Norjan prinsessa Mette Marit on ollu neljä yötä
2010 luvun alussa seksi Epsteinin luona neljä yötä kertoo Yle.
Kommentit (1021)
Vierailija kirjoitti:
Yllättävää on se, että saatavilla olevien videoiden perusteella Epstein on energialtaan ihan tavallinen keski-ikäinen setä. Ei mitään poikkeuksellista karismaa, säkenöivää älyä tai mitään. Hänen tuttavillaan oli myös rahaa ja valtaa jo ennestään vaikka kuinka. En keksi hyväksikäytön ja pervoilun lisäksi mitään selitystä sille, miksi näin moni maailman näkyvimmistä ja vaikutusvaltaisimmista ihmisistä on tällaisen ihmeellisen innon vallassa pitänyt yhteyttä juuri häneen.
Esptein itse sanoi, että hän on vain "alimman tason tekijä". Eli ellei yrittänyt vain pelastaa omaa nahkaansa, niin siellä "huipulla" on ihmisiä, jotka ovat häntä paljon vaarallisempia (ja ovat niitä, ketkä hoitivat hänetkin pois päiviltä). Kun pahalla ihmisellä on valtaa ja ei mitään moraalia, niin aletaan liikkua aika vaarallisilla vesillä.
Ihmetyttää hänen kanssaan olleiden, korkeatasoisten, ihmisten typeryys. Luulisi, että kun on joku kruununprinsessa tms., niin tarkastettaisiin todella tarkkaa sen ihmisen taustat, kenen kanssa liikkuu. Ja miten nämä ihmiset on niin typeriä, etteivät tajua, että kaikesta sähköisestä viestinnästä jää todisteet. Jos olet laittanut spostia, tekstaria, yms., niin kyllä niistä jää jäljet vaikka itse poistaisitkin viestit.
Ei se kuninkaallisuus automaattisesti tee kenestäkään pyhimystä. Joku kommentoi, että Ruotsin Sofian tapaus on ihan eri, mutta no, eikös hänkin ollut täysi-ikäinen ja varmasti halusi tavata Espteinin edistääkseen omaa uraansa (ei sinne mitään kahvia menty juomaan). En usko ollenkaan, että kukaan pakotti häntä mukaan. Jollain tavalla ne kierot/pahat ihmiset kyllä aina löytävät toisensa. Ja onhan se surkuhupaisaa, että todistusaineiston mukaan voidaan nimetä ties kuinka monta miestä, jotka siellä saarella ovat käyneet mutta tälläkin hetkellä tästä rikoksesta ainoana tuomiotaan istuu nainen.
Suomi-kytköksellä ollut isoäiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanattomaksi vetää.
Ja Ruotsin prinsessa Sofia myös sekaantunut ukkoon.
Lähtökohdat prinssin puolisoksi oli Sofialla todella hatarat. Niin vaan porskutti sukuun ja ovat varmaan onnellisia.
Aivan kuin olisi suunniteltu tuo kuvio. Millä tuo Sofia sekoitti C.F. pään? Pyrkyri hän kylläkin on. Olisi luullut että tuo olisi ollut vain prinssille hetken huvi ja miksi sisarensa Madeleine inhosi syvästi Sofiaa, kohteli todella epäystävällisesti, jotain hän tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö Floridasta olisi M-M voinut varata ihan erillistä majoitusta? En usko, että Norjan kuninkaallisen perheen tarvitsee tukeutua jonkun Epsteinin huvilaan jos mielii vierailla Kaliforniassa.
Niinpä.
Toisaalta tuttavien luona majoittuminen helpottaa yksityisyyttä. En tosin tiedä, onko Mette USA:ssa miten tunnettu.
Miksi olisi varannut erillisen majoituksen? Just sen äijän luo piti päästä, niin tottakai tyypin taloon majottui. Eiköhän siellä olisi oma makuuhuonekin löytynyt, mutta eihän suoraan perhelomalta lentänyt perheenäiti Mette omaa sänkyä tarvitse, kun seksihullun perään on kiire.
Usko jo, ei Epsteiniä kiihottaneet vantterat keski-ikäiset kahden lapsen äidit. Metessä häntä kiinnosti vain ja ainoastaan hänen asemansa kruununperiän puolisona. Ja kun vielä oli niin helposti höynäytettävä.
Lainaus:
"On kyllä moderni monarkia kun tulevan kuningattaren poika joutuu linnaan ja kuningasperhe tukee tätä tyyppiä avoimesti ja Ingrid aikanaan sitten itse kuningattarena hengailee rikollisen velipuolensa kanssa. Mette-Marit on kyllä tehnyt tuosta instituutiosta naurunalaisen vielä pitkäksi aikaa."
Voi hyvinkin olla niin, että nämä kuviot ovat koko kuningashuoneen loppu. Kansan mieli on muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanattomaksi vetää.
Ja Ruotsin prinsessa Sofia myös sekaantunut ukkoon.
Lähtökohdat prinssin puolisoksi oli Sofialla todella hatarat. Niin vaan porskutti sukuun ja ovat varmaan onnellisia.
Aivan kuin olisi suunniteltu tuo kuvio. Millä tuo Sofia sekoitti C.F. pään? Pyrkyri hän kylläkin on. Olisi luullut että tuo olisi ollut vain prinssille hetken huvi ja miksi sisarensa Madeleine inhosi syvästi Sofiaa, kohteli todella epäystävällisesti, jotain hän tietää.
Mitä muuta tarttee tietää kuin ne miestenlehtien kuvat, joissa tuleva prinsessa Sofia esiintyi. Halveksisin minäkin.
Vierailija kirjoitti:
Suomi-kytköksellä ollut isoäiti.
Jokaisella on isoäiti, ei mikään mullistava somen sekoittava uutinen.
Veikkaan että nämä suomalaisyhteydet ovat näitä tänne muuttaneita tai täällä vierasperäisistä vanhemmista syntyneitä. ainakin yksi tulee mieleen heti jolla on hollywoodyhteyksiä ja näyttää ihan eppstein tytöltä. Oli takavuosina paljon julkisuudessa.
Olitko sinä mahdollisesti paikalla vantteran täti- ihmisen vierailulla.
Vierailija kirjoitti:
Suomi-kytköksellä ollut isoäiti.
Jonka on kertonut asuvan "metsässä" "korvessa". Jostain luin että tämä isoäiti olisi Hangosta mutta toisaalta että Haminasta. Sekoitetaanko näitä juttuja nyt tahallisesti? Voihan tuo isoäiti juttu olla tekaistu, pääsi sillä verukkeella pois Epsteinin saarelta. Puhutaanhan että tuo nainen, apuri, muuli, olisi päässyt saarelta lähtemään venäläisellä passilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanattomaksi vetää.
Ja Ruotsin prinsessa Sofia myös sekaantunut ukkoon.
Lähtökohdat prinssin puolisoksi oli Sofialla todella hatarat. Niin vaan porskutti sukuun ja ovat varmaan onnellisia.
Aivan kuin olisi suunniteltu tuo kuvio. Millä tuo Sofia sekoitti C.F. pään? Pyrkyri hän kylläkin on. Olisi luullut että tuo olisi ollut vain prinssille hetken huvi ja miksi sisarensa Madeleine inhosi syvästi Sofiaa, kohteli todella epäystävällisesti, jotain hän tietää.
Mitä muuta tarttee tietää kuin ne miestenlehtien kuvat, joissa tuleva prinsessa Sofia esiintyi. Halveksisin minäkin.
Kuninkaallisis ketjussa joku kirjoitti että ilmankos miesporukoissa hymyillään tietävästi kun Sofia saapuu paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sverre-veli lähti myös ulkomaille sopivasti, on julkaistu kuvia lentokentältä. Mette- Maarit joutui perumaan oman matkansa, kun omat sähköpostit seksirikolliselle lävähtivät julki samaan aikaan pojan käräjien kanssa. Aikoiko ne hoitaa tämän kaiken vain olemalla hiljaa ja piileskelemällä ulkomailla odottamassa kohun laantumista?
Kohun laantumista? En usko, että Mette saa anteeksi. Ainakaan Norjan kansalta.
Miltähän tuntuu seuraavan kerran kömpiä parvekkeelle vilkuttelemaan ja hurraavatkohan kansanjoukot?
No, mielelläänhän Norjan veronmaksajat varmaan kustantavat tälle naiselle poikineen hulppeat oltavat ja saavat siitä kiitokseksi pa*kaa niskaan. Haakon sai haluamansa naisen, muusta viis.
Meten tarina on oikea Tuhkimo-tarina paitsi, että tämä tuhkimo poikineen ei osannut sitä arvostaa, ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanattomaksi vetää.
Ja Ruotsin prinsessa Sofia myös sekaantunut ukkoon.
Lähtökohdat prinssin puolisoksi oli Sofialla todella hatarat. Niin vaan porskutti sukuun ja ovat varmaan onnellisia.
Aivan kuin olisi suunniteltu tuo kuvio. Millä tuo Sofia sekoitti C.F. pään? Pyrkyri hän kylläkin on. Olisi luullut että tuo olisi ollut vain prinssille hetken huvi ja miksi sisarensa Madeleine inhosi syvästi Sofiaa, kohteli todella epäystävällisesti, jotain hän tietää.
Mikä Madde on sanomaan, jos sieltä Epsteinin kätköistä löytyy viestejä Chris O'Neilliltä. Tosin onhan noita samannimisiä, ei ole satavarmaa onko edes sama Chris vai pelkästään samanniminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi-kytköksellä ollut isoäiti.
Jonka on kertonut asuvan "metsässä" "korvessa". Jostain luin että tämä isoäiti olisi Hangosta mutta toisaalta että Haminasta. Sekoitetaanko näitä juttuja nyt tahallisesti? Voihan tuo isoäiti juttu olla tekaistu, pääsi sillä verukkeella pois Epsteinin saarelta. Puhutaanhan että tuo nainen, apuri, muuli, olisi päässyt saarelta lähtemään venäläisellä passilla.
Ainakin Haminasta varasi hotellia joku jolla oli venäläinen passi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö Floridasta olisi M-M voinut varata ihan erillistä majoitusta? En usko, että Norjan kuninkaallisen perheen tarvitsee tukeutua jonkun Epsteinin huvilaan jos mielii vierailla Kaliforniassa.
Niinpä.
Toisaalta tuttavien luona majoittuminen helpottaa yksityisyyttä. En tosin tiedä, onko Mette USA:ssa miten tunnettu.
Miksi olisi varannut erillisen majoituksen? Just sen äijän luo piti päästä, niin tottakai tyypin taloon majottui. Eiköhän siellä olisi oma makuuhuonekin löytynyt, mutta eihän suoraan perhelomalta lentänyt perheenäiti Mette omaa sänkyä tarvitse, kun seksihullun perään on kiire.
Sinä itse kuulostat hieman perverssiltä. Epstein omisti kaksi yksityistä saarta. Varmasti on Mettelle ja ystävälleen löytynyt talo, jossa he ovat voineet lomailla näkemättä uhreja tai saaren pervouksia. Ei se kyläily noilla ihmisillä ole sitä, että ängetään toisen yksiöön samaa vessaa käyttämään.
-eri.
Vierailija kirjoitti:
Chris Hansen haastattelee yhtä nuorena kasikymppisenä Epsteinin verkkoon houkuteltua naista.
Saa todella selkeän käsityksen mistä on ollut kysymys.
Nainen julkaisee kirjan nimeltä Blue Butterfly joka perustuu hänen päiväkirjaansa. Hän myös on vakuuttunut siitä, ettei Epstein ole tehnyt itsem----aa missään nimessä, vaan hänet on joko eliminoitu tai lavastettu kuolleeksi.
Haastattelu löytyy Youtubesta hakusanoilla :
Epstein Survivor Reveals Shocking Details About Human Trafficking Experience
Samaa mieltä, rahan mahti on valtava ja Epstein on niitä käyttänyt myös päästäkseen vapauteen. Mielenkiintoinen kirjan nimi, perhonen kuvaa usein näitä kevytmielisiä, nuoria ja alistettuja naisia. Halusiko Melania viestittää asullaan jotain merkittävää suomen vierailulla kun hänellä oli mekossa vyössään yksi iso perhonen? Jennillä tosin oli koko mekon kangas niitä täynnä mutta sillä tuskin oli muuta sanomaa kuin että mekko oli Andiatan mallistoa:D
Epstein varmasti saattoi tarkoittaa tuolla "alemman tason toimijana" itseään kutsuessaan sitä, että häntä ylempi toimija olisi kokonainen valtio. Lavrovin nimen on uutisoitu löytyneen tiedostoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö Floridasta olisi M-M voinut varata ihan erillistä majoitusta? En usko, että Norjan kuninkaallisen perheen tarvitsee tukeutua jonkun Epsteinin huvilaan jos mielii vierailla Kaliforniassa.
Niinpä.
Toisaalta tuttavien luona majoittuminen helpottaa yksityisyyttä. En tosin tiedä, onko Mette USA:ssa miten tunnettu.
Miksi olisi varannut erillisen majoituksen? Just sen äijän luo piti päästä, niin tottakai tyypin taloon majottui. Eiköhän siellä olisi oma makuuhuonekin löytynyt, mutta eihän suoraan perhelomalta lentänyt perheenäiti Mette omaa sänkyä tarvitse, kun seksihullun perään on kiire.
Sinä itse kuulostat hieman perverssiltä. Epstein omisti kaksi yksityistä saarta. Varmasti on Met
Aina vaan ihmetyttää, miten herkkäuskoisia ihmiset ovat. Mette ja kaikki muutkin ovat tasan tarkkaan tienneet, että Jeffrey Epstein on seksuaalirikollinen, joka pitää nuorista tytöistä. Epstein tuomittiin seksuaalirikoksista ja nämä prinsessat sun muut ovat tieten tahtoen rynnänneet tiluksille vierailemaan tuomion jälkeen toteuttamaan itseään. Tokkopa nyt ovat uskoneet, että tuo rikollinen on muuttanut tapansa. Samanmieliset ihmiset hakeutuu toistensa seuraan. Mette on nainen ja hänellä on tupakoinnista johtuva keuhkosairaus joten hän on varmasti viaton ja hän kärsii juuri nyt. Just joo.
Norjan kuninkaalliset sotkeentuneet White trash porukoihin ja samaaneihin.