Kävelin Pohjoisesplanadia ja katselin niitä liikkeitä ja ravintoloita siellä. Mihinkään ei ole työttömällä varaa mennä.
Siellä ne herrat ja rouvat herkuttelivat ja tekivät luxus ostoksia ja minä rämmin pakkasessa. Miksi kaupungista on täytynyt tehdä tällainen elitismin ja kermaperseisyyden pesäke?
Kommentit (54)
Kyllä Suomessa asiat on hyvin, jos köyhyyden kriteerinä on, ettei ole varaa asioida maan kalleimmissa luksusliikkeissä.
Eipä ole useimmilla varaa mennä, siitä kertoo jo sekin, että hesassa luksus-liikkeitäkin on onnettoman vähän verrattuna oikeastaan mihin tahansa Euroopan pääkaupunkiin. Onko niitä peräti yksi vai kaksi siinä Esplanadilla? Tämä kertoo ainoastaan siitä, että suomalaisilla ei ole varaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä aloitus inspiroi minua! Haluan kirjoittaa novellin jossa työtön kulkee jouluaaton aattona kaupungin keskustassa ja katselee sisään hienojen tavaratalojen näyteikkunoista, ohittaa sympaattisen pikkukahvilan josta tulvahtaa kadulle ihana korvapuustien tuoksu kun rupattelevat naiset merkkivaatteissaan astuvat sisään. Lumi sataa räntänä. Märkiä rättejä putoilee työttömän kasvoille ja sukatkin ovat kastuneet vanhoissa talvikengissä joiden pohjat ovat rikki. Vatsa kurnien hän katsahtaa sisään italialaisen ravintolan ikkunasta ja näkee entisen koulukaverinsa istuvan vauraan näköisenä pöydän ääressä ja imevän spagettia suuhunsa. Työtön palaa kotiinsa vaatimattomaan vuokrayksiöön. Lopuksi tapahtuu jotain yllättävää mikä saa työttömän joulumielelle. Se on pieni muistaminen seinänaapurissa asuvalta mummolta.
Hih, Pikku Prinsessa-kirja tulee mieleen. Pitää viedä samaan tyyliin vielä nextille levelille - työtön löytää sohjon keskeltä ryppyisen vitosen, jonka investoi siihen kauan haaveilemaansa, ihanaan, tuoreeseen korvapuustin. Sitten hän sen syömisestä hekumoiden törmää kadulla jalattomaan kerjäläiseen jolla ei ole kotia, ja sydän särkyen lahjoittaa korvapuustin tälle, koska hän tarvitsee sitä vielä enemmän. Märät rätit satavat edelleen kasvoille, kun työtön jatkaa kulkuaan loskaassa yltäkylläisyydestä haaveillen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän Pohjoisesplanadilla on myös ihan suht tavallisia liikkeitä ja kahviloita, Aarikka, Marimekko, Starbucks ym.
Aarikka ja Marimekko ovatkin työttömälle oivia ja edullisia sijoituskohteita, mikäli tykkää mauttomasta designista.
Minulla olisi varaa mutta olen käynyt ravintolassa viimeksi 10 vuotta sitten. En vaan halua maksaa ruuasta 40 euroa koska voin tehdä sen saman ruuan 10 eurolla kotona.
Ei niitä ole työttömille tarkoitettu.
Nyt rakennetaan kovaa vauhtia eliittiyhteiskuntaa.Vain rikkaat voivat herkutella, matkustaa ym. Minulla on vara syödä ym koska teen eläkeläisenä töitä ja olen hyvilläni terveydestäni.Syöpäkin vaikuttaa poistuneen leikkauksen avulla.
Syy töihin menoon on se että pelkään jäädä kotiin homehtumaan. Haluan olla tarvittu.
Strindbergin kahvilassa Espalla saa aivan loistavan ja ison korvapuustin alle viidellä eurolla, ja jos ottaa kahvin kylkeen, niin silti alle kympillä selviää. Ei tuohon kenenkään talous kaadu, jos joskus käy!
Vierailija kirjoitti:
Espan ympäristön liikkeet ja raflat ei ole edes tarkoitettu köyhille ja työttömille.
Muistan 80- luvulla kun kävin Espalla jossain merkkivaateliikkeessä niin myyjä sanoi ihan pokkana minulle että meillä on sitten kalliita merkkivaatteita myynnissä ja katsoi minua päästä varpaisiin. Ymmärsin poistua sieltä heti kohta. Olin ihan työssäkäyvä nainen, ja tarina on totta.
Mä olen joskus matkoilla käynyt enemmän ravintoloissa. Ei ne muhun mitään älytöntä vaikutusta silloinkaan tehneet.
Vaihtoehtoinen joulutarina menee tietysti niin, että työtön, joka on ostanut ryppyisellä vitosellaan sen pullan, sattuu katsahtamaan jumalaisen kauniin myyjätärtytön mustiin ja kosteisiin silmiin, punastuu ja änkyttää olevansa seuraakin vailla. Tyttö hymyilee viehkeästi, kertoo, että työvuoro loppui juuri, ja niin he poistuvat auringonlaskuun käsi kädessä.
Minua ei vaivaa yhtään. Starbuckissa en ole käynyt kertaakaan ( siinä Akateemisen kyljessä), vaikka ainakin kolme kertaa viikossa ohi kävelen. Joskus kyllä Aalto cafeessa Akateemisessa. Marimekossakin on vain tylsää unikkoa joka mallistossa. Astioita en tarvitse, joten Iittalalle ei ole tarve. Miksi vaivaisi minua se, että joillakin pyyhkii ehkä paremmin kuin minulla. Tuskin minulta mitään pois.
Turhaa kaltaisesi köyhimykset pilaavat paremman väen ruokarauhaa nälkäisinä tuijottamalla. Pysykää syöpäläisslummeissanne tai menkää edes töhin ! uKöyhät ja täise pnikkivassarit voi hypätä kirppisrentuineen vaikka Pitkäsillalta. Me taputamme päästyämme loisista.
Suomi vasureitta nousuun !
Suomi on rikkaan rahastavan eliitin paratiisi ja kaikki on tehty eliitin ehdoilla ja silti eliittiä ei ole ajettu vielä alas...