Mikä on elämäsi trauma tai tragedia?

Neurologiset ongelmat. Sen verran lieviä, etten saa virallista diagnoosia ainakaan helposti, mutta silti vaikuttavat elämään vahvasti. 

Ja psykologi siis on mm. todennut, että piirteitä on, mutta tarvitseekos sitä diagnoosia, kun pärjää elämässä. 

Pahinta on huomata itse, miten epäonnistuu, muttei kuitenkaan pysty tekemään asialle mitään. Tästä on sitten seurannut myös psyykkisiä ongelmia, luonnollisestikin, kun koko ajan on olo, että epäonnistuu jotenkin fundamentaalisesti ihmisenä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Orvoksi jääminen

Miyä ihmeellistä tässä nyt on? Elämä jatkuu ja alaikäisille järjestetään aina huostaanotto ja koti.

Joka vastaa menetettyjä vanhempia ja kotia?!

Eihän kukaan niin sanonut. Mutta yleensä lapsi pyritään sijoittamaan sukulaissijoitukseen jos vaan lapsi on perhekuntoinen, eli siis ei tarvitse erityistä ammattimaista laitoshoitoa ja pärjää perheessä. Lastensuojelun sosiaaliviranomaiset tekevät lapselle tarvittavat tutkimukset selvittääkseen tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

insesti-isä. en ole koskaan kyennyt normaaliin seksiin enkä hankkimaan omaa perhettä Hän oli minusta myös hyvin mustasukkainen. Siksi avioliiton ajatuskin ahdisti aina.

Mulle on käynyt samalla tavalla. Pelkkä ajatuskin siitä, että omaan lapseensa kajoavia ihmisiä on olemassa, on niin vastenmielinen, että se rikkoi pysyvästi uskon ihmisiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa. 

Minä olen oppinut elämään pitkäkestoisen terapian kautta. Minulla on luotettava hellä aviomies ja kaksi jo aikuista lasta. Toinen on vanhemmuuteni palkinnut ihanalla lapsenlapsella, toinen vielä opiskelee. Ennen kaikkea on täytynyt oppia ymmärtämään oma syyttömyys tilanteisiin. En koskaan ajatellut, että minun lapsiini kajottaisiin, vaikkakin myös tämä mahdollisuus olisi ollut läsnä. Isäni kanssa lapseni eivät koskaan ollut ilman valvontaa, siitä pidin huolen.

Vierailija kirjoitti:

Köyhyys..koko v i t u n elämä mennyt köyhänä ja varattomana..arvaa v i t u t t a a k o?

Miksi et ole tehnyt asialle mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyväksikäyttö kun olin nukahtanut ja siitä seuranneet fyysiset ja henkiset ongelmat. 

Miettiiköhän nää tekijät koskaa miten ovat toisen elämän tuhonneet, vai menevätkö ihan tyytyväisinä eteenpäin. Käyköhän edes mielessä koskaan.

Yleensä luonnehäiriöiset kieltävät jyrkästi tehneensä mitään väärää.

Tunnen muutaman ja pysyttelen heistä kaukana. Pystyn niin hyvin näkeväni napsahtavani näiden kanssa. Eivät ihmiset ole niin järkeviä kun tietyt triggerit laukaistaan, olen ollut näiden kiusattavana ja tiedän että heille olen vain joko säälittävä tai itse ansainnut kaiken.

 

Ihmistuntemus on yksi tärkeimpiä taitoja elämässä. Moni oppii tuon kovien läksyjen kautta.

Tärkeämpää on oppia elämään niiden kanssa. Kyllä minäkin tunnistan, en pakene, osaan käsitellä tunteet. Kohtaan monenlaisia haasteita työssäni ja olen täyspäinen, en kuormitu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Orvoksi jääminen

Miyä ihmeellistä tässä nyt on? Elämä jatkuu ja alaikäisille järjestetään aina huostaanotto ja koti.

Joka vastaa menetettyjä vanhempia ja kotia?!

Eihän kukaan niin sanonut. Mutta yleensä lapsi pyritään sijoittamaan sukulaissijoitukseen jos vaan lapsi on perhekuntoinen, eli siis ei tarvitse erityistä ammattimaista laitoshoitoa ja pärjää perheessä. Lastensuojelun sosiaaliviranomaiset tekevät lapselle tarvittavat tutkimukset selvittääkseen tämän.

Aiempi kysyi, mitä ihmeellistä tässä nyt on? Mielestäni sijoitus missä muodossa hyväänsä, ei vastaa menetettyä kotia tai vanhempia. Hyväksy ihmeessä vastaukseni, on mielipide. Toimin sijaisvanhempana sukulaisuussuhteessa. En voi korvata vanhempia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Orvoksi jääminen

Miyä ihmeellistä tässä nyt on? Elämä jatkuu ja alaikäisille järjestetään aina huostaanotto ja koti.

Joka vastaa menetettyjä vanhempia ja kotia?!

Eihän kukaan niin sanonut. Mutta yleensä lapsi pyritään sijoittamaan sukulaissijoitukseen jos vaan lapsi on perhekuntoinen, eli siis ei tarvitse erityistä ammattimaista laitoshoitoa ja pärjää perheessä. Lastensuojelun sosiaaliviranomaiset tekevät lapselle tarvittavat tutkimukset selvittääkseen tämän.

Aiempi kysyi, mitä ihmeellistä tässä nyt on? Mielestäni sijoitus missä muodossa hyväänsä, ei vastaa menetettyä kotia tai vanhempia. Hyväksy ihmeessä vastaukseni, on mielipide. Toimin

Sijaisvanhempana toimiminen onkin ihan täysin eri asia kuin orvoksi jääneen lapsen huoltajana toiminen. Sijaisvanhempi ei ole huoltaja. Toki orvoksi jäänyt lapsi voidaan sijoittaa sukulaisperheeseen myös sijoitussopimuksella, missä perheen aikuinen tai aikuiset toimii sijaisvanhempina, mutta tästä sitten tarvitaan toimeksiantosopimus ja asiat sovittu lastensuojelun ja sosiaalitoimen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Orvoksi jääminen

Miyä ihmeellistä tässä nyt on? Elämä jatkuu ja alaikäisille järjestetään aina huostaanotto ja koti.

Joka vastaa menetettyjä vanhempia ja kotia?!

Eihän kukaan niin sanonut. Mutta yleensä lapsi pyritään sijoittamaan sukulaissijoitukseen jos vaan lapsi on perhekuntoinen, eli siis ei tarvitse erityistä ammattimaista laitoshoitoa ja pärjää perheessä. Lastensuojelun sosiaaliviranomaiset tekevät lapselle tarvittavat tutkimukset selvittääkseen tämän.

Minkälaisiin tutkimuksiin ne joutuvat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Orvoksi jääminen

Miyä ihmeellistä tässä nyt on? Elämä jatkuu ja alaikäisille järjestetään aina huostaanotto ja koti.

Joka vastaa menetettyjä vanhempia ja kotia?!

Eihän kukaan niin sanonut. Mutta yleensä lapsi pyritään sijoittamaan sukulaissijoitukseen jos vaan lapsi on perhekuntoinen, eli siis ei tarvitse erityistä ammattimaista laitoshoitoa ja pärjää perheessä. Lastensuojelun sosiaaliviranomaiset tekevät lapselle tarvittavat tutkimukset selvittääkseen tämän.

Aiempi kysyi, mitä ihmeellistä tässä nyt on? Mielestäni sijoitus missä muodossa hyväänsä, ei vastaa menetettyä kotia tai vanhempia. Hyväksy ihmeessä vastaukseni, on mielipide. Toimin

Ja alkuperäinen kommentoi, että alaikäiselle orvoksi jääneelle järjestetään aina huostaanotto ja huoltajat, eli siis myös koti. Se onko orvoksi jäänyt itse tähän tyytyväinen ja miten sopeutuu uuteen kotiin, ok sitten ihan eri asia.

Kohtuun menehtyneen tyttären synnytys ja siitä aiheutuneet komplikaatiot.

Kkkk

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kun yksi sukulainen menetti koko perheensä tsunamissa, muut on joutuneet kuuntelemaan sitä noloa rutkutusta siitä lähtien.

Tämähän oli Suomen paapotuin tapaus, järjestettiin ilmaiset kotiinkuljetukset, vastaanottoseremoniat, vertaistuen ja terapiat. Sosiaaliviranomaiset oli kentällä vastassa huostaanottopäätösten kanssa valmiina ottamaan orvoksi jääneet lapset hoitoonsa.

Ei kaikille riitä mikään

Olisipa ollut tuollaista apua saatavilla silloin kun lasten isä kuoli luonnonkatastrofissa ulkomailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Orvoksi jääminen

Miyä ihmeellistä tässä nyt on? Elämä jatkuu ja alaikäisille järjestetään aina huostaanotto ja koti.

Joka vastaa menetettyjä vanhempia ja kotia?!

Eihän kukaan niin sanonut. Mutta yleensä lapsi pyritään sijoittamaan sukulaissijoitukseen jos vaan lapsi on perhekuntoinen, eli siis ei tarvitse erityistä ammattimaista laitoshoitoa ja pärjää perheessä. Lastensuojelun sosiaaliviranomaiset tekevät lapselle tarvittavat tutkimukset selvittääkseen tämän.

Yksi tuttavaperheen lapsi joutui jonnekin perhekotilaitokseen vanhempiensa kuoleman jälkeen kun toimi typerästi, koulu ei sujunut eikä tullut toimeen oikein kenenkään kanssa.

Ei mikään. Olen käsittääkseni aika ok

Henna vaihtanut aihetta. Nyt hänellä on manian jälkeinen depressio ja hän piehtaroi liejussa.

Onhan lastensuojelun asiakkuus ja huostaanotto aika wt-meininkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

insesti-isä. en ole koskaan kyennyt normaaliin seksiin enkä hankkimaan omaa perhettä Hän oli minusta myös hyvin mustasukkainen. Siksi avioliiton ajatuskin ahdisti aina.

Mulle on käynyt samalla tavalla. Pelkkä ajatuskin siitä, että omaan lapseensa kajoavia ihmisiä on olemassa, on niin vastenmielinen, että se rikkoi pysyvästi uskon ihmisiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa. 

Minä olen oppinut elämään pitkäkestoisen terapian kautta. Minulla on luotettava hellä aviomies ja kaksi jo aikuista lasta. Toinen on vanhemmuuteni palkinnut ihanalla lapsenlapsella, toinen vielä opiskelee. Ennen kaikkea on täytynyt oppia ymmärtämään oma syyttömyys tilanteisiin. En koskaan ajatellut, että minun lapsiini kajottaisiin, vaikkakin myös tämä mahdollisuus olisi ollut läsnä. Isäni kanssa lapseni eivät koskaan oll

Oletteko kuitenkin tekemisissä?

Olen autogynefiili mies, ollut tosi varhaisesta lapsuudesta asti jollain asteella ja lähdin nuorena teininä, n. 14- vuotiaana toteuttamaan tätä fantasiaa laittamalla seuranhakuilmoituksen nettiin ja valehtelin ikäni ylöspäin.

Sain luonnollisesti paljon vastauksia koska teinit on aina kiinnostaneet ja tulee aina kiinnostamaan aikuisia miehiä.

En luonnollisesti osannut ajatella mitään riskejä toiminnassani ja tämän seurauksena kutsuin yhden noin 50- vuotiaan miehen kotiin kun vanhemmat olivat matkoilla. Voitte vain kuvitella mitä tapahtuu kun ymmärtämätön lapsi päästää itseään reilusti isokokoisemman, monin kerroin vanhemman, täysin moraalittoman ja estottoman .pdf tiedoston kotiinsa neljän seinän sisälle pahaa aavistamattomana, että menikö kaikki täysin suostumuksellisesti ja yhteisymmärryksessä....

Nyt kannan tavallaan tekojeni seurauksia vieläkin elämässäni, tiedostan olevani joillain lailla traumatisoitunut, seksi on minulle jotenki tavattoman vaikea asia ollut aina ja se johtunee ainakin osittain kokemastani suht julmasta rais****sesta. Seksuaalinen minäni on muutenkin vinksahtanut ja koen vihasuhdetta omaan seksuaalisuuteeni joka tuskin koskaan tulee muuttumaan vaikka olen käynyt jopa seksuaaliterapiassa tästä asiasta.

M34

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien alkoholismi, kun olin lapsi.

Miksi alapeukkua???

T. Eri

Siitä voi selvitä. T. Kokenut vm-71

Tässä kysyttiin ihmisen suurinta traumaa. Periaatteessa mistä vaan voi selvitä paitsi jostain kroonisesta mielisairaudesta ja kuolemasta.

Ja mitä selviämiseen tulee, on todella yleistä, että vasta keski-iässä juostaan seinään ja tajutaan, että kappas vaan, en olekaan lainkaan selviytynyt, vaikka itse ja ympäristö on luullut niin. Siinä kohtaa alkaa mielellä olla vähemmän energiaa ja keho heikentyä. Aiemmat selviytymismekanismit eivät jaksa toimia. Ja ne voivat olla olleet näkymättömät henkkilölle itselleen.

 Toki, jos on käynyt onnistuneen terapian, voi sanoa selvinneensä. Mutta se tapahtuu vain harvoille, kuten tästä ketjustakin voi lukea ja hermosto on paskana joka tapauksessa ja kehoa kuormittaa korkeat ACE-pisteet (haitalliset lapsuuskokemukset) , vaikka mieli olisi ok. 

Vierailija kirjoitti:

Neurologiset ongelmat. Sen verran lieviä, etten saa virallista diagnoosia ainakaan helposti, mutta silti vaikuttavat elämään vahvasti. 

 

Ja psykologi siis on mm. todennut, että piirteitä on, mutta tarvitseekos sitä diagnoosia, kun pärjää elämässä. 

 

Pahinta on huomata itse, miten epäonnistuu, muttei kuitenkaan pysty tekemään asialle mitään. Tästä on sitten seurannut myös psyykkisiä ongelmia, luonnollisestikin, kun koko ajan on olo, että epäonnistuu jotenkin fundamentaalisesti ihmisenä. 

Ole edes itse itsellesi sen verran ystävä ja lempeä, että olet paras ystäväsi ja tukenasi. Sinä tiedät, mitkä kortit sait, vaikkei sitä muut näe. Tiedät, ettet ole epäonnistunut. Sinä vain nyt satuit saamaan elämän, joka on vaikea ja teet parhaasi siinä vaikeuskertoimessa. Ja se saa tuntua epäreilulta.