Miksi Suomessa asutaan yksin niin paljon?

Asuttiinkohan 1950-luvulla juurikaan yksin? Ainakaan eri asunnossa, ehkäpä vain jossain "alivuokralaishuoneessa"?

Perheellinen tai avoliitossa asuva saa vähemmän tukia kuin yksin asuva. 

Tämä on monelle opiskelijalle kynnyskysymys mitä tulee yhteenmuuttoon kumppanin kanssa. 

Perheitä ei tueta Suomessa. Tämä ei liene yllätys kellekään.

Yksin asuminen ei ole sama asia kuin yksiössä asuminen

Minäkin näen nykyiset asumismuodot isona ongelmana. Kun suuret ikäluokat lähtivät maalta kaupunkeihin opiskelemaan ja töihin, ei edes rakettu sellaisa asuntoja, joiss aolisi sitten omat ertilliset tilat vanhuksillekin. Ja ne vanhukset jäivät ihan mielelläänkin omakotitaloihinsa. Maaseudulle palaaminen vanhempiensa opmakotitaloon asumaan ei ollut realistista, koska työpaikat oli sitten jossain muualla. Nykypäivän vanhuksetkin on sen verran mukavuudenhaluisia, ettei heille riitä mikään 80 cm leveä laverisänky lapsensa keittiössä. Sikäli mikäli sinne keittiöön nyt ylipäätään edes mahtuu mitään sänkyä. Monilla vanhuksilla noin muutenkin on aika paljon tavaraa. Jos mä ottaisin mun 96 v isäni meille asumaan, niin kun se toisi tänne omat tavaransa, mulla olisi omille tavaroilleni vähemmn tilaa kuin pienessä yksiössä. Lisäksi isän vuorokausirytmi on (samoin kuin äidilläkin aikoinaan) sellainen, että mä olisin saanut nukkua vain lyhyitä pätkiä kerrallaan. Mun isäni on ihan hurahtanut pörssisähköön ja se saattaa pestä pyykkiä ja saunoa kahden kolmen aikaan yölläkin. Ja sitten ottaa pitkin päivää päikkäreitä. Lisksi vielä se, että isä haluaa asunnon lämpötilan olevan 25 astetta ja minä taas 20 astetta, niin meillä olisi lämmitys täysillä ja mun huoneessa sitten ikkuna aina auki. Ja mä pysyisin 90%:sti omassa huoneessani. On totta, että pienissä asunnoissa on kalliimmat neliöhinnat, mutta niihin neliöihin liittyy kuitenkin sekä kylpyhuone että ainakin jonkinlainen keittiö. Ja ennenkaikkea se itsemääräämisoikeus. 

Mulla ei ole tietoa noista yhteisöllisemmistä maista, että miten siellä sitten kodeissa muut kuin perheen sisäiset ihmissuhteet hoidetaan. Pystyykö siellä vanhempi sukupolvi ihan hyvin nukkumaan, vaikka nuorempi sukupolvi valvoo kavereineen pikkutunneille asti? Muistan, kun omat lapseni olivat teinejä ja kotini oli välillä kuin joku rautatieaseman odotustila, kun porukkaa tuli ja meni. Jaksoin, kun tiesin, että se vaihe kestää vain muutaman vuoden. Ehkä noissa yhteisöllisissä maissa nuoret viettääkin aikaansa kahviloissa ja ravintoloissa? Ja itsekin mietin ruuanlaittovuoroja, pyykinpesuvuoroja, saunavuoroja, vessavuoroja jne eli pitäisi sitten olla joku yhteinen kalenteri, mihin jokainen tekee omat varauksensa. Ja jos nyt ajatellaan, että vaikka kolme sukupolvea söisikin ateriansa yhdessä ja kukin vuorollaan olisi kokkailuvuorossa, niin aika harvaan asuntoon mahtuu edes niin isoa ruokapöytää. Plus että pitäisi keksiä jokin toimiva systeemi, miten kustannukset sitten jaetaan.  Jos siis vaikka kuuden hengen talousessa yksi vetää jääkaapista puolet omaan napaansa, niin maksaako hän sitten 1/6 ruokakuluista vai 1/2? Toisaalta noissa yhteisöllisemmissä maissahan on kaiketi sekin mahdollista, ettei se aikuinen lapsi edes muuta lapsuudenkodistaan välillä pois. Hänellä on se oma "lastenhuone" edelleen eikä tavaraakaan ole tullut missään vaiheessa hankittua enempää kuin mitä siihen huoneeseen mahtuu. Äiti edelleen laittaa kaikki ruuat ja päättää, mitä ruokaa milloinkin on. Samoin äiti päättää, montako viipaletta kinkkua kukin saa laittaa leipänsä päälle ja montako lasillista juoda maitoa päivässä. Eli tavallaan nuorempi sukupolvi on edelleen lapsen asemassa. Suomalaiset haluavat päättää asioistaan itse jo aika varhain eikä kukaan esimerkiksi 25v halua, että äiti tulee klo 22 sanomaan, että nyt telkkari kiinni ja nukkumaan. Puhumattakaan mistään kotiintuloajoista. 

Vierailija kirjoitti:

Yksin asuminen ei ole sama asia kuin yksiössä asuminen

Totta. 

Vierailija kirjoitti:

Perheellinen tai avoliitossa asuva saa vähemmän tukia kuin yksin asuva. 

Tämä on monelle opiskelijalle kynnyskysymys mitä tulee yhteenmuuttoon kumppanin kanssa. 

Perheitä ei tueta Suomessa. Tämä ei liene yllätys kellekään.

Suomi on konkurssikypsä maa

Koska Suomessa monet vanhemmat ovat luonnehäirisiä narsisti-psykopaatteja, jotka kiusaavat omia lapsiaan ja savustavat tai heittävät nämä ulos jopa reilusti alaikäisinä! Näin ainakin meillä: narsu-mutsi huusi minulle JOKA PÄIVÄ, että heittää minut ulos HETI kun täytän 18! Säästin vaivalta ja lähdin, asunut yksin 14v> En edes ollut koskaan mikään häirikkönuori.

Ei tuommoisten vanhempien kanssa VOI asua! 

Vielä mietin asiaa lisää ja sanoisin, että suurin syy on varmaan itsemääräämisoikeus. Suomalainen vanhus ei halua, että hänen aikuiset lapsensa tulevat määräämään yhtään missään asiassa. Eikä myöskään aikuiset lapset halua, että heidän ikääntyvät vanhempansa saisivat päättää heidän asioistaan.  Olen monissa vanhustenhoitoon liittyvässä ketjussa puhunutkin tästä, kun jotkut ihmettelee, miksi omaiset eivät voi hoitaa. Ei voi sen vuoksi, että vanhuksella on hyvin pitkään - muistisairaanakin - itsemääräämisoikeus ja jos kukaan naapureista ei valita siitä, että vanhus rymyää yökaudet, niin se se samassa huushollissa asuva omainenkaan voi asialle yhtään mitään, vaikka aamulla pitäisikin lähteä töihin. Omainen ei myöskään voi - koska itsemääräämisoikeus - syöttää vanhukselle illalla unilääkkeitä, jos nyt joku lääkäri sellaisen reseptin edes kirjoittaisi. Lisäksi moni vanhus kieltäytyy viimeiseen asti muuttamasta omasta kodistaan yhtään minenkään. Siinä vaiheessa, kun on pakko, niin on jo niin huonossa kunnossa, että tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa ja se taas ei työssäkäyvältä omaiselta onnistu. Vanhuksen puolisolta ehkä, jos on jo eläkkeellä, mutta ei nuoremmilta. 

Olisi kyllä ihan kiva tietää, kuka noissa yhteisöllisissa perheissä laatii säännöt ja kenen sana on loppupeleissä se, mitä kaikkien muiden tulee noudattaa. Vai äänestetäänkö niissä erimielisyyksien tullen ja enemmistön äänet voittaa?