Oletko vaihtanut vakityön määräaikaiseen/keikkatyöhön? Kokemuksia?

En uskalla irtisanoutua.

Luulen, että päästyäni vapauden makuun tulisi kiusaus kieltäytyä vuoroista joka päivä. En saisi itselleni kuria ja rytmiä. Nyt vakityössä ei ole vaihtoehtoja.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että päästyäni vapauden makuun tulisi kiusaus kieltäytyä vuoroista joka päivä. En saisi itselleni kuria ja rytmiä. Nyt vakityössä ei ole vaihtoehtoja.

Laskujen eräpäivät motivoi.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla vaan,että vuoroja ei tipu entiseen malliin jos ei ole tarpeeksi käytettävissä?

Tippuu, kun on ollut taloissa vuositolkulla. Harva laitos luopuu KOKENEISTA keikkareistaan, kun tilalle on sitten lähinnä vielä alaa opiskelevia.

 

 

Ahaa, useimmat kommentoijista ovat siis vanhoja mummoja :D Kuitenkin annatte kaikille samoja neuvoja, ikään kuin muillakin olisi se tilanne, että saa aina parhaimmat ja rahakkaimmat vuorot eikä koskaan voi tulla tilannetta, ettei kutsutakaan töihin. 

Ylimielisyys loistaa kommenteistanne. Mutta kaikkihan tiesivätkin, että sote-alalla on itsekkäimmät ja vastenmielisimmät työntekijät. Olette just niitä, jotka istutte kahvihuoneessa juoruamassa, ette välitä potilaista mitään (paitsi tilanteessa, jossa voitte heiltä jotain varastaa tai ottaa hengen pois väärillä lääkkeillä) ja juoksutatte huonosti palkattuja nuoria kolleg

Mä koronan alkaessa lopettanut olen 46, ehkä mummo, mutta kahvihuoneeseen en kerkeä enkä tosiaan juuri välitä potilaista, en ole hoitaja. Muhun verrattuna hoitohenkilökunta istuu kyllä paljon, eivätkä hekään istu paljoa, terkut vaan akuuteille. :D 

Tämä tehostusidiotismi taas on johtanut siihen, että mun työssäni ei kukaan jaksa kauaa täydellä työajalla, edes ne huonopalkkaiset nuoret, ja se taas on johtanut tällaiseen konkarin keikkataivaaseen, koska jonkun on kuitenkin ruokittava se jengi joka siellä makaa ja se vaihtuukin päivittäin. Ja juu, ei ole robotteihin varaa eikä edes kielipuolia palkata enää erään turkulaisen magneetti-insidentin jälkeen. Minkäs teet, paitsi nautit tilanteesta ja työstä.

Teen keikkatöitä kaupan alalla henkilöstövuokrausyrityksen kautta, aikaisemmin työskentelin toisella alalla vakituisena. Kun sopivia vuoroja on tarjolla riittävästi, asiat rullaa. Kun niitä ei ole, olet ongelmissa. Koska töitä tulee yleensä lyhyellä varoitusajalla, usein samalle päivälle, menojen sopiminen on vaikeaa. Suurin plussa on se, että voin periaatteessa pitää vapaata silloin kun haluan, suunnitella reissuja itselleni mieleiseen ajankohtaan tai vain päättää, että tänään pidän vapaapäivän. Tietenkin, vapailla on silloin konkreettisemmin hinta, ja lisäksi sopivia työvuoroja ei välttämättä tule sellaisiksi päiviksi, kun haluaisi. Hyvistä vuoroista on myös kilpailua ja vuorojen saaminen vaatii puhelimen pitämistä näkö-ja kuuloetäisyydellä ja sitä, että on valmiudessa lähtemään töihin muutaman tunnin sisään. Epävarmuus ja ennustamattomuus ovat stressitekijä, mutta silti koen vapauden vaikuttaa työaikoihin ja -päiviin niin suurena etuna, että en ole vielä hakeutunut vakityöhön, jotka ovat toki myös kiven alla. Perheellisenä ja lemmikin omistajana tätä ei voisi tehdä. Toisilla aloilla ja esim. toiminimellä hyviä puolia on varmasti enemmän. 

Huonon puoli voi olla se, että vuoroihin on välillä kovastikin tulijoita, mutta siihen auttaa se että hommaa itsensä mahdollisimman monen paikan listoille.

Kun vertaan ns. entiseen elämääni, jossa ilmestyessään täysi ja päin persettä suunniteltu työvuorolista on vaihtunut itse valitsemiini ja minulle sopiviin työvuoroihin, en voisi olla onnellisempi mun päätöksestä.

Täällä myös vakityöhön täysin uupunut. 

Ei ole enää keikkoja Seurella, eikä muuallakaan, koska säästöt. Toki suhteilla saa töitä, mutta jos suhteita ei ole,  hankalaa on keikkailu.  Varsinkin, jos olet joskut erehtynyt kritisoimaan työnantajaa huonosta vanhustenhoidosta.  Töitä et saa enää sen jälkeen.  T. Työtön lähihoitaja, joka haluaisi hoitaa vanhukset hyvin.

Vierailija kirjoitti:

En uskalla irtisanoutua.

Kerran se vain kirpaisee.