Lue keskustelun säännöt.
Oletko katunut päätöstä olla hankkimatta lapsia?
26.01.2026 |
Toivoisin, että voisin kuulla kokemuksianne. Meillä on takana vuosien lapsettomuus ja mies ilmoitti yhtäkkiä, ettei halua jatkaa yrittämistä, vaan sittenkin elämää ilman lapsia. Eli minulla on pohdinnan paikka, mitä toivon. En ole varma enää mistään. Pelkään että kadun myöhemmin, jos en haki yhtäkään lasta.
Kommentit (113)
"Jokaisella on toki omat käsityksensä lapsiperheiden arjesta. Sanon vain, että jos olette olleet yhdessä neljännesvuosisadan, niin ymmärrätte varmaan, että teillä olisi jo lapset aikuistuneet ja muuttaneet omilleen. Lapsiperhearki on vain muutaman vuoden jakso elämässä. Nyt teillä olisi jo lapsenlapsia."
"Siitähän tuo kommentoija kirjoittikin. Että eivät lapset välttämättä huolehdi vanhemmistaan kun nämä ovat vanhoja. Kaikki eivät halua elää lapsiperhe-elämää päivääkään. Heille (meille) on turha hokea että se menee ohi ajan kanssa."
Ne, jotka sanovat, että lapsista on vain harmia ja olettavat, että kaikki vain odottavat että lapsiperhearki menisi ohi, ovat yleensä itse omasta päätöksestään lapsettomia, eivätkä tiedä mitä se lapsiperhearki oikeasti on, vaan heillä on vain se negatiivinen ennakkokäsitys, minkä vuoksi eivät halua lapsia. Mutta ap haluaa lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko netissä jotain yhteisöjä miehille, joiden vaimot ovat raskaana. Pitäisi jakaa tuntoja.
Makuukammariin nyt sitä liikehdintää, esteet raivattava, naiset ottakaa ohjat. Itsellä ei olisi jos en pannut toimeksi.
Kyllä sitä katuu. Olen nyt raskaana ja vaikka pelottaa, niin en usko että koskaan tulen katumaan lapsen saamista. Vaikka hän ei ollut juuri tähän hetkeen toivottu, olen aina halunnut olla äiti. Miehelle sanoin myös, että saa päättää lähteäkö vaiko jääkö. Mies jäi.
Olen 39 v. eikä koskaan ole ollut pienintäkään vauvakuumetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ollenkaan. Mitä enemmän ystävät ja läheiset saaneet lapsia, sitä tyytyväisempiä olemme olleet mieheni kanssa. 42 & 46v, 20 vuotta yhdessä, 17 vuotta naimisissa.
En koskaan päättänyt, etten hankkisi lapsia. Lykkäsin kyllä sitä hankkimista vuosi vuodelta eteenpäin ja en tiedä olisinko koskaan hankkinut lapsia, ellen yli 30v olisi tullut suunnilleen vahingossa raskaaksi, koska emme juurikaan ehkäisseet, mutta keskeytetty oli käytössä ja sillä oli menty vuosikausia.
Raskausaikana tietenkin innostuin lapsesta ja nyt 4 lapsen vanhempana olen sitä mieltä, että lapset on parasta mitä minulla tässä elämässä on tapahtunut.
Olen tyytyväinen, että heidät sain.
Nyt jo aikuisia ja omillaan, mutta rakkainta päällä maan.
Montaa asiaa kadun, mutta lapsia en koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ihan sama, koko ajan kun näkee muiden alkavan elää lapsiperhe elämää, sitä kiitollisempia me olemme, että pääsemme lähtemään kylästä kotiin ja olemaan rauhassa siistissä kodissa vain toistemme kanssa<3
Joo, mutta vaikea sitä on yksin hankkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme yli 50v pariskunta, joka on elänyt koko aikuiselämänsä yhdessä. Emme ole kumpikaan katuneet koskaan lapsettomuutta.
Kun katsoo millaisia ongelmia lapsiperheillä on, päätöksestä on edelleen iloinen.
Vierailija kirjoitti:
"Jokaisella on toki omat käsityksensä lapsiperheiden arjesta. Sanon vain, että jos olette olleet yhdessä neljännesvuosisadan, niin ymmärrätte varmaan, että teillä olisi jo lapset aikuistuneet ja muuttaneet omilleen. Lapsiperhearki on vain muutaman vuoden jakso elämässä. Nyt teillä olisi jo lapsenlapsia."
"Siitähän tuo kommentoija kirjoittikin. Että eivät lapset välttämättä huolehdi vanhemmistaan kun nämä ovat vanhoja. Kaikki eivät halua elää lapsiperhe-elämää päivääkään. Heille (meille) on turha hokea että se menee ohi ajan kanssa."
Ne, jotka sanovat, että lapsista on vain harmia ja olettavat, että kaikki vain odottavat että lapsiperhearki menisi ohi, ovat yleensä itse omasta päätöksestään lapsettomia, eivätkä tiedä mitä se lapsiperhearki oikeasti on, vaan heillä on vain se negatiivinen ennakkokäsitys, minkä vuoksi eivät halua lapsia. Mutta ap haluaa lapsen.
Kukaan ei tässä lainausketjussa ole sanonut että lapsista on vain harmia, vaan että ei halua elää lapsiperhearkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sitä katuu. Olen nyt raskaana ja vaikka pelottaa, niin en usko että koskaan tulen katumaan lapsen saamista. Vaikka hän ei ollut juuri tähän hetkeen toivottu, olen aina halunnut olla äiti. Miehelle sanoin myös, että saa päättää lähteäkö vaiko jääkö. Mies jäi.
Korjaan: tähän hetkeen suunniteltu. Toivottu hän on kun päätimme pitää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sitä katuu. Olen nyt raskaana ja vaikka pelottaa, niin en usko että koskaan tulen katumaan lapsen saamista. Vaikka hän ei ollut juuri tähän hetkeen toivottu, olen aina halunnut olla äiti. Miehelle sanoin myös, että saa päättää lähteäkö vaiko jääkö. Mies jäi.
Mistä sinä tiedät katuuko sitä vai ei? Oletko siis sittenkin lapseton joka katuu, vai mitä ihmettä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sitä katuu. Olen nyt raskaana ja vaikka pelottaa, niin en usko että koskaan tulen katumaan lapsen saamista. Vaikka hän ei ollut juuri tähän hetkeen toivottu, olen aina halunnut olla äiti. Miehelle sanoin myös, että saa päättää lähteäkö vaiko jääkö. Mies jäi.
Mistä sinä tiedät katuuko sitä vai ei? Oletko siis sittenkin lapseton joka katuu, vai mitä ihmettä?
Mitä et ymmärrä?
No en ole katunut. Koskaan en ole lasta halunnut.
N46
Vierailija kirjoitti:
Olemme yli 50v pariskunta, joka on elänyt koko aikuiselämänsä yhdessä. Emme ole kumpikaan katuneet koskaan lapsettomuutta.
Kun katsoo millaisia ongelmia lapsiperheillä on, päätöksestä on edelleen iloinen.
Niin samalla linjalla mekin puolison kanssa. Ei ole kaduttanut ollenkaan. Onnellisia vaan olemme siitä, että päätimme elää näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sitä katuu. Olen nyt raskaana ja vaikka pelottaa, niin en usko että koskaan tulen katumaan lapsen saamista. Vaikka hän ei ollut juuri tähän hetkeen toivottu, olen aina halunnut olla äiti. Miehelle sanoin myös, että saa päättää lähteäkö vaiko jääkö. Mies jäi.
Mistä sinä tiedät katuuko sitä vai ei? Oletko siis sittenkin lapseton joka katuu, vai mitä ihmettä?
Mitä et ymmärrä?
Sitä että lapsia halunnut ja saanut voi sanoa että lapsettomuutta katuu. Mistä hän sen tietää, kun ei ole lapseton?
Kyllä katuisin ja rankasti, jos en olisi lapsia saanut/tehnyt.
Elin ensimmäiset 33 vuotta vain itselleni, sen jälkeen seuraavat 10 vuotta niin, että perheessä elettiin pikkulapsiarkea(parasta aikaa näin jälkikäteen ajatellen) ja sen jälkeen seuraavat kymmen vuotta niin, että perheessä oli jo omatoimiset lapset joista oli hyvää seuraa, harrastettiin yhdessä ja voitiin perheenä hyvin.
Nyt 7 vuotta taas kumppanin kanssa kahdestaan ja kylläpä elämä olisi tylsää ja tyhjää, jos ei pääsisi matkustamaan aikuisten lasten kanssa, jos ei lomilla ja juhlapyhinä olisi porukkaa käymässä ja aina on tiedossa hyvää seuraa, kun lapset kumppaneineen/perheineen tulee käymään.
Asutaan kaukana toisistamme eikä nähdä niin usein, mutta on juhlaa, kun esim jouluisin kokoonnutaan yhteen.
Kesäisin pidetään kesäjuhlat ja matkustellaan erilaisilla kokoonpanoilla ulkomaille jne.
Tosi kivaa.
No tietenkin, jos ei niitä lapsia ole, ei täysin voi tietää mitä on menettänyt ja niinhän se on joka asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme 55-vuotiaita ja olleet yhdessä neljännesvuosisadan. Emme ole kumpikaan koskaan halunneet lapsia. Nyt se olisi jo myöhäistä, mutta ei kaduta tippaakaan. Seurattuani lapsiperheiden arkea, en olisi halunnut elää sellaista elämää. Eikä ole mitään takeita, että lapset huolehtisivat vanhemmistaan tulevaisuudessa. Hehän voivat esimerkiksi asua maailman toisella laidalla.
Jokaisella on toki omat käsityksensä lapsiperheiden arjesta. Sanon vain, että jos olette olleet yhdessä neljännesvuosisadan, niin ymmärrätte varmaan, että teillä olisi jo lapset aikuistuneet ja muuttaneet omilleen. Lapsiperhearki on vain muutaman vuoden jakso elämässä. Nyt teillä olisi jo lapsenlapsia.
Muutaman vuoden?? Lasta ei voi jättää yksin tunniksikaan ainakaan 6 vuoteen. Sitä ei voi jättää yksin kuin muutamaksi tunniksi noin 12 vuoteen, ja yöksi 14-17 vuoteen. Sen kanssa joutuu asumaan keskimäärin 20 vuotta jonka aikaa siitä on ainakin jollakin lailla vastuussa (ensimmäiset 15v lähes jatkuvasti). Jos tekee useamman lapsen, näihin vuosiin voi lisätä 3-10v kokonaiskestoa.
Ja tämä parhaassa tapauksessa - jos lapsi on sairas, vammainen tai ongelmainen, voi taakka olla koko loppuelämän mittainen. Ja kuten mainitsit, jos lapsi tekee omia lapsia, helvetti jatkuu lastenlasten muodossa.
Ei todellakaan ole muutamaa vuotta. Muutama olisi luokkaa 2-3. Onnea vaan poliisin kanssa jos jätät 3v oman onnensa varaan.
Raskaus on luonnollinen juttu