilari

Enkä ollut äkeä, laitoin oikein hyväntuulisen kursiivin :)

Emmekä kutsu ystävien kanssa toisiamme vanhuksiksi, 60+

Kiitos " mukava" taas tarttumisesta näppivirheeseen.  Siitähän teidät tuntee.

Olen eri, mutta on aivan eriluonteiset sanat "vanhus" ja "vanhuus" minun mielestäni. 60+ ei mielestäni todellakaan ole vanhus, vanhuus on kaikilla edessä, jos elinpäiviä riittää.

Mietin, onko ilkeilijän helpompi niputtaa kaikki kirjoittajat "vanhuksiksi, doriksiksi", kaikki vaan samaan lokeroon. On hänen helpompi käsitellä yhtä homogeenistä porukkaa. Eikö käsityskyky riitä, että täällä on laaja hintahaitari erilaisia ihmisiä.

75+ olen tietysti otettu, jos laitetaan 60+ karsinaan.

Laaja hintahaitari erilaisia ihmisiä? Mittailetko kirjoittajien arvoa jotenkin? No, mun käsityskyky ei ainakaan riitä. Minä olen varmaan sitten sitä heikkoarvoista porukkaa, niitä ilkeitä, vääränlaisesti kirjoittavia. Mukavat sitten niitä arvokkaita. Jo menee törkeäksi. Olen eri, kuin kelle vastasit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5233/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

P kirjoitti tuolla aiemmin, että "viha ei auta minua elämässäni yhtään mitään. Ei se pelasta elämääni ja saa minua voimaan hyvin".

Olen samaa mieltä, että viha ja katkeruus on "sisäistä myrkkyä", joka vahingoittaa paljon enemmän kaunan kantajaa kuin kaunan kohdetta.

Tämä ajatus on erikoinen.  Että väärintekijät ei kärsi, vaan vääryydestä valittavat? Se pistää kyllä oikeusjärjestelmämme uuteen uskoon. 

Jos kokee vääryyttä, haluaa sen loppuvan. Viha on se käyttövoima, jonka vääryys herättää. Ryhtyy toimiin. Jos kaikki alistuisi vääryyteen, millainen maailma olisi? Ei vääryyttä vastaan nousevan tarvi syyllistää itseään. Koko oikeusjärjestelmäkin perustuu siihen, että väärintekijä saa rangaistuksen. 

Oikeusjärjestelmä perustuu siihen, että rikoksentekijä saa rangaistuksen. Jos teko ei ole lain mukaan rikos, niin silloin siitä ei rangaistakaan. Suomessa kyllä rikoksistakin annetut rangaistukset on naurettavan pieniä, mutta ehkä sen takia ei ole poliisia paetessaan tarvetta tappaa päiväkodillista lapsia ja kaikkia vastaantulijoita. Joissain maissa on ihan sama, tapatko yhden vai sata, koska tuomio on sama eli elinkautinen. Joka siis on oikeasti elinkautinen. 

Mä tunnen ihmisiä, jotka vuosia ja vuosikymmeniä ovat kantaneet kaunaa väärintekijälleen. Mutta koska kyseessä ei ole ollut lain mukaisesti rikos, niin eipä siitä mitään tuomiotakaan ole tullut. Jotkut ovat alkaneet vainoamaan tätä väärintekijäänsä , mutta sitten se vainoaminen onkin lain mukaan rikos, niin se vainoajahan siinä kärsii eikä se alkuperäinen moraalisesti väärin tehnyt. Tilanne kääntyy päälaelleen.  Alkuperäinen "uhri" muuttuukin "tekijäksi" ja alkuperäinen "tekijä" muuttuu "uhriksi". 

Ei viha vihaamalla lopu, jos se vihan kohteesi ei vidduakaan välitä sun vihastasi. Ja monesti ei välitäkään, jos kyse ei ole hyvin läheisestä ihmisestä. Eikä aina silloinkaan. Jos saat jotain hyvää oloa itsellesi olemalla Don Quijote eli taistelemalla tuulimyllyä vastaan, niin hyvä niin. Mutta sitä tuulimyllyä ei välttämättä kiinnosta palaneen puupennin vertaa sun taistelusi. Vällttämättä ei edes muista, että olet olemassakaan. 

Viha ei ole pysyvä olotila. Se on käyttövoima, jolla ihminen reagoi halutessaan puolustautua tai muuttaa olosuhteita. Se auttaa nostamaan kissan pöydälle, eroamaan pahoinpitelevästä puolisosta, lähtemäön lapsuuden perhehelvetistä, jättämään väärän alan 

tai muuttamaan pois ikävistä ympyröistä.

Patoutunut, tukahdutettu viha on se, joka lamaannuttaa ja sairastuttaa. 

Nyt olen kirjoittanut niin monta juttua vihasta, että muitten pistää jo takuulla vihaksi. 😂

Lisään itse, etten enää muista, mistä tämä viha-aihe oikein alkoi. Jokainen voi tietysti vihata tai olla vihaamatta, ihan miten haluaa. En kyllä lähtisi pohtimaan jonkun riidan vastapuolen reaktioita tai reagoimattomuutta. Tärkeintähän on, että asia tulee kuntoon. Jos vaikka eroaisin, ei kiinnostaisi, onko vastapuoli katkera, iloinen vai välinpitämätön. Minullehan hän olisi yhdentekevä. Pohjanmaalaisia väitetään pitkävihaisiksi. En tiedä, pitääkö paikkansa. Ihmiset on erilaisia.

Ihmettelen myös viha-teemaa täällä. Kaikilla on niin erilaiset elämät, eikä muutamien kommenttien myötä voida kenenkään elämästä vetää johtopäätöksiä. Täällä tosin ollaan muka tietävinään toisten elämät, mitä en usko alkuunkaan. Diagnoosejakin heitellään. Ei ole sopivaa mielestäni.

Vierailija
5234/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun uutisoidaan, että vanhuksista huolehtiminen siirtyy jatkossa jälkipolven huoleksi, tulee mieleen, että minkälaisia kärttymummoja sieltä on tulossa hoidettavaksi. Vanhusten odotetaan olevan viisaita ja lempeitä, mutta sellaisia on lähinnä satukirjoissa. Kansantaloudenkin kannalta vahingollinen järjestely.

Mä jäin eilen miettimän tätä asiaa, mutta kello tuli sitten jo 23 ennenkuin ehdin kirjoittaa. Tämä uusi suuntauso n ehkäjollain tavalla ymmärrettävää, mutta eihän se nyt noin  vain tapahdu. Vuosikymmeniä Suomessa rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa siten, että ihmisillä olisi itsenäisyys ja vapaus eikä olisi enää riippuvainen suvusta, naapureista tai kenestäkään muustakaan. Jos jotain apua tarvitsi, yhteiskunta tarjosi palvelun. Rakennettiin vanhainkoteja, kehitettiin päivähoitoa, pienten koululaisten iltapäivähoitoa jne.

Myös nuorten muuttaminen toiselle paikkakunnalle opiskelemaan helpottui, kun opiskelija sai erilaisia tukia. Jos parikymppinen nuori asui vielä lapsuudenkodissaan, ihmeteltiin, onko nuoressa jotain vikaa vai miksi ei itsenäisty. Tai jos nuori aikuinen oli usein tekemisissä vanhempiensa kanssa, hämmästeltiin, eikö sitä napanuoraa nyt saa jo poikki. Tämän varhaisen itsenäistymisen seurauksena oli, että yhteistaloudessa aikuinen asui toisen aikuisen kanssa lähinnä vain silloin, kun oli kyse puolisoista. Ja jos suhde ei toiminut, erottiin. Soluasuminen tai muu kimppa-asuminen ei ollut yhteisasumista, vaikka tällaisissa asumismuodoissa joitain yhteisiä sääntöjä olikin. Jokaisella oli omat rahansa ja omat elämänsä eikä yhteisestä jääkaapista otettu ilman lupaa edes toisen maitoa omaan aamukahviin. Eikä suihkussa voinut lutrata tuntia, koska muidenkin piti päästä kylppäriin. 

Me suomalaiset ollaan jo vuosikymmeniä ja useammassa sukupolvessa totuttu siihen, että päätetään itse omasta rahankäytöstä, vuorokausirytmistä, kotiintuloajoista, kodin siisteystasossa, mitä ruokaa syödään, keitä kutsuu kylään ja milloin  jne  jne. Vanhukset eivät halua, että heidän aikuiset lapsensa tulisi yks kaks asettamaan sääntöjä. Eikä ne aikuiset lapsetkaan halua palata lapsuuteensa eli että vanhemmat asettavat heille taas säännöt. En tiedä, miten noissa yhteisöllisissä maissa homma toimii. Kuka laatii pelisäännöt? Kuka saa sanoa viimeisen sanan? Suvun vanhin? Entä jos on kaksi samanikäistä, niin vetävätkö pitkää tikkua? Vai se, joka tuo yhteistalouteen eniten rahaa? Vai joku muu...kuka? 

Mun nähdäkseni meiltä suomalaisilta puuttuu taito asua muiden aikuisten kanssa yhdessä ja jakaa niin koti kuin jääkaapin sisältökin muiden kanssa. Plus kaikki muu. Teinivuosinani sain ainakin 100 kertaa kuulla isän suusta: "Niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin ..." ja sittenhän mä en enää asunut. Jos nyt tulisi tilanne, että joutuisin ottamaan isän luokseni asumaan ja sanoisin sille: "Niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin..." sehän suuttuisi. Muistan hämärästi lapsuudesta yhden äitini sukulaisen, jonka luona asui joku vanhus. Se mummeli oli aina meidän kyläillessä hetekalla keittiön nurkassa ja ihan hiljaa. Kahvipöytäänkään sitä ei kutsuttu samaan aikaan. Oli varmaan kiitollinen siitä, että sai edes jonkin paikan olla. Voi mennä vuosikymmeniä ja useampi sukupolvi ennenkuin suomalainen on taas kiitollinen siitä, ettei ihan huutolaiseksikaan joudu. Joten kovin nopeasti ei tule onnistumaan tuo, että mummot ja papat olisi lastensa tai lastenlastensa hoidettavana. 

Hyvä pointti. Meidän isä sanoi: päätät sitten, kun on jalat oman pöydän alla. Sama sisältö. Enpä minäkään kuvittele isälleni noin sanovani. Jos siis meillä asuisi. Tuntuisi todella kaukaiselta, oudoltakin ajatus, että omat vanhemmat muuttaisi meille. Tai aikuistuneet lapset. En ymmärrä mitenkään, että yhteiset arjen tavat lutviutuisi. Omaa rauhaa ei olisi, kellään. Koskaan. Semmoista olen pyöritellyt, että jos jään yksin, enkä pärjää omillani, jonkunlainen perhekoti voisi olla mukava paikka loppuelämäksi. En nyt muista onko tuo se nimi, mutta perheenomainen yhteisö, missä asuu muutamia vanhuksia omissa huoneissaan. Rahaa varmaan vaatisi tuo vaihtoehto.

Vanhukset on riitaisia, kuten täälläkin on huomattu, helpolla ei onnistu tuollainen ryhmäasuminenkaan. Anoppinikin valitti kiusaajamummosta, vaikka vain ruokailussa näkivät muita asukkaita.

Eipäs taas yleistetä :( montahan vanhusta täällä edes kirjoittaa? Arvelisin, että vanhuksen määritelmä on yli 80v.

Todistit juuri sen. Äkeänä kirjoitit. Vanhus on vanhuseläkkeellä oleva.

Sori vaan, se on vanhuuseläke :) eri asia.

t. Pilkun pikkuviilari

Enkä ollut äkeä, laitoin oikein hyväntuulisen kursiivin :)

Emmekä kutsu ystävien kanssa toisiamme vanhuksiksi, 60+

Kiitos " mukava" taas tarttumisesta näppivirheeseen.  Siitähän teidät tuntee.

Olen eri, mutta on aivan eriluonteiset sanat "vanhus" ja "vanhuus" minun mielestäni. 60+ ei mielestäni todellakaan ole vanhus, vanhuus on kaikilla edessä, jos elinpäiviä riittää.

Mietin, onko ilkeilijän helpompi niputtaa kaikki kirjoittajat "vanhuksiksi, doriksiksi", kaikki vaan samaan lokeroon. On hänen helpompi käsitellä yhtä homogeenistä porukkaa. Eikö käsityskyky riitä, että täällä on laaja hintahaitari erilaisia ihmisiä.

75+ olen tietysti otettu, jos laitetaan 60+ karsinaan.

Laaja hintahaitari erilaisia ihmisiä? Mittailetko kirjoittajien arvoa jotenkin? No, mun käsityskyky ei ainakaan riitä. Minä olen varmaan sitten sitä heikkoarvoista porukkaa, niitä ilkeitä, vääränlaisesti kirjoittavia. Mukavat sitten niitä arvokkaita. Jo menee törkeäksi. Olen eri, kuin kelle vastasit.

Sori. Korjaus * ikähaitari :) hassu virhe.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5235/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun uutisoidaan, että vanhuksista huolehtiminen siirtyy jatkossa jälkipolven huoleksi, tulee mieleen, että minkälaisia kärttymummoja sieltä on tulossa hoidettavaksi. Vanhusten odotetaan olevan viisaita ja lempeitä, mutta sellaisia on lähinnä satukirjoissa. Kansantaloudenkin kannalta vahingollinen järjestely.

Mä jäin eilen miettimän tätä asiaa, mutta kello tuli sitten jo 23 ennenkuin ehdin kirjoittaa. Tämä uusi suuntauso n ehkäjollain tavalla ymmärrettävää, mutta eihän se nyt noin  vain tapahdu. Vuosikymmeniä Suomessa rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa siten, että ihmisillä olisi itsenäisyys ja vapaus eikä olisi enää riippuvainen suvusta, naapureista tai kenestäkään muustakaan. Jos jotain apua tarvitsi, yhteiskunta tarjosi palvelun. Rakennettiin vanhainkoteja, kehitettiin päivähoitoa, pienten koululaisten iltapäivähoitoa jne.

Myös nuorten muuttaminen toiselle paikkakunnalle opiskelemaan helpottui, kun opiskelija sai erilaisia tukia. Jos parikymppinen nuori asui vielä lapsuudenkodissaan, ihmeteltiin, onko nuoressa jotain vikaa vai miksi ei itsenäisty. Tai jos nuori aikuinen oli usein tekemisissä vanhempiensa kanssa, hämmästeltiin, eikö sitä napanuoraa nyt saa jo poikki. Tämän varhaisen itsenäistymisen seurauksena oli, että yhteistaloudessa aikuinen asui toisen aikuisen kanssa lähinnä vain silloin, kun oli kyse puolisoista. Ja jos suhde ei toiminut, erottiin. Soluasuminen tai muu kimppa-asuminen ei ollut yhteisasumista, vaikka tällaisissa asumismuodoissa joitain yhteisiä sääntöjä olikin. Jokaisella oli omat rahansa ja omat elämänsä eikä yhteisestä jääkaapista otettu ilman lupaa edes toisen maitoa omaan aamukahviin. Eikä suihkussa voinut lutrata tuntia, koska muidenkin piti päästä kylppäriin. 

Me suomalaiset ollaan jo vuosikymmeniä ja useammassa sukupolvessa totuttu siihen, että päätetään itse omasta rahankäytöstä, vuorokausirytmistä, kotiintuloajoista, kodin siisteystasossa, mitä ruokaa syödään, keitä kutsuu kylään ja milloin  jne  jne. Vanhukset eivät halua, että heidän aikuiset lapsensa tulisi yks kaks asettamaan sääntöjä. Eikä ne aikuiset lapsetkaan halua palata lapsuuteensa eli että vanhemmat asettavat heille taas säännöt. En tiedä, miten noissa yhteisöllisissä maissa homma toimii. Kuka laatii pelisäännöt? Kuka saa sanoa viimeisen sanan? Suvun vanhin? Entä jos on kaksi samanikäistä, niin vetävätkö pitkää tikkua? Vai se, joka tuo yhteistalouteen eniten rahaa? Vai joku muu...kuka? 

Mun nähdäkseni meiltä suomalaisilta puuttuu taito asua muiden aikuisten kanssa yhdessä ja jakaa niin koti kuin jääkaapin sisältökin muiden kanssa. Plus kaikki muu. Teinivuosinani sain ainakin 100 kertaa kuulla isän suusta: "Niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin ..." ja sittenhän mä en enää asunut. Jos nyt tulisi tilanne, että joutuisin ottamaan isän luokseni asumaan ja sanoisin sille: "Niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin..." sehän suuttuisi. Muistan hämärästi lapsuudesta yhden äitini sukulaisen, jonka luona asui joku vanhus. Se mummeli oli aina meidän kyläillessä hetekalla keittiön nurkassa ja ihan hiljaa. Kahvipöytäänkään sitä ei kutsuttu samaan aikaan. Oli varmaan kiitollinen siitä, että sai edes jonkin paikan olla. Voi mennä vuosikymmeniä ja useampi sukupolvi ennenkuin suomalainen on taas kiitollinen siitä, ettei ihan huutolaiseksikaan joudu. Joten kovin nopeasti ei tule onnistumaan tuo, että mummot ja papat olisi lastensa tai lastenlastensa hoidettavana. 

Hyvä pointti. Meidän isä sanoi: päätät sitten, kun on jalat oman pöydän alla. Sama sisältö. Enpä minäkään kuvittele isälleni noin sanovani. Jos siis meillä asuisi. Tuntuisi todella kaukaiselta, oudoltakin ajatus, että omat vanhemmat muuttaisi meille. Tai aikuistuneet lapset. En ymmärrä mitenkään, että yhteiset arjen tavat lutviutuisi. Omaa rauhaa ei olisi, kellään. Koskaan. Semmoista olen pyöritellyt, että jos jään yksin, enkä pärjää omillani, jonkunlainen perhekoti voisi olla mukava paikka loppuelämäksi. En nyt muista onko tuo se nimi, mutta perheenomainen yhteisö, missä asuu muutamia vanhuksia omissa huoneissaan. Rahaa varmaan vaatisi tuo vaihtoehto.

Vanhukset on riitaisia, kuten täälläkin on huomattu, helpolla ei onnistu tuollainen ryhmäasuminenkaan. Anoppinikin valitti kiusaajamummosta, vaikka vain ruokailussa näkivät muita asukkaita.

Eipäs taas yleistetä :( montahan vanhusta täällä edes kirjoittaa? Arvelisin, että vanhuksen määritelmä on yli 80v.

Todistit juuri sen. Äkeänä kirjoitit. Vanhus on vanhuseläkkeellä oleva.

Sori vaan, se on vanhuuseläke :) eri asia.

t. Pilkun pikkuviilari

Enkä ollut äkeä, laitoin oikein hyväntuulisen kursiivin :)

Emmekä kutsu ystävien kanssa toisiamme vanhuksiksi, 60+

Kiitos " mukava" taas tarttumisesta näppivirheeseen.  Siitähän teidät tuntee.

Olen eri, mutta on aivan eriluonteiset sanat "vanhus" ja "vanhuus" minun mielestäni. 60+ ei mielestäni todellakaan ole vanhus, vanhuus on kaikilla edessä, jos elinpäiviä riittää.

Mietin, onko ilkeilijän helpompi niputtaa kaikki kirjoittajat "vanhuksiksi, doriksiksi", kaikki vaan samaan lokeroon. On hänen helpompi käsitellä yhtä homogeenistä porukkaa. Eikö käsityskyky riitä, että täällä on laaja hintahaitari erilaisia ihmisiä.

75+ olen tietysti otettu, jos laitetaan 60+ karsinaan.

Laaja hintahaitari erilaisia ihmisiä? Mittailetko kirjoittajien arvoa jotenkin? No, mun käsityskyky ei ainakaan riitä. Minä olen varmaan sitten sitä heikkoarvoista porukkaa, niitä ilkeitä, vääränlaisesti kirjoittavia. Mukavat sitten niitä arvokkaita. Jo menee törkeäksi. Olen eri, kuin kelle vastasit.

Sori. Korjaus * ikähaitari :) hassu virhe.

Oikeasti, ihan kumma virhe. Mietin samalla kotimaisen tomaatin hintaa! Naputtelin jhan tyhmiä. En todellakaan arvota eri ihmisiä. 

Vierailija
5236/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

P kirjoitti tuolla aiemmin, että "viha ei auta minua elämässäni yhtään mitään. Ei se pelasta elämääni ja saa minua voimaan hyvin".

Olen samaa mieltä, että viha ja katkeruus on "sisäistä myrkkyä", joka vahingoittaa paljon enemmän kaunan kantajaa kuin kaunan kohdetta.

Tämä ajatus on erikoinen.  Että väärintekijät ei kärsi, vaan vääryydestä valittavat? Se pistää kyllä oikeusjärjestelmämme uuteen uskoon. 

Jos kokee vääryyttä, haluaa sen loppuvan. Viha on se käyttövoima, jonka vääryys herättää. Ryhtyy toimiin. Jos kaikki alistuisi vääryyteen, millainen maailma olisi? Ei vääryyttä vastaan nousevan tarvi syyllistää itseään. Koko oikeusjärjestelmäkin perustuu siihen, että väärintekijä saa rangaistuksen. 

Oikeusjärjestelmä perustuu siihen, että rikoksentekijä saa rangaistuksen. Jos teko ei ole lain mukaan rikos, niin silloin siitä ei rangaistakaan. Suomessa kyllä rikoksistakin annetut rangaistukset on naurettavan pieniä, mutta ehkä sen takia ei ole poliisia paetessaan tarvetta tappaa päiväkodillista lapsia ja kaikkia vastaantulijoita. Joissain maissa on ihan sama, tapatko yhden vai sata, koska tuomio on sama eli elinkautinen. Joka siis on oikeasti elinkautinen. 

Mä tunnen ihmisiä, jotka vuosia ja vuosikymmeniä ovat kantaneet kaunaa väärintekijälleen. Mutta koska kyseessä ei ole ollut lain mukaisesti rikos, niin eipä siitä mitään tuomiotakaan ole tullut. Jotkut ovat alkaneet vainoamaan tätä väärintekijäänsä , mutta sitten se vainoaminen onkin lain mukaan rikos, niin se vainoajahan siinä kärsii eikä se alkuperäinen moraalisesti väärin tehnyt. Tilanne kääntyy päälaelleen.  Alkuperäinen "uhri" muuttuukin "tekijäksi" ja alkuperäinen "tekijä" muuttuu "uhriksi". 

Ei viha vihaamalla lopu, jos se vihan kohteesi ei vidduakaan välitä sun vihastasi. Ja monesti ei välitäkään, jos kyse ei ole hyvin läheisestä ihmisestä. Eikä aina silloinkaan. Jos saat jotain hyvää oloa itsellesi olemalla Don Quijote eli taistelemalla tuulimyllyä vastaan, niin hyvä niin. Mutta sitä tuulimyllyä ei välttämättä kiinnosta palaneen puupennin vertaa sun taistelusi. Vällttämättä ei edes muista, että olet olemassakaan. 

Viha ei ole pysyvä olotila. Se on käyttövoima, jolla ihminen reagoi halutessaan puolustautua tai muuttaa olosuhteita. Se auttaa nostamaan kissan pöydälle, eroamaan pahoinpitelevästä puolisosta, lähtemäön lapsuuden perhehelvetistä, jättämään väärän alan 

tai muuttamaan pois ikävistä ympyröistä.

Patoutunut, tukahdutettu viha on se, joka lamaannuttaa ja sairastuttaa. 

Nyt olen kirjoittanut niin monta juttua vihasta, että muitten pistää jo takuulla vihaksi. 😂

Lisään itse, etten enää muista, mistä tämä viha-aihe oikein alkoi. Jokainen voi tietysti vihata tai olla vihaamatta, ihan miten haluaa. En kyllä lähtisi pohtimaan jonkun riidan vastapuolen reaktioita tai reagoimattomuutta. Tärkeintähän on, että asia tulee kuntoon. Jos vaikka eroaisin, ei kiinnostaisi, onko vastapuoli katkera, iloinen vai välinpitämätön. Minullehan hän olisi yhdentekevä. Pohjanmaalaisia väitetään pitkävihaisiksi. En tiedä, pitääkö paikkansa. Ihmiset on erilaisia.

Ihmettelen myös viha-teemaa täällä. Kaikilla on niin erilaiset elämät, eikä muutamien kommenttien myötä voida kenenkään elämästä vetää johtopäätöksiä. Täällä tosin ollaan muka tietävinään toisten elämät, mitä en usko alkuunkaan. Diagnoosejakin heitellään. Ei ole sopivaa mielestäni.

Eilen käsiteltiin arvoja, tänään tunteista yhtä, vihaa. Tämä on hyvä, että on erilaisia aiheita. Viha on tavallinen tunne, kyllä siitä pitää voida puhua ja sitä opetella rakentavasti käsittelemään. Kiusaamisesta lähti tämä vihasta kirjoittelu. P sanoi, että haluaa vain hyvää kiusaajilleen, ja sitä ihmeteltiin ja käsiteltiin sitten yleisesti vihatunnetta. Miksi suhtaudut negatiivisesti eri aiheiden käsittelyyn?  Hyppää yli, jollei kiinnosta. 

Vierailija
5237/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

P kirjoitti tuolla aiemmin, että "viha ei auta minua elämässäni yhtään mitään. Ei se pelasta elämääni ja saa minua voimaan hyvin".

Olen samaa mieltä, että viha ja katkeruus on "sisäistä myrkkyä", joka vahingoittaa paljon enemmän kaunan kantajaa kuin kaunan kohdetta.

Nythän P:n elämä on yhtä pakoilua, hän ei voi elää normaalia elämää, kun ei ole noussut kiusaajiaan vastaan, ei ole saanut vihasta voimaa toimia. Älytöntä väittää, että "Viha myrkyttää". Ei, se on käyttövoima oikeudenmukaisuudelle. Nyt P ei ole tehnyt mitään, hän kärsii, mutta kiusaajat eivät. Eihän se ole oikein. P  sallii rikoksentekijöiden päästä rankaisematta, mutta samaan aikaan  tuomitsee itsensä ikuiseen vankeuteen asian kanssa, josta ei ole saanut hyvitystä.

Vihan tunne on tarpeen ihmiselle. Ei sitä ole turhan vuoksi asennettu, vaan käyttövoimaksi. 

Onneksi joku muukin on tätä viha-aihetta käsitellyt. Korjaa huoletta mun sepusteluita. Maallikkona räävin aihetta.

Hyvin "räävit" maallikoksi. Olet varmaan paljon miettinyt ja prosessoinut psykologisia juttuja. Sopisit luontaisesti alalle. Elämänkokemuskin näkyy. Meillä on suvussa kolme psykologia ja terapeuttia ja lomilla puhutaan paljon, raukat eivät pääse töistään eroon lomillakaan. Mutta mielenkiintoista on.

Vierailija
5238/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun uutisoidaan, että vanhuksista huolehtiminen siirtyy jatkossa jälkipolven huoleksi, tulee mieleen, että minkälaisia kärttymummoja sieltä on tulossa hoidettavaksi. Vanhusten odotetaan olevan viisaita ja lempeitä, mutta sellaisia on lähinnä satukirjoissa. Kansantaloudenkin kannalta vahingollinen järjestely.

Mä jäin eilen miettimän tätä asiaa, mutta kello tuli sitten jo 23 ennenkuin ehdin kirjoittaa. Tämä uusi suuntauso n ehkäjollain tavalla ymmärrettävää, mutta eihän se nyt noin  vain tapahdu. Vuosikymmeniä Suomessa rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa siten, että ihmisillä olisi itsenäisyys ja vapaus eikä olisi enää riippuvainen suvusta, naapureista tai kenestäkään muustakaan. Jos jotain apua tarvitsi, yhteiskunta tarjosi palvelun. Rakennettiin vanhainkoteja, kehitettiin päivähoitoa, pienten koululaisten iltapäivähoitoa jne.

Myös nuorten muuttaminen toiselle paikkakunnalle opiskelemaan helpottui, kun opiskelija sai erilaisia tukia. Jos parikymppinen nuori asui vielä lapsuudenkodissaan, ihmeteltiin, onko nuoressa jotain vikaa vai miksi ei itsenäisty. Tai jos nuori aikuinen oli usein tekemisissä vanhempiensa kanssa, hämmästeltiin, eikö sitä napanuoraa nyt saa jo poikki. Tämän varhaisen itsenäistymisen seurauksena oli, että yhteistaloudessa aikuinen asui toisen aikuisen kanssa lähinnä vain silloin, kun oli kyse puolisoista. Ja jos suhde ei toiminut, erottiin. Soluasuminen tai muu kimppa-asuminen ei ollut yhteisasumista, vaikka tällaisissa asumismuodoissa joitain yhteisiä sääntöjä olikin. Jokaisella oli omat rahansa ja omat elämänsä eikä yhteisestä jääkaapista otettu ilman lupaa edes toisen maitoa omaan aamukahviin. Eikä suihkussa voinut lutrata tuntia, koska muidenkin piti päästä kylppäriin. 

Me suomalaiset ollaan jo vuosikymmeniä ja useammassa sukupolvessa totuttu siihen, että päätetään itse omasta rahankäytöstä, vuorokausirytmistä, kotiintuloajoista, kodin siisteystasossa, mitä ruokaa syödään, keitä kutsuu kylään ja milloin  jne  jne. Vanhukset eivät halua, että heidän aikuiset lapsensa tulisi yks kaks asettamaan sääntöjä. Eikä ne aikuiset lapsetkaan halua palata lapsuuteensa eli että vanhemmat asettavat heille taas säännöt. En tiedä, miten noissa yhteisöllisissä maissa homma toimii. Kuka laatii pelisäännöt? Kuka saa sanoa viimeisen sanan? Suvun vanhin? Entä jos on kaksi samanikäistä, niin vetävätkö pitkää tikkua? Vai se, joka tuo yhteistalouteen eniten rahaa? Vai joku muu...kuka? 

Mun nähdäkseni meiltä suomalaisilta puuttuu taito asua muiden aikuisten kanssa yhdessä ja jakaa niin koti kuin jääkaapin sisältökin muiden kanssa. Plus kaikki muu. Teinivuosinani sain ainakin 100 kertaa kuulla isän suusta: "Niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin ..." ja sittenhän mä en enää asunut. Jos nyt tulisi tilanne, että joutuisin ottamaan isän luokseni asumaan ja sanoisin sille: "Niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin..." sehän suuttuisi. Muistan hämärästi lapsuudesta yhden äitini sukulaisen, jonka luona asui joku vanhus. Se mummeli oli aina meidän kyläillessä hetekalla keittiön nurkassa ja ihan hiljaa. Kahvipöytäänkään sitä ei kutsuttu samaan aikaan. Oli varmaan kiitollinen siitä, että sai edes jonkin paikan olla. Voi mennä vuosikymmeniä ja useampi sukupolvi ennenkuin suomalainen on taas kiitollinen siitä, ettei ihan huutolaiseksikaan joudu. Joten kovin nopeasti ei tule onnistumaan tuo, että mummot ja papat olisi lastensa tai lastenlastensa hoidettavana. 

Hyvä pointti. Meidän isä sanoi: päätät sitten, kun on jalat oman pöydän alla. Sama sisältö. Enpä minäkään kuvittele isälleni noin sanovani. Jos siis meillä asuisi. Tuntuisi todella kaukaiselta, oudoltakin ajatus, että omat vanhemmat muuttaisi meille. Tai aikuistuneet lapset. En ymmärrä mitenkään, että yhteiset arjen tavat lutviutuisi. Omaa rauhaa ei olisi, kellään. Koskaan. Semmoista olen pyöritellyt, että jos jään yksin, enkä pärjää omillani, jonkunlainen perhekoti voisi olla mukava paikka loppuelämäksi. En nyt muista onko tuo se nimi, mutta perheenomainen yhteisö, missä asuu muutamia vanhuksia omissa huoneissaan. Rahaa varmaan vaatisi tuo vaihtoehto.

Vanhukset on riitaisia, kuten täälläkin on huomattu, helpolla ei onnistu tuollainen ryhmäasuminenkaan. Anoppinikin valitti kiusaajamummosta, vaikka vain ruokailussa näkivät muita asukkaita.

Eipäs taas yleistetä :( montahan vanhusta täällä edes kirjoittaa? Arvelisin, että vanhuksen määritelmä on yli 80v.

Todistit juuri sen. Äkeänä kirjoitit. Vanhus on vanhuseläkkeellä oleva.

Sori vaan, se on vanhuuseläke :) eri asia.

t. Pilkun pikkuviilari

Enkä ollut äkeä, laitoin oikein hyväntuulisen kursiivin :)

Emmekä kutsu ystävien kanssa toisiamme vanhuksiksi, 60+

Kiitos " mukava" taas tarttumisesta näppivirheeseen.  Siitähän teidät tuntee.

Olen eri, mutta on aivan eriluonteiset sanat "vanhus" ja "vanhuus" minun mielestäni. 60+ ei mielestäni todellakaan ole vanhus, vanhuus on kaikilla edessä, jos elinpäiviä riittää.

Mietin, onko ilkeilijän helpompi niputtaa kaikki kirjoittajat "vanhuksiksi, doriksiksi", kaikki vaan samaan lokeroon. On hänen helpompi käsitellä yhtä homogeenistä porukkaa. Eikö käsityskyky riitä, että täällä on laaja hintahaitari erilaisia ihmisiä.

75+ olen tietysti otettu, jos laitetaan 60+ karsinaan.

Laaja hintahaitari erilaisia ihmisiä? Mittailetko kirjoittajien arvoa jotenkin? No, mun käsityskyky ei ainakaan riitä. Minä olen varmaan sitten sitä heikkoarvoista porukkaa, niitä ilkeitä, vääränlaisesti kirjoittavia. Mukavat sitten niitä arvokkaita. Jo menee törkeäksi. Olen eri, kuin kelle vastasit.

Sori. Korjaus * ikähaitari :) hassu virhe.

Oikeasti, ihan kumma virhe. Mietin samalla kotimaisen tomaatin hintaa! Naputtelin jhan tyhmiä. En todellakaan arvota eri ihmisiä. 

Sori täältäkin. Vastasin turhan nopeasti. Kirjoittajien lajittelu on aiemmin ollut niin räikeää oheisjuttuineen. 

Vierailija
5239/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun uutisoidaan, että vanhuksista huolehtiminen siirtyy jatkossa jälkipolven huoleksi, tulee mieleen, että minkälaisia kärttymummoja sieltä on tulossa hoidettavaksi. Vanhusten odotetaan olevan viisaita ja lempeitä, mutta sellaisia on lähinnä satukirjoissa. Kansantaloudenkin kannalta vahingollinen järjestely.

Mä jäin eilen miettimän tätä asiaa, mutta kello tuli sitten jo 23 ennenkuin ehdin kirjoittaa. Tämä uusi suuntauso n ehkäjollain tavalla ymmärrettävää, mutta eihän se nyt noin  vain tapahdu. Vuosikymmeniä Suomessa rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa siten, että ihmisillä olisi itsenäisyys ja vapaus eikä olisi enää riippuvainen suvusta, naapureista tai kenestäkään muustakaan. Jos jotain apua tarvitsi, yhteiskunta tarjosi palvelun. Rakennettiin vanhainkoteja, kehitettiin päivähoitoa, pienten koululaisten iltapäivähoitoa jne.

Myös nuorten muuttaminen toiselle paikkakunnalle opiskelemaan helpottui, kun opiskelija sai erilaisia tukia. Jos parikymppinen nuori asui vielä lapsuudenkodissaan, ihmeteltiin, onko nuoressa jotain vikaa vai miksi ei itsenäisty. Tai jos nuori aikuinen oli usein tekemisissä vanhempiensa kanssa, hämmästeltiin, eikö sitä napanuoraa nyt saa jo poikki. Tämän varhaisen itsenäistymisen seurauksena oli, että yhteistaloudessa aikuinen asui toisen aikuisen kanssa lähinnä vain silloin, kun oli kyse puolisoista. Ja jos suhde ei toiminut, erottiin. Soluasuminen tai muu kimppa-asuminen ei ollut yhteisasumista, vaikka tällaisissa asumismuodoissa joitain yhteisiä sääntöjä olikin. Jokaisella oli omat rahansa ja omat elämänsä eikä yhteisestä jääkaapista otettu ilman lupaa edes toisen maitoa omaan aamukahviin. Eikä suihkussa voinut lutrata tuntia, koska muidenkin piti päästä kylppäriin. 

Me suomalaiset ollaan jo vuosikymmeniä ja useammassa sukupolvessa totuttu siihen, että päätetään itse omasta rahankäytöstä, vuorokausirytmistä, kotiintuloajoista, kodin siisteystasossa, mitä ruokaa syödään, keitä kutsuu kylään ja milloin  jne  jne. Vanhukset eivät halua, että heidän aikuiset lapsensa tulisi yks kaks asettamaan sääntöjä. Eikä ne aikuiset lapsetkaan halua palata lapsuuteensa eli että vanhemmat asettavat heille taas säännöt. En tiedä, miten noissa yhteisöllisissä maissa homma toimii. Kuka laatii pelisäännöt? Kuka saa sanoa viimeisen sanan? Suvun vanhin? Entä jos on kaksi samanikäistä, niin vetävätkö pitkää tikkua? Vai se, joka tuo yhteistalouteen eniten rahaa? Vai joku muu...kuka? 

Mun nähdäkseni meiltä suomalaisilta puuttuu taito asua muiden aikuisten kanssa yhdessä ja jakaa niin koti kuin jääkaapin sisältökin muiden kanssa. Plus kaikki muu. Teinivuosinani sain ainakin 100 kertaa kuulla isän suusta: "Niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin ..." ja sittenhän mä en enää asunut. Jos nyt tulisi tilanne, että joutuisin ottamaan isän luokseni asumaan ja sanoisin sille: "Niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin..." sehän suuttuisi. Muistan hämärästi lapsuudesta yhden äitini sukulaisen, jonka luona asui joku vanhus. Se mummeli oli aina meidän kyläillessä hetekalla keittiön nurkassa ja ihan hiljaa. Kahvipöytäänkään sitä ei kutsuttu samaan aikaan. Oli varmaan kiitollinen siitä, että sai edes jonkin paikan olla. Voi mennä vuosikymmeniä ja useampi sukupolvi ennenkuin suomalainen on taas kiitollinen siitä, ettei ihan huutolaiseksikaan joudu. Joten kovin nopeasti ei tule onnistumaan tuo, että mummot ja papat olisi lastensa tai lastenlastensa hoidettavana. 

Hyvä pointti. Meidän isä sanoi: päätät sitten, kun on jalat oman pöydän alla. Sama sisältö. Enpä minäkään kuvittele isälleni noin sanovani. Jos siis meillä asuisi. Tuntuisi todella kaukaiselta, oudoltakin ajatus, että omat vanhemmat muuttaisi meille. Tai aikuistuneet lapset. En ymmärrä mitenkään, että yhteiset arjen tavat lutviutuisi. Omaa rauhaa ei olisi, kellään. Koskaan. Semmoista olen pyöritellyt, että jos jään yksin, enkä pärjää omillani, jonkunlainen perhekoti voisi olla mukava paikka loppuelämäksi. En nyt muista onko tuo se nimi, mutta perheenomainen yhteisö, missä asuu muutamia vanhuksia omissa huoneissaan. Rahaa varmaan vaatisi tuo vaihtoehto.

Vanhukset on riitaisia, kuten täälläkin on huomattu, helpolla ei onnistu tuollainen ryhmäasuminenkaan. Anoppinikin valitti kiusaajamummosta, vaikka vain ruokailussa näkivät muita asukkaita.

Eipäs taas yleistetä :( montahan vanhusta täällä edes kirjoittaa? Arvelisin, että vanhuksen määritelmä on yli 80v.

Todistit juuri sen. Äkeänä kirjoitit. Vanhus on vanhuseläkkeellä oleva.

Sori vaan, se on vanhuuseläke :) eri asia.

t. Pilkun pikkuviilari

Enkä ollut äkeä, laitoin oikein hyväntuulisen kursiivin :)

Emmekä kutsu ystävien kanssa toisiamme vanhuksiksi, 60+

Kiitos " mukava" taas tarttumisesta näppivirheeseen.  Siitähän teidät tuntee.

Olen eri, mutta on aivan eriluonteiset sanat "vanhus" ja "vanhuus" minun mielestäni. 60+ ei mielestäni todellakaan ole vanhus, vanhuus on kaikilla edessä, jos elinpäiviä riittää.

Mietin, onko ilkeilijän helpompi niputtaa kaikki kirjoittajat "vanhuksiksi, doriksiksi", kaikki vaan samaan lokeroon. On hänen helpompi käsitellä yhtä homogeenistä porukkaa. Eikö käsityskyky riitä, että täällä on laaja hintahaitari erilaisia ihmisiä.

75+ olen tietysti otettu, jos laitetaan 60+ karsinaan.

Laaja hintahaitari erilaisia ihmisiä? Mittailetko kirjoittajien arvoa jotenkin? No, mun käsityskyky ei ainakaan riitä. Minä olen varmaan sitten sitä heikkoarvoista porukkaa, niitä ilkeitä, vääränlaisesti kirjoittavia. Mukavat sitten niitä arvokkaita. Jo menee törkeäksi. Olen eri, kuin kelle vastasit.

Sori. Korjaus * ikähaitari :) hassu virhe.

Oikeasti, ihan kumma virhe. Mietin samalla kotimaisen tomaatin hintaa! Naputtelin jhan tyhmiä. En todellakaan arvota eri ihmisiä. 

Sori täältäkin. Vastasin turhan nopeasti. Kirjoittajien lajittelu on aiemmin ollut niin räikeää oheisjuttuineen. 

Kaikki ok. Nolottaa todella. Ikä painaa? Yritän parantaa tapani. Ja näppäilyni. :)

Vierailija
5240/5484 |
24.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

P kirjoitti tuolla aiemmin, että "viha ei auta minua elämässäni yhtään mitään. Ei se pelasta elämääni ja saa minua voimaan hyvin".

Olen samaa mieltä, että viha ja katkeruus on "sisäistä myrkkyä", joka vahingoittaa paljon enemmän kaunan kantajaa kuin kaunan kohdetta.

Tämä ajatus on erikoinen.  Että väärintekijät ei kärsi, vaan vääryydestä valittavat? Se pistää kyllä oikeusjärjestelmämme uuteen uskoon. 

Jos kokee vääryyttä, haluaa sen loppuvan. Viha on se käyttövoima, jonka vääryys herättää. Ryhtyy toimiin. Jos kaikki alistuisi vääryyteen, millainen maailma olisi? Ei vääryyttä vastaan nousevan tarvi syyllistää itseään. Koko oikeusjärjestelmäkin perustuu siihen, että väärintekijä saa rangaistuksen. 

Oikeusjärjestelmä perustuu siihen, että rikoksentekijä saa rangaistuksen. Jos teko ei ole lain mukaan rikos, niin silloin siitä ei rangaistakaan. Suomessa kyllä rikoksistakin annetut rangaistukset on naurettavan pieniä, mutta ehkä sen takia ei ole poliisia paetessaan tarvetta tappaa päiväkodillista lapsia ja kaikkia vastaantulijoita. Joissain maissa on ihan sama, tapatko yhden vai sata, koska tuomio on sama eli elinkautinen. Joka siis on oikeasti elinkautinen. 

Mä tunnen ihmisiä, jotka vuosia ja vuosikymmeniä ovat kantaneet kaunaa väärintekijälleen. Mutta koska kyseessä ei ole ollut lain mukaisesti rikos, niin eipä siitä mitään tuomiotakaan ole tullut. Jotkut ovat alkaneet vainoamaan tätä väärintekijäänsä , mutta sitten se vainoaminen onkin lain mukaan rikos, niin se vainoajahan siinä kärsii eikä se alkuperäinen moraalisesti väärin tehnyt. Tilanne kääntyy päälaelleen.  Alkuperäinen "uhri" muuttuukin "tekijäksi" ja alkuperäinen "tekijä" muuttuu "uhriksi". 

Ei viha vihaamalla lopu, jos se vihan kohteesi ei vidduakaan välitä sun vihastasi. Ja monesti ei välitäkään, jos kyse ei ole hyvin läheisestä ihmisestä. Eikä aina silloinkaan. Jos saat jotain hyvää oloa itsellesi olemalla Don Quijote eli taistelemalla tuulimyllyä vastaan, niin hyvä niin. Mutta sitä tuulimyllyä ei välttämättä kiinnosta palaneen puupennin vertaa sun taistelusi. Vällttämättä ei edes muista, että olet olemassakaan. 

Viha ei ole pysyvä olotila. Se on käyttövoima, jolla ihminen reagoi halutessaan puolustautua tai muuttaa olosuhteita. Se auttaa nostamaan kissan pöydälle, eroamaan pahoinpitelevästä puolisosta, lähtemäön lapsuuden perhehelvetistä, jättämään väärän alan 

tai muuttamaan pois ikävistä ympyröistä.

Patoutunut, tukahdutettu viha on se, joka lamaannuttaa ja sairastuttaa. 

Nyt olen kirjoittanut niin monta juttua vihasta, että muitten pistää jo takuulla vihaksi. 😂

Lisään itse, etten enää muista, mistä tämä viha-aihe oikein alkoi. Jokainen voi tietysti vihata tai olla vihaamatta, ihan miten haluaa. En kyllä lähtisi pohtimaan jonkun riidan vastapuolen reaktioita tai reagoimattomuutta. Tärkeintähän on, että asia tulee kuntoon. Jos vaikka eroaisin, ei kiinnostaisi, onko vastapuoli katkera, iloinen vai välinpitämätön. Minullehan hän olisi yhdentekevä. Pohjanmaalaisia väitetään pitkävihaisiksi. En tiedä, pitääkö paikkansa. Ihmiset on erilaisia.

Ihmettelen myös viha-teemaa täällä. Kaikilla on niin erilaiset elämät, eikä muutamien kommenttien myötä voida kenenkään elämästä vetää johtopäätöksiä. Täällä tosin ollaan muka tietävinään toisten elämät, mitä en usko alkuunkaan. Diagnoosejakin heitellään. Ei ole sopivaa mielestäni.

Totta tämä. Samalla toivoisin, ettei Pitkikselle täällä ilkeiltäisi. On selkeästi kiltti ihminen, kovia kokenut. Eihän lyödä lyötyä?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kuusi seitsemän