Miksi te otitte naimisiinmennessänne miehen sukunimen?

ja halusin saman nimen ku muut perheessä.



MUTTA kun tuli ero niin se nimi ei enää tuntunu omalta niin otin mun tyttönimeni takasin.



Nyt jos menisin naimisiin ottaisin varmaan miehen nimen sekä mun omaa. siis väliviivalla. =)

Miehen nimi vaan oli paljon parempi.



Ai tämä olikin joku tasa-arvovouhkaus, en ymmärtänyt. En ole niitä naisia, joiden tasavertaisuus mieheen nähden on uhattuna yhteisen sukunimen vuoksi :D

Vierailija:

Tuntuu kyllä olevan väistymässä, ainakin tuttavapiirissäni jo vähemmistössä nimensä vaihtaneet. Yleistymässä näyttäisi olevan sellainen vaihtoehto, että molemmat vaihtavat uuden yhteisen nimen.

Otin mieheni nimen osittain siksi, että se on perinteen mukaista. Mielestäni ei ollenkaan hassu tapa, vaikka vanhanaikainen onkin. Halusin myös, että perheessämme on kaikilla sama sukunimi.

Nyt olen rouva Pierevä.



Ajatelkaa jos olisin vain se Virtanen.

- tuolta se Virtanen taas tulee....



Mutta nyt:

- tuolta se Pierevä rouva nyt tulee...



Kuulostaa PALJON paremmalta!

mutta minusta olisi mukavaa, että koko perheellä olisi sama sukunimi.

että toiset haluavat sitoutua vielä muodollisuuksienkin kautta vahvasti avioliittoon ja toisiinsa. Nykyään kun elämä on niin itsellistä ja itseä varten niin on ihanaa, että ajatellaan vielä yhteistä nimeä perheelle ja muita ' vanhanaikaisia' juttuja.



Vanhanaikaisuus ei ole pelkästään negatiivinen ilmaus tässä tapauksessa. Itse taas kammoksun kaikkia Tanakka-Turpeinen-nimiä.

Mies ei mitenkään vaatinut, että otan hänen nimensä, vaan itse nimenomaan niin halusin, ja molemmat olimme samaa mieltä siitä, että perheellä kuuluu olla yksi yhteinen sukunimi. Jos en olisi omaani vaihtanut, niin mies olisi todennäköisesti ottanut minun nimeni. Tai ehkä olisimme keksineet ihan uuden nimen, kuka tietää... Joka tapauksessa minusta on ihmeellisempää, että ollaan naimisissa mutta eri nimisiä. En tosin montaa sellaista paria tunnekaan.

Mielestäni kunnon perheellä, jossa vanhemmat ovat naimisissa, kuuluukin olla sama sukunimi ja haluan ehdottomasti olla saman niminen kuin lapsenikin ovat. Tämän lisäksi myös mieheni on tässä asiassa kovin perinteinen, ja yhteinen sukunimi oli hänellekin tärkeä asia.

Halusin myös, että lapsilla on isänsä sukunimi, ja halusin että koko perhe on samanniminen. Lisäksi miehen sukunimi on niin harvinainen (ulkomaalainen) ettei minulla tai lapsilla ole yhtään täyskaimaa, sekin on plussaa.

Vierailija:

Edelleen 90 % naisista alistuu tähän perinteeseen.

Lisäksi en näe mitään pahaa siinä, että noudattaa perinteitä. Vietänhän myös kristillisiä juhlia, vaikka en kuulu kirkkoon ja olen ateisti.

Jos ei ole lapsia tai ei aiota tehdä, niin ei minusta silloin tarvitse sukunimeä... paitsi jos on vanhasta liitosta jäänyt ex-ukon nimi, jolloin luonnollisesti sitä ei viitsi säilyttää...

Lasten ja perheen kannalta parempi että on kaikilla sama sukunimi.

" Perinne" ottaa aina miehen nimi on Suomessa lyhyt, vasta 1900-luvun alkupuolelta, joten sitä en edes yritä käyttää syynä. Se osoittaisi mielestäni vain historian huonoa tuntemista.



Itselleni syyt ovat niinkin turhamaisia kuin että mieheni nimi on harvinaisempi ja kivemman kuuloinen kuin omani, pääsin samalla eroon kokonimikaimoista.



Miehelle on jostain syystä tärkeää, että minulla on hänen nimensä. Yksin siitä syystä en nimeäni olisi suostunut vaihtamaan. Osittain yleisyyden vuoksi en ole kokenut omaa sukunimeäni tärkeäksi osaksi identiteettiäni, joten en pitänyt nimen vaihtamista ongelmanakaan.



Toisaalta en olisi antanut miehen vaihtaa omaa sukunimeään minun nimekseni, sillä hänen nimensä on nyt hyvä kokonaisuus ja toisekseen hänestä olisi tullut saman tien kokonimikaima lähisukulaiseni kanssa.

Mieheni siis otti minun sukunimeni. Ehdottomasti halusimme että koko perhe on samalla nimellä. Mieheni sukunimi on harvinainen (tällä hetkellä sukunimi on seitsemällä ihmisellä käytössä) ja jos etunimenin olisi jokin muu niin olisin voinut sen ottaakin. Etunimeni ja mieheni sukunimen kolme viimeistä kirjainta ovat samat joten kuulostaisi todella typerältä.



Lisäksi miehen sukunimeä ei missään osattu kirjoittaa oikein eli helpotti miehen olemista kummasti kun riittää että sanoo sukunimen kerran. Ei tarvitse tavata kirjain kirjaimelta aina kun johonkin pitää nimensä ilmoittaa.



Ihan jees näinpäin. Sukunimemme ei kuitenkaan ole hirveän yleinen.

Oma tyttönimenihän on isäni nimi. Sukupolvien ajan se on kulkenut suvun miespuolisten jäsenten mukana. Naisen sukunimihän on muuttunut naimisiin mennessä. Eli kun menin naimisiin sain valia otanko mieheni sukunimen vai pidänkö isäni sukunimen. Valitsin siis kahden miehen sukunimen väliltä mieheni nimen.

En minä sitä mitenkään kovin isoksi jutuksi kokenut, ei hetkauttanut identiteettiäni suuntaan eikä toiseen. Miehelle asia oli paljon vähemmän tärkeä kuin minulle. Jotenkin se nimenmuutos vain tuntui entisestään korostavan sitä, että olemme nyt yhtä perhettä. Ja ehkä tässä voi tunnustaa vielä, että jossain määrin kysymyksessä oli lapsuusaikainen romanttinen haave jonka toteutuminen tuntui mukavalla tavalla värisyttävältä. Meilläkin miehen sukunimi on kauniimpi ja harvinaisempi mutta olisin kyllä saattanut vaihtaa nimeni ihan perus Virtaseenkin.

Perinteellä miehen sukunimen ottoa perusteleville. Perinne on todella nuori, sillä vasta vuodesta 1921 on kaikilla suomalaisilla yleensä edes ollut sukunimi. Itä-Suomessa sukunimillä on vanhempi historia, mutta Länsi-Suomessa niitä ei ole perinteisesti käytetty.



Ihmisillä oli vain isännimi, tyyliin Miina Erkintytär, tai talon/tilannimi esim. Junttila. Nimi on kulkenut siis talon mukana, ei ihmisten, joten muuttaessa tilalta toiselle, on " sukunimeksi" tullut talon nimi, joten ihmisen nimi on voinut vaihtua sen mukaan monestikin, jos jostain syystä on tullut useampia muuttoja. -tytär- ja -poika-nimiä ei tietenkään ole otettu puolisolta, eiväthän ne ole varsinaisia sukunimiä.



Nimellä on ilmaistu myös asemaa, jolloin " sukunimi" on voinut vaihtua työn mukaan, eivätkä nimet ole muutenkaan olleet kovin kiinteitä.



" Juha Florentinia kutsuttiin Eskoliniksi hänen ollessaan Eskon talon myllärinä. " " Junttilan talon Risto käytti Turun katedraalikousussa v. 1761-69 mm. nimiä Juntelin, Jundelius, Juntelius ja Hamrén, hänen veljensä Matti v. 1751-53 mm. nimiä Juntin, Jundelin ja veljenpoika Heikki 1773-75 nimeä Juntelius." '

http: //www. genealogia. fi/nimet/nimi36as. htm



Eli aika monella meistä on turha perustella miehen sukunimen ottoa vanhoilla perinteillä saati pitkään suvussa kulkeneella nimellä. (Näitäkin toki on, mutta lopulta aika harvassa.)



t. 37

Ja mitä tuo tarkoittaa, että " lasten ja perheen kannalta" on parempi, että kaikilla on sama sukunimi? Ai millä tavalla parempi?

Mutta asiaa voi ajatella monesta näkökulmasta. Itselle perinne ei näytellyt minkäänlaista roolia miehen nimen ottamisessa.