Lue keskustelun säännöt.
Oletko katunut päätöstä olla hankkimatta lapsia?
26.01.2026 |
Toivoisin, että voisin kuulla kokemuksianne. Meillä on takana vuosien lapsettomuus ja mies ilmoitti yhtäkkiä, ettei halua jatkaa yrittämistä, vaan sittenkin elämää ilman lapsia. Eli minulla on pohdinnan paikka, mitä toivon. En ole varma enää mistään. Pelkään että kadun myöhemmin, jos en haki yhtäkään lasta.
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sitä katuu. Olen nyt raskaana ja vaikka pelottaa, niin en usko että koskaan tulen katumaan lapsen saamista. Vaikka hän ei ollut juuri tähän hetkeen toivottu, olen aina halunnut olla äiti. Miehelle sanoin myös, että saa päättää lähteäkö vaiko jääkö. Mies jäi.
Sekä sun että miehen mieli voi vielä muuttua. Et voi realistisesti tietää millaista sen lapsen kanssa on elää. Katsotaan 5 vuoden päästä, saattaa kaduttaa siinä vaiheessa mutta se on jo myöhäistä. Vieläkö ehtisit keskeyttää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen, muuta en pysty enää miettimäänkään
Terveisin, maho lehmä
Vierailija kirjoitti:
En ollenkaan. Mitä enemmän ystävät ja läheiset saaneet lapsia, sitä tyytyväisempiä olemme olleet mieheni kanssa. 42 & 46v, 20 vuotta yhdessä, 17 vuotta naimisissa.
Se rakkaus jota sitä omaa lastaan kohtaa tuntee, on jotakin, jota ei voi sanoin kuvata.
Mutta kun sitä ei ole koskaan kokenut, voi ajatella noinkin, kuin sinä.
Ja ei siinä mitään, kaikki ei todellakaan sovi vanhemmiksi, joten jos vihaa lapsia ei niitä tietenkään kannata tehdä.
Itekin joskus ollut sitä mieltä, että ei koskaan lapsia. Säälin pikkulasten vanhempia ja inhosin ipanoita.
Nyt ymmärrän miten väärässä olenkaan ollut.
Luonto on todellakin varmistanut sen, että sillä avuttomalla kääröllä on mahdollisuus jäädä henkiin ja saada kaikki hoiva mitä se tarvitsee. Sitä kutsutaan äidinrakkaudeksi ja se voittaa kaiken muun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä videoiden spämmääjä olet sairas. Niin mielenvikainen, että oikein kuvottaa. Joku kaheli tunki tämän ketjun pilaamaan fetisseillään.
Hänkin on jonkun lapsi. Jos lisäännyt, omastasi voi tulla samanlainen.
No harva tasapainoisessa kodissa kasvava ihminen häiriintyy, ellei sukurasituksena ole joku mieli*sauraus. Ja silloin ei tietenkään kannata lasta tehdä.
Turha tuollaisia on miettiä. Siitä omasta lapsesta voi myös tulla vaikka maailmankuulu tiedemies.
Kaikista ei ole vanhemmiksi, mutta sen takia ei ihan normaalin ihmisen kannata jättää lasta tekemättä, että pitää pelätä, että siitä tulee pervo.
Tai jos tuollaista pitää pelätä, ei kannata elää ollenkaan, koska joka asiaa voi pelätä. Esim jos lähtee ulos, voi joku ajaa päälle ja olet sitten neliraajahalvaantunut loppu ikäsi jne.
En. - En ole ollut valmis hankkimaan lapsia en sitä ensimmäistäkään yksin, enkä myöskään ole halunnut pakottaa ja alidtaa, jotta olisin lapsen edes sen yhden saada. En syyllistä tai halveksi tai muulla tavoin osoita ketään tästä asiasta. Enkä nyt jatka enempää kuin, että kohtalo olisi voinut olla toisenkinlainen, jos olisinnkohdannut ja tavannut naisen, joka olisi kovasti halunnut saada lapsia minun kanssani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meille Ovumiaan olet tervetullut lapsettomuushoitoon yksin. Lähetettä tai aiempia tutkimuksia ei tarvita, pelkkä ajanvaraus lääkärin ensikäynnille riittää. Kun toiveenasi on hankkia lapsi yksin hedelmöityshoidon avulla, tarvitset luovutettuja sukusoluja. Ennen suunnitellun lahjasukusoluhoidon toteuttamista keskustelet psykologimme kanssa asiaan liittyvistä oikeudellisista, eettisistä ja psykologisista asioista.
Hoidon aloittamisen ohjeellinen alaikäraja on 23v. mutta lääkäri tekee lopullisen hoitopäätöksen aina tapauskohtaisesti. Hoidamme itsellisiä naisia 46-vuotiaaksi asti.
Itsekkäille, yksinäisille äidiksi hinkuaville. Surku lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä katuisin ja rankasti, jos en olisi lapsia saanut/tehnyt.
Elin ensimmäiset 33 vuotta vain itselleni, sen jälkeen seuraavat 10 vuotta niin, että perheessä elettiin pikkulapsiarkea(parasta aikaa näin jälkikäteen ajatellen) ja sen jälkeen seuraavat kymmen vuotta niin, että perheessä oli jo omatoimiset lapset joista oli hyvää seuraa, harrastettiin yhdessä ja voitiin perheenä hyvin.
Nyt 7 vuotta taas kumppanin kanssa kahdestaan ja kylläpä elämä olisi tylsää ja tyhjää, jos ei pääsisi matkustamaan aikuisten lasten kanssa, jos ei lomilla ja juhlapyhinä olisi porukkaa käymässä ja aina on tiedossa hyvää seuraa, kun lapset kumppaneineen/perheineen tulee käymään.
Asutaan kaukana toisistamme eikä nähdä niin usein, mutta on juhlaa, kun esim jouluisin kokoonnutaan yhteen.
Kesäisin pidetään kesäjuhlat ja matkustellaan erilaisilla kokoonpanoilla ulkomaille jne.
Tosi kivaa.
No tietenkin, jos ei niitä
Hyvä, että itse olet tähän tyytyväinen, mutta on hyvä huomioida, että tällainen elämä voisi olla totaalinen vastakohta ja painajainen toiselle ihmiselle. Kuten esim itselle. En koskaan jaksaisi ja haluaisi elää näin, ja ymmärrän hyvin että jollekin toiselle elämä puolison kanssa kaksin saattaisi olla painajainen, meillä taas kaksisteen ei ole yhtään tylsää ja yksinäistä kun kaksisteen tohelletaan arjessa ja reissuissa. Mutta tottakai ihanaa, että tällainen elämä tuo sinulle iloa ja olet saanut elää näin ja jokainen voi onneksi tehdä tyylillään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muista että vanhempasi halusi lapsen ja se olet sinä. Onni sulle että ne halusivat lapsen. Muuten sinua ei olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat, että joku sinut tuntee kun olet vanha niin hankit lapsia
Ystävät?
Vierailija kirjoitti:
Täällä vielä yksi pariskunta jotka ollaan 50-kymppisiä ja kahdestaan ollaan oltu ja eletty. Ei ole tosin missään kohtaa ollut kauheaa vauvakuumetta tai halua lapsiin. Itse tiesin jo hyvin nuorena että en halua olla äiti. En ole katunut vaikka ehkä muutaman kerran elämässä miettinyt asiaa. Elämä on kuitenkin ollut todella synkkää ja raskasta ihan näin kahdestaankin. Onneksi edes missään seurakunnassa ei ole asiaa kyselty ja udeltu. Joissakin piireissä kun tuntuu olevan pipo niin kireällä että olisin voinut päättyä kiikkuun jos jostain olisi esitetty jotain vaatimuksia.
Kovan maailmanajan takia en suosittelisi lapsia kenellekään. Mutta toisaalta yritän nähdä sen niin että se on monien ihmisten luonnollinen kaipaus ja tarve (mikä itseltäni taitaa puuttua). Itse asennoituisin niin että vauva tulee jos on tullakseen, mutta samalla suuntaisin ajatukset myös siihen että yrittämisen jälkeen jos ei edelleenkää vauvaa kuulu, niin osaa elä
Jo tuo, että elämäsi on ollut todella synkkää ja raskasta "näin kahdestaankin" antaa ymmärtää, että lasta ei todellakaan ole kannattanut tehdä.
Normaali ihminen ei tunne, että elämä olisi synkkää ja todella raskasta koko ajan oli siinä lapsia tai ei.
Onko kenties masennusta tms , mutta ei ihmisen elämän kuulu olla yhtä tuskaa ja jos on, ei sellaiseen ympäristöön missään nimessä lasta.
Pikkulapsi arki voi olla "rankkaa" jossain vaiheessa yövalvomisten takia, mutta ei senkään kuulu olla synkkää vaan kuitenkin enimmäkseen iloa ja rakkautta lapseen/lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla että tää on epäsuosittu mielipide, mutta mulla tossa vaikuttaisi myös oma ikä. Jos alkaisin lähentyä 40 vuotta, niin alkaisin jo siirtää ajatuksia siihen omaan elämään, parisuhteeseen ja asioihin jotka tuottaa onnea. Hankkisin vaikka koiran. Ei korvaa lasta, tiedetään, mutta en yrittäisi väkisin hankkiutua raskaaksi tuossa tilanteessa jos lapsettomuushoidot ei ole tehonneet ja mies ei halua enää yrittää.
Moni omassakin ystäväpiirissä perheellinen nainen on sanonut ettei tunne mitenkään erilaista rakkautta omaa lasta kohtaan, kun esim omaa veljeään tai vanhempaansa kohtaan, ainut joka on erilaista on puolisoa kohtaan, joten en menisi sanomaan että äidin rakkaus on jotain ainutlaatuista, kun ei se sitä tietenkään välttämättä kenellekkään muulle ole kuin sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tein abortin ja sen kokemuksen jälkeen tajusin minkä virheen olin tehnyt. Abortti itselleni oli jotenkin aivan hirveä kokemus ja en kyennyt ymmärtämään toimenpiteen absurdiutta. Mikään ei ollut ns väärin tai en ollut sairas, mutta menin operaatioon silti. Aivan kuin joku kauneusleikkaus. Oli todella erikoinen kokemus, Kammottava esimerkki ihmisen kaikkivoipaisuuden halusta.
Olet latvasta laho.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla että tää on epäsuosittu mielipide, mutta mulla tossa vaikuttaisi myös oma ikä. Jos alkaisin lähentyä 40 vuotta, niin alkaisin jo siirtää ajatuksia siihen omaan elämään, parisuhteeseen ja asioihin jotka tuottaa onnea. Hankkisin vaikka koiran. Ei korvaa lasta, tiedetään, mutta en yrittäisi väkisin hankkiutua raskaaksi tuossa tilanteessa jos lapsettomuushoidot ei ole tehonneet ja mies ei halua enää yrittää.
Tästä niin samaa mieltä ja itse suunnilleen saman ikäinen. Itsellä puolisolla vanhempia lapsia, itsellä ei, enkä haluaisi kyllä enää ja itse en jatkaisi lapsettomuushoitoja, jos puoliso ei enää halua ja ei ole muutenkaan hoidoillakaan tärpännyt.
Että pistää vihaksi kaltaistani yksinkertaista miestä; siis ikäänkiin lapsi tai lapsia hankittaisiin vainnkuin uusi takki kaupasta. Hetki harkitaan ja sitten valitaan sopiva.
Ei meille kaikille ole annettu ja suotu mahdollisuytta valita hankimmeko lapsen vai emne; ei ainakaan sillä ns. perinteisellä tavalla. Ja kiitos vaan teille, jotka haluatte nyt nimittää minua homoksi tai eunukiksi ja tuhkamunaksi eivät nämä nimitrelyt taida tulevaisuydessakaan lisätä minun (tai kumppanini) mahdollisuuksia täyttää toiveemme omasta lapsesta.
Vierailija kirjoitti:
Moni omassakin ystäväpiirissä perheellinen nainen on sanonut ettei tunne mitenkään erilaista rakkautta omaa lasta kohtaan, kun esim omaa veljeään tai vanhempaansa kohtaan, ainut joka on erilaista on puolisoa kohtaan, joten en menisi sanomaan että äidin rakkaus on jotain ainutlaatuista, kun ei se sitä tietenkään välttämättä kenellekkään muulle ole kuin sinulle.
Ööh, mitä? Todellakin rakkaus lasta kohtaan on erilaista. Jos mulla olis vaan yksi pala leipää eikä mitään muuta, niin olisi aivan itsestään selvää että lapsi söisi sen, en minä, ei mies, ei mun veli, ei mun vanhemmat, vaan mun lapsi. Ymmärrätkö nyt miten se on erilaista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sitä katuu. Olen nyt raskaana ja vaikka pelottaa, niin en usko että koskaan tulen katumaan lapsen saamista. Vaikka hän ei ollut juuri tähän hetkeen toivottu, olen aina halunnut olla äiti. Miehelle sanoin myös, että saa päättää lähteäkö vaiko jääkö. Mies jäi.
Sekä sun että miehen mieli voi vielä muuttua. Et voi realistisesti tietää millaista sen lapsen kanssa on elää. Katsotaan 5 vuoden päästä, saattaa kaduttaa siinä vaiheessa mutta se on jo myöhäistä. Vieläkö ehtisit keskeyttää?
Voi taivas tätä vauvapalstaa :DDDDDDDDDDDDD
Nyt on kyllä pakko sanoa, että kateus vie kalatkin järvestä.
Siis monesti tämän lapsivihan takana on kuitenkin perimmäisenä tunne siitä, että itse ei uskalla synnytää lasta.
Ja alitajuisesti ollaan kateellisia, vaikka sitä nyt ainakaan ei voi tunnustaa.
Alapeukkuja odotellessa.
Ps. kun ei itse uskalla alkaa lapsentekoon pitää yrittää saada muutkin vihaamaan lapsia ja kehoitella aborttiin, jos joku on raskaana.
Tuolle jolle vastasit minä taas toivotan onnea ja vakuutan, että omaa lasta ei kadu ja se on parasta mitä sinulla tulee tässä elämässä olemaan.
Vauvalla vaan kuuluu vihata vauvoja ja mitä kyynisempi olet lasten suhteen sen enemmän saat yläpeukkuja ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni omassakin ystäväpiirissä perheellinen nainen on sanonut ettei tunne mitenkään erilaista rakkautta omaa lasta kohtaan, kun esim omaa veljeään tai vanhempaansa kohtaan, ainut joka on erilaista on puolisoa kohtaan, joten en menisi sanomaan että äidin rakkaus on jotain ainutlaatuista, kun ei se sitä tietenkään välttämättä kenellekkään muulle ole kuin sinulle.
Ööh, mitä? Todellakin rakkaus lasta kohtaan on erilaista. Jos mulla olis vaan yksi pala leipää eikä mitään muuta, niin olisi aivan itsestään selvää että lapsi söisi sen, en minä, ei mies, ei mun veli, ei mun vanhemmat, vaan mun lapsi. Ymmärrätkö nyt miten se on erilaista?
Ehkä sulle, mutta ei kaikille vanhemmille. Ei ainakaan itselle, ja miten valitsisin kaikista kolmesta lapsesta sen jolle sen antaisin? Joku myös saattaisi antaa sen leivän puolisolleen tai veljelleen? Tai ihan vaan käytännön loogisuutta nuorimmalle/vahvimmalle lapselleen, koska sillä ehkä isoin potenttiaali jäädä henkiin ikänsä puolesta, mutta ei se mitään erilaista rakkautta oo yleisesti, vaikka se sulle sattuisi sitä olemaankin😂 Itselle ei ainakaan oo. Rakastan paljon enemmän mun miestä kuin lapsia ja lapsiakin rakastan tottakai juu, mutta en mitenkään enempää.
Täällä vielä yksi pariskunta jotka ollaan 50-kymppisiä ja kahdestaan ollaan oltu ja eletty. Ei ole tosin missään kohtaa ollut kauheaa vauvakuumetta tai halua lapsiin. Itse tiesin jo hyvin nuorena että en halua olla äiti. En ole katunut vaikka ehkä muutaman kerran elämässä miettinyt asiaa. Elämä on kuitenkin ollut todella synkkää ja raskasta ihan näin kahdestaankin. Onneksi edes missään seurakunnassa ei ole asiaa kyselty ja udeltu. Joissakin piireissä kun tuntuu olevan pipo niin kireällä että olisin voinut päättyä kiikkuun jos jostain olisi esitetty jotain vaatimuksia.
Kovan maailmanajan takia en suosittelisi lapsia kenellekään. Mutta toisaalta yritän nähdä sen niin että se on monien ihmisten luonnollinen kaipaus ja tarve (mikä itseltäni taitaa puuttua). Itse asennoituisin niin että vauva tulee jos on tullakseen, mutta samalla suuntaisin ajatukset myös siihen että yrittämisen jälkeen jos ei edelleenkää vauvaa kuulu, niin osaa elämäänsä myös ilman ja olla onnellinen niinkin.