HS: Helsingin pörssin yritykset ovat jakaneet osinkoina yli 200 miljardia, nyt tälle voi tulla loppu
Mielenkiintoinen kuvio tosiaan, että samalla ajanjaksolla, kun yritykset ovat jakaneet satojen miljardien edestä osinkoja ja johtajia on palkittu avokätisesti miljoonien bonuksilla, valtio on velkaantunut kiihtyvää tahtia, talous ei ole kasvanut, työpaikkoja on kadonnut ja on syntynyt massatyöttömyys, joka on tänään EU:n korkein. Eikö yritysten menestyminen ja avokätinen osinkojen jakaminen tarkoitakaan talouskasvua, hyvinvointia ja menestystä koko yhteiskunnalle?
Samalla ajanjaksolla miljonäärien määrä on kaksinkertaistunut Suomessa ja tuoreiden tutkimusten sekä EU selvitysten mukaan eriarvoistuminen on kiihtynyt Suomessa peräti niin kovaa tahtia, että Suomi joutuu sen vuoksi myös toiselle tarkkailuluokalle.
Olisiko parempi, että yritykset johtajien ja sijoittajien palkitsemisen sijaan keskittyisivät myös luomaan innovaatioita ja työpaikkoja, jotka hyödyttäisivät koko yhteiskuntaa? Eli palattaisiin aikakauteen, jolloin yhteiskuntavastuu määritti yritysten toimintaa. Nyt on jatkuvasti säästetty asiakkaiden ja työntekijöiden kustannuksella, jotta enemmän voittoja kertyy jaettavaksi pyramidin huipulla.
HS: "Suomalaisyritykset ovat jakaneet 2000-luvulla jättimäisen määrän osinkoja eli kaikkiaan yli 200 miljardia euroa. Nyt osingonjakoa ei voi enää kasvattaa entiseen malliin, arvioi salkunhoitaja."
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen tulkinta edellisellä sivulla aloituksesta: "Sinä, jolla on hieno auto, anna minulle rahaa."
Eihän aloituksessa vaadita rahaa, vaan kunnollisia palkkatyön työpaikkoja ja kysellään luvatun talouskasvun perään! Nyt on massatyöttömyys ja lama luotu maahan oikeiston toimesta.
Terve ihminen odottaa, että työpyyntöjä rupeaa satelemaan postiluukusta. Aikuinen ihminen kyseessä. Ole kuin mies ja rupea hommiin. Ei kenellekään muullekaan tultu kädestä opastamaan. Saamattomuus on perisynti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään sosialistien johtama yritys ei ole koskaan elänyt kauan. SKOP, Haka, Elanto... esimerkkejä on lukemattomia.
Sosialistit osaavat vain varastaa, eivät tuottaa.
Orpon hallituskaudella on tehty ennätyksiä konkurssien määrässä. Yritätkö siis sanoa, että ne on kaikki olleet sosialistien yrityksiä, jotka on nyt menneet nurin?
Melko varmasti, nehän perustettiin Sannan koronatuilla.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ne omistajat vievät rahansa ulkomaille, ja samaan aikaan yritykset saavat valtiolta yritystukia ja verohelpotuksia lähes 10 miljardia joka vuosi?
Muuten ne firmatkin olisi ulkomailla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään sosialistien johtama yritys ei ole koskaan elänyt kauan. SKOP, Haka, Elanto... esimerkkejä on lukemattomia.
Sosialistit osaavat vain varastaa, eivät tuottaa.
Orpon hallituskaudella on tehty ennätyksiä konkurssien määrässä. Yritätkö siis sanoa, että ne on kaikki olleet sosialistien yrityksiä, jotka on nyt menneet nurin?
Melko varmasti, nehän perustettiin Sannan koronatuilla.
Velalla ja koronatuilla, joiden jakamista kokoomus ei oppositiosta sanallakaan vastustanut. Eduskunta teki nämä päätökset yksimielisesti. Jälkeenpäin alkoi oikeiston mutkusanna ulina ja vaikerrus.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoittaa käytännössä sitä, että koska yritykset eivät enää työllistä, pitää verovapaa osuus poistaa ja osinkovero nostaa 80%, jotta saadaan kompensoitua massatyöttömyyden vaikutukset.
Tai mitä jos vasemmisto laittaisi vuorostaan yrityksiä pystyyn, ottaisi osaa yhteiskuntavastuuseen omistamalla ja työllistämällä? Miltä kuulostaa? Onko sitä osaamista muutenkin kun puheissa?
a) Helsingin pörssin yritykset eivät ole pelkästään suomalaisten omistuksessa
mutta
b) voit siitäkin huolimatta ostaa osakkeita Helsingin pörssistä tai mistä tahansa muusta pörssistä.
Kaikki muu on turhaa vinkumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoisesti valtionvelka on samalla ajanjaksolla kasvanut sen noin 200 miljardia.
Mitä helvettiä ne firmojen osingot valtiolle kuuluu? Ne on saatana yritysten ja niiden omistajien rahoja eikä mitään demaritorakoiden rahaa!
Menkää loiset saatana TÖIHIN!!!!!!
Ei niitä rahoja oltaisi ilman valtiota voitu tehdä.
Hyvä että maksetaan osinkoja. Sinäkin saat osinkoja kun ostat osakkeita kaljan sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoisesti valtionvelka on samalla ajanjaksolla kasvanut sen noin 200 miljardia.
Mitä helvettiä ne firmojen osingot valtiolle kuuluu? Ne on saatana yritysten ja niiden omistajien rahoja eikä mitään demaritorakoiden rahaa!
Menkää loiset saatana TÖIHIN!!!!!!
Ei niitä rahoja oltaisi ilman valtiota voitu tehdä.
Tämä. Yritykset saavat valtiolta todella paljon: koulutettua työvoimaa, infraa, yritystukia, vakaan toimintaympäristön, ostovoimaisia asiakkaita jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen tulkinta edellisellä sivulla aloituksesta: "Sinä, jolla on hieno auto, anna minulle rahaa."
Eihän aloituksessa vaadita rahaa, vaan kunnollisia palkkatyön työpaikkoja ja kysellään luvatun talouskasvun perään! Nyt on massatyöttömyys ja lama luotu maahan oikeiston toimesta.
Se massatyöttömyyys on noilla Sannulin järjestämillä perheenyhdistys tulijoilla, kantaväestöllä on täysi työllisyys.
"Kantaväestöllä on täysi työllisyys." Älä höpötä valheita.
Ostin pörssistä osakkeita joulukuussa -25. Työntekijöistä n. 90 % muualla kuin Suomessa. Jos olisi 90 % Suomessa, en olisi ostanut yhtään kappaletta..
Vierailija kirjoitti:
Ostin pörssistä osakkeita joulukuussa -25. Työntekijöistä n. 90 % muualla kuin Suomessa. Jos olisi 90 % Suomessa, en olisi ostanut yhtään kappaletta..
Onpa isänmaallista sijoittamista. Wau.
Onko ap kuullut, että isoilla yrityksillä on työpaikkoja, tuotantoa, myyntiä ja omistajia monessa maassa. Silti jollain persaukisen logiikalla hänelle kuuluu siivu tuotoista ilman mitään vastinetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoisesti valtionvelka on samalla ajanjaksolla kasvanut sen noin 200 miljardia.
Mitä mielenkiintoista siinä on? Kaikissa muissakin maissa jaetaan osinkoja, ja niissä valtuon velat ovat on joko kasvanut tai vähentynyt.
Lue uutinen, siellä sanotaan "Helsingin pörssin osinkotuotto on pitkällä aikavälillä ollut 45 prosenttia, kun se muualla Euroopassa on ollut kolmisen prosenttia ja Yhdysvalloissa alle sen."
Ja missä päin yritykset kasvat ja tuottavat parhaiten? Ei ainakaan Suomessa. Vastaus lukee tuossa ylhäällä.
Suomessa siis on rahaa mielettömiä määriä mutta saatananmoisen korruption takia valtaosa siitä häviää eliitin taskuihin. Korruptioon lasken mukaan myös osingot.

Toi osinkotuotto on juuri sitä tuottoa. Eli miten niin eivät Suomessa tuota?
Kasvu ja tuotto ovat karkeasti ottaen toistensa vaihtoehdot. Jos yritys satsaa kasvuun, se tulouttaa vähemmän osinkotuottoa osakkeenomistajille. Sellaisina aikoina, jolloin ei nähdä kasvun mahdollisuuksia, investointeja ei suuremmin tehdä ja tuloutetaan voittoja osakkaille. Yhdysvalloissa panostetaan enemmän kasvuun, Suomessa omistajat ovat perinteisesti arvostaneet korkean osinkotuoton osakkeita. Kasvu ei ole mikään itseisarvo, sillä kysyy osaamista tehdä se tuottavasti. Suomessa ei ole isoja pääomia, joiden turvin voisi vuositolkulla nakuttaa tappiota markkinoita vallatessa.
Pörssiyritysten tuloksenteon ja valtion talouden välinen yhteys ei myöskään ole suoraviivainen. Pieni maa kun olemme, useimmat pörssiyritykset toimivat ja tienaavat kansainvälisillä markkinoilla. Siellä ei ole tällä hetkellä lama, toisin kuin Suomessa. Eli se ei ole mikään ihme, että joillakin yrityksillä menee lujaa, vaikka Suomessa keskimäärin ei.
Jotenkin surettaa tämä ajatus, että näitä firmoja, joilla menee lujaa, tulisi jotenkin niistää, että kaikilla menisi yhtä huonosti. Näistä yrityksistä pitää pikemminkin ottaa oppia ja tehdä perässä.
Osinkoja maksetaan edelleen hyvin mutta prosenttuaalisesti se on vähemmän kun osakkeiden hinta on noussut mutta ei koske meitä joilla ne osakkeet ostettu halvemmalla. Saahan sitä sanoa mitä vaan mutta ei se paikkaansa yleensä pidä. Op taas sanoo että osingot suunnilleen samoja kuin oli viime vuonna.
Tämä siis oli Kauppalehden talousaamussa. Se mitä S-pankki viestii niin lähinnä naurattaa.
Myyn pois jos osingot olisi huonot ja kasvuosakkeita Usasta. Näyttää unohtuvan että jos fyrkkaa ei tule niin ei niistä osakkeista olla kovin kiinnostuneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoisesti valtionvelka on samalla ajanjaksolla kasvanut sen noin 200 miljardia.
Mitä mielenkiintoista siinä on? Kaikissa muissakin maissa jaetaan osinkoja, ja niissä valtuon velat ovat on joko kasvanut tai vähentynyt.
Lue uutinen, siellä sanotaan "Helsingin pörssin osinkotuotto on pitkällä aikavälillä ollut 45 prosenttia, kun se muualla Euroopassa on ollut kolmisen prosenttia ja Yhdysvalloissa alle sen."
Ja missä päin yritykset kasvat ja tuottavat parhaiten? Ei ainakaan Suomessa. Vastaus lukee tuossa ylhäällä.
Suomessa siis on rahaa mielettömiä määriä mutta saatananmoisen korruption takia valtaosa siitä häviää eliitin taskuihin. Korruptioon lasken mukaan myös osingot.
Jutuissasi ei ole mitään tolkkua.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen tulkinta edellisellä sivulla aloituksesta: "Sinä, jolla on hieno auto, anna minulle rahaa."
Eihän aloituksessa vaadita rahaa, vaan kunnollisia palkkatyön työpaikkoja ja kysellään luvatun talouskasvun perään! Nyt on massatyöttömyys ja lama luotu maahan oikeiston toimesta.
Eikö niissä osinkoja maksavissa yrityksissä ole työpaikkoja vai taikaseinästäkö ne osingotkin otetaan? Työläinen voi muuten ostaa yrityksen osakkeita ja rikastua, ei ole ollenkaan kiellettyä.
Ei ole mikään ihme, että Suomen taloudella menee huonosti, kun osan käsitys talousasioista on lapsen tasolla.
Se massatyöttömyyys on noilla Sannulin järjestämillä perheenyhdistys tulijoilla, kantaväestöllä on täysi työllisyys.