Yle: Tamperelainen työkyvytön Jenni pelkää menettävänsä puolet toimeentulotuestaan Kela haluaa, että menen töihin
- Välttääkseen toimeentulotuen leikkaukset Jennin on ilmoittauduttava työnhakijaksi.
Kelan myöntämän toimeentulotuen ehdot tiukentuvat helmikuusta alkaen.
Asiakkaan on jatkossa haettava muita ensisijaisia etuuksia, kuten työttömyysturvaa, opintotukea tai sairauspäivärahaa, jotta toimeentulotuen perusosa ei vähene.
Myös kokoaikatyön hakemisen velvoitetta lisätään. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tuen saajan on ilmoittauduttava työnhakijaksi, jos Kela katsoo, että työttömyysturva on asiakkaan ensisijainen etuus.
Samalla poistuu 150 euron kuukausittainen ansiotulovähennys. Aiemmin tuen saaja on saanut tienata kuukaudessa 150 euroa ilman, että se on pienentänyt tuen määrää.
Mikäli asiakas ei täytä velvoitteita, toimeentulotuen perusosaa voidaan leikata jopa 50 prosentilla.
--------------------------
Siis eikö tämä Jenni nyt vain voi ilmoittautua kokoaikaiseksi työnhakijaksi ja hakea neljää työpaikkaa? Ensisijainen peruspäivärahahakemus sitten hylätään, kun on samalla (kokoaikainen) opiskelija, jolloin voi hakea viimesijaista etuutta eli toimeentulotukea.
Kommentit (233)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Jenni juoksee hoidossa psykiatrilla nii ny se on lääkärin aika kynäillä semmoset b-lausunnot, että ne menee heittämällä läpi. Sais sitten joko saikkurahaa, kuntoutustukea tai ihan oikeen eläkkeen. Eläkeläisstatuksella saa opiskella eikä kukaan hengitä niskaan. Sitte ku valmistuu ni eläke voi lähtä. Mutta eikös se ole Jennin tarkoituskin, opiskella loppuun, valmistua ja mennä töihin? Kukaan ota tämmöstä töihin edes siivoomaan (ne työt vie korkeakoulutetut m am ut tällä hetkellä).
Ei nykyään auta minkäänlaiset kynäilyt. Mielenterveyssyistä ei enää kukaan pääse eläkkeelle.
Jos taas olet mies ja selkäsi menee mäsäksi, niin sitten eläke tulee heittämällä.
Jaahas, niin just. Kukaan ei pääse. IS Extra (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011495296.html), julkaistu 6.10.2025:&nbs
Näissä on sitten suurin osa vuoden määräaikaisia eläkkeitä.
Noh. sen sijaan että hallitus on laittanut talouden kuntoon se päätti että helpoin tie on viedä köyhiltä ja sairailta se vähäkin sosiaaliturva ja antaa se verohelpotuksina hyvin toimeentuleville. Sitten tehdä pienipalkkaisista köyhistä, työttömistä ja sairaista syntipukkeja huonolle talouspolitiikalleen.
Rikkaat ovat mielestään ansainneet verohelpotuksensa vaikka ne onkin revitty kaikista köyhimpien sosiaaliturvasta eikä suinkaa "talousneron" hallituksemme toimien ansiosta vaurastuneen Suomen yltäkylläisyydestä.
Suomea on siunattu paljon: talvisodan ihme, Suomen kohoaminen sodan jälkeen parissa sukupolvessa Etiopian kaltaisesta kehitysmaasta pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi ja koulutuksen Pisa-mestareiksi. Nyt hallituksen toimet ovat avanneet ovet "uudenlaisille isännille" jotka ovat karkoittaneet siunauksen. Muu Eurooppa on noussut koronasta ja Ukrainan sodan aiheuttamista ongelmista, Trumpin hörhöilyt ei hetkauta niiden taloutta. Suomessa käyrät laskevat, vain työttömyys nousee.
Hallitus luuli että keskiluokka ja rikkaat alkaisivat pitää kulutusjuhlaa kaikista köyhimmiltä rosvotuilla roposilla mutta ketään ei kiinnosta kuluttaa. Olisiko huono omatunto vai onko köyhien kohtelu traumatisoinut keskiluokankin? Usan matkaajat ovat aina kauhistelleet kodittomia jotka rahjustavat kadunkulmissa ja nukkuvat julkisilla paikoilla. Nyt tämä on omilla kaduilla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Jennillä on niin vaikeat mt-ongelmat, että ei kykene töihin, niin miksi Jenni ei hakeudu sairaseläkkeellä? Ei tarvitsisi miettiä tälläisiö. Sairaseläkkeellä voi aina hakeutua takaisin töihin.
Koitappa päästä työkyvyttömyyseläkkeelle...
Tanskassa monet maahanmuuttajat laitettiin eläkkeelle. Sitten huomasivat ettei rahat oikein riitä kaikille. Lopputulos on historiaa. Täällä toimitaan toisin..
Pidän tanskalaisia poliitikkoja talouden hoidossa kertaluokkaa parempina kuin kotimaisia.
Jos on hevosurheilusta kiinnostunut, niin onko automaattisesti eläkkeellä?
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä todella jollekin uusi tieto, että toimeentulotuki on viimesijainen tukimuoto? Olen tiennyt sen aina niin kauan kuin olen tiennyt toimeentulotuen olemassaolosta eli noin puolensataa vuotta.
Nyt sitä vasta aletaan valvoa. Edellytetään, että ensisijaisia tukia HAETAAN. Toimeentulotukea saa vasta sitten, jos ensisijaista tukea ei myönnetä tai se ei riitä
Kun toimeentulotuki oli kunnilla. Ensin piti hakea kaikki muu. Kun se meni kelalle tuo jäi pois.
Kun se oli kunnilla syrjäytymiseen annettiin nopeammin apua.
Kelalla ollessaan toimeentulotuki aiheuttaa enemmän syrjäytymistä.
Artikkelin jennikin. Olisi nämä vuodet opiskellut työttömyyspäivärahalla. Jos hänet olisi lain pakottamana työkäriin ohjattu.
Opiskelu työmarkkinatuella on mahdollinen. Kun se tukee työllistämistä.
Toi kelan systeemi on tätä ennen ajanut ihmisiä huonompaan kuntoon. Monelle olisi pitänyt tarjota sosiaalityötä. Eikä pelkkää toimeentulotukea.
Tietenkään ei ole helppo päästä työkyvyttömyyseläkkeelle eikä pidäkään olla! Tässä maassa on jo ihan liikaa nuoria psyykkisistä syistä eläkkeellä, se nyt vielä puuttuisi, että pääsisi eläkkeelle, kun kertoisi, ettei jaksa käydä töissä.

Suurin osa on sitten määräaikaisella, ei pysyvällä eläkkeellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla opiskelija ja työton työnhakija samaan aikaan. Työttömäksi ilmoittautuminen tarkoittaa, että hänen pitää luopua opinnoistaan ja opiskelupaikastaan. Se taas tarkoittaa, että työllistyminen on sitäkin vaikeampaa kun ei ole sitä tutkintoa.
Mistä tuon keksit? Ei työnhakijaksii ilmoittautuvan tarvitse luopua opiskelusta! Hän saa lausunnon, jonka mukaan ei ole oikeutettu työttömyysetuuteen (tätä se Kela on edelyttämässäkin) ja niin elämä toimeentulotukiasiakkaana jatkuu.
Mistä keksit, että työnhakijaksi ilmoittautuva ei saisi opiskella?
Eikö tämä nyt ole muuttumassa? Tt-tukea ei saa, jos ensisijaisia tukia ei hae, ja opsikelijan ensisijainen tuki on opintotuki. Mutta jos tukikuukaudet on käytetty, niin sitä ei saa. Voiko silti saada edelleen tt-tukea ja jos, niin mikä se muutos entiseen sitten on?
Vierailija kirjoitti:
Turhaan Jenni stressaa, ei kukaan häntä palkkaisi.
Normaalia ihmistä (kuten varmasti Jenniä, muttei ehkä sinua) todellakin stressaa se, että pitää yrittää keksiä minimaalisesta työpaikkatarjonnasta joka kuukausi neljä paikkaa, joihin mukamas voisi teoreettisesti työllistyä, vaikka tietää, ettei kuitenkaan työllisty.
Käsi ylös, jos itse teet sellaista työtä, jossa kukaan ei koskaan vastaa sähköposteihisi tai puheluihisi ja kaikki yhteydenottosi johtavat vain hiljaisuuteen, vaikka kuinka yrität. Se on kuin huutelisi tyhjään tynnyriin, josta ei kuule edes kaikua takaisin. Ei se tee ihmiselle yhtään hyvää, että hakee turhaan kuukaudesta toiseen vain muodon vuoksi. Tai vain siksi, että se miellyttää sad1st1-riikkapettereitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Jennillä on niin vaikeat mt-ongelmat, että ei kykene töihin, niin miksi Jenni ei hakeudu sairaseläkkeellä? Ei tarvitsisi miettiä tälläisiö. Sairaseläkkeellä voi aina hakeutua takaisin töihin.
Jenni teeskentelee ja nättelee saadakseen huomiota. Jos hänellä olisi oikeasti mt-ongelmia ja olisi työkyvytön niin tämä olisi jo työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta se että Jenni ei ole jo eläkkeellä tai päässyt sinne puhuu paljon ja paljastaa totuuden sekä asian oikean laidan.
Ei työkyvyttmyyselääkkeelle noin vain pääse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla opiskelija ja työton työnhakija samaan aikaan. Työttömäksi ilmoittautuminen tarkoittaa, että hänen pitää luopua opinnoistaan ja opiskelupaikastaan. Se taas tarkoittaa, että työllistyminen on sitäkin vaikeampaa kun ei ole sitä tutkintoa.
Mistä tuon keksit? Ei työnhakijaksii ilmoittautuvan tarvitse luopua opiskelusta! Hän saa lausunnon, jonka mukaan ei ole oikeutettu työttömyysetuuteen (tätä se Kela on edelyttämässäkin) ja niin elämä toimeentulotukiasiakkaana jatkuu.
Mistä keksit, että työnhakijaksi ilmoittautuva ei saisi opiskella?
Eikö tämä nyt ole muuttumassa? Tt-tukea ei saa, jos ensisijaisia tukia ei hae, ja opsikelijan ensisijainen tuki on opintotuki. Mutta jos tukikuukaudet on käytetty, niin sitä ei saa. Voiko silti saada edelleen tt-
Tukea leikataan entisen 40 % sijaan 50% on se muutos.
Vierailija kirjoitti:
Noh. sen sijaan että hallitus on laittanut talouden kuntoon se päätti että helpoin tie on viedä köyhiltä ja sairailta se vähäkin sosiaaliturva ja antaa se verohelpotuksina hyvin toimeentuleville. Sitten tehdä pienipalkkaisista köyhistä, työttömistä ja sairaista syntipukkeja huonolle talouspolitiikalleen.
Rikkaat ovat mielestään ansainneet verohelpotuksensa vaikka ne onkin revitty kaikista köyhimpien sosiaaliturvasta eikä suinkaa "talousneron" hallituksemme toimien ansiosta vaurastuneen Suomen yltäkylläisyydestä.
Suomea on siunattu paljon: talvisodan ihme, Suomen kohoaminen sodan jälkeen parissa sukupolvessa Etiopian kaltaisesta kehitysmaasta pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi ja koulutuksen Pisa-mestareiksi. Nyt hallituksen toimet ovat avanneet ovet "uudenlaisille isännille" jotka ovat karkoittaneet siunauksen. Muu Eurooppa on noussut koronasta ja Ukrainan sodan aiheuttamista ongelmista, Trumpin hörhöilyt ei hetkauta niiden taloutt
Uskon että näin on. Olen uskossa ja aina äänestänyt kd:ta paitsi en enää. Suomen menestys on aina perustunut kristillisiin arvoihin. Jeesus sanoi että köyhät ovat aina keskuudessanne ja sen mitä teette vähäisimmille te teette suoraan minulle.
Mitä mieltä on omistaa koko maailman rikkaudet mutta menettää sielunsa?
Uskon että antikristuksen henki vallitsee nyt Suomessa. Hallitus antoi pahalle pikkusormen ja moni otti ilolla vastaan rahan jota he eivät tarvinneet elääkseen ja joka oli viety kaikkein köyhimmiltä ja vaivaisilta joille raha olisi ollut välttämätön joten hallitus tahrasi myös heidän (vauraiden) sielunsa. En usko karmaan mutta uskon siihen että maatamme ei enää siunata. Tuota rahaa ei otettu vauraudesta ja hallituksen onnistuneen taloupolitiikan hedelmistä vaan kaikista köyhimmiltä. Ei hyvä Jumala voi siunata tällaista moraalittomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä todella jollekin uusi tieto, että toimeentulotuki on viimesijainen tukimuoto? Olen tiennyt sen aina niin kauan kuin olen tiennyt toimeentulotuen olemassaolosta eli noin puolensataa vuotta.
Nyt sitä vasta aletaan valvoa. Edellytetään, että ensisijaisia tukia HAETAAN. Toimeentulotukea saa vasta sitten, jos ensisijaista tukea ei myönnetä tai se ei riitä
Kun toimeentulotuki oli kunnilla. Ensin piti hakea kaikki muu. Kun se meni kelalle tuo jäi pois.
Kun se oli kunnilla syrjäytymiseen annettiin nopeammin apua.
Kelalla ollessaan toimeentulotuki aiheuttaa enemmän syrjäytymistä.
Artikkelin jennikin. Olisi nämä vuodet opiskellut työttömyyspäivärahalla. Jos hänet olisi lain pakottamana työkäriin ohjattu.
Opiskelu työmarkkinatuella on mahdollinen. Kun se tukee työllistämistä.
Toi kelan
Toimeentulotuen siirtäminen Kelaan on tehnyt toimeentulotuen myöntämisestä tasa-arvoisempaan ja oikeudenmukaisempaa. Toimeentulotuki on rahan jakoa taloudellisen tilanteen mukaan ja sosiaalityöntekijöiden työtehtävä pitäisi olla jotain rahasta riippumatonta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä on vaatia työkyvytöntä hakemaan töitä jos urheilevat terveet koulutetutkaan ihmiset eivät kelpaa töihin? Missä on se yksi, edes yksi, työnantaja joka palkkaa pitkäaikaissairaan ihmisen töihin? Tunteeko joku sairaan ihmisen joka on saanut töitä? Minä en tiedä yhtäkään.
Ei niitä ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla opiskelija ja työton työnhakija samaan aikaan. Työttömäksi ilmoittautuminen tarkoittaa, että hänen pitää luopua opinnoistaan ja opiskelupaikastaan. Se taas tarkoittaa, että työllistyminen on sitäkin vaikeampaa kun ei ole sitä tutkintoa.
Mistä tuon keksit? Ei työnhakijaksii ilmoittautuvan tarvitse luopua opiskelusta! Hän saa lausunnon, jonka mukaan ei ole oikeutettu työttömyysetuuteen (tätä se Kela on edelyttämässäkin) ja niin elämä toimeentulotukiasiakkaana jatkuu.
Mistä keksit, että työnhakijaksi ilmoittautuva ei saisi opiskella?
Eikö tämä nyt ole muuttumassa? Tt-tukea ei saa, jos ensisijaisia tukia ei hae, ja opsikelijan ensisijainen tuki on opintotuki. Mutta jos tukikuukaudet on käytetty, niin sitä ei saa. Voiko silti saada edelleen tt-
Ellei hae ensisijaisia tukia, niin toimeentulotuen perusosaa alennetaan 50 %:a ja sen lisäksi tuosta summasta maksetaan kohtuullisten asumiskustannusten ylittävä osuus.
Voit omalta kohdaltasi toteuttaa elämäntapaa ja taloutta, jossa et yhteiskunnan tukia ota vastaan ja teet työsi 600 euron kuukausikorvausta vastaan. Eläkeikäisenä sitten elät säästöilläsi nostamatta eläkettä.
Vierailija kirjoitti:
Noh. sen sijaan että hallitus on laittanut talouden kuntoon se päätti että helpoin tie on viedä köyhiltä ja sairailta se vähäkin sosiaaliturva ja antaa se verohelpotuksina hyvin toimeentuleville. Sitten tehdä pienipalkkaisista köyhistä, työttömistä ja sairaista syntipukkeja huonolle talouspolitiikalleen.
Rikkaat ovat mielestään ansainneet verohelpotuksensa vaikka ne onkin revitty kaikista köyhimpien sosiaaliturvasta eikä suinkaa "talousneron" hallituksemme toimien ansiosta vaurastuneen Suomen yltäkylläisyydestä.
Suomea on siunattu paljon: talvisodan ihme, Suomen kohoaminen sodan jälkeen parissa sukupolvessa Etiopian kaltaisesta kehitysmaasta pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi ja koulutuksen Pisa-mestareiksi. Nyt hallituksen toimet ovat avanneet ovet "uudenlaisille isännille" jotka ovat karkoittaneet siunauksen. Muu Eurooppa on noussut koronasta ja Ukrainan sodan aiheuttamista ongelmista, Trumpin hörhöilyt ei hetkauta niiden taloutt
Rikkaat ottavat mielellään rahaa jotta pystyisi lopulta lähteä suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla opiskelija ja työton työnhakija samaan aikaan. Työttömäksi ilmoittautuminen tarkoittaa, että hänen pitää luopua opinnoistaan ja opiskelupaikastaan. Se taas tarkoittaa, että työllistyminen on sitäkin vaikeampaa kun ei ole sitä tutkintoa.
Mistä tuon keksit? Ei työnhakijaksii ilmoittautuvan tarvitse luopua opiskelusta! Hän saa lausunnon, jonka mukaan ei ole oikeutettu työttömyysetuuteen (tätä se Kela on edelyttämässäkin) ja niin elämä toimeentulotukiasiakkaana jatkuu.
Mistä keksit, että työnhakijaksi ilmoittautuva ei saisi opiskella?
Eikö tämä nyt ole muuttumassa? Tt-tukea ei saa, jos ensisijaisia tukia ei hae, ja opsikelijan ensisijainen tuki on opintotuki. Mutta jos tukikuukaudet on käytetty, niin sitä ei saa. Voiko silti saada edelleen tt-
Ei kaikki saa työttömyystukea. Tai saisi jos on orjatyössä, sossu käyttää koko ajan tms. Eikö ole kamalaa kohtelua ihmisille. Miksi ihmiset eivät pidä muita samassa ihmisarvossa, kuin itseään. Se ei voi perustua pelkkään ansaintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaan Jenni stressaa, ei kukaan häntä palkkaisi.
Normaalia ihmistä (kuten varmasti Jenniä, muttei ehkä sinua) todellakin stressaa se, että pitää yrittää keksiä minimaalisesta työpaikkatarjonnasta joka kuukausi neljä paikkaa, joihin mukamas voisi teoreettisesti työllistyä, vaikka tietää, ettei kuitenkaan työllisty.
Käsi ylös, jos itse teet sellaista työtä, jossa kukaan ei koskaan vastaa sähköposteihisi tai puheluihisi ja kaikki yhteydenottosi johtavat vain hiljaisuuteen, vaikka kuinka yrität. Se on kuin huutelisi tyhjään tynnyriin, josta ei kuule edes kaikua takaisin. Ei se tee ihmiselle yhtään hyvää, että hakee turhaan kuukaudesta toiseen vain muodon vuoksi. Tai vain siksi, että se miellyttää sad1st1-riikkapettereitä.
No voi kauheaa. Joutuu tekemään ihan työpaikkahakemuksen
Kyllä varmaan rasittaa, kun yhtenä päivänä kuukaudesta vääntää avoimia hakemuksia työpaikkoihin. Varmasti se stressaa jos luulee, että joku tulee muka väkisin taluttamaan sinne työpaikalle
Vierailija kirjoitti:
Tämän Jennin paikka on sairauslomalla tai kuntoutustuella tai tilanteen pitkittyessä työkyvyttömyyseläkkeellä. Haluaisin kyllä kuulla hänen lääkärinsä kommentit siitä että miksi häntä ei ole määrätty sairauslomalle. Siinä tapauksessa työmarkkinatukea voi hakea ilman velvoitetta hakea työpaikkoja jos sairauspäivärahan maksimi on täynnä eikä kuntoutustukea myönnetä.
Jos on opiskelijana niin ei työmarkkinatukea silti saa opintotuen sijaan pitkittyneen sairasloman aikana. Hain samassa tilanteessa, että olin sairaslomalla opiskellessa ja sairaspäivärahapäivät loppuneet, sekä työkkärin tuki että työkyvyttömyyseläke hylättiin eli opintotuki oli se mikä jätettiin voimaan. Selvityspyyntöä lähettivät ja siihen vastasin, että opinnot eivät ole edistyneet riittävästi sairauksien takia. Opintotukea eivät yrittäneet periä takaisin, koska sehän olisi Kelan kannalta aika kestämätön päätös että ei voi saada sairaspäivärahaa, työttömyyskorvausta, työkyvyttömyyseläkettä, eikä myöskään opintotukea, sillä jonkun tuenhan on pakko olla se ensisijainen, kun ei toimeentuloa voi kokonaan kieltää ja toimeentulotukea ei voi hakea takautuvasti. Oikea etuus olisi ollut se työkyvyttömyyseläke, mutta sillehän ei juuri kukaan enää pääse.
Jaahas, niin just. Kukaan ei pääse. IS Extra (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011495296.html), julkaistu 6.10.2025:
Työ- ja kansaneläkejärjestelmästä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet vuonna 2024.
F33 Toistuva masennus
F32 Masennustila
M17 Polven nivelrikko
M51 Muut selän nikamavälilevyjen sairaudet
F31 Kaksisuuntainen mielialahäiriö
F70 Lievä älyllinen kehitysvammaisuus
M19 Muut nivelrikot
F20 Skitsofrenia
M15 Moninivelrikko
M16 Lonkan nivelrikko
Lähde: Eläketurvakeskus.