Onko muita, joilla väitöskirja jäänyt kesken?
Olen täysin ahdistunut ja kyllästynyt väitöskirjan tekoon. Työ tuntuu täysin pakkopullalta ja ahdistavalta. Vihaan siihen liittyvää yksinäisyyttä ja vaatimuksia. Tutkijamaailma on todella raadollinen.
Olen saanut mielekästä työtä ensi vuodeksi ja ilmoitin lopettavani väitöskirjan teon. Tiedän, että minuun on satsattu paljon rahaa ja uskottu saavan työni valmiiksi. Henkisesti en kuitenkaan enää kestä tätä työtä. Tuntuu, että tulen hulluksi jos joudun vielä jatkamaan sitä.
Olen ajatellut niin, että kyse on kuitenkin minun elämästäni. Minun täytyy voida hyvin perheeni ja läheisteni ja varsinkin itseni takia. Tämän työn takia minun koko elämäni järkkyy ja olen kotona pinna kireällä.
Onko kellään muulla samanlaisia kokemuksia ja miten ratkaisitte ongelman? Jatkoitte väkisin vai lähditte uusille urille? Kyse ei tarvitse olla väitöskirjasta vaan jostain muusta vastaavasta asiasta, joka on jäänyt kesken.
Kommentit (41)
Mulla on tohtorin hattu. Kannattaa tehdä väitöskirja ja suorittaa tohtorin tutkinto, niin saa maksua vastaan tohtorin hatun.
Ymmärrän sinua todella hyvin. Väikkärin kesken jääminen on hyvin tavallista. Niin kävi minullekin. Se ei ole mikään häpeä, vaan yksi kokemus muiden joukossa. Hienoa, jos sinulla on töitä luvassa. Mitäpä, jos opiskelet toisen maisteritutkinnon nykyisen lisäksi? Itse tein näin ja se helpotti oloani jo päätösvaiheessa. Minkä tyyppiseltä alalta olet?
Lopetin tehtyäni sitä täysipäiväisesti 2 vuotta. Aihe ei ollut tarpeeksi motivoiva ja tutkimusryhmältä ei saanut mitään tukea. Muutin samalla kauas toiselle paikkakunnalle. En ole katunut ratkaisua, olo keveni mielettömästi päästyäni pois.
Kannattaa elää sitä omaa elämää, niinkun itselle parhaiten sopii. Tiedän jopa pari, jotka kuoli väitöskirjastressiinsä. Ei ole sen arvoista.
No kannattaa pitää tauko ja tehdä myöhemmin loppuun. Ei kannata kokonaan lopettaa.
Oletko tilanteessa, että väitöskirja joko pitää tehdä tai se on pakko jättää kesken? Onko mahdollista jättää se lepäämään ja tehdä päätös vasta myöhemmin?
Oletko pohtinut että mitkä ne syyt on, miksi teet väikkäriä ? Ja minkä takia haluaisit lopettaa? Onko ne sisäisiä vai ulkoisia?
Tuttuni oli eräässä vaiheessa sitä mieltä, että ei tee väikkäriä valmiiksi. Sai kuitenkin otettua etäisyyttä ja teki sen myöhemmin valmiiksi. Ei ole tietääkseni katunut.
Itse en meinannut saada tehtyä aikoinaan gradua, olin erittäin lähellä luovuttamista. Sain sen lopulta tehtyä, mutta monia vuosia meni vitkutellessa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa elää sitä omaa elämää, niinkun itselle parhaiten sopii. Tiedän jopa pari, jotka kuoli väitöskirjastressiinsä. Ei ole sen arvoista.
Olen ihan samaa mieltä! Minulla on takana 2 väitöskirjan tekemisen yritystä. Ei ole vörtti, jollei aio vakavasti tutkijan uralle.
Tarkoituksella jätin kesken. Oikeastaan liityin koko projektiin vain siksi, ettei muita töitä siinä vaiheessa löytynyt.
Parempi jättää koko vk työ eikä roikkua löysässä hirressä. Fokusoi omaan hyvinvointiisi. Kaikkea hyvää sinulle!
Riikka Purra työskenteli väitöskirjatutkijana.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua todella hyvin. Väikkärin kesken jääminen on hyvin tavallista. Niin kävi minullekin. Se ei ole mikään häpeä, vaan yksi kokemus muiden joukossa. Hienoa, jos sinulla on töitä luvassa. Mitäpä, jos opiskelet toisen maisteritutkinnon nykyisen lisäksi? Itse tein näin ja se helpotti oloani jo päätösvaiheessa. Minkä tyyppiseltä alalta olet?
Mitäpä, jos tekisi ensin edes sen yhden tutkinnon loppuun asti ennen kuin lähtee haalimaan uusia opintoja? 🤦🏻🤦🏻🤦🏻🤦🏻🤦🏻
Ja kyllä se on häpeä jättää opinnot kesken, varsinkin jos aloittaa sitten toiset. Nää ikuisuusopiskelijat 🙄...
Ei kannata kantaa toisten murheita omilla harteillaan. Olet työsi tehnyt ja saanut siitä palkkaa. Se on opetusministeriön ja tutkmusorganisaatioiden ongelma, kun haluavat benchmarkata rahoituksen tohrotitutkintojen määrällä.
Itse jätin aikoinaan oman väikkärini kesken vaikka olinkin saanut rahoitusta. Muutama opiskelukaveri aloitti myös tohtoriopinnot ja jätti kesken muutaman vuoden sisällä. Jatko-opintojen keskeyttäminen ei ole harvinaista.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tohtorin hattu. Kannattaa tehdä väitöskirja ja suorittaa tohtorin tutkinto, niin saa maksua vastaan tohtorin hatun.
Lopeta tyhmä kommentointi. Hatun joutuu maksamaan ihan itse. Voimia ap:lle. Minulla väitös ei muuttanut mitään ja ihmettelen välillä miksi pilasin 6 vuotta elämästäni moiseen.
Kuka on satsannut rahaa sinuun? Vanhempasiko? No, se kuuluu vanhempien rooliin.
Vierailija kirjoitti:
Kuka on satsannut rahaa sinuun? Vanhempasiko? No, se kuuluu vanhempien rooliin.
YHTEISKUNTA. Tuollaiset vätykset pitäisi saada kokonaan rankattua pois opinnoista.
Sukulaisnainen sai väitöksensä hoidettua vauva kainalossa. Miehensä ei ole ehtinyt omaansa edes aloittaa kun töitä on ollut niin paljon. Samaan aikaan aloittivat opintonsa yliopistossa. Se vauva on jo täysi-ikäinen.
Kyllä se elämä kantaa vaikkei väitöskirjaa saakaan tehtyä.
Ja hei, onnea työpaikasta!
And we have a drop-out!
Skuppapullot poksahtaa opinahjon kokoushuoneessa.