Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla ollut koskaan tilannetta duunissa että pomo mielistelee teitä? 

Mulla on ollut viim 1/2 v outo ja kiusallinen tunne kun pomoni jotenkin nostaa minua jalustalle vert muut pari kollegaa. En voi kertoa yksityiskohtia mutta on muutamia outoja juttuja joita on sanonut mulle kahden kesken jotka jäänyt "vähän kummallisina" mieleen. 

Kivahan se on että hän on sitä mieltä että ei ole moitittavaakaan minun suhteen, mut en ole tottunut mihinkään "mielistelyyn". Outoa.

Pomoni on muutenkin ehkä "ei niin kovin sopiva" ko tehtävään pikkutyttömäisen heikon itsetuntonsa ja päättämättömyytensä takia. Yleensä mielistely ja ns nuoleskelu tapahtuu organisaatiossa alhaalta ylöspäin.

Organisaatioissa pelataan kaikenlaisia pelejä. Epävarma ja osaamaton esimies saattaa etsiä itselleen työrukkasen, likaisen työn tekijän, joka levittää huhuja jne. Toinen vaihtoehto on syntipukki tai myyrä. Esimieskoulutusta pitäisi lisätä. Mulla on ollut vain yksi esimies, joka oli omien tutkintojensa lisäksi ollut esimieskoulutuksessa. Erottui osaavana. Toisaalta luonne ja persoona ratkaisee paljon. Koulutus ei tuo osaamista, jos asenteet on pielessä.

Vierailija kirjoitti:

Tänään on Suomen ylikulutuspäivä. WWF:n mukaan olemme kolmessa kuukaudessa kuluttaneet jo oman osuutemme uudistuvista luonnonvaroista, joiden piti riittää koko vuodeksi. Melkoisia tuhlareita ollaan. Ylikulutustilastoissa seurataan 82 maata. Suomi on kulutuksellaan sijalla 16. Vain 13 maata listalta elää maapallon kantokyvyn mukaan. Jos kaikki tuhlaisi kuin Suomi, tarvittaisiin 4 maapalloa. Yhteiskunnat rakentuu nykyään kulutuksen varaan. Olemme tärkeitä vain kuluttajina ja työntekijöinä (ne harvat, joilla on töitä). Eiköhän talouden romahdus ja työttömyys näy tuon kummemmin tilastossa?

Näitä asioita käsittelen päivittäin opinnoissani ja niiden voisin sanovan olevan minulle sydämen asia ja se mihin haluan elämäni käyttää jos minusta ei muuten hyötyä ole. Eli haluan tietää niistä asioista, ehkä työskennellä niiden parissa sekä jos vaan voin tehdä jotain hyvää maailman eteen. Tämä  kaikki ja luonto sekä eläimet yleensäkin ovat se tärkein asia minulle. 

Tänään olen miettinyt lapsuuden vaikutuksia elämään. Mummuni menetti äitinsä jo syntymänsä jälleen ja se näkyi hänessä. Sai olla muiden hoidossa ja vaikka äitipuoli oli hänelle hyvä niin koko elämänsä tahallaan etsi äitiään ja sai rauhan vasta, kun tutustui äitinsä sukuun ennen kuolemaansa. Edes pari ihmistä tapasi. Se oli hänelle tärkeää. 

Tämän kaiken myötä oli sellainen ihminen joka riiteli paljon. Äitinikin kanssa ja tämä taas sitten jätti jälkensä omaan äitiini. Hän ei tavallaan pysty myöntämään monestikaan virheitään ja haluaa sanoa viimeisen sanan. Lisäksi korostaa sitä vahvuutta, kun hänen piti olla vahva äitinsä kanssa. Minä en taas en ole vahva sillä tavalla mitä pitäisi ja liian herkkä ja toisaalta "heikko" ihminen. Näin emme ole monestikaan oikein ole samassa kohtaa näissä jutuissa. 

Se nuori minä, joka esim joskus itki kokemiaan asioita odotti vaan sitä, että joku olisi sanonut, että on ok itkeä ja on ymmärrettävää jos joku ikävä kokemus joskus tuntuu noin pahalta. Asioista suuttuminen ja arvostelu taas aiheutti enemmän pahaa. Sama juttu isääni liittyen. Oli isosta perheestä ja piti pärjätä omillaan. Näin hänestä kasvoi ihminen, joka etenee voimallaan ja vahvuudellaan. Se on ymmärrettävää. Ja nämä ovat vanhempieni keinot selvitä elämässä. Heidän keinonsa ja jättävät vaikeat asiat johonkin piiloon. He pystyvät siihen hyvin paitsi sitten, kun esim minä olen heikko taas ja taas ymmärryksemme puute toisiamme kohtaan ilmenee ja minä odotan sitä, että olisin ok ihminen ja kelvollinen myös näine heidän vihaamine piirteineni. Samalla ihmistä ei voi muuttaa. Se on todettu. Jos jotain ärsyttää toisen itku niin ei hän ehkä siitä muutu. Tiedän sen ja ymmärrän kokemuksien vaikutukset. Olemme monien asioiden myötä muokattuja. Monet jutut ovat vaikuttaneet ja en voi syyttää vanhempiani monestikaan. Jokainen on kokemustensa summa. 

Perheessä jossa kaikki tunteet on ok olisi silti  ollut ehkä parempi olla oma itseni. Nyt jos mietin niin en ehkä koskaan ole ollut sellainen kuin toivotaan. Olen sitä yrittänyt, mutta en kuitenkaan ole onnistunut siinä. 

Minä olen voinut jännittää jotain asiaa ja siitä puhuminen olisi auttanut. Tai minä olen voinut olla herkempi johonkin juttuun, mutta kannustus olisi auttanut. Toki sekin on kai kannustusta jos minä esim saavutan harrastuksessa jotain ja esim voitan, mutta jos minä voitan toisen vuoksi ja täytän toisen toiveita niin se ei ole kuitenkaan minun voittoni minulle tärkeässä asiassa. Se on toisen toiveiden täyttämistä. 

Jos itkettää niin en silti enää itke heidän nähtensä. Pyrin siihen, koska itku ei ole maailman loppu minulle ja minä kyllä tokenen siitä ja siihen riittäisi kohtaaminen ja sanat, että huomenna kaikki voi olla paremmin. Siitä itkusta tulee maailmanloppu jos se on riidan aihe ja piikki minun "huonoista" puolistani. Silloin siitä tulee se suurempi asia ja liiallinen juttu. Minäkin olen kokemusteni summa ja aikoinaan omilleen näissä asioissa ja monissa ongelmissa jätetty ihminen. Se kertoo sitten minun tarinaani. Tiedän sen. En jaksa pahoitella tätä viestiä. Elämääni vaan mietin ja sitä miksi minä olen minä ja mikä on vaikuttanut siihen mikä olen tänään. En vihalla kirjoita. Kirjoitan ymmärryksellä. 

P: on erittäin surullista, ettet ole saanut itkeä ja varsinkin se, ettet ole saanut lohdutusta. Tunteiden näyttäminen ja kokeminen ovat äärimmäisen tärkeitä, varmaan kaikkienkin elämässä. Nykyään sallitaan jopa poikien ja miesten itkeminen. Aiemmin oli muka jotenkin heikkouden merkki. Kaikenlaisia tunteita tulisi voida käsitellä. Lapsesta asti.

P: Surullista luettavaa.  Mutta tavallaan tuttua.  Mä sain lapsena tukkapöllyä tai selkäsaunan,  jos itkin jostain sellaisesta asiasta, mistä isäni mielestä ei olisi saanut itkeä. Kerran... olin  8 tai 9 v... satutin jalkani ulkona pahasti. Verta tuli tosi paljon. Ja sattui ihan sikana. Iso lasinpala oli lähes halkaissut jalkapohjani. Nilkutin kotiin, mutta en itkenyt, koska en  halunnut saada  vielä tukkapöllyäkin lisäksi. Isä kyllä itse sen haavan nähtyään alkoi voida huonosti,  joten äiti sitten antoi ensiavun,  tilasi taksin ja vei mut päivystykseen.  

Synnyin 60-luvulla eikä silloin saanut kaikkien aikaan itkeä tai näyttää mielipidettään ja tunteita. Perheessä sai itkeä osan sisarusten nähden osan ei, isä ei tykännyt heikkouden näyttämisestä, äiti lohdutti kun oli hyvällä päällä. Siinä oppi tuntemaan miten erilaisia ihmiset on ja suhtautuvat erilailla asioihin eri tilanteissa. Ihmetyttää nykyään ohjelmat ym. joissa ihmiset vetistelee pienimmästäkin, en moiti sitä se on tietysti vaan hyvä asia mutta ihmetyttää miten ajat ja asiat muuttuu ihmisen eliniän aikana. Ja kun nyt kyyneleitä tulee jonkun asian vuoksi säälittää ihmiset jotka vieläkin menevät toimintakyvyttömäksi kun itken, lohdutusta ei saa.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

P: Surullista luettavaa.  Mutta tavallaan tuttua.  Mä sain lapsena tukkapöllyä tai selkäsaunan,  jos itkin jostain sellaisesta asiasta, mistä isäni mielestä ei olisi saanut itkeä. Kerran... olin  8 tai 9 v... satutin jalkani ulkona pahasti. Verta tuli tosi paljon. Ja sattui ihan sikana. Iso lasinpala oli lähes halkaissut jalkapohjani. Nilkutin kotiin, mutta en itkenyt, koska en  halunnut saada  vielä tukkapöllyäkin lisäksi. Isä kyllä itse sen haavan nähtyään alkoi voida huonosti,  joten äiti sitten antoi ensiavun,  tilasi taksin ja vei mut päivystykseen.  

Kauheeta kuulla tuo.

Vierailija kirjoitti:

Synnyin 60-luvulla eikä silloin saanut kaikkien aikaan itkeä tai näyttää mielipidettään ja tunteita. Perheessä sai itkeä osan sisarusten nähden osan ei, isä ei tykännyt heikkouden näyttämisestä, äiti lohdutti kun oli hyvällä päällä. Siinä oppi tuntemaan miten erilaisia ihmiset on ja suhtautuvat erilailla asioihin eri tilanteissa. Ihmetyttää nykyään ohjelmat ym. joissa ihmiset vetistelee pienimmästäkin, en moiti sitä se on tietysti vaan hyvä asia mutta ihmetyttää miten ajat ja asiat muuttuu ihmisen eliniän aikana. Ja kun nyt kyyneleitä tulee jonkun asian vuoksi säälittää ihmiset jotka vieläkin menevät toimintakyvyttömäksi kun itken, lohdutusta ei saa.

60-luvulla syntynyt minäkin. 

Toi on niin julmaa ja väärin että lapsi ei saa olla oma itsensä ja kokea tunteensa ja myös näyttää ne pienenä, pelottaa vaan millainen aikuinen sellaisesta tulee. 

Vierailija kirjoitti:

P: on erittäin surullista, ettet ole saanut itkeä ja varsinkin se, ettet ole saanut lohdutusta. Tunteiden näyttäminen ja kokeminen ovat äärimmäisen tärkeitä, varmaan kaikkienkin elämässä. Nykyään sallitaan jopa poikien ja miesten itkeminen. Aiemmin oli muka jotenkin heikkouden merkki. Kaikenlaisia tunteita tulisi voida käsitellä. Lapsesta asti.

Kiitän viestistäsi. Arvostan vanhempiani ja he välittävät minusta. Tiedän sen. Arvostavat minua kyllä. Silti minä tiedän sen, että jos olisin saanut puhua tunteista oikeasti ja olla se heikko niin minä olisin ns vahvempi nyt ja paremmassa tilanteessa kaikin tavoin. Tosi pienenä lapsena se itku oli ok. Sen jälkeen myöhemmin lapsuudessa muistan, kun äitini vaan katsoi minua ihmetellen miksi itken  ja ei osannut sanoa oikein mitään. Nuoruudessa sitten kääntyi siihen, että itkusta tuli riidan aihe ja vihastuttiin. 

Lammas on täällä kertonut siitä, kun joutui lähtemään kotoaan ja ns heitettiin pihalle. Minulle vastaava vähän samanlainen kokemus oli tunteiden osalta se, kun olin 15 v ja voin tosi huonosti. En meinannut koulussa enää voida käydä, kun ahdisti niin sekä oli fyysisiä oireita kuten rytmihäiriötä jo sen kaiken myötä  ja sanoin, että minulla on niin paha olla, että haluan tästä maailmasta pois. Jotenkin niin. 

Sen myötä se vihan määrä siihen liittyen oli sitten todella suuri. Ehkä se liikaa huolta heille  ja purkivat sen vihaan, kun eivät muuta osanneet, mutta se hetki oli se käännekohta, että tiedän sen, että jos menen huonoon kuntoon niin eivät tule ymmärtämään sitä kaikkea ikinä. Näin olen omillani näissä jutuissa. Toki ihminen on aikuisena omillaan monissa asioissa. Tiedän sen, mutta he eivät tavallaan minua "pelasta" näissä asioissa. Itse pitää itseni pelastaa ja jaloillaan pitää jos ymmärrätte ajatuksen. Ei ole varaa ajatella, että nostavat minut pystyyn. Heille on turha myös puhua mistään. Tämän myötä pyrin siihen, että pysyn jaloillani. 

Ja tämän kaiken myötä toivon aina ymmärrettävän sen, ettei kaikki ihmiset elä niin, että mielenterveys ongelmia edes on olemassa. Toki jotkut pahimmat jutut moni myöntää jos joku harhoja näkee tms, mutta muuten eletään niin kuin ei mitään muuta olisi. Näin minullekaan ei saisi kukaan suuttua siitä jos koen esim näistä asioista puhumisen vaikeaksi ja en ole ensimmäisenä ryntäämässä niistä puhumaan. En voisi edes vanhemmilleni puhua käyväni puhumassa, koska eivät ymmärtäisi mitään. 

Puhuin äidilleni vuosia kiusaamisestani, kun tilanne oli päällä. Aina jotain juttua ja hän sanoi ettei hän sille mitään voi, että turha puhua mitään. Näin tässä ymmärtää sen kaiken. Isäni taas menee ja meni linjalla ei saa välittää mistään. 

Muuten en kadehdi ihmisiä, mutta asioita voi tehdä monin tavoin. Lisätä toisen kuormaa ja keventää. Meillä on paljon sitä lisäämistä ollut. Tätä viestiä pahoittelen ja jätän aiheen. 

Vierailija kirjoitti:

Toi on niin julmaa ja väärin että lapsi ei saa olla oma itsensä ja kokea tunteensa ja myös näyttää ne pienenä, pelottaa vaan millainen aikuinen sellaisesta tulee. 

No, jos kirjoittit minuun liittyen eli P:he liittyen niin minusta on tullut se aikuinen joka on empaattinen ihminen ja haluaa tukea muita joilla vaikeaa. Ymmärrän muiden tunteita ja omianikin yritän ymmärtää. Välillä tosin hukassa ollen. En ikinä silti sammuttanut tunteitani kuitenkaan. Ne olivat osa elämääni ja ovat edelleen. Olin tunteellinen ihminen ja olen edelleen. Musiikki on minulle se keino tunteiden purkuun monesti. En silti kiistä sitä etteikö joillakin voi tuo kaikki vaikuttaa. Minulla ehkä enemmänkin vaikuttaa itseeni liittyen ja koen välillä ajattelevani kielteisesti itsestäni. Muita ymmärrän ja itseäni yritän näissä tunnejutuissa. Nyt jätän aiheen ja yritän keskittyä lukemiseen taas. 

Olen aina tykännyt Juice Leskisen biisistä,  jossa se laulaa: " En ilosta itke, en surusta itke. Jos itken, niin itken muuten vaan." 

Mä itken todella harvoin.  Ja silloinkin vain ollessani yksin.  En koskaan muiden nähden. Äidin hautajaisissakin porukka vuodatti kyyneleitä, mutta mulla ei ilmekään värähtänyt.  Ei se tarkoita,  että  en tuntisi mitään. 

Näitten herkkien aiheitten väliin vähän kevyempää. Tv 2 tänään 19.30 sarja Koti, uskonto ja Marjomaa. Tää sarja pohtii humoristisessa valossa kulttuurihistoriaa (jos oikein olen ymmärtänyt). Tämän päiväisessä jaksossa esillä röppeli, helliö ja lempiö eli vanhaa sanastoa naisen fysiologiasta. Yhden jakson olen katsonut aiemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Ilniö :(

Toiset kirjoittaa sydänverellä herkistä asioista ja tämä trollaa älyttömiä sanojaan. Kaksi ihmisyyden ääripäätä ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilniö :(

Toiset kirjoittaa sydänverellä herkistä asioista ja tämä trollaa älyttömiä sanojaan. Kaksi ihmisyyden ääripäätä ketjussa.

 "Empatiakyvytön itsekäs paska," sanoi poikani alakoulussa kiusaajasta. Sama sopii tuolle sanaa trollanneelle.

Mies ei halua syödä lammasta pääsiäisenä eli meillä ei syödä sitä tänäkään vuonna. Perusteena lammas on pyhä,  viaton, söpö eläin.

Vierailija kirjoitti:

Kuvitelkaa djankkaajahäirikkö vanhana riivinrautana. Kukaan ei silloinkaan ymmärrä hänen maanisen harhaista jankutustaan jostain Doriksesta, satuhahmosta.

Sitä ennen voisi perustaa oman harhaketjunsa.

Hymistelyketjuun ei hänen solvauksensa kuulu. Poistun oksentamaan. Etoo on tämä mörri, ei metoo.

Renkaat vaihdettu, lähdetään kauppaan ostamaan paahtoleipää, mämmiä, narsissia ... yms ja kääk sentään. Jookosta ja jepjep

 

Heipat höpönassuille

t. Yks nasu

Onko tämän kirjoittaja ihan terve? 😮

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilniö :(

Toiset kirjoittaa sydänverellä herkistä asioista ja tämä trollaa älyttömiä sanojaan. Kaksi ihmisyyden ääripäätä ketjussa.

Ei se väliä ole minullekaan. Voin kirjoittaa vaikeista jutuista, mutta antaa toisen huvittaa itseään jos haluaa. Tai mitä vaan. 

Toivokaa minulle hyvää koetta ajatellen. En haluaisi kuulla mitään pahaa keneltäkään sillä reissulla. Selviän aina kokeista jotenkin. Saan kirjoitettua jotain, mutta muuten tuo reissu voi sitten sisältää jotain muuta epämiellyttävää. Toivon ettei tällä kertaa. 

Vierailija kirjoitti:

Toivokaa minulle hyvää koetta ajatellen. En haluaisi kuulla mitään pahaa keneltäkään sillä reissulla. Selviän aina kokeista jotenkin. Saan kirjoitettua jotain, mutta muuten tuo reissu voi sitten sisältää jotain muuta epämiellyttävää. Toivon ettei tällä kertaa. 

Isot peukut sulle

"Empatiakyvytön" ei kuulu alakoululaisen sanastoon :)