Lue keskustelun säännöt.
Lapseni ei kelpaa päiväkotiin eikä kouluun, päiväkodin lastenhoitajien ja opettajien mielestä
26.01.2026 |
Saan jatkuvasti kuulla päiväkodin (ja nyt esikoulun) opettajilta ja lastehoitajilta miten suuri rasite lapseni heille on. Lapseni ei kiusaa ketään eikä häiritse muita lapsia millään tavalla ja muut lapset pitävät hänestä. Mutta aikuisille hän on näköjään vain yksi iso rasite ja haitta, koska hän tarvitsee paljon aikuisen apua monessa asiassa ja kaipaa aikuisten seuraa. Hän on nepsy (autisti). Minkä minä sille voin, että hän on nepsy ja siksi tarvitsee normaalia enemmän aikuisten tukea ja auttamista? Minkä minä sille voin, että hän haluaa aikuisten seuraa ja viihtyy mieluummin aikuisten (lastenhoitajien ym.) kanssa kuin muiden lasten kanssa leikkimässä. Nyt saan sitten kuulla miten lapseni on kyllä koulukypsä ja tietenkin kouluun menossa syksyllä, mutta että kuulemma hänet pitää ennen sitä muuttaa ihan erilaiseksi ettei hän rasita sitten opettajia koulussa. Hän ei kuulemma saisi enää syksyllä koulun alkaessa tarvita aikuisten tukea (juuri yhtään) eikä saisi haluta viettää aikuisten kanssa aikaa vaan lasten. Mitään avustajaa hänelle ei tulla myöntämään, selvitin. Toimintaterapia ym. on, mutta ei ne häntä ei-nepsyksi muuta. Onko muilla kokemuksia siitä, että päiväkoti ja koulu sanoo suoraan, että lapsesi on rasite ja haitta? Ja tekee selväksi, että lapsi ei kelpaa sinne sellaisena kuin on?
Kommentit (245)
Mun lasta tuettiin paljon, oli päiväkodissa pienryhmässä, sai taksikyydit sekä päiväkotiin, että kouluun alaluokkien ajaksi. Oli puheterapiaa, tukiviittomien opettelua ja mitähän vielä. Hän oli siis nelivuotiaaksi asti puhumaton autisti. Puhe tuli sittemmin ja saman tien oppi lukemaan ja kirjoittamaan. Nyt opiskelee yliopistossa ja rahoittaa opintonsa käymällä töissä.
Tuttavani tytär sen sijaa ei saanut tukea, vaikka apua haettiin. Ei diagnoosia, ei mitään, vaikka vanhemmat olivat huolissaan ja pyysivät tutkimuksia. Lopulta lapsi päätyi psykiatriselle osastolle, sillä hän ei jaksanut enää. Vasta tällöin todettiin autismi. Lapsi on älykäs, mutta ei pysty opiskelemaan tai mitään muutakaan. Oikea-aikainen apu ja tuki olisi varmasti hyödyttänyt häntä paljon enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama tilanne. Korjaantui kun lapsi joi maalia ja tuli kehitysvammaiseksi
Ja sitten sä heräsit..
Vierailija kirjoitti:
Mun lasta tuettiin paljon, oli päiväkodissa pienryhmässä, sai taksikyydit sekä päiväkotiin, että kouluun alaluokkien ajaksi. Oli puheterapiaa, tukiviittomien opettelua ja mitähän vielä. Hän oli siis nelivuotiaaksi asti puhumaton autisti. Puhe tuli sittemmin ja saman tien oppi lukemaan ja kirjoittamaan. Nyt opiskelee yliopistossa ja rahoittaa opintonsa käymällä töissä.
Tuttavani tytär sen sijaa ei saanut tukea, vaikka apua haettiin. Ei diagnoosia, ei mitään, vaikka vanhemmat olivat huolissaan ja pyysivät tutkimuksia. Lopulta lapsi päätyi psykiatriselle osastolle, sillä hän ei jaksanut enää. Vasta tällöin todettiin autismi. Lapsi on älykäs, mutta ei pysty opiskelemaan tai mitään muutakaan. Oikea-aikainen apu ja tuki olisi varmasti hyödyttänyt häntä paljon enemmän.
Tämä on niin liian yleistä tyttöjen kanssa. Tyttöjen autismi on yhä todella huonosti tunnistettua. Minä olen itse diagnosoitu autisti (asperger), ja tyttärelläni kaikki samat haasteet kuin minulla lapsena, pahoja koulunkäyntivaikeuksia jne., ja vuosikausia lastenpsykiatrisella vaan pyöriteltiin, että ei ole tarpeeksi perusteita diagnoosin asettamiselle. Yritin kysyä lääkäriltä, että miten se on mahdollista, että minulla nämä haasteet on johtunut autismista, ja mun tyttärellä ne täsmälleen samat haasteet johtuiskin jostain muusta, niin lääkäri vaan totesi, ettei hänellä ole riittävää tietoa asiasta. No, vuosien jälkeen se diagnoosi vihdoin tuli, kun ehkä kolmannen tai neljännen lääkärinvaihdoksen jälkeen lääkäriksi tuli vihdoin oikea lastenpsykiatri (kaikki muut oli vasta erikoistuvia lääkäreitä).
Poika taas pääsi suorilta kattaviin tutkimuksiin kun vaan kerrottiin epäilystä, ja sai tutkimusten jälkeen diagnoosin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Huomasithan, että mä vastasin alunperin viestiin, jossa väitettiin, ettei aspergereita/lieviä autisteja erota tavallisista lapsista muutoin kuin ehkä ovat vähän vähemmän sosiaalisia tms. Eli siinä ei sanottu, että joidenkin autistien kohdalla olis näin, vaan siinä esitettiin kaikkia aspergereja koskeva väite."
Huomasithan, että väitit itse tietäväsi enemmän aspergerista kun muut, vain koska sinulla on se?
Ja väitteeni pitää paikkaansa. Sanoin jo sem yhteydessä, ettei tietoni autismista perustu pelkästään omaan autismiini, vaan minulla on siitä muutakin tietoa.
Mistä tiedät ettei alkuperäisellä kommentoijalla ole myös asperger ja "muutakin tietoa" siitä?
Alunperin sanoit, että kukaan ei voi tietää sinu paremmin aspergerista koska sinulla on se.
Kerro vielä millä kokemuksella tai ammattitaidolla tämän vastauksen annoit?
Ai niin, et millään.
Esim. ADHD-lapset on keskimäärin 3 vuotta jäljessä tietynlaisessa henkisessä kypsymisessä. Eli eivät älyllisesti, vaan esim. sosiaalisilta taidoiltaan. Eikä sitä kypsyyttä voi kiirehtiä, kun lapsi kypsyy ajallaan.
Onneksi omalla lapsella on ollut ihan mieletön onni ja ihanat ammattilaiset hänen kasvunsa tukena päiväkodista asti, ja hän on saanut rauhassa olla omanlaisensa, vaikka se onkin myös teettänyt työtä ihan kaikille.
Tänä päivänä hän on nuori aikuinen, jolla on todella hyvä itsetunto, hän käy huippulukiota ( peruskoulun päätös k.a. oli 9.9) ja tähtää lääkikseen. Lisäksi on oman instrumenttinsa kanssa suomen top5% ikäluokassaan.
Todellakin häntä kannatti tukea ja auttaa ja ymmärtää. Itseäni ei samalla diagnoosilla aikanaan ymmärretty ja tuettu yhtään, ja ai että tämä yhteiskunta on saanut mun teini-iästä asti maksaa siitä aika suolaisen hinnan erilaisina terapioina, työkyvyttömyytenä, sairauspäivärahoina jne. Ihan turha kuvitella että näitä ei olisi ennen ollut, tai että niistä ei mitään hintaa olisi tullut maksettavaksi.