Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mistä lähteä liikkeelle omassa painonpudotuksessa / liikunnan lisäämisessä?

Vierailija
31.01.2026 |

Olen 50+ vuotias, painoindeksi 34.9 eli sen mukaan lihava. Mutta vain kilon päässä vaikeasta lihavuudesta.

Jos voisin tehdä mitä vaan, en edes olisi lihonut. Rakastan koripalloa, lentopalloa, itsepuolustuslajeja ja hölkkäämistä. Menisin innolla salille jossa saa mäiskiä traktorin rengasta lekalla, jne. Myös punttisalilla olen aiemmin käynyt säännöllisesti, jopa 5 kertaa viikossa, siitä tosin jo aikaa.

Sitten sairastuin, syytä kaikelle ei ole saatu selville. Ensin jostain syystä lihakseni eivät kestäneet rasitusta, vaan tulivat epänormaalin kipeiksi. Lääkärit totesivat, että joku sairaus on kehittymässä, ei tiedetä mitä. Kuntosali kiellettiin epäsopivana. Sitten alkoi ranka hajota. Isojen leikkausten jälkeen kielsivät nuo kaikki kontaktilajit ja hölkkäämisen. Kävellyt olen edelleen.

Ja sen myötä sitten paino alkoi nousta, osaltaan vaikuttaa myös vahva kipulääkitys. Kesällä sain jo painoa 7 kg pois, kunnes lääkitystä piti nostaa, ja paino nousi takaisin. Lääke aiheuttaa siis painonnousua, vaikka en syö enempää, päinvastoin ruokahaluni on huono.

Nyt olen kyllästynyt näihin kiloihin. Haluan painoa alas ja maanantaina alan uutta ruokavaliota noudattaa, isona ongelmana on se että pitäisi alkaa syödä paljon enemmän kuin nyt. Se tulee olemaan vaikeaa. Haluaisin myös alkaa liikkua enemmän, mutta ei täällä maalla ole minulle sopivia vaihtoehtoja kuin kävely ja siihen tylsistyn, koska kävelen joka päivä. Ja sitten on se kuntosali, joka aiemmin kiellettiin. 

Mitä ihmettä mun nyt kannattaisi tehdä, ja mistä aloittaa??

Kommentit (118)

Vierailija
101/118 |
02.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin ilman muuta mittauttamaan vitamiiniarvot. Labratulosten perusteella sitten ruokavalio kuntoon. Ei kroppa petä tuolla tavalla, muuten kuin liiallisen liikunnan ja huonon ravitsemuksen yhdistelmällä. Nykyruoka on mekoista höttöä. Maaperä on loppuu kulutettu, kaikki kasvatetaan nopeasti ja tehokkaasti, keinolannoitteilla ja -valolla. Vaikka yrittäisi syödä tasapainoisesti, hyviä rasvoja, proteiineja ja hyviä hiilihydraatteja, se ei ole helppoa. Se vaatii aikaa ja rahaa. Sitä ei oikein voi ulkoistaa, koska bisnes on bisnestä ja viivan alle ei jää tarpeeksi, jos raaka-aineet ovat kalliita = ravintotiheitä. 

Kun ravitsemus on tasapainossa, liikunta ja uni maistuu. Kolotukset, vaivat ja loukkaantumisriskit vähenevät ja paino tasaantuu melkein itsestään.

Sullek kai syöpäkin on itse aiheutettua kropan pettämistä?

Vierailija
102/118 |

ööö... onko siis jollekin epäselvää, että iso osa syövistä on ehkäistävissä omilla elintavoilla. Lihavuus, tupakointi, alkoholi, prosessoidun ruoan, varsinkin prosessoidun lihan syönti, savustettujen ruokien liiallinen syönti, sokerin liiallinen syönti. Liian vähäinen antioksidanttien saanti eli ravintoköyhän ruoan syönti (puuttuu salaatit, kasvikset, hedelmät, marjat). Tätä nyt voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/118 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti: Kannattaa AP kirjoittaa 2 viikon ruokalista, mitä syöt. Punnitset itsesi ennen kuin aloitat, ja sitten punnitset ja lasket kaikkiin ruokiin kalorit rehellisesti (mielummin yläkanttiin kuin alakanttiin). 2 viikon jälkeen punnitset itsesi ja sitten julkaiset tänne tulokset. Laihduttaessa yksi suurin haaste on se, onko henkilö aidosti rehellinen syömisistään ja muistaako edes kaikkea sitä, mitä on syönyt.

Yksi on kanssa mikä aidosti vaikeuttaa painon putoamista on se, ettei syödä riittävästi, rasvaa unohtamatta. Ja liikkua pitää myös.

Vierailija
104/118 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puoli lautasta kasviksia (ilman öljyä jne.), neljäsosa rasvatonta protskua ja alle neljäsosa hiilaria. Toista kahdesti päivässä. Aamupala ja iltapala puuro/rahka, ei mitään sokerihilloja eikä mysliä. Raejuustoa tai marjoja. 

Vierailija
105/118 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ruokavalio ja oikea ruokailurytmi ovat ne millä paino pääasiassa tippuu ja aerobinen liikunta (esim. juoksu ja reipastahtinen kävely) tukevat painon pudotusta. Itse toteutin elämäntapamuutokseni ja ylimääräisten kilojen karistamisen niin, että keskityin ensin uuteen ruokavalioon ja ruokailurytmin muutoksiin ja sitten aloin pikkuhiljaa tekemään reipastahtisia kävelylenkkejä joiden pituutta jaksoin lisätä sitä myöden, kun kilot karisivat maltillista tahtia n. 2 kg/kk.  Kuntosalitreenit 2 kertaa viikossa tulivat mukaan vasta, kun olin saavuttanut tavoitepainoni. Muutin pysyvästi ruokailutottumukseni ja painon pitäminen saavutetuissa lukemissa ei ole ollut vaikeaa. Itselle pitää olla armollinen muuten ei jaksa tavoitella haluamaansa; herkuttelu silloin tällöin kohtuudella vaikka muutoin kielletyillä herkuillakin on sallittua samoin kuin vaikka kaikesta liikunnasta vapaa päivä tai jopa kaksi viikottain (jokainen löytää oman kohtuullisuuden kroppaansa kuuntelemalla).

Vierailija
106/118 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ruokavalio ja oikea ruokailurytmi ovat ne millä paino pääasiassa tippuu ja aerobinen liikunta (esim. juoksu ja reipastahtinen kävely) tukevat painon pudotusta. Itse toteutin elämäntapamuutokseni ja ylimääräisten kilojen karistamisen niin, että keskityin ensin uuteen ruokavalioon ja ruokailurytmin muutoksiin ja sitten aloin pikkuhiljaa tekemään reipastahtisia kävelylenkkejä joiden pituutta jaksoin lisätä sitä myöden, kun kilot karisivat maltillista tahtia n. 2 kg/kk.  Kuntosalitreenit 2 kertaa viikossa tulivat mukaan vasta, kun olin saavuttanut tavoitepainoni. Muutin pysyvästi ruokailutottumukseni ja painon pitäminen saavutetuissa lukemissa ei ole ollut vaikeaa. Itselle pitää olla armollinen muuten ei jaksa tavoitella haluamaansa; herkuttelu silloin tällöin kohtuudella vaikka muutoin kielletyillä herkuillakin on sallittua samoin kuin vaikka kaikesta liikunnasta vapaa päivä tai jopa kaksi viikottain (jokainen löytää oman kohtuullisuuden kroppaansa ku

Ei. Painoharjoittelu tukee paremmin painonpudotusta sekä hormonaalisesti että aineenvaihdunnan kautta. Aerobisella saat vain pienen kalorivajeen ja kehon kortisolit nousuun. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/118 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paljon on "asiantuntijoita"  palstalla 🤣🤣

Vierailija
108/118 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti: Kannattaa AP kirjoittaa 2 viikon ruokalista, mitä syöt. Punnitset itsesi ennen kuin aloitat, ja sitten punnitset ja lasket kaikkiin ruokiin kalorit rehellisesti (mielummin yläkanttiin kuin alakanttiin). 2 viikon jälkeen punnitset itsesi ja sitten julkaiset tänne tulokset. Laihduttaessa yksi suurin haaste on se, onko henkilö aidosti rehellinen syömisistään ja muistaako edes kaikkea sitä, mitä on syönyt.

Miksi aloittajan pitäisi tänne julkaista tulokset? Sun räävittäväksi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/118 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ruokavalio ja oikea ruokailurytmi ovat ne millä paino pääasiassa tippuu ja aerobinen liikunta (esim. juoksu ja reipastahtinen kävely) tukevat painon pudotusta. Itse toteutin elämäntapamuutokseni ja ylimääräisten kilojen karistamisen niin, että keskityin ensin uuteen ruokavalioon ja ruokailurytmin muutoksiin ja sitten aloin pikkuhiljaa tekemään reipastahtisia kävelylenkkejä joiden pituutta jaksoin lisätä sitä myöden, kun kilot karisivat maltillista tahtia n. 2 kg/kk.  Kuntosalitreenit 2 kertaa viikossa tulivat mukaan vasta, kun olin saavuttanut tavoitepainoni. Muutin pysyvästi ruokailutottumukseni ja painon pitäminen saavutetuissa lukemissa ei ole ollut vaikeaa. Itselle pitää olla armollinen muuten ei jaksa tavoitella haluamaansa; herkuttelu silloin tällöin kohtuudella vaikka muutoin kielletyillä herkuillakin on sallittua samoin kuin vaikka kaikesta liikunnasta vapaa päivä tai jopa kaksi viikottain (jokainen löytää oman kohtuullisuuden kroppaansa ku

Kuntosaliharjoittelu on ihan yhtä toimiva liikuntamuoto painonpudotukseen, kuin aerobinen. Ellei jopa parempi, koska aerobinen liikunta ei auta lihasmassan säilyttämisessä, toisin kuin painojen kanssa kolistelu.

Vierailija
110/118 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin, nukkumista nyt ei vaan tämän kummemmaksi varmaankaan saada. Olen itse tähän tyytyväinen, kun jokaöinen valvominen tai 10 heräämistä yössä on ohi, ja heräilen nykyään vain sen 4-5 kertaa ja saan yleensä nopeasti uudelleen nukuttua. Joku kysyi hampaiden narskuttelusta, niin ei en narskuttele. Unitutkimuksessa olen ollut kun epäiltiin uniapneaa, sitä ei ollut. Muita tuloksia en muista.

Myöskään sairauksille ei mitään mahda. Ne on ja pysyy, niiden kanssa eletään.

Ruokavaliomuutos alkoi vähän ontuen tänään, söin kyllä ohjeiden mukaan aamiaisen ja sain sen syötyäkin lähes kokonaan 😅 mutta normaalin lounaan söin vasta 16.30, eli se meni vähän pieleen. Mutta huomenna on parempi päivä. Enkä ala tänne joka päivä syömisiäni kertoa, ei pelkoa.

Liikuntaneuvojaan otin jo yhteyttä, on paikalla loppuviikolla ja palaa silloin asiaan.

Kiire tässä ei tosiaan ole, mitään tavoitteita ei myöskään ole, koska"

Voimia ja hyvinvointia tulevaisuuteen!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/118 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Punkin purema borrelioosi?

Vierailija
112/118 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos tsemppaajille! Tiukkaa tekee syödä enemmän ja useammin, mutta tänään söin lounaankin jo klo 13. Ja välipalan klo 17, iltapalan klo 21, kun meni tänään vähän liian myöhälle. 

Joku kommentoi "kolotuksia". Sellaisia minulla ei ole, vaan ihan vaikeita, hermokipua aiheuttavia sairauksia, ja isoja leikkauksia siis tehty. Kipulääkkeistä en voi koskaan luopua ja jos painoa en alas saa, ei voi sitten mitään. Toimiva lääke menee ylipainon edelle, jos valita pitää. Yritän nyt kuitenkin!

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/118 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Punkin purema borrelioosi?

Tämäkin testattu useaan kertaan, mutta ei ole. 

Ap

Vierailija
114/118 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa jo, anteeksi nyt vain, selittelyltä

Etkö ole edes kokeillut uudelleen kuntosalia? Kehon painolla tehtäviä harjoituksia? Uimista? Kävelyä?

Jos kerran kipeydyit aiemmin, voisit varmaan treenata kevyemmin

Nyt kuulostaa että lopetit kaiken liikkumisen ja jotenkin tekstistäsi tulee mieleen, että vaivasi on enemmänkin psykosomaattinen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/118 |
04.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä laihduin kun jätin sokerin pois  ruokavaliosta ja juomista. Join ennen paljon limsaa, jätin sen pois. Oluttakin kului viikonloppuisin. Sitten ostin kuntopyörän kotiin ja poljin sitä 60-90 minuuttia joka päivä. Laihduin 20 kg 3 kuukauden aikana ja lopulta 34 kg lähti painoa alle 6 kuukaudessa. Aloin sit käymään salillakin ja sain lihaksia hankittua. Säännöllisesti poljin kuntopyörää vaan joka päivä, olin työtön siihen aikaan.

Vierailija
116/118 |
04.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa jo, anteeksi nyt vain, selittelyltä

Etkö ole edes kokeillut uudelleen kuntosalia? Kehon painolla tehtäviä harjoituksia? Uimista? Kävelyä?

Jos kerran kipeydyit aiemmin, voisit varmaan treenata kevyemmin

Nyt kuulostaa että lopetit kaiken liikkumisen ja jotenkin tekstistäsi tulee mieleen, että vaivasi on enemmänkin psykosomaattinen"

Kuulostat, anteeksi nyt vain, pösilöltä. 

Vierailija
117/118 |
04.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskoisin että ainakin kehonpainotreeniä voisit tehdä, hommaa joku tosi ammattitaitoinen PT/fysioterapeutti. Arkeen voi lisätä liikettä tekemällä kotonakin muutamien kyykkyjä tms. vaikka ruokaa laittaessa tai hampaita pestessä. Tai vaikka sen 2min kun pesee hampaita kävelee samalla. Saa huomaamatta lihaskuntoa vahvistettua. 

Vierailija
118/118 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin ilman muuta mittauttamaan vitamiiniarvot. Labratulosten perusteella sitten ruokavalio kuntoon. Ei kroppa petä tuolla tavalla, muuten kuin liiallisen liikunnan ja huonon ravitsemuksen yhdistelmällä. Nykyruoka on mekoista höttöä. Maaperä on loppuu kulutettu, kaikki kasvatetaan nopeasti ja tehokkaasti, keinolannoitteilla ja -valolla. Vaikka yrittäisi syödä tasapainoisesti, hyviä rasvoja, proteiineja ja hyviä hiilihydraatteja, se ei ole helppoa. Se vaatii aikaa ja rahaa. Sitä ei oikein voi ulkoistaa, koska bisnes on bisnestä ja viivan alle ei jää tarpeeksi, jos raaka-aineet ovat kalliita = ravintotiheitä. 

Kun ravitsemus on tasapainossa, liikunta ja uni maistuu. Kolotukset, vaivat ja loukkaantumisriskit vähenevät ja paino tasaantuu melkein itsestään.

Sullek kai syöpäkin on itse aiheutettua kropan pettämistä?

Kyllä jotkut syövät ovat itse aiheutettuja. Eri

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä kolme