Olen ollut 20 vuotta kotiäitinä, lapset jo isoja, töihin en kelpaa,
ja tiedän oma vika, mitäs kotiin jäin.
Mutta silti, tämä arvottomuus ja kaikkien halveksunta masentaa ja ahdistaa, tunnen olevani täysin pohjasakkaa, koko yhteiskunnan ulkopuolella ja turha.
Muita saman kokeneita, miten olette selvinneet ja saaneet itsetuntonne takaisin?
Kommentit (52)
Kokeile saada osa-aikatyötä tai tarjoudu tekemään työkokeilu omalle alallesi jotta voit todistaa olevasi ihan kykenevä ihminen. Jos nämä ei toimi niin kysy olisiko mahdollisuutta päivittää osaamista opiskelemalla tt-tuella?
Mikä tahansa yhteiskuntaan osallistuminen voi auttaa tuohon tunteeseen ja huomaat itsekin olevasi arvokas.
Menet opiskelemaan ja sitä kautta harjoitteluun ja verkostoa luomaan. Sinulla varmaan on joku koulutus jo, joten hanki siihen liittyvä lisäkoulutus ja töihin vain.
Mitäs jos vain olisit tyytyväinen siihen elämään minkä valitsit? Olet sentään itse kasvattanut omat lapsesi toisin kuin moni muu. Nyt ei ole töitä oikein kenellekään jos ei ole joku moniosaaja/superihminen. Toki suhteilla yhä pääsee töihin. Ihan sama mitä muut sinusta ajattelee. Henkistä kasvua suosittelen sinulle ja selkärankaa!
Vierailija kirjoitti:
Kokeile saada osa-aikatyötä tai tarjoudu tekemään työkokeilu omalle alallesi jotta voit todistaa olevasi ihan kykenevä ihminen. Jos nämä ei toimi niin kysy olisiko mahdollisuutta päivittää osaamista opiskelemalla tt-tuella?
Mikä tahansa yhteiskuntaan osallistuminen voi auttaa tuohon tunteeseen ja huomaat itsekin olevasi arvokas.
Työkokokeilusta ei saa palkkaa, ilmaisen työn teettäminen pitää kieltää. Ennemmin hyödyt jos menet kouluttautumaan uudelle alalle mikäli talous antaa myöten.
Vierailija kirjoitti:
Perusta yritys.
Oletko tyhmä ? Yritystä ei ole jos ei ole yritysideaa joka edes kannattaisi.
Vierailija kirjoitti:
Olisit miettinyt 20v sitten
Tällainen kommentti varmasti auttaa ihmistä, jonka omanarvontunto nollissa.
Niin että anteeksi et olen olemassa ja olen vain huono ja pohjasakkaa. Meinaat et tuolla itsetunnolla joku palkkaa?
Vierailija kirjoitti:
Menet opiskelemaan ja sitä kautta harjoitteluun ja verkostoa luomaan. Sinulla varmaan on joku koulutus jo, joten hanki siihen liittyvä lisäkoulutus ja töihin vain.
Miksi tässä alanuolia? Mitä ap:n sitten pitäisi tehdä? Ammattitaito on vanhentunut oli koulutus mikä hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Niin että anteeksi et olen olemassa ja olen vain huono ja pohjasakkaa. Meinaat et tuolla itsetunnolla joku palkkaa?
Tuskinpa ap nyt työtä hakiessa olemassaoloaan anteeksi pyytelee. Tuolla historialla vaan on aika mahdoton työllistyä tänä suurtyöttömyyden aikana, vaikka miten itseään kehuisi.
Kunhan et pura tuota lapsiisi. Äitini teki myös aikoinaan aivan oman valinnan, että jäi kotiäidiksi. Isämme sitten kuoli, äitimme edelleen jatkoi kotiäitinä isäni henkivakuutusrahojen ja leskeneläkkeen turvin. Edes meidän muutettuamme kotona ei äidille työnteko maistunut. Nyt valittaa meille pientä kansaneläkettään ja meidän pitäisi kuulemma osallistua lapsuudenkotimme kuluihin, koska "olemme sen velkaa, kun hän meistä huolehti koko lapsuutemme". No vanhempien tehtävä on huolehtia lapsistaan eikä lapset ole siitä mitään velkaa. Eikä se ole lasten syy, jos äiti on päättänyt jäädä kotiin.
Minä olen pyrkinyt kotoa pois vaihtelevalla menestyksellä ja nytkin olen kotona opiskelijan statuksella. Näiden samojen asioiden kanssa olen itsekin paininut ja Kelan terapiaakin on kolme vuotta takana.
Varmaan moni työelämässäkin mukana olevista on rakentanut sen omanarvontunteensa suorittamisen ja menestymisen pohjalle, joten he eivät ole sen paremmassa tilanteessa kuin ap. Omanarvontunne pitäisi tulla sisältä, omasta itsestä, eikä olla riippuvainen siitä, saako ulkopuolisilta hyväksynnän ja papukaijamerkin. Sen tunteen pitäisi rakentua jo lapsuudessa ja tulla vanhemmilta. Että olet riittävä ja rakastamisen arvoinen. Jos ei ole vanhemmilta saanut tukea ja hyväksyntää, niin sen arvottomuuden tunteen kanssa voi joutua tappelemaan aikuisenakin. Se voi hyökätä päälle vaikka eläkevuosina, kun pitkän uran jälkeen kokee olevansa turha.
Jos/kun ei työelämään kelpaa, niin silloin pitää vain miettiä, miten voi tukea niitä oman lähipiirin työmuurahaisia. Jos haluaa jotain ylevämpiä tavotteita, niin voi käydä taisteluun vaikka lupiineja vastaan. Kyllä maailmasta tärkeää ja mielekästä tekemistä löytyy, mihin jokainen voi osallistua.
Noin pitkä gappi CV:ssa on armoton. Olet samalla viivalla kuin työelämää aloittavat, paitsi että tietotekniset taitosi ovat valovuosia jäljessä, ellet ole niitä aktiivisesti päivittänyt.
Nyt ei auta kuin päivittää tiedot nykyaikaan. Ensi haku opiskelemaan ja sinne haun aikana opiskelet verkkovalmennuksen avulla opiskelutaitoja. Paras tie työelämään on yleispätevä koulutus kuten tradenomi tai KTM.
Tsemppiä, ei se mahdotonta ole!
Ei sinne työmarkkinoille juuri kukaan kelpaa nykyisin. Liian kokematon, liian vanha, liikaa tai liian vähän koulutusta, vanhentunut koulutus, aukkoja CV:ssä...
Akateemisten työttömyyskin on nykyisin korkealla.
20 vuotta? Tän on pakko olla provo
Ja Petterin porukka teki suomesta konkurssikypsän maan
Vierailija kirjoitti:
Kunhan et pura tuota lapsiisi. Äitini teki myös aikoinaan aivan oman valinnan, että jäi kotiäidiksi. Isämme sitten kuoli, äitimme edelleen jatkoi kotiäitinä isäni henkivakuutusrahojen ja leskeneläkkeen turvin. Edes meidän muutettuamme kotona ei äidille työnteko maistunut. Nyt valittaa meille pientä kansaneläkettään ja meidän pitäisi kuulemma osallistua lapsuudenkotimme kuluihin, koska "olemme sen velkaa, kun hän meistä huolehti koko lapsuutemme". No vanhempien tehtävä on huolehtia lapsistaan eikä lapset ole siitä mitään velkaa. Eikä se ole lasten syy, jos äiti on päättänyt jäädä kotiin.
Näin puhuu kermaperse, jolla on aina ollut lämmin puuro valmiina kun on tullut koulusta kotiin.
Tosin sen lapsuudenkodin joutaisi myydä, ja muuttaa helppoon kerrostaloon.
Vierailija kirjoitti:
20 vuotta? Tän on pakko olla provo
Kyllä oikeasti on ihmisiä, jotka ovat 20 vuotta ja enemmänkin kotiäitinä, syystä tai toisesta.
Mä taas raadoin kaikki lasten väliajat ja en kelpaa.