Miehen käytös
Kysyin mieheltä lähdetäänkö hiihtämään, ja hän vastasi ettei tiedä. No hetken siinä pähkäilin että lähdenkö sitten yksin ja ajattelin ääneen että en taida jaksaa koska sataa vettäkin. No tästä meni max vartti ja mies puki vaatteet päälle ja lähti hiihtämään kysymättä mua mukaan. Ylireakoinko kun ärsyttää ihan suunnattomasti tuollainen käytös!
Kommentit (23)
Ei tehnyt töitä tai mitään muutakaan mihin olisi mennyt hermot. Ihan normaalisti juteltiin niitä näitä..
Ex teki usein vastaavaa. Oltiin esim päätetty aiemmin edellisenä päivänä että töiden jälkeen huomenna mennään kauppaan. Olin sitten seuraavana päivänä töiden jälkeen valmiina mutta ex sanoi haluavansa töiden jälkeen kuitenkin chillata hetken sohvalla. Aloin puuhaamaan ajan kuluksi jotakin sen aikaa kun ex jaksaa lähteä niin ei ollut aikaakaan kun miehellä oli jo kiire kauppaan. Minullekin tuli sitten lopulta hoppu. Tätä oli turhan usein.
Lopulta tein testin ja kun tämä skenaario taas tapahtui, aloin muka puuhailemaan keittiössä miestä odotellessa, vaikka oikeasti olin kengät jalassa valmiina lähtöön. Exn ilme oli hölmistynyt kun näytin etten oikeasti puuhannut mitään vaan olin valmis lähtöön ja tällä tavalla hänet näköjään saa liikkeelle. Ex teki kiusallaan kaikkea tällaista. Siksi ex.
Harppooko mies useita metrejä edelläsi kun kävelette jossakin? Joudutko ns kirittämään askeliasi pysyäksesi miehen perässä? Varmoja merkkejä ettei mies voisi vähempää välittää. Älä kuuntele sanoja vaan katso käytöstä.
Ex teki kaikkea tuollaista. Halusi olla hankala ja saada minut ärsyyntymään.
Vierailija kirjoitti:

Onpa tosi erikoista käytöstä. Kaikkea sitä voikin tehdä kiusatakseen. Epäilen itsekin että mies teki tuon mulle täysin tahallaan.
Vierailija kirjoitti:
Harppooko mies useita metrejä edelläsi kun kävelette jossakin? Joudutko ns kirittämään askeliasi pysyäksesi miehen perässä? Varmoja merkkejä ettei mies voisi vähempää välittää. Älä kuuntele sanoja vaan katso käytöstä.
Tätä ei meillä ole tapahtunut, vaan kävellään yleensä aika samaan tahtiin.
Vierailija kirjoitti:
Harppooko mies useita metrejä edelläsi kun kävelette jossakin? Joudutko ns kirittämään askeliasi pysyäksesi miehen perässä? Varmoja merkkejä ettei mies voisi vähempää välittää. Älä kuuntele sanoja vaan katso käytöstä.
Ex oli tällainen. Loppuaikoina en enää kirinyt hänen askeliaan vaan pysähdyin ja jäin katsomaan kuinka kauas hän pääsee ennen kuin huomaa minun jääneen/jättäytyneen jälkeen. Aika monta kymmentä metriä oli. Ja se exän ilme, vieläkin hymyilyttää muistella. Olin niin kypsä ja hän oli kuin olisi varkaista kiinni jäänyt, hämmentynyt. Hymyilin vain hymyä, joka kertoo tietävänsä ja lopulta lähtevänsä.
Ne on pieniä asioita, jotka kertovat millainen mies on kyseessä.
Koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä, tärkeintä on että lähtee.
Eli kysyit miestä mukaan ja kun mies ei heti sinulle vastannut innoissan että kyllä kulta mennään vaan. Ja kyn siihen vastaamiseen meni hetki niin sinä loukkaannuti verisesti kun mies ei ollut heti innoissani lähdössä ja aloin mököttämään ja kiukuttelemaan kuin pikkulapsi?
Vierailija kirjoitti:
Ex teki usein vastaavaa. Oltiin esim päätetty aiemmin edellisenä päivänä että töiden jälkeen huomenna mennään kauppaan. Olin sitten seuraavana päivänä töiden jälkeen valmiina mutta ex sanoi haluavansa töiden jälkeen kuitenkin chillata hetken sohvalla. Aloin puuhaamaan ajan kuluksi jotakin sen aikaa kun ex jaksaa lähteä niin ei ollut aikaakaan kun miehellä oli jo kiire kauppaan. Minullekin tuli sitten lopulta hoppu. Tätä oli turhan usein.
Lopulta tein testin ja kun tämä skenaario taas tapahtui, aloin muka puuhailemaan keittiössä miestä odotellessa, vaikka oikeasti olin kengät jalassa valmiina lähtöön. Exn ilme oli hölmistynyt kun näytin etten oikeasti puuhannut mitään vaan olin valmis lähtöön ja tällä tavalla hänet näköjään saa liikkeelle. Ex teki kiusallaan kaikkea tällaista. Siksi ex.
Onhan se nyt väärin että mies halusi pienen hetken huilata ja hengähtää kun tuli töistä. Kai nyt jätit sen sian ja tai ainakin suutuit sille kun sinun määrittelemällä aikataulu ei toiminut?
Niin eli mies mietti lähteekö vai ei, sinä päätät ettet lähde ja mies lähtee yksin = sinulla herne syvällä nenässä. Itse mainitsit ettet halunnut lähteä koska sataa vettä. Olisiko miehen pitänyt kysyä lähdetkö mukaan kun olit just sanonut ettet lähde ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex teki usein vastaavaa. Oltiin esim päätetty aiemmin edellisenä päivänä että töiden jälkeen huomenna mennään kauppaan. Olin sitten seuraavana päivänä töiden jälkeen valmiina mutta ex sanoi haluavansa töiden jälkeen kuitenkin chillata hetken sohvalla. Aloin puuhaamaan ajan kuluksi jotakin sen aikaa kun ex jaksaa lähteä niin ei ollut aikaakaan kun miehellä oli jo kiire kauppaan. Minullekin tuli sitten lopulta hoppu. Tätä oli turhan usein.
Lopulta tein testin ja kun tämä skenaario taas tapahtui, aloin muka puuhailemaan keittiössä miestä odotellessa, vaikka oikeasti olin kengät jalassa valmiina lähtöön. Exn ilme oli hölmistynyt kun näytin etten oikeasti puuhannut mitään vaan olin valmis lähtöön ja tällä tavalla hänet näköjään saa liikkeelle. Ex teki kiusallaan kaikkea tällaista. Siksi ex.
Onhan se nyt väärin että mies halusi pienen hetken huila
Onhan se erikoista että miehen oma aikataulu ei pidä koskaan ja naista hoputetaan koko ajan kiusallaan. Jotkut miehet nyt vaan on ilkeitä, ne pitävät siitä että nainen on stressaantunut. Kiusa se on pienikin kiusa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex teki usein vastaavaa. Oltiin esim päätetty aiemmin edellisenä päivänä että töiden jälkeen huomenna mennään kauppaan. Olin sitten seuraavana päivänä töiden jälkeen valmiina mutta ex sanoi haluavansa töiden jälkeen kuitenkin chillata hetken sohvalla. Aloin puuhaamaan ajan kuluksi jotakin sen aikaa kun ex jaksaa lähteä niin ei ollut aikaakaan kun miehellä oli jo kiire kauppaan. Minullekin tuli sitten lopulta hoppu. Tätä oli turhan usein.
Lopulta tein testin ja kun tämä skenaario taas tapahtui, aloin muka puuhailemaan keittiössä miestä odotellessa, vaikka oikeasti olin kengät jalassa valmiina lähtöön. Exn ilme oli hölmistynyt kun näytin etten oikeasti puuhannut mitään vaan olin valmis lähtöön ja tällä tavalla hänet näköjään saa liikkeelle. Ex teki kiusallaan kaikkea tällaista. Siksi ex.
Onhan se nyt väärin että mies halusi pienen hetken huila
Kiva kun näitä kiusaajien toimintatapoja jaetaan yleisesti niin huomaa ettei ole ollut yksin.
Exmies hoputti usein etten minnekään ehtinyt kunnolla laittautua. En tarkoita mitään iltameikkiä vaan normiehostautumista, ja nättejä vaatevalintoja, mistä olen aina pitänyt ja seurusteluaikoina minua on kehuttu. Katsoessani loppuaikojen kuvia exmiehen kanssa huomaan olleeni niin homssuinen ja onneton. Minulla oli myös huono iho tuolloin. Toista se on nykyään.
Jos mies on oikea, nainen kukkii, jos väärä, nainen lakastuu. Muistakaapa tämä.
Yksi kerta ei kai haittaa mutta sinuna katsoisin onko miehellä useammin vastaavaa käytöstä tai muuta välinpitämättömyyttä suuntaasi.
Et ylireagoi. Mieheltä lapsellista käytöstä. Ihme päsmäröintiä, en kattelis päivääkään.
Vierailija kirjoitti:
Niin eli mies mietti lähteekö vai ei, sinä päätät ettet lähde ja mies lähtee yksin = sinulla herne syvällä nenässä. Itse mainitsit ettet halunnut lähteä koska sataa vettä. Olisiko miehen pitänyt kysyä lähdetkö mukaan kun olit just sanonut ettet lähde ?
Olisi pitänyt kysyä. Sanoa vaikka, että hei voisi sittenkin lähteä hiihtämään, tuletko mukaan?
En tiedä. Onko normaalia hänelle?
Oliko tekemässä töitä, ehkä meni hermo johonkin asiaan tai ihmiseen ja tarvi aikaa yksin? Ei täällä kukaan osaa sinulle kertoa miksi noin käyttäytyi.
Oma mieheni ei koskaan noin tekisi, mutta yksin kyllä voi koneelta lähteä lenkkeilemään jos joku juttu töissä harmittaa.