Deitti aiheutti kiusallisen tilanteen
Siinä höpöteltiin kävellessä ja tää mies kysyi miksi olen sinkku ja olenko kauankin ollut. Vastasin, että edellinen suhteeni kesti 6 vuotta ja viimeisen vuoden olen keskittynyt töihin ja pelaamiseen ja miettinyt mitä tahdon elämältäni. Mies oli hetken hiljaa ja kysyi sitten, että olenko edes miehistä kiinnostunut. Eipä tuohon oikein muuta voinut sanoa kuin että "en, kun ihan muuten vain lähdin sun kanssa ulos, kun ei ollut parempaakaan tekemistä." Treffit loppui siihen ja tää mies esti mut joka paikassa. 😂 itse soitin kavereille ja kysyin missä bileet ja kotona olin 9 aamulla.
Istun olohuoneessa odottamassa kun mies käy vaihtamassa vaatteet. Mies palaa samat verkkarit yllään, mutta on vaihtanut kylpytakin t-paitaan. Pyytää odottamaan, kun hakee keittiöstä ruoan ja saapuu takaisin mukanaan salaattikulho, astiat ja aterimet, sekä olut. Kysyy, toinko omat juotavat. Kysyn, olisiko pitänyt. Mies hakee mulle siideriä keittiöstä. Syödään kuulemma sohvalla, koska eksä vei keittiönpöydän muuttaessaan.
Otan salaattia. Ainesosina salaattisekoitus, tomaatti, kurkku ja pilkottu Oltermanni-juusto. Mies vaihtelee kanavia telkkarista ja syödään siinä sitten telkkaria katsellessa, vaihdetaan välillä pari kiusaantunutta sanaa. Olo on tästä kokonaisuudesta aika "mitä ihmettä".
Kesken syömisen miehen kämppis saapuu paikalle parin kaverin kanssa, kämppis näkee siiderin ja alkaa tivata mieheltä, onko hän antanut mulle kämppiksen juomia. Mies ja kämppis riitelevät hetken keskenään, käyvät yhdessä parvekkeella tupakalla ja palaavat takaisin. Kämppis kavereineen liittyy seuraamme katsomaan televisiota ja korkkailee omia juomia.
Miehellä oli hirveä räkätauti, heinänuhan voisi vielä ymmärtää mutta oli talvi... varmaan ajatteli että kun ei ole kuumetta niin ei peru, mutta minulta katosi fiilis siitä rään ryystämisestä ja pärskimisestä. Kiskoin vaivihkaa tuolia kauemmaksi.
Mieheltä puuttui useita hampaita, ymmärrän implanttien olevan kalliita mutta eikö voisi hommata osaproteesin? Oli ihan järkyttävä näky, kun vilkkui ne aukot suussa.
Mies oli kännissä ja halusi että mennään hänen luokseen leipomaan pipareita, luulin kyseessä olevan jokin koodinimi seksille mutta mies alkoikin sulattaa mikrossa jotain valmistaikinaa ja joi samalla olutta. Tästä olisi voinut tulla suloinen rakkaustarina mikäli mies olisi ollut selvä, nyt oli niin kännissä että poltti kätensä uuniin ja suuttuneena löi terveellä kädellä kaapin oveen sillä seurauksella, että kumpikin käsi oli kipeä.
En saa mitään selvää.