Lue keskustelun säännöt.
Kertokaas millaisia teidän murkut ovat PAHIMMILLAAN?
26.04.2007 |
Rakas 12-vuotias tyttö on nyt sitten tullut murkkuikään. Ja se näkyy ja kuuluu. Päivät on yhtä valitusta ja vinkumista. Jos asiat ei mene hänen haluamallaan tavalla on muuttamassa isän luo (noin viisi kertaa päivässä), jonne tuskin ihan oikeasti haluaa muuttaa..
Irvistelee, tiuskii (etenkin miehelleni joka ei siis tytön isä, mutta myös minulle), käyttäytyy välillä ikävästi 2-vuotiasta pikkusiskoaan kohtaan (joka niin kovasti tykkää isosiskostaan) ym ym. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.
Välillä saattaa olla hetken aikaa ihana itsensä mutta eipä mene montaa minuuttia niin taas kiukutaan. On siis lähes jatkuvasti aivan mahdoton. Tiedän että kärsivällinen pitäisi olla mutta helpommin sanottu...
Ois kiva lukea muiden kokemuksia ja kommentteja; jos sais hiukan helpotusta tähän vaikeaan tilanteeseen (jos näin voi sanoa..).
Kiva jos jaksoit lukea ja vielä kivempi jos vastaat :)
Kommentit (43)
Vierailija:
Viimeksi eilen uhkasi hirttää itsensä, jos ei saa laittaa koulun naamiasiin haluamaansa asua.
Olen sitä mieltä, että fiksut lapset osaavat vetää juuri niistä naruista, joilla saa vanhemmat hysterian partaalle. Mutta kauhulla odotan silti sitä oikeaa murrosikää, jos tämä jo nyt on tällaista.
7-vuotias on kyllä vielä lapsi, eikä mikään murkku! Vasta koulunsa aloittava.
Lasten kasvatus alkaa jo siitä kun opetetaan vuorokausirytmi. Vaistoaa että vanhemmilla homma hanskassa.
Paljon rakkauta ja palvelua vaatii murkku, paljon tunnetta että on tärkeä!
Tottahan niihin joskus tuskastuu mutta kannattaa olla pitkäpinnainen.
Jokainen lapsi joka huutelee tappavansa itsensä tarvitsee apua.
Ainakin 7v joka vielä lapsi. Kannattaa ottaa homma haltuun vaikka apua hakien tai murrosiässä tulee ongelmia.
Rakkautta ja ansaittua luottamusta kun käyttäytyy oikein!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Kyllä niitä vaikeuksia tulee yhtälailla poikienkin kanssa; ainakin ap:n pojalla oli myös 2-3 vuotta sitten tosi vaikea aikaa. Se oli vain erilaista kuin tytöllä. Sai kamalia raivokohtauksia mutta onneksi se on takanapäin. Ja kyllä hän vieläkin välillä osaa olla hankala...Nyt kun tyttö tulee kohta isältään niin aion tosissani skarpata ja huomioida tyttöä enemmän. Toivottavasti vain osaan olla kärsivällinen; usein tulee todella väsyneenä ja keksii tosi vähästä kiukuttelun aiheen. Tyttö usein sanoo että haluaa nukkua yön minun vieressä, ensi yönä siis nukutaan; levitetään sohva ja jutellaan.
Jep, se olikin 21 joka suositteli kirjaa, tuli pieni muistihäiriö ;)
Kommentoida saa yhä. Käyn aina tilaisuuden tullen lueskelemassa. Mukavaa illan jatkoa!! ap
Mulla poika nukkunut vieressä mutta täytettyään 12v siirtyi omaan huoneeseensa. Kuitenkin sairaana tai vähänkin pyytäessä tulee mielellään edelleen viereen.
Ja selästä täytyy raapia, silittää ja kutitella aamuin illoin.
Muistan tämän isoiltakin, nyt jo aikuisilta pojilta.
Ehkä se on sitä hellyyttä kun jo kuitenkin on olevinaan iso?
Mutta niin pieni ja hukassa.
" Pieni lapsi konttaa pitkin lattiaa,
ojentaa kätensä kohti helistinsä,
mutta ei sitä käsiinsä saa.
Voimat eivät riitä, äiti kulta, tuu auttamaan.
Se oli sitä aikaa kun olin avuton,
leikit lapsuuden on pois, menneet pois.
Nyt elän elämää jo melkein aikuisten maailmassa.
Tarvitsen vielä äitiä joka neuvoo ja auttaa,
uusissa asioissa!!!"
Sain tämän runon muinoin 14-vuotiaalta tyttäreltäni, äitienpäivälahjaksi,
Arvaa itkettikö!?
Tytäs nyt jo aikuinen ja kahden pojan äiti.
Kuopus 12v nättää jo jotain merkkejä mutta selkää raapien ja hellyyttä antaen vielä hänenkin kanssa selvitään, toivottavasti!
Meilläkin 12 vuotias, poika. Ja kyllä, murkkuikää kestänyt jo vuoden verran. On meidän esikoinen. Meillä jutellaan paljon, tosin poika ei aina haluaisi. Sitten kun juttu alkaa luistaa niin samalla jutellaan monesta asiasta. Kyllä musta tuntuu että pahimmat ajat on vasta edessä, mutta esim. tupakkakokeilut on jo tehty, siitä kiinni jääty ja rangaistus kärsitty.
Itse olin tuossa iässä vaikeampi tapaus mutta osasyy oli varmaan se että olin omien vanhempieni kanssa huonommissa väleissä kuin nyt olen oman lapseni kanssa.
Uusperheissä olen kyllä huomioinut murkkuiän olevan jotenkin agressiivisempi, sekä tytöillä että pojilla. Varmaankin vähän hankalaa lapsen kannalta kun on eri isät ja äidit... monesti tulee lapsen mieleen eriarvoisuus. Mustasukkaisuutta sisarusten välillä on jokaperheessä mutta se voi olla vahvempaa kun sisaruksilla on eri vanhemmat.
En halua syyllistää ketään mutta näin se valitettavasti menee monesti. Jaksamisia teille kaikille ja erityisesti Ap. lle - säilytä oma viisautesi äitinä, älä suutu pikkuasioista ja muista rakastaa lastasi ja näyttää se tälle, vaikka tyttösi ei haluaisi hellyyttä. Kuitenkin tietämättäänkin tyttö sitä kaipaa, enemmän ehkä kuin arvaatkaan!
Ja ole lapsellesi läsnä!