Miksi mies ei tykkää kondomista?
Asia on niin, että olen pitemmän aikaa elänyt (ensimmäisessä) vakituisessa suhteessa.
Kaikki menee muuten hyvin, paitsi että seksi/ehkäisy on kiistanaihe. Rakastan häntä ja seksiä hänen kanssaan ja hänkin on tyytyväinen, MUTTA olemme harvemmin käyttäneet varsinaista ehkäisyä.
Mies ei suostu käyttämään kumia! Mikä siinä on, ettei miehet tykkää siitä? En ole saanut kunnon vastausta. En vaan tykkää/halua on ainoa perustelu, jonka olen saanut.
Itse en haluaisi millään hormonaalista ehkäisyä, koska olen ailahteleva persoona muutenkin. Joskus olen kärsinyt pahasta masennuksesta ja pelkään, että jos kehooni pumpattaisiin ylimääräisiä hormoneja alkaisin taas pohtia itsemurhaa etc, ja olen tämän myös puolisolleni kertonut. Onko pelko ollenkaan aiheellista? En halua lihoa tai saada suurempia mielialan aaltoja, kun tämän hetkisessä olossakin on kestämistä ajoittain.
Mikä keino minulle/meille sopisi? Miksi hormonittomia keinoja on niin vähän?
Vai pitäisikö minun edes koittaa yrittää pillereitä, ja kärsiä sivuvaikutukset?
Kumman meistä täytyy antaa periksi? Pitäisikö vain pistää toosa kiinni ja sanoa, että ei tipu jos et käytä kumia? Eli siis tasa-arvon nimissä miksi minun pitäisi hommata ehkäisy, jos hänkään ei sitä tee? Eikö normaali ja fiksu ihminen kuitenkin halua ottaa vastuuta teoistaan? Ei luulisi olevan niin vaikeaa, varsinkin kun miettii mitä vahingosta seuraa.
Eihän se mies ole, joka tulee raskaaksi Joka joutuu vahingon sattuessa viime kädessä päättämään pidetäänkö lapsi vai ei. Se ei ole mies, jonka kehossa lapsi tulee kasvamaan ja jonka loppuelämä muuttuu. Se ei ole mies, joka päättää abortista, ja joka kymmenien vuosien kuluttuakin suree tappamaansa elämää Se on nainen.
Ajattelen toisinaan, että jos hän oikeasti rakastaisi minua, hän ajattelisi asiaa myös minun kulmastani ja myöntyisi edes hieman. Olenko oikeassa vai väärässä, vai suojelenko vaan itseäni liian itsekkäästi?
Auttakaa kanssasisarta..
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Näin naisena en suostuisi seksiin kortsun kanssa. Vie pois kaiken nautinnon. En myöskään tykkää mistään nuolemisista ym. Vain yhdynnässä saan orgasmin.
Olet todella vitsikäs kun tällä tavalla kekseliäästi esiinnyt naisena, Keijo. Ehkä noin tuhannetta kertaa tällä palstalla.🙄
Vierailija kirjoitti:
Se on kuin sadetakki suihkussa. Puristaa ja ahdistaa ja tuntuu koko suihkussakäynti turhalta. Toisin kuin ilman, jolloin on suihkunraikas.
Osta oikean kokoisia
Miksi mies ei tykkää? No, yleensä syynä on se, että on esimerkiksi puikkaripenis, eli sellainen jonka pää on kapea ja se hölskyy siellä kumissa ja kun kumi ei istu niin se saattaa irrota. Eikä siinä tietenkään tule tuntumaa, kun pään ympärillä on sitä löysää kortsua. Eikä se edes näytä hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä (nainen) en myöskään tykkää kondomista. Se vie tuntoa pois. Ehkä syy miehellä on sama
Oho, olisiko eka kerta kun nainen on asiasta rehellinen.
Vai voisiko olla, että eri naiset kokevat asiat eri tavalla.
Ei, kyllä taivun epärehellisyyden kannalle.

Ja sitten tietenkin ihan vain itsekkyys. On tylsää joutua näkemään vaivaa jonkun toisen ihmisen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mies alkaa kiukutella kuin pikkupoika kumin kanssa, niin tietää ettei se seksi sen kanssa kovin kummoista olisi. Paras jättää sikseen. Kyllä siinä halut menee.
Menisikö myös jos mies ottaisi lompakostaan naisten kondomin esille ja vaatisi asentamaan ennen seksiä? Vai alkaisiko sinulla lapsellinen kiukuttelu?
Olen eri, mutta yleensä vaatiminen ja kiukuttelu kyllä vie seksifiilikset. Ehkä ehkäisyasiat kannattaa muutenkin keskustella läpi ennen kuin tositoimiin aletaan.
Niin, pitäisikö tämä kertoa näille kortsua vaativille naisille täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä (nainen) en myöskään tykkää kondomista. Se vie tuntoa pois. Ehkä syy miehellä on sama
Oho, olisiko eka kerta kun nainen on asiasta rehellinen.
Vai voisiko olla, että eri naiset kokevat asiat eri tavalla.
Ei, kyllä taivun epärehellisyyden kannalle.
Harmi. Kyllä suosittelen sinullekin rehellisyyttä. Se kannattaa pidemmän päälle.

Älä viitsi olla lapsellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mies ei tykkää? No, yleensä syynä on se, että on esimerkiksi puikkaripenis, eli sellainen jonka pää on kapea ja se hölskyy siellä kumissa ja kun kumi ei istu niin se saattaa irrota. Eikä siinä tietenkään tule tuntumaa, kun pään ympärillä on sitä löysää kortsua. Eikä se edes näytä hyvältä.
Ja sitten tietenkin ihan vain itsekkyys. On tylsää joutua näkemään vaivaa jonkun toisen ihmisen vuoksi.
Eli miksi naiset ovat itsekkäitä vaatiessaan vain miestä käyttämään kondomia kun itsekin voisivat sellaisen laittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin naisena en suostuisi seksiin kortsun kanssa. Vie pois kaiken nautinnon. En myöskään tykkää mistään nuolemisista ym. Vain yhdynnässä saan orgasmin.
Olet todella vitsikäs kun tällä tavalla kekseliäästi esiinnyt naisena, Keijo. Ehkä noin tuhannetta kertaa tällä palstalla.🙄
Tottahan toki jos poikkeaa tyttökuorosta mielipide niin täytyy olla mies tai vähintäänkin petturi. Täällähän pidetään tytöt yhtä pahoja miehiä vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä kuinka aina naisten mielestä miesten kuuluu vähentää nautintoa ja kuinka miesten kuuluu olla välittämättä itsestää ja omasta nautinnostaan
Eiköhän se ole juuri toisin päin.
Kuinka se on toisin päin kun kortsu vie mieheltä nautinnon ja silti naiset vaatii kortsua käyttämään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin naisena en suostuisi seksiin kortsun kanssa. Vie pois kaiken nautinnon. En myöskään tykkää mistään nuolemisista ym. Vain yhdynnässä saan orgasmin.
En miehenä myöskään suostu seksiin kumin kanssa, koska vähentää nautintoani.
Oikein hyvä. Onneksi seksiä ei ole pakko harrastaa.
Viimeksi eilen harrastin Tinderistä löydetyn naisen kanssa ja laskin spermat sisään.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako vastakkaista sukupuolta lähestyä, jos valmiiksi on hyökkäävällä mielialalla? Kondomi on ainoa ehkäisykeino, joka suojaa sukupuolitaudeilta edes jotenkin, ja lisäksi helppo ja kohtuullisen edullinen.
Ostaisitte naisetkin enemmän niitä naisten kondomeja niin niidenkin hinta kyllä laskisi. Mutta ei, koska ne ovat niin epämiellyttäviä?
Alkuaikona kondomi oli välttämätön kun kumppani oli 15- vuotias eikä hän saanyt pillereitä saati kierukkaa. Myöhemmin paneskeltiin paljaalla ja useimmiten naiset siitä tykkäsivät paitsi ammattilaiset, heille oli terveys tärkeää. Näin vanhempana kondomin käyttö on kiihottavaa, tulee nuoruus mieleen.
Tällä palstalla on paljon naisia, jotka rääkyvät EROA, EROA!! Ei ole vaikea arvata että ovat juuri niitä joita kukaan mies ei huoli :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin naisena en suostuisi seksiin kortsun kanssa. Vie pois kaiken nautinnon. En myöskään tykkää mistään nuolemisista ym. Vain yhdynnässä saan orgasmin.
Olet todella vitsikäs kun tällä tavalla kekseliäästi esiinnyt naisena, Keijo. Ehkä noin tuhannetta kertaa tällä palstalla.🙄
Sorry, mut olen kyllä nainen. Ikävää kyllä teille kortsun vaatijoille.
Vierailija kirjoitti:
Harkitsisin vakavasti suhteeseen jäämistä. Kun vertaa pillereiden kaikkia mahdollisia haittavaikutuksia kondomin vaikutuksiin (= että ei tunnu kivalta) niin eipä kovin paljon tunnu miehesi välittävän sinusta. Mieluummin antaisi sinun kärsiä pitkäkestoisia ja pahimmassa tapauksessa henhenvaarallisia oireita (esim. veritulpat) kuin kestäisi pari minuuttia pientä epämukavuutta. Toki on olemassa vielä pessaari, mutta ei senkään käyttö ihan mutkatonta ole.
"=että ei tunnu kivalta"
No miksi ihmeessä harrastaisin seksiä, jos se ei tunnu kivalta? Lisääntymistarkoitus olisi ainoa syy. Seksittömässä suhteessa taas en haluaisi olla, joten tietenkin ero tuollaisesta suhteesta, jossa seksi tapahtuisi vain kondomin kanssa. Toisekseen, itselleni seksi kondomin kanssa tekee kipeää eikä vain "ei tunnu hyvältä". Mutta tosiaan, pelkkä "ei tunnu hyvältä", riittää minulle syyksi olla harrastamatta seksiä. Seksi ja siitä saatava nautinto on kuitenkin suhteen suola ja sokeri. Kamalaa jos en voisi nauttia rakkaastani seksuaalisesti.
Kondomille ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harkitsisin vakavasti suhteeseen jäämistä. Kun vertaa pillereiden kaikkia mahdollisia haittavaikutuksia kondomin vaikutuksiin (= että ei tunnu kivalta) niin eipä kovin paljon tunnu miehesi välittävän sinusta. Mieluummin antaisi sinun kärsiä pitkäkestoisia ja pahimmassa tapauksessa henhenvaarallisia oireita (esim. veritulpat) kuin kestäisi pari minuuttia pientä epämukavuutta. Toki on olemassa vielä pessaari, mutta ei senkään käyttö ihan mutkatonta ole.
"=että ei tunnu kivalta"
No miksi ihmeessä harrastaisin seksiä, jos se ei tunnu kivalta? Lisääntymistarkoitus olisi ainoa syy. Seksittömässä suhteessa taas en haluaisi olla, joten tietenkin ero tuollaisesta suhteesta, jossa seksi tapahtuisi vain kondomin kanssa. Toisekseen, itselleni seksi kondomin kanssa tekee kipeää eikä vain "ei tunnu hyvältä". Mutta tosiaan, pelkkä "ei tunnu hyvältä", riittää minulle syyksi olla ha
Samaa mieltä. Olen nainen ja kyllä se kondomi tuntuu erittäin epämiellyttävältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin naisena en suostuisi seksiin kortsun kanssa. Vie pois kaiken nautinnon. En myöskään tykkää mistään nuolemisista ym. Vain yhdynnässä saan orgasmin.
Olet todella vitsikäs kun tällä tavalla kekseliäästi esiinnyt naisena, Keijo. Ehkä noin tuhannetta kertaa tällä palstalla.🙄
Sorry, mut olen kyllä nainen. Ikävää kyllä teille kortsun vaatijoille.
Mäkin olen nainen, enkä ymmärrä mitä ikävää sinussa tai mielipiteissäsi minulle olisi. Me varmastikaan emme kilpaile samoista miehistä, oman kumppanini löysin jo parisenkymmentä vuotta sitten, eikä hänelle kondomin käytössä ole mitään ongelmaa.
Kaikkea hyvää sinulle, muista tautitestit.
Eiköhän se ole juuri toisin päin.