Yle: Tamperelainen työkyvytön Jenni pelkää menettävänsä puolet toimeentulotuestaan Kela haluaa, että menen töihin
- Välttääkseen toimeentulotuen leikkaukset Jennin on ilmoittauduttava työnhakijaksi.
Kelan myöntämän toimeentulotuen ehdot tiukentuvat helmikuusta alkaen.
Asiakkaan on jatkossa haettava muita ensisijaisia etuuksia, kuten työttömyysturvaa, opintotukea tai sairauspäivärahaa, jotta toimeentulotuen perusosa ei vähene.
Myös kokoaikatyön hakemisen velvoitetta lisätään. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tuen saajan on ilmoittauduttava työnhakijaksi, jos Kela katsoo, että työttömyysturva on asiakkaan ensisijainen etuus.
Samalla poistuu 150 euron kuukausittainen ansiotulovähennys. Aiemmin tuen saaja on saanut tienata kuukaudessa 150 euroa ilman, että se on pienentänyt tuen määrää.
Mikäli asiakas ei täytä velvoitteita, toimeentulotuen perusosaa voidaan leikata jopa 50 prosentilla.
--------------------------
Siis eikö tämä Jenni nyt vain voi ilmoittautua kokoaikaiseksi työnhakijaksi ja hakea neljää työpaikkaa? Ensisijainen peruspäivärahahakemus sitten hylätään, kun on samalla (kokoaikainen) opiskelija, jolloin voi hakea viimesijaista etuutta eli toimeentulotukea.
Kommentit (233)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä todella jollekin uusi tieto, että toimeentulotuki on viimesijainen tukimuoto? Olen tiennyt sen aina niin kauan kuin olen tiennyt toimeentulotuen olemassaolosta eli noin puolensataa vuotta.
Nyt sitä vasta aletaan valvoa. Edellytetään, että ensisijaisia tukia HAETAAN. Toimeentulotukea saa vasta sitten, jos ensisijaista tukea ei myönnetä tai se ei riitä
Kun toimeentulotuki oli kunnilla. Ensin piti hakea kaikki muu. Kun se meni kelalle tuo jäi pois.
Kun se oli kunnilla syrjäytymiseen annettiin nopeammin apua.
Kelalla ollessaan toimeentulotuki aiheuttaa enemmän syrjäytymistä.
Artikkelin jennikin. Olisi nämä vuodet opiskellut työttömyyspäivärahalla. Jos hänet olisi lain pakottamana työkäriin ohjattu.
Opiskelu työmarkkinatuella on mahdollinen. Kun se tukee työllistämistä.
Toi kelan
Mutta työmarkkinatuella opiskellessa opintojen tulee edetä normaaliin tahtiin, eli se ei kauhean hyvin käy sairaille joilla opinnot ei koko ajan välttämättä etene reippaasti. Vain sairauspäivärahalla tai työkyvyttömyyseläkkeellä voi opiskella vähemmän pisteitä ilman, että tulee ongelmia.
Niin harva keskiluokkaìnen kai ajattelee että tämä ylimääräinen raha on joltain pois. Siltä työkyvyttömältä rollaattorin kanssa sieltä leipäjonon päästä. Vielä kun hesarista ja taloussanomista sai lukea kiukkuisia purkauksia että verohelpotukset valuu suoraan ALV:n korotuksiin...
Harva kai ajattelee että pienituloisia nuo ALV:n nostot puree pahemmin kuin keskiluokkaa kun se on kaikille sama tasavero.
Harva 50% verotustaan ruikuttava kai ajattelee kun suojaosa poistettiin niin työtön joutuu tavallaan maksamaan 100% veroa palkastaan, koska koko palkka vähennetään jo ennestäänkin pienestä työttömyystuesta.
Harva kai ajattelee että nämä veronkevennykset EIVÄT OLE seurausta hallituksen onnistuneesta talouspolitiikasta ja Suomen rikastumisesta vaan siitä että kaikista köyhimmiltä on ryöstetty sosiaaliturva ja annettu se niille joilla on ennestäänkin paljon.
Toimeentulotuen siirtäminen Kelaan on tehnyt toimeentulotuen myöntämisestä tasa-arvoisempaan ja oikeudenmukaisempaa. Toimeentulotuki on rahan jakoa taloudellisen tilanteen mukaan
Hah! Kaunis ajatus, mutta todellisuudessa tulos on se, että Kela hylkää useammin hakemuksen ihan luvan kanssa, kun useampi raho on ensisijainen. Eikä sieltä ensisijaisestakaan saa kuin voivottelua.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään jopa superihniset eivät pääse töihin ja kilpailevat työpaikoista. Sitten oletetaan, että työkyvyttömät tuosta vaan menevät töihin. Mun mielestä olisi kohtuullista että edes työkyvyttömät siivottaisiin tilastoista pois työkyvyttömyyseläkkeelle niin nähtäisiin paljonko niitä oikeasti työkykyisiä työnhakijoita on.
Niin kauan kun pystyt tietokoneella kirjoittamaan tai puhumaan, et ole työkyvytön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän Jennin paikka on sairauslomalla tai kuntoutustuella tai tilanteen pitkittyessä työkyvyttömyyseläkkeellä. Haluaisin kyllä kuulla hänen lääkärinsä kommentit siitä että miksi häntä ei ole määrätty sairauslomalle. Siinä tapauksessa työmarkkinatukea voi hakea ilman velvoitetta hakea työpaikkoja jos sairauspäivärahan maksimi on täynnä eikä kuntoutustukea myönnetä.
Jos on opiskelijana niin ei työmarkkinatukea silti saa opintotuen sijaan pitkittyneen sairasloman aikana. Hain samassa tilanteessa, että olin sairaslomalla opiskellessa ja sairaspäivärahapäivät loppuneet, sekä työkkärin tuki että työkyvyttömyyseläke hylättiin eli opintotuki oli se mikä jätettiin voimaan. Selvityspyyntöä lähettivät ja siihen vastasin, että opinnot eivät ole edistyneet riittävästi sairauksien takia. Opintotukea eivät yrittäneet periä takaisin, koska sehän olisi Ke
Opintojen keskeyttäminen on tuossa tilanteessa oikea ratkaisu.
On ihmisiä, jotka voisivat tehdä töitä mutta eivät halua.
Moni on oikeasti työkyvytön mutta työkyvyttömyyseläkkeelle ei pääse. On siis leikittävä mukana ja haettava niitä työpaikkoja. Se miksi työkyvyttömyyseläkkeelle ei pääse on se että valtiolle on halvempaa maksaa työmarkkinatukea kuin eläkettä. Eli tässäkin asiassa raha määrittelee ihmisen.
Vierailija kirjoitti:
On ihmisiä, jotka voisivat tehdä töitä mutta eivät halua.
Entäs nämä jotka haluavat töitä mutta töitä ei ole? Jos töitä ja elantoa riittää kaikille halukkaille niin miksi keskiluokka on lopettanut vallan kuluttamisen vaikka saivat verohelpotuksia? Jotenkaan en ihan täysin usko siihen että keskiluokka tuntisi huonoa omatuntoa siitä että verohelpotukset on reväisty pienituloisten tai työttömien ym köyhien sosiaalituista. Itse ajattelen vain työelämän supistuksia ja selviämistä tulevista YT:stä. Ensiksi ajattelen omaa perhettä.
Joo en pidä ajatuksesta että talous on kuralla ja keskiluokka ja rikkaat "pelastetaan" ei talouskasvulla vaan kurjistamalla työttömien ja köyhien oloja entisestään. Mutta en rupea tuntemaan syyllisyyttä vaan teen sen mitä tarvitsee että oma perhe selviää.
Kohta saa tehdä vuoden työsopimuksia ilman perustetta.
"Irtisanomisten helpottamista kaavaillaan myös virkasuhteisiin."
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/irtisanomisten-helpottamista-kaavailla…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään jopa superihniset eivät pääse töihin ja kilpailevat työpaikoista. Sitten oletetaan, että työkyvyttömät tuosta vaan menevät töihin. Mun mielestä olisi kohtuullista että edes työkyvyttömät siivottaisiin tilastoista pois työkyvyttömyyseläkkeelle niin nähtäisiin paljonko niitä oikeasti työkykyisiä työnhakijoita on.
Niin kauan kun pystyt tietokoneella kirjoittamaan tai puhumaan, et ole työkyvytön.
Missä työssä maksetaan palkkaa pelkästään siitä, että pystyy kirjoittamaan tämmöiselle palstalle tai siitä, että pystyy puhumaan? Ei missään. Kyllä kaikissa töissä pitää kyetä muutakin.
"Vuoden määräaikaisia työsopimuksia ilman perustetta saa tehdä kohta myös sote-alalla."
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/a/c949447d-c6a8-4fc8-9c79-6a9b2b3f8bf5
"Tukea leikataan entisen 40 % sijaan 50% on se muutos."
Eli Jennin tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että jos hän jatkaa opiskeluja, niin hänen tulonsa ovat asumistuki ja 50 % leikattu toimeentulotuki. Eihän tuollaisella summalla voi tulla toimeen, jos normaalia vuokraa maksaa.
Jos hän sitten satunnaisia työkeikkoja saa ja pystyy tekemään, niin voi pärjätä kyllä. Mutta kyllä minuakin tuossa tilanteessa ahdistaisi aika paljon. Ehkä niin paljon, että opiskelusta ei tulisi mitään.
Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea.
Ja vuokra-asunnossa ruokakunnan tulot ja omaisuus vaikuttavat asumistukeen.
Vierailija kirjoitti:
Moni on oikeasti työkyvytön mutta työkyvyttömyyseläkkeelle ei pääse. On siis leikittävä mukana ja haettava niitä työpaikkoja. Se miksi työkyvyttömyyseläkkeelle ei pääse on se että valtiolle on halvempaa maksaa työmarkkinatukea kuin eläkettä. Eli tässäkin asiassa raha määrittelee ihmisen.
Itselläni näkyy magneettikuvissa sairaus, mutta en tiedä pääsenkö eläkkelle. Osa kyllä samasta sairaudesta on eläkkeellä.
Vierailija kirjoitti:
"Tukea leikataan entisen 40 % sijaan 50% on se muutos."
Eli Jennin tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että jos hän jatkaa opiskeluja, niin hänen tulonsa ovat asumistuki ja 50 % leikattu toimeentulotuki. Eihän tuollaisella summalla voi tulla toimeen, jos normaalia vuokraa maksaa.
Jos hän sitten satunnaisia työkeikkoja saa ja pystyy tekemään, niin voi pärjätä kyllä. Mutta kyllä minuakin tuossa tilanteessa ahdistaisi aika paljon. Ehkä niin paljon, että opiskelusta ei tulisi mitään.
En tiedä missä hän asuu, mutta opiskelijasoluissa ainakin vuokra on halvempi.
Vierailija kirjoitti:
lääkäri on todennut jennin työkyvyttömäksi vaikeiden mielenterveysongelmien takia.
jenni on vointinsa salliessa ottanut vastaan päivän tai pari kestäviä keikkatöitä, joista saaduilla tuloilla hän on paikannut yllättäviä menoja.
Mielestäni tuossa on iso ristiriita, jonka takia kela tekee juuri mitä tekee.
Se kertoo vain siitä miten helppo lääkäreitä on jallittaa.

Mulla on sama kokemus, että yrittäminen ja sinnittely kääntyykin itseä vastaan. Kannattaa lyödä hanskat tiskiin ja olla tekemättä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Moni on oikeasti työkyvytön mutta työkyvyttömyyseläkkeelle ei pääse. On siis leikittävä mukana ja haettava niitä työpaikkoja. Se miksi työkyvyttömyyseläkkeelle ei pääse on se että valtiolle on halvempaa maksaa työmarkkinatukea kuin eläkettä. Eli tässäkin asiassa raha määrittelee ihmisen.
Se, joka on työeläkelainsäädäntöön nojaten työkyvytön, pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle. Tässä maassa on jumalaton määrä näitä mielestään työkyvyttömiä. Mitä, jos he kaikki pääsisivät eläkkeelle vain, koska ovat sitä mieltä, että heidän kuuluisi olla eläkkeellä.
Hoitavalla lääkärilläkin on vain mielipide, mutta hoitava lääkäri ei tiedä kuuluuko henkilö eläkkeelle, sen tietävät he, jotka ovat työeläkelain kanssa tekemisissä.
Itse teen ihan työkseni sellaista suht. hyvin palkattua mutta turhaa ja tarpeetonta, mistä tuskin on kellekkään hyötyä mutta pitää nyt muodonvuoksi tehdä, että kaikki näyttää hyvältä, kun joku tulee tarkastamaan. Mutta ollessani työttömänä n. 2v. sitten, jostain syystä nämä pakkohaut tuntui kaikkein nöyryyttävimmiltä. Se oli ikään kuin sen myöntämistä että "joo, olen työtön lusmu joka ei haluakkaan töihin ja jota pitää kepillä patistaa". Tajuaa että tämä on simputtamista ja rankaisemista. Vähän kuin Bart Simpson joka kirjoittaa koulun liitutaululle sata kertaa jotain höpöä. Myös se että kukaan ei vastaa, ei kommentoi mitään ja miksi vastaisi? Tyyliin suurin osa mollin tai työtorin ilmoituksista oli pätkätyötä esim. siivousta 10h. viikossa vaihtelevissa kohteissa auto välttämätön tai ryhdy nyt yrittäjäksi loisto tuotteet tai puhelinmyyjää provisiopalkalla ja lopuissa haettiin spesifiä ammattihenkilöä tyyliin vankka koulutus, ja erikoistuminen tietylle kapealle osa-alueellle ja siitä vankka työkokemus. Hait korkeakoulutettuna tarjoilijanpaikkoja koska olit opiskelijana 10v sitten tienannut rahaa paikallisessa juottolassa.
Totuus on että työpaikat menee nykyään suhteilla. Itse sain töitä firmasta jossa tein aikoinaan opiskeluun liittyvää työharjoittelua mutta nykyään esim. meidän firmaan ei edes "sopeutuksien" takia oteta työharjoittelijoita kun meillä kaikki on vedetty niin kireäksi ettei ole aikaa opastaa ketään.