Mä olen todella väsynyt ystävääni!
Mun pitkäaikainen ystävä on ikisinkku ja suoraan sanoen alan jo tajuta syyn miksi sinkkuna pysyy. Ei niin suurta iloa, huolta tai surua muilla, etteikö hänellä olisi suurempi tai rankempi.
Kaiken huippu on nyt mun lähiomaisen kuolema. Senkin hän ottaa paljon raskaammin kuin minä, koska hänen on niiiin raskasta ja surullista katsoa mun surua. Sai tämänkin, mua todella henkilökohtaisesti koskettavan asian, käännettyä niin päin, että se olen taas minä joka lohdutan ja hän joka suree ja kaipaa lohdutusta.
Mulla alkaa olla mitta täysi. Kiitos kun sain purkautua ilman, että kukaan suree mun tunteita.
Kommentit (4)
kotitöissä tajuamatta kuitenkaan kotitöitä olevan paljon enemmän kuin sinkkuelämää viettävällä.
kuunneltuani vuosikaudet kuinka rankkaa hänen elämänsä on ja kuinka kukaan ei ymmärrä häntä. Jatkuvasti oli joku suuri draama meneillään, yleensä jonkun kännisekoilun seurauksena. Viimeinen pisara oli kun vanhempani kuolivat (äiti ensin ja isä vajaan kuukauden päästä), ja mies sairastui, niin tämä ystäväni oli sitä mieltä että hänen tilanteensa on paljon pahempi kun hänellä on tuo kaikki vielä edessä joskus, ja kun hän on niin herkkä ihminen niin häntä pitää lohduttaa jo etukäteen. Kertaakaan ei kysynyt miten jaksan...
Äitiin ei kuitenkaan voi pistää välejä poikki. Olen häntä kohtaan vähän etäinen ja en paljon kerro omia asioitani. Työttömyydestä tietty oli pakko kertoa, mutta pikkujuttuja en kerro hänelle.
Kerran hän alkoi voivotella sitä, että me saattaisimme asua ulkomailla ja teki siitä suuren numeron. Me emme ole muuttamassa ulkomaille, mutta kun hän ei muuta voivottelemista keksinyt, niin piti löytää ainakin jokin suuri suru. Silloin vähän hermostuin ja sanoin, että se on yks ja hailee, missä me asuisimme. Hän sanoi, että jos minun lapseni muuttaisivat ulkomaille, niin minäkin surisin sitä varmasti loppuelämäni. Hymähdin vain ja siihen hän sitten sen jutun lopetti.
Rasittavaa siis on ja jos minulla olisi sellainen ystävä, niin varmaan kasvaisin hänestä eroon pikkuhiljaa. Yksi voivottelija riittää jo elämääni, kun kerran äitini on sellainen.
ton tyypin :(
Eikö olekin rasittavaa! Miten voi joku olla niin itsekeskeinen?? Onneksi elämässä on paljon paljon muutakin kun tämä " ystävä" - toivottavasti sullakin!